Keski-ikäisten pariutumisongelmat

Näin on, mutta kun ikää tulee, on elämässä nähnyt ja kokenut sen verran, että rima nousee, tietää mitä haluaa ja ansaitsee, ei tyydy vähempään. Ja jos sellaista ei kohdalle osu, on ennemmin yksin.

jatkan senverran, että mun keski-iässä, mikäli aijon elää 100 vuotiaaksi :}

No höh vaan itselles!
"Kaikki on jo koettu"... ei varmasti ole! Et edes anna mahdollisuutta! Eri ihmisten kanssa voi kokea eri ihania asioita, nuo sun kirjaamat oli yhteiskunnan vaatimia perhemeriittejä... vois vaikka ajatella, että nyt ne on tehty pois tärkeämpien asioiden tieltä...
Rohkeasti, sydän auki ja menoksi...

Etäsuhde on ihan mainio ratkaisu, ainakin minulla toimii. Kun ei jaksa aina uutta...

Itsekään en halua periksi antaa, vaikka välillä iskee joku syvä viha, katkeruus ja suuttumus. Eihän tässä voi kellekään tietylle ihmiselle olla vihainen, ei edes eksälle vaikka jättikin - olihan se suhde aika lässähtänyt kyllä. Mutta vihaan vain noin yleensä sinkkuna olemista. Jotkut kuvittelevat että tämä on ihanaa aikaa, yhtä hulinaa kun juostaan miehestä toiseen. Mutta minusta ei ole tuollaiseen hyppelyyn.

Muutaman ok tyypin olen tosiaan itsekin tavannut, mutta kun ei vaan sitä yhteistä ole tarpeeksi, niin ei ole.

Mutta tässä iässäkin jotkut jaksavat vielä elää fantasioiden varassa, tai kuvittelevat että toiset suostuvat elämään. Yksi tyyppi joka jo alustavassa yhteydenotossa kertoi jonkin projektin vievän aikansa jaksaa ottaa yhteyttä useiden päivien tai viikkojen jälkeen aina kun luulen että on se jo kadonnut iäksi. Viimeisin posti oli ilmoitus siitä että hän on kavereiden kanssa retkellä. Aika onneton tapaus pitää olla jos kuvittelee että nainen, jolle on väittänyt olevansa täsmälleen sitä mitä nainen hakee, odottaa iät ajat nätisti miestä jolle kaikki muu tulee etusijalla oikeaan tutustumiseen nähden. xD Työt vielä jotenkin tajuaisin, mutta jos jo retketkin ovat tärkeämpiä kuin ihmissuhteen mahdollisuuden selvittäminen, niin ei hyvää päivää...

En tiedä olenko itse ollut jonkun toisen mielestä aikaansaamaton huithapeli kun en ole rynnännyt välittömästi tapaamaan, mutta ainakaan en kehtaa tehdä tuollaista että otan pitkän ajan päästä yhteyttä ihmiseen joka luulee minun jo kadonneen kartalta tyystin.

Samaa me miehet ollaan. Väsyneitä ja motivaation menettäneitä ja luullaan, että parisuhde korjaa kaiken tuon.

Molemmat loppujen lopuksi ovat samanlaisia. Ainoa, mikä meidät erottaa on ehdollistuneet ajattelutavat ja luulot itsestämme ja muista ja mitä vanhemmiksi me tullaan, sitä ehdollistuneimpia ne ajatukset on.

Siksi kemiat ei kohtaa. Aina se "jokin" puuttuu, kun ei ole ehdollistunut ajattelemaan samalla tavalla tai ei osaa vetää oikeista naruista.

niin se vain on kirjoitti:

Samaa me miehet ollaan. Väsyneitä ja motivaation menettäneitä ja luullaan, että parisuhde korjaa kaiken tuon.

Molemmat loppujen lopuksi ovat samanlaisia. Ainoa, mikä meidät erottaa on ehdollistuneet ajattelutavat ja luulot itsestämme ja muista ja mitä vanhemmiksi me tullaan, sitä ehdollistuneimpia ne ajatukset on.

Siksi kemiat ei kohtaa. Aina se "jokin" puuttuu, kun ei ole ehdollistunut ajattelemaan samalla tavalla tai ei osaa vetää oikeista naruista.

Lue lisää

Niin, olemmeko me "väsyneitä ja motivaation menettäneitä"?Vai yksinkertaisesti opittu monta asiaa itsestämme. Näemmekö heti jo tuonne alkuhuuman taakse. (Tarkoitan tässä niin naisia, kuin miehiäkin).
Päteehän tämän ketjun aihe myös muuhun elämään. Osaamme katsoa asioita useammaltakin suunnalta ja nuoremmista toimintamme tuntuu tylsältä, kun emme ryhdy innostuksissamme kaikkeen "kivaan" vaan osaamme nähdä epäonnistumiset jo edeltä, eikö?

15+2 kirjoitti:

Niin, olemmeko me "väsyneitä ja motivaation menettäneitä"?Vai yksinkertaisesti opittu monta asiaa itsestämme. Näemmekö heti jo tuonne alkuhuuman taakse. (Tarkoitan tässä niin naisia, kuin miehiäkin).
Päteehän tämän ketjun aihe myös muuhun elämään. Osaamme katsoa asioita useammaltakin suunnalta ja nuoremmista toimintamme tuntuu tylsältä, kun emme ryhdy innostuksissamme kaikkeen "kivaan" vaan osaamme nähdä epäonnistumiset jo edeltä, eikö?

Lue lisää

Osa on väsyneitä ja motivaation menettäneitä, osa ei. Pätee niin miehiin kuin naisiinkin.

Osaamme kyllä katsoa asioita useammaltakin suunnalta ja meillä on enemmän viisautta ja elämänkokemusta, tai niin me ainakin luullaan.

Asioista innostuminen kaikkeen kivaan tai oikeastaan mihin vaan, on vähän samanlainen näkemys kuin onko lasi puolillaan vai puolityhjä. Melkenpiä kaikki näkee asiat vähän omalla tavallaan. Osa on kovin pessimistisiä luutuneine käsityksineen ja väsyy ja menettää motivaationsa. Osa näkee mahdollisuuksia kaikkialla.

Meillä on omat mieltymykset miesten ja naisten suhteen. Myös sen suhteen miten elämän pitäisi mennä ja minkälainen elämän pitäisi olla. Meistä kaikki on elänyt omanlaisensa elämän ja sitä kautta muokannut oman minänsä. Joidenkin minä on avoimempi kaikelle ja joidenkin paljon rajoittuneempi. Ne rajoittuneet ovat yleensä niitä väsyneitä ja motivaation menettäneitä. Nuorena on vielä niin vähän kokemusta mistään, että on avoimempi monelle asialle.

Arvostan suuresti sellaisia ihmisiä kuin esim. Aira Samulin, joka vielä 86-vuotiaana on iloinen ja asioista innostuva. Osa ei osaa innostua enää mistään kun pääsee 40:n tuolle puolen, osa jopa aikaisemmin kyynistyy.

Kyllä minullakin on vielä paljon omille urilleen jämähtäneitä käsityksiä elämästä, ihmisistä ja pariutumisesta, mutta aina kun niitä tiedostan, yritän jättää niitä pois. Ne ova kuitenkin loppujen lopuksi vain ajatuksia, eikä kaikkea, mitä ajattelee välttämättä tarvitse uskoa.

niin se vain on kirjoitti:

Osa on väsyneitä ja motivaation menettäneitä, osa ei. Pätee niin miehiin kuin naisiinkin.

Osaamme kyllä katsoa asioita useammaltakin suunnalta ja meillä on enemmän viisautta ja elämänkokemusta, tai niin me ainakin luullaan.

Asioista innostuminen kaikkeen kivaan tai oikeastaan mihin vaan, on vähän samanlainen näkemys kuin onko lasi puolillaan vai puolityhjä. Melkenpiä kaikki näkee asiat vähän omalla tavallaan. Osa on kovin pessimistisiä luutuneine käsityksineen ja väsyy ja menettää motivaationsa. Osa näkee mahdollisuuksia kaikkialla.

Meillä on omat mieltymykset miesten ja naisten suhteen. Myös sen suhteen miten elämän pitäisi mennä ja minkälainen elämän pitäisi olla. Meistä kaikki on elänyt omanlaisensa elämän ja sitä kautta muokannut oman minänsä. Joidenkin minä on avoimempi kaikelle ja joidenkin paljon rajoittuneempi. Ne rajoittuneet ovat yleensä niitä väsyneitä ja motivaation menettäneitä. Nuorena on vielä niin vähän kokemusta mistään, että on avoimempi monelle asialle.

Arvostan suuresti sellaisia ihmisiä kuin esim. Aira Samulin, joka vielä 86-vuotiaana on iloinen ja asioista innostuva. Osa ei osaa innostua enää mistään kun pääsee 40:n tuolle puolen, osa jopa aikaisemmin kyynistyy.

Kyllä minullakin on vielä paljon omille urilleen jämähtäneitä käsityksiä elämästä, ihmisistä ja pariutumisesta, mutta aina kun niitä tiedostan, yritän jättää niitä pois. Ne ova kuitenkin loppujen lopuksi vain ajatuksia, eikä kaikkea, mitä ajattelee välttämättä tarvitse uskoa.

Lue lisää

Onhan se tosi, että toiset väsyvät ja menettävät motivaationsa ja jos joidenkin elämää tutkailee, niin ei se ihme olekaan. Toisille kun on annettu varsin paljon vastoinkäymisiä ja niihin verrattain vähän voimia. On tietysti myös luonne kysymys kuinka helposti antaa periksi.
Itse koen kaiken elämäni varrelta mukaan tarttuneet elämänviisaudet ja –kokemukset, lahjoina, en taakkoina. Olen varsin iloinen, etten kaikkeen kivaan ryhdy vaan seulon ympäristöstäni ne joihin ryhtyminen itselleni ja läheiselleni mahdollisimman paljon antaa. Turhat koohotukset sivuutan, koetan siis suhtautua asioihin, en pessimistisesti, enkä optimistisesti, vaan realistisesti.
Tuo avoimuus uusille asioille tulisi kyetä säilyttämään, sillä muuten nurkan takana odottaa katkeruus

"Mutta hei kanssankirjoittajat. Miten me onnistuttaisiin tässä hakuprosessissa puolin ja toisin ? Sillä meidänhän olisi tarkoitus löytää kumppani itsellemme."

- Miettimällä mikä meni edellisellä kerralla pieleen. Oppimalla omista ja toisten virheistä sekä tekemällä asiat paremmin. Tulemalla vastapuolta vastaan. Asiat harvemmin kulkevat omalla painollaan oikeaan suuntaan. Keskittymällä olennaiseen arjessa: rakkauteen, merkityksellisten sekä miellyttävien asioiden tekemiseen.

Hah, hyvä! Samaa ihmettelen minäkin. Osa miehistä luulee tosiaan, että kun täyttää 50 alkaa jokin ihme ukkoaika. Eivät enää halua uusia kokemuksia, eivät löysennä kiristäviä pipojaan ja käsityksiään. Helposti ottavat jonkun "ukki/mummi-roolin" päälle 24/7 molemmat sukupuolet, ja siihen on hitsin vaikea suhtautua lapsettoman villiluonteisen ja vapaan. En tarkoita mitään yltiöpäistä juhlintaa, mutta kyllä pikku viski olisi kiva silloin tällöin nauttia ja antaa fiilisten viedä rollareiden tahtiin.
Ei rollaattorien.

mors* kirjoitti:

Hah, hyvä! Samaa ihmettelen minäkin. Osa miehistä luulee tosiaan, että kun täyttää 50 alkaa jokin ihme ukkoaika. Eivät enää halua uusia kokemuksia, eivät löysennä kiristäviä pipojaan ja käsityksiään. Helposti ottavat jonkun "ukki/mummi-roolin" päälle 24/7 molemmat sukupuolet, ja siihen on hitsin vaikea suhtautua lapsettoman villiluonteisen ja vapaan. En tarkoita mitään yltiöpäistä juhlintaa, mutta kyllä pikku viski olisi kiva silloin tällöin nauttia ja antaa fiilisten viedä rollareiden tahtiin.
Ei rollaattorien.

Lue lisää

Jos siis haet noin viisikymppistä viriiliä tai ”villiluontoista” lapsetonta sinkkumiestä, voisin kuvitella ”markkinoiden” olevan melkoisen suppeat, varsinkin, jo em kaltainen tulisi vielä olla kykenevä toisiaan kunnioittavaan ja –arvostavaan parisuhteeseen. Ja vielä jos hänen tulisi olla kykenevä jättämään juomisen vain siihen yhteen- kahteen viskipaukkuun.. . . ei millään pahalla, mutta yhtälö kuulostaa hieman turhan optimistiselta.

Hessu A. kirjoitti:

"Mutta hei kanssankirjoittajat. Miten me onnistuttaisiin tässä hakuprosessissa puolin ja toisin ? Sillä meidänhän olisi tarkoitus löytää kumppani itsellemme."

- Miettimällä mikä meni edellisellä kerralla pieleen. Oppimalla omista ja toisten virheistä sekä tekemällä asiat paremmin. Tulemalla vastapuolta vastaan. Asiat harvemmin kulkevat omalla painollaan oikeaan suuntaan. Keskittymällä olennaiseen arjessa: rakkauteen, merkityksellisten sekä miellyttävien asioiden tekemiseen.

