järkyttynyt

sukulaiseni soitti,kävisitkö viemässä sukuhaudalle kukat.sanoi mitä pitää viedä.totta kai tehin vanhalle ihmiselle palveluksen .kävin tänään katsomassa....minun viemäni kukat oli revitty pois .ei ollut kun lehdet ja toiset kukat oli laitettu vinhoon ...on tämä kauhea hän oli laittanut omat kukkansa paratipaikalle...kun ei hautausmaallakaan saa olla toisten kukat kummunpäällä.KYLLÄ OLIN JÄRKYTTYNYT.onko näin että määrätyt ihmiset on suvussa .KINGIÄ.kyllä kingikin menee sinne minne me muutkin ajallaan.että näin muoniossa toimitaan.
11717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

jäjikset ruukaavat käyvä hauvoila syömässä ja hajottamassa kukkia

Äänestä
  • ei jänikset syö kun orvokkia.väkevämmät kukat saa olla rauhassa...onhan tämä .SUVUN VAINAJIEN HÄPÄSY.

    Äänestä

Ei jänikset sunkaan ruusuja syö vai syökö.

Äänestä
  • Jänis syö ruusuja ei kaikkia lajikkeita.

    Äänestä

Vainajan häpäiseminen, jos menee haudalta repimään kukat pois. Silloin jos syyllistyy mielenilmaisuna tai kostona ja repii haudalle laitetut kukat. Teon tehnyt on ensi matkalla helvett..n ja voi hyvinkin lyhyessä ajassa olla itse haudassa, eikä kukkia tule enää syntisen haudalle.

Äänestä

olin haudalla.näin kaukaa.nainen kyykki siellä laidassa yhdellä haudalla.menin taka portille.tuttu ruotsalainen mersu.harmaa.oli ei muita näkynyt..HÄPEÄ rouva.häpäset ison suvun sukuhauda.meinaat olla jokapaikassa.kunkku...on kyllä kamalaa.tämmösen teko.

Äänestä

Tätä touhua tapahtuu kyl muuallakin,kuin Muoniossa
Ikävä homma tälläinen,et haudoiolta otetaan kukat
Jotkut vie jopa omaan kukkapenkkiinsä,jos on kauniita kukkia

Äänestä

JOS JONKUN NÄKEE OTTAVAN HAUDOILTA KUKAT,JA TUNTEE ETTEI OLE OMAINEN
SEN KAIT PYSTYY JO POLIISILLE TAI VIRAN OMAISILLE ILMOITTAMAAN
VAIKKA NIMELLÄ
NÄIN MIE AINAKIN TEKISIN

Äänestä

Sehän tuttua että jotkut tai joku sukulainen alkaa vahtia jonkun hautaa. Kyllä sitä tapahtuu joka paikassa. Muiden laittamat kukat ja tekemiset yritetään poistaa tai oikeastaan poistetaankin. Itselleni sattui tosi järkyttävä juttu kun isäni haudattiin, vähän ennen oli hänen vaimonsa haudattu samaan hautaan. Kivi joka valittiin ei sopinut kaikille ja se vaihdettin mustaan kiveen. Lasku kyllä tuli minulle.Kumma että hautausliike teki näin kysymättä minulta. En jaksanut alkaa riitelemään. Sama onko punainen vai musta tai lila kivi. Siellä makaavat rauhassa kumpikin. Ne samaiset ihmiset erääseen tunnettuun lahkoon kuuluvat heiluivat muutoinkin isäni ja tämän vaimon ympärillä heidät viimeiset vuotensa ja pankkitili kapeni tänä aikana. Isokokoinen vene vietiin jne.... En tästäkään jaksanut alkaa riitelemään, menivät varmaan hyviin suihin ja taskuihin????
Kannattaa olla vanhuksien tukena tällaista vastaan kun vielä elävät.

Äänestä

teeskentelevät p....t. itellesä ottaneet,ootsie tarkistanna,mihin se vene ja rahat joutu? mie oisin utelias,tiä, vaikka vene olisi heidän talon pihalla tai varaston takana!

Äänestä
  • Sen veneen vei isäni veli naapuri kaupungiin. Tämä todistettiin toisen veljen toimesta joka vielä oli rehellinen. Rahat vei sama veli kuin veneenkin vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Kaikki kolme äärilahkolaisia.Olivat vielä niin röyhkeitä että vaativat pankissa jäljellä olevia rahojakin tekaistulla testamentilla. Saivat tasan tarkkaan kolme tuntia aikaa repiä testamentti tai muutoin olisi koko asia viety oikeuteen. Lääkäri todisti että isäni ei ollut siinä kunnossa että olisi pystynyt mitään testamenttia kirjoittamaan. Tällainen vie paljon voimia alkaa hakea oikeuksiaan. Näistä kolmesta lahkolaisesta
    isäni veli ja vaimo heittivät veivinsä pari vuotta tapahtuneesta. Tytär jatkaa kiihkoilua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kauhuissaan3 kirjoitti:

sukulaiseni soitti,kävisitkö viemässä sukuhaudalle kukat.sanoi mitä pitää viedä.totta kai tehin vanhalle ihmiselle palveluksen .kävin tänään katsomassa....minun viemäni kukat oli revitty pois .ei ollut kun lehdet ja toiset kukat oli laitettu vinhoon ...on tämä kauhea hän oli laittanut omat kukkansa paratipaikalle...kun ei hautausmaallakaan saa olla toisten kukat kummunpäällä.KYLLÄ OLIN JÄRKYTTYNYT.onko näin että määrätyt ihmiset on suvussa .KINGIÄ.kyllä kingikin menee sinne minne me muutkin ajallaan.että näin muoniossa toimitaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu