sohvaliskot

Mistä johtuu, että alkuun lupaavan aktiiviselta vaikuttaneesta miehestä tulee avo- ja avioliiton myötä sohvalisko?

Tuo omani pitää urotekonaan sitä, että hän on vihdoinkin vuosien jälkeen mennyt töihin. Aiemmin työttömänä lusiessaan hän ei vain saanut mitään mainittavaa aikaan, mutta nyt hänellä on jo syykin siihen: hänhän käy sentään töissä. Että sen sitten pitäisi riittää. Tämä sohvalisko, jolle paras päivä minkään tekemiseen on "ei ainakaan tänään", on sitä mieltä että naiselle kuuluu kaupassakäynti. Eihän siinä mitään, mutta kun naiselle kuuluu samalla myös koko kodinhoito, taloudenpito ja kaikenlaisten juoksevien asioiden toimittaminen. Hänelle kun ei yleensä sovi. Etenkään ei vapaa-ajalla, koska silloin täytyy kerätä voimia työn tekemiseen. Kiitoksena kaikesta tästä toimittamisesta nainen saa jossain vaiheessa ja kovin usein kuulla olevansa dominoiva luonne.

Ihmettelen suuresti miten nämä sohvaliskot yksin ollessaan suoriutuvat arkisista askareistaan?

Ja onko niin, että sohvaliskon kosintarituaaleihin kuuluu itsensä esittäminen mahdottoman dynaamisena ja eteenpäin pyrkivänä kaverina, jolle just sinä olet elämän nainen. Ja sitten kun hän onnistuu saamaan sinut, elämänsä naisen omakseen, se elämä vaan yhtä äkkiä loppuukin kuin seinään?

Arvon naiset, olkaa varovaisempia kuin minä, kun ryhdytte parisuhteeseen. Varoitusmerkkejä ovat: omilla saavutuksilla pullistelu, kaikenlainen mediariippuvuus (tietokoneet, televisio), pakonomainen oleskeluvaatteisiin pukeututuminen, yllättävästi tyhjentyvä pankkitlii, harvoin minkään lahjan ostaminen tai yhtään minkään tarjoaminen yhtään kenellekään sekä oman riippumattomuuden korostaminen.

Rakkaus on psykoottinen tila, mutta siltikin kannattaa kysyä pari kysymystä ennen sitoutumista. Minä jätin kysymykset väliin ja tässä sitä nyt ollaan.
2304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mikset jätä sohvaliskoa ja etsi parempaa miestä? Etkö vain halua olla yksin? Nautitko toisen passaamisesta ja huolehtimisesta? Entäs jos tulet raskaaksi jakaatko kahta lasta hoitaa joista toinen aikuinen? Ps yö heräämiset on oikeesti rankkoja kun yksin joutuu heräämään ja olemaan lapwen kansaa 24h/7 kokemusta on. Stemppiä sulle ja leppaa äijä pihalle ansaitset ja löydät paremman.

Äänestä

Sohvaliskolle etsitään parhaillaan sopivampaa pesäkoloa :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kodinhoitajaliisa kirjoitti:

Mistä johtuu, että alkuun lupaavan aktiiviselta vaikuttaneesta miehestä tulee avo- ja avioliiton myötä sohvalisko?

Tuo omani pitää urotekonaan sitä, että hän on vihdoinkin vuosien jälkeen mennyt töihin. Aiemmin työttömänä lusiessaan hän ei vain saanut mitään mainittavaa aikaan, mutta nyt hänellä on jo syykin siihen: hänhän käy sentään töissä. Että sen sitten pitäisi riittää. Tämä sohvalisko, jolle paras päivä minkään tekemiseen on "ei ainakaan tänään", on sitä mieltä että naiselle kuuluu kaupassakäynti. Eihän siinä mitään, mutta kun naiselle kuuluu samalla myös koko kodinhoito, taloudenpito ja kaikenlaisten juoksevien asioiden toimittaminen. Hänelle kun ei yleensä sovi. Etenkään ei vapaa-ajalla, koska silloin täytyy kerätä voimia työn tekemiseen. Kiitoksena kaikesta tästä toimittamisesta nainen saa jossain vaiheessa ja kovin usein kuulla olevansa dominoiva luonne.

Ihmettelen suuresti miten nämä sohvaliskot yksin ollessaan suoriutuvat arkisista askareistaan?

Ja onko niin, että sohvaliskon kosintarituaaleihin kuuluu itsensä esittäminen mahdottoman dynaamisena ja eteenpäin pyrkivänä kaverina, jolle just sinä olet elämän nainen. Ja sitten kun hän onnistuu saamaan sinut, elämänsä naisen omakseen, se elämä vaan yhtä äkkiä loppuukin kuin seinään?

Arvon naiset, olkaa varovaisempia kuin minä, kun ryhdytte parisuhteeseen. Varoitusmerkkejä ovat: omilla saavutuksilla pullistelu, kaikenlainen mediariippuvuus (tietokoneet, televisio), pakonomainen oleskeluvaatteisiin pukeututuminen, yllättävästi tyhjentyvä pankkitlii, harvoin minkään lahjan ostaminen tai yhtään minkään tarjoaminen yhtään kenellekään sekä oman riippumattomuuden korostaminen.

Rakkaus on psykoottinen tila, mutta siltikin kannattaa kysyä pari kysymystä ennen sitoutumista. Minä jätin kysymykset väliin ja tässä sitä nyt ollaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu