Ennen kun tuomitset tai ohjeistat lue loppuun:
Olen 31 vuotias hyvin koulutettu, maalla viihtyvä nainen joka eli alkoholistiäidin kanssa nuoruutensa, asuen kuitenkin isällään. Vanhempien eron jälkeen elo oli vakaata ja turvattua, isää en humalassa nähnyt ja hoiti roolinsa mallikkaasti mutta se kipupiste sitten, äidin piti tulla syntymäpäiville mutta "unohti" kun alko vei voiton, juhlat jotka jatkui yöhön ja lupaukset jotka unohtuivat, kaipasin vanhempaa jota minulla ei äidissä ollut, istuin odottamassa yhden kaljan verran, toisen ja ja vielä yhden niin monta kertaa että muistan vain odottaneeni, ja olleeni yksin..
Oma alkonkäyttöni on minusta kohtuullista, mikä on kohtuus? minulle 1-4x vuodessa. ymmärrän että se on toisille enemmän ja toisille vähemmän MUTTA kun olen suhteessa jossa taas "yhden" kaljan verran alko menee edelle toistamiseen, uudelleen ja uudelleen ja vaikka ongelmana alkaa olla tilanteen ryöstäytyminen ja juomamäärien jatkuva kasvu siitä seuraava töppäily minä vaan jaksan toivoa, miksikö? Mies ei petä ei lyö ja työssäkin käy ja on ihana isä lapsillemme mutta minä, voi kuinka yksinäinen olenkaan noina iltoina ja päivinä..kuinka jönnitän kotiin tuloa ja viikonloppuja, lomia..kuina hyljätyksi koen itseni vaikka toinen otti "vain" yhden kaljan (joskus 3-4 iltana 1-2 ja 1-2 iltana humala). Menneisyyden peikkoja olen setvinyt, yritän ymmärtää toista mutta myös itseäni. Mies myöntää että menee liikaa, mutta asiaan ei ole muutosta tullut (olemme keskustelleet, yksin ja terapiassa ja kyllä olen korottanut ääntäni, pyytänyt ja uhkaillut...ei auta) kuinka taannun lapsen tasolle kiukuttelemaan?? nykyään olen "tasaisen viileä" ja otan etäisyyttä en jaksa hävitä aina yhdelle kaljalle.
Olen keskittynyt lapsiini ja omaan hyvinvointiini, keskisttyisin mieluusti myös mieheeni, kun vaan saisin solmumme auki..
takana vuosia, mutta entä edessä? ja nyt, saa kommentoida. Voimani saan lapsista, opiskelusta ja työstäni (kyllä, onneksi olen aina ollut töissä joten muutakin elämää on) myös eläimet antavat minulle voimaa sekä ystävät, haaveilenko liian paljosta, vai onko elämä seinien sisäpuolella kaikilla näin? huonomminkin voisi olla, sen tiedän, mutta uskallanko haaveilla paremmasta? Loukattuna en kykene hellyyteen ja seksiin, vaikka haluisin enemmän...
Olen 31 vuotias hyvin koulutettu, maalla viihtyvä nainen joka eli alkoholistiäidin kanssa nuoruutensa, asuen kuitenkin isällään. Vanhempien eron jälkeen elo oli vakaata ja turvattua, isää en humalassa nähnyt ja hoiti roolinsa mallikkaasti mutta se kipupiste sitten, äidin piti tulla syntymäpäiville mutta "unohti" kun alko vei voiton, juhlat jotka jatkui yöhön ja lupaukset jotka unohtuivat, kaipasin vanhempaa jota minulla ei äidissä ollut, istuin odottamassa yhden kaljan verran, toisen ja ja vielä yhden niin monta kertaa että muistan vain odottaneeni, ja olleeni yksin..
Oma alkonkäyttöni on minusta kohtuullista, mikä on kohtuus? minulle 1-4x vuodessa. ymmärrän että se on toisille enemmän ja toisille vähemmän MUTTA kun olen suhteessa jossa taas "yhden" kaljan verran alko menee edelle toistamiseen, uudelleen ja uudelleen ja vaikka ongelmana alkaa olla tilanteen ryöstäytyminen ja juomamäärien jatkuva kasvu siitä seuraava töppäily minä vaan jaksan toivoa, miksikö? Mies ei petä ei lyö ja työssäkin käy ja on ihana isä lapsillemme mutta minä, voi kuinka yksinäinen olenkaan noina iltoina ja päivinä..kuinka jönnitän kotiin tuloa ja viikonloppuja, lomia..kuina hyljätyksi koen itseni vaikka toinen otti "vain" yhden kaljan (joskus 3-4 iltana 1-2 ja 1-2 iltana humala). Menneisyyden peikkoja olen setvinyt, yritän ymmärtää toista mutta myös itseäni. Mies myöntää että menee liikaa, mutta asiaan ei ole muutosta tullut (olemme keskustelleet, yksin ja terapiassa ja kyllä olen korottanut ääntäni, pyytänyt ja uhkaillut...ei auta) kuinka taannun lapsen tasolle kiukuttelemaan?? nykyään olen "tasaisen viileä" ja otan etäisyyttä en jaksa hävitä aina yhdelle kaljalle.
Olen keskittynyt lapsiini ja omaan hyvinvointiini, keskisttyisin mieluusti myös mieheeni, kun vaan saisin solmumme auki..
takana vuosia, mutta entä edessä? ja nyt, saa kommentoida. Voimani saan lapsista, opiskelusta ja työstäni (kyllä, onneksi olen aina ollut töissä joten muutakin elämää on) myös eläimet antavat minulle voimaa sekä ystävät, haaveilenko liian paljosta, vai onko elämä seinien sisäpuolella kaikilla näin? huonomminkin voisi olla, sen tiedän, mutta uskallanko haaveilla paremmasta? Loukattuna en kykene hellyyteen ja seksiin, vaikka haluisin enemmän...
Vastaukset 13
Vanhimmat
Alkoholistilla aina yksin kalja menee naisen edelle ja lapsen edelle. Turhaan haaveilu on naisllle jo vaki harrastus. Jos haluat muutoksen niin eroa.Voisit tehdä ja saavuttaa paljon enemmän itse jos vaan haluat.
Hei. Kiitos kommentistasi. Kaipa sitä tämä oma "vastuullisuus " joka on yleensä vahvuudeksi luettava on tehnyt temput... "mikä tahansa vahvuus vietynä liian pitkälle, kääntyy heikkoudeksi".. mietin lasten kannalta, mietin omalta kannaltani..meillä ei juurikaan riidellä , sillä mies juo kaljansa pihalla hommissaan ja itse olen oppinut itsehillinnin mestariksi, pärjäämme siis, mutta kaipaisin rinnalleni miestä joka arvostaisi minua ja jota voisin arvostaa. Toki saan palautetta sillä osallistun myös maatilan töihin ja yritän tehdä parhaani mutta koen että minussa on kuitenkin jotain "vikaa" sillä minua ei kestetä selvinpäin..ymmärrän että menneisyys vaikuttaa omaan suhteutumiseeni. Aiheesta keskustelu on kokeiltu ja ei johda minnekkään. Puntaroin lähinnä mikä on oikeutettua minulle, mikä itsekästä ja kenen etu on jäädä ja kenen lähteä..hankalaa. Menneisyys on ollut vielä tätäkin suhdetta hankalampaa joten siihen peilaten asiat ovat "hyvin". Turhasta haaveilusta tuskin on kyse, asian realiteettien myöntäminen vaan on kivuliasta ja vaatii aikansa. Olen aina ollut ihminen joka nauttii parisuhteesta, jo siksikin että seksi kuuluu parisuhteeseen ja yhdenillan juttuihin en kykene, enkä haluakkaan kyetä...Voiko rakkauden määritelmä olla että jää silloin kun haluisi lähteä? vaikeaa...
Minulla on työpaikka ja koulutus jolla töitä kyllä saa paikkakunnalta kun paikkakunnalta, lisäksi opiskelen ja tällä saralla olen saavuttanut unelmiani yksi kerrallaan..Talous on kunnossa ja monta unelmaa toteutettu, onko ihmisellä oikeutta vaatiakkaan että saisi kaiken? Kuitenkin kaipaan halausta, yhteistä aikaa, kysymystä mitä sinulle kuuluu tai soittoa töihin..kaipaan ihmistä rinnalleni jonka kansa voin olla välillä myös vaillinainen ja väsynyt, oma itseni. Tiedänhän että syyt juomiseen on jossain muualla kun miehessä, ainakin miehen mielestä, mutta kun miehellä ei tunnu olevan edes ongelmaa. vain puoliso jonka äiti on juonut kaikkien alkoholikiintiöt täyteen...
Nämä on vaikeita asioita. Omassa suvussani on paljon vanhempia pariskuntia, jotka kuitenkin ovat jääneet alkoholia käyttävän miehensä rinnalle. Ehkä osittain kyse on tottumuksesta, taloudellisesta turvasta ja rakkaudestakin. Plussaa on myös se, että niitä hyviäkin hetkiä on, on ehkä ihanaa yhteistä kaveripiiriä ym.
Itse lähdin tuollaisesta suhteesta. Näin jälkikäteen ajateltuna en tiedä, olisiko kuitenkin pitänyt jäädä. Äitini esimerkiksi reissaa yksin pitkin ulkomaita ja jättää isän kotiin tissuttelemaan, kun ei halua nähdä isää reissussa kännissä joka päivä. Itselläni olisi vapaus mennä sinkkuna, mutta kun ei ole sitä rahaa. Parisuhteessa taas oli rahaa, mutta ei sitä vapautta. Parisuhteessa sai seksiä sentään silloin tällöin, nyt ei huvita etsiä yhden yön juttuja, kun kaikki sinkkumiehet tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän ongelmallisia (pettäjiä, juoppoja, mielenterveysongelmaisia).
Joskus juomisen taustalla ei ole mitään lapsuuden traumaa, vaan yksinkertaisesti geenit on sellaiset, että jää siihen juomisen aiheuttamaan hvyänolontunteeseen koukkuun.
Auttaisiko tilannetta se, että eläisit enemmän omaa elämää etkä odottele miestä kotiin? Alat reissata itseksesi etkä peittele miehen juomista. Varaat vaikkapa reissun molemmille, mutta sanot, että et huoli häntä mukaan, jos hän ei ole selvinpäin. Voisitteko alkaa harrastaa jotakin yhdessä, jossa ei voi juoda?
Vanha sanonta, että joku on hyvä renki, mutta huono isäntä, sama pätee alkoholin käyttöön.
Itse en juuri alkoholiin koske, vain jonkun maljan voin nostaa juhlatilaisuudessa, mutta elämäni ei ole saunokaljoja ja turhaa lässytystä.
Vieraille haluan tarjota eneimminkin hyvää ruokaa ja leivonnaisia ja ilman viinejä ja kaljoja ja napseja.
Vakaasti olen sitä mieltä, että yksikään ihminen ei tarvitse viinaksia missään muodossa, kyllä muut juotavat ovat riittäviä, hyvä raikas vesi, omat marjamehut, kahvi ja tee. Riittävät mainiosti kielenkantojen avaamiseen ja varmasti säästyy monelta harmilta, eikä tule kaljapäissä möhlittyä millään tavalla.
Suosittelen.
Minusta nämä seurustelujuomat voisi todellakin lopettaa tyystin ja tarjoilla hyviä kahvileipiä, iltapaloja. Paljon miellyttävämpää.
Sun pitää lähteä jos et nyt saa siitä suhteesta mitä haluat. Jos et saa edes halausta joskus niin tuhlaat vaan aikaasi. Saat töitä muualta ja sulla on talous kunnossa joten voit lähteä toteuttamana unelmaasi muualle. Alkoholista ei koidu ikinä mitän hyvää jos se on jokapäiväinen osa miehesi elämää. Alkoholi menee aina sen puhelinsoiton ja halauksen edelle. Onhan se vaikea lähteä kun sisinmissään uskoo et toinen muuttuisi mut itse varmaan näät että ei muutu.
Se kun alkaa ymmärtää, tekee kipeää...kun on tehnyt kaikkensa, eikä se riitä. Toisen puolesta valintoja ei kuitenkaan voi tehdä...Miten uusi suhde sitten, kolmen lapsen kanssa on vaikea kuvitella kenellekkään kelpaavansa, saati kun lapsilla haluaa kaiken olevan hyvin..Lisäksi hevonen ja koira, huokaus. Reissaaminen on muuten ok, mutta valitettavasti viihdyn erittäin hyvin kotona =) tässä tämä on heikkous. ja miestä ei tarvitse odotella kotiin, kun juo kotona ulkohommia tehden, mutta koska joskus menee ihan överiksi (juo itsensä siihen kuntoon että sammuu ulos, ajaa humalassa, unohtaa pellit auki/kiinni tms.) niin jatkuva "valppaana" olo ei anna rauhallista yöunta tai lepoa hereillä ollessakaan...onneksi ihan päivittäistä ei juominen ole, niitä selviä päiviäkin on. En ole itsekkään absolutisti, juon 3-4 vuodessa kun käyn tanssimassa, toki myös selvinoäin tanssireissut sujuu =) enkä vaadi toiseltakaan absolutismia, vain toisten huomioimista siinä määrin että kaikilla olisi hyvä olla. Mies on avulias kyllä ja vapauttakin kummallakin on, minä käyn laivalla ja mies lapissa kavereiden kanssa, yhdessä käymme leffassa ja syömässä, mutta se "yksi kalja" joka paikassa ja ne humalat säännöllisesti vaan painaa....
Kiitos asiallisista kommenteistanne, asian pohtiminen näin on paljon antoisampaa kuin yksin. Miehen kanssa asiaa tosiaan on puhuttu kyllästymiseen saakka, joten nyt hetkeen en tätä taas kehtaa esiin vetää, varsinkaan juhannuksen alla, riitahan siitä tulisi.
Miksi tuhlata aikaa alkin kanssa kun on olemassa meitä raittiitakin miehiä ja naisia..
Tuttavapariskunta erosi samasta syystä, olivat erikseen muutaman vuoden ja mieskin raittiina vuoden verran ja sitten saikin ottamisensa hallintaan ja nyt ovat jälleen saman katon alla. Samaa ikää ja perheellinen. Vaikuttavat onnellisemmilta nyt, mieskin hymyilee, kun ennen oli jörökölli; krapulassa tai viinan himossa. Käyvät erilaisissa harrastuksissa ym yhdessä. Joskus voi onnistua noinkin. Päätöksenteko on vaikeinta, sitten se lähtee rullaamaan..
" En ole itsekkään absolutisti, juon 3-4 vuodessa kun käyn tanssimassa, toki myös selvinoäin tanssireissut sujuu =) enkä vaadi toiseltakaan absolutismia, vain toisten huomioimista siinä määrin että kaikilla olisi hyvä olla. "
Jos mies on alkoholisti, niin kerää rohkeutta siihen että jonain päivänä toteat asian, ja ala vaatimaan parisuhteen jatkumiseksi toimenpiteitä, jotka johtavat sihen että mies lopettaa juomisen kokonaan.
Kun alkoholi on kerran ongelmaksi todettu, ja se on kerran ihmisestä saanut ylivallan niin että aiheuttaa jo läheisillekin ahdistusta, ja se on sekä riippuvuutena että tottumuksena jo niinkin pitkällä,
niin ei siinä enään auta haihatella että montako se juo, ja montako minä juon ja otin, ja kunpa vaan ottaisi fiksummin/vähemmän/harvemmin/ erilaista juomaa..
Kannattaa ensitöikseen luopua siitä ajatuksesta, että on olemassa jokin reilupeli että viina sopii kaikille ihmisille.
Sulle se sopii, sä et ole alkoholisoitunut.
Miehellesi ei sovi, hän on alkoholisti ja kuuluu aa-kerhoon, antabukselle ja terveysasemalle sekä psykologille. Se ei ole siitä kiinni että ihmisessä olisi jokin vika, kun toiset voi juoda ja toiset ei. Sille vain ei voi mitään, se on tosiasia ja mitä nopeampaa sen hyväksyy,sitä selkeämmäksi omat pyrkimykset käy.
Sekä loppuu se arvailu ja haihattelu, että ehkä se itsestään tulee kuntoon kun koitan piilottaa sen pullot ja peitellä sen nukkumaan enkä nalkuta tai syytä.
Ei tarvi syyllisyyttä kokea pätkääkään, että kun minä kerran juon niin mieheltäkään ei voi vaatia hänen hoitavan ongelmaansa, jotta parisuhdekin voi edes saada mahdollisuuden.
Ei tuollainen toisen kytistäminen, että onko pellit auki vai kiinni, ole ihmisen elämää eikä ihmisen tehtävä toista aikuista kohtaan.
Teet vain karhunpalvelusta miehelle jatkamalla sitä samaa haihattelua, mitä hänkin itselleen selittää, ja mitä muut ihmiset luulee.
Kukaan ei myönnä koskaan olevansa alkoholisti, ennenkuin ne haitat näyttäytyy koko komeudessaan, ja se päätös lähtee ihmisestä itsestään: Se ei tarkoita silti sitä, että muiden täytyy olla alkoholipelissä mukana, juonitella hänen kanssaan ja jatkaa sitä samaa valhetta.
Puhkaise kupla, älä enää lykkää kaikkia asioita tuonnemmaksi, elämä on tässä ja nyt.
Ja pahinta mitä voi tapahtua jos oletkin väärässä ja miehesi ei olekaan alkoholisti, hänhän ottaa sen juomisen hallintaan heti, kun sinä sanot että nyt riittää että juo yksin, tai ole raittiina minun kanssa yhdessä kotona. Mutta niinkauan kun juot, olet yksin sen aikaa.
nimim: että silleen, KIITOS! kuinka osa tekstistäsi meni nahkan alle heti luettuani, nimittäin minä olen käynyt keskustelemessa tuntemuksistani ja ahdistuksestani psykologilla, olen ajatellut ottaa yhteyttä aa:han kun siellä on läheisillekkin toimintaa jne. juomisen seurauksena on mennyt paikkoja rikki (humalassa toikkarointi) ajoneuvo kumoon, moni yö valvomiseksi jne. Miten kummassa kuitenkin MINÄ koen syyllisyyttä? mietin että jos en nalkuta, jos en vahdi JOS ja JOS ...mies ei koe ongelmaansa yhtä suureksi, vaikka onkin myöntänyt joskus menneen överiksi, eikä mm. enää yhdenkään jälkeen aja millään ajoneuvolla. Joo, pidän itseäni rehellisenä ihmisenä mutta monen monta kertaa huomaan peitelleeni puolisoni töppäilyjä...kaipa tämä johtuu siitä, etten itsekkään koe olevani täydellinen ihminen, ja jos toinen voi elää minun puutteideni kanssa, olen koettanut hyväksy ä myös toisen puutteet....
Tuttua, mutta jokaisen virheet käsitellään omanaan. Jos hän huomaa sinussa virheen, tutki se että onko se aiheellista ja mikäli on niin myönnä se ja ota vastaan. Kun hänessä on virhe, hänen kuuluu myöntää se. Ihmiset auttaa toisiaan näin. eivätkä käy kauppaa, että jos teen itse virheen, en voi muille sanoa mitään.
Alkoholistihan monesti kans yrittää käydä kauppaa, sanomalla vaikka että "no itsellesikin maistui silloin vuonna -96 ja et tolpillasi pysynyt"..
Siihen on suojakeino, se on se että tiedostaa itsensä ja opiskelee, ottaa omista tekemisistä ja tunteista vastuun. Ei kukaan voi tulla sanomaan, että mun tekemä murha on okei, siksi että sinä varastit. Tai että mä voin varastaa siksi, että joku toinen murhaa. tai mä voin juoda siksi, että muutkin juo, tai en voi vaatia alkoholistia lähtemään hoitoon siksi, että muuten itsekin joudun lopettaan juomisen. Toki se helpottaa, jos ei itse ole kaljapullo käsissä kun toiselle alkaa asiasta puhumaan;:)
Ja ihminen SAA milloin tahansa muuttaa mieltään, että aikani olen sietänyt, mutta nyt en enää. Eilen oli eilen, nyt on nyt, huomisen aika on kun se tulee.
Ei ole pakko toteuttaa sitä, mitä ihmiset luulevat minusta.
Eilen jaksoin katsoa humalaista, tänään en jaksa enään katsoa.
Ennen olin juoma veikko, enään en ole juoma veikko.
Alkoholistillekin tulee ongelmia elon tiellä, kun juomisen lopettaa ja kaikki vanhat teot on niskassa. Ihmiset muistuttavat, että olit silloin niin ja niin humalassa, menetit korttis ja menetit perhees, olet semmoinen ja tämmöinen. Peilikuvakin voi kertoa menneistä vuosista. Se on rankka tie monille ensin.
ei haluttaisi myöntää olevansa ongelmainen, koska parempi tuttu taivas kuin tuntematon helvetti.
Silloin tarvii perheen tuen, jotka osaa sanoa että SINUSSA ei ole mitään vikaa, lopeta vain se juominen. Jos ei ihminen älyä, se yritetään ensin laittaa älyämään. mutta yksin hän voi tietää, mikä hänelle on parasta, ja mitä hän tulee tekemään asian eteen. Hänen puolestaan ei voi kukaan sitä tehdä, eikä tasoittaa tietä mitenkään muuksi, kuin se on mitä se on!
Se
Kiitos ajatuksistanne. "suurinta rohkeutta mitä ihminen voi käyttää, on uskallus olla itselleen rehellinen" tämä vaatii taitoa tuntea itsensä, eli se vaatii paljon, mutta se antaa vielä enemmän. Meillä jokaisella on omiin kysymyksiimme myös vastaukset mutta asioiden ääneen pohtiminen auttaa löytämään ne. Eikä vastausten löytäminen vielä auta, vaan niiden aiheuttamat tunteetkin on käsiteltävä. Tässä auttaa sitten se toinen ihminen. kiitos ja oikein hyvää juhannusta jokaiselle.