Lue lisää

Kyllä aikuisilla (siis 45 ) ihmisillä pitää olla sen verran älliä, etteivät ala kumppania etsimään jonkin ominaisuuslistan kanssa. Oleellista on että suhteen aloittamiseen tarvitaan kaksi. Ikävä kyllä sen lopettamiseen riittää yksi...

Netissä keskustelu antaa kuvan toisesta ajatusten tasolla. Jos tässä kohtaa ei synkkaa, kannattaa jättää tapaaminen väliin. Jos taas synkkaa, avoimin mielin tapaamaan ja mahdollisimman pian. Vain sillä tavalla näkee onko toisessa jotain ihan ensitapaamisella ärsyttävää. Sellaisia asioita saa kokemukseni mukaan olla enintään yksi jos mielessä on vähänkään pidempiaikainen suhde.

Tapaamisen jälkeen mieti, onko tarpeeksi yhteistä maailmankuvaa, tapaa ajatella ja olla lähellä. Yhteinen harrastus olisi hyvä olla, muttei pakollinen. Jokin yhteinen mielenkiinnon kohde kuitenkin auttaa löytämään yhteistä tekemistä sitten myöhemmin. Tapaamisella myös näkee toisen ihan luonnossa. Jos näkemäänsä ei suorastaan pelkää, siihen kyllä tottuu. Ulkonäkö nyt on sitä mitä tässä vaiheessa sattuu olemaan. ;-)

Tärkeää on, että jos ei nappaa, se sanotaan suoraan. Edelleen aikuinen ihminen osaa kyllä suhtautua siihen ettei ollutkaan se prinssi/prinsessa, jota tultiin hakemaan.

Onnstnt kirjoitti:

Kyllä aikuisilla (siis 45 ) ihmisillä pitää olla sen verran älliä, etteivät ala kumppania etsimään jonkin ominaisuuslistan kanssa. Oleellista on että suhteen aloittamiseen tarvitaan kaksi. Ikävä kyllä sen lopettamiseen riittää yksi...

Netissä keskustelu antaa kuvan toisesta ajatusten tasolla. Jos tässä kohtaa ei synkkaa, kannattaa jättää tapaaminen väliin. Jos taas synkkaa, avoimin mielin tapaamaan ja mahdollisimman pian. Vain sillä tavalla näkee onko toisessa jotain ihan ensitapaamisella ärsyttävää. Sellaisia asioita saa kokemukseni mukaan olla enintään yksi jos mielessä on vähänkään pidempiaikainen suhde.

Tapaamisen jälkeen mieti, onko tarpeeksi yhteistä maailmankuvaa, tapaa ajatella ja olla lähellä. Yhteinen harrastus olisi hyvä olla, muttei pakollinen. Jokin yhteinen mielenkiinnon kohde kuitenkin auttaa löytämään yhteistä tekemistä sitten myöhemmin. Tapaamisella myös näkee toisen ihan luonnossa. Jos näkemäänsä ei suorastaan pelkää, siihen kyllä tottuu. Ulkonäkö nyt on sitä mitä tässä vaiheessa sattuu olemaan. ;-)

Tärkeää on, että jos ei nappaa, se sanotaan suoraan. Edelleen aikuinen ihminen osaa kyllä suhtautua siihen ettei ollutkaan se prinssi/prinsessa, jota tultiin hakemaan.

Lue lisää

Mutta siinäpä se jippo piileekin että jotain siihen deitti-ilmoonsa on pakko panna että yksilöityisi omaksi persoonalliseksi itsekseen. Kaikki hakevat tavallista ja normaalia ihmistä, mutta jos on liian tavallinen ja liian normaali, on tylsä. Niillä asioilla joilla erottautuu muista helposti karkottaa väkeä, koska näitä ei sitten kiinnostakaan juuri se asia tai harrastus joka ilmoituksen laatineelle on varsin keskeinen. Toisaalta taas jos mainitsee kovin yleisesti arvostettuja asioita kuten esim. luonto, liikunta jne. niin sitten on osa suurta harmaata massaa josta ei sitten tökkää myönteisesti kenenkään silmään kuin korkeintaan kuvansa kanssa, ja kuka tässä iässä (40 ) enää mikään hehkeä missi tai mister on? Pärstäkin on jo tavallistakin tavallisempi, jos ei ole ollut jo alunperinkin.

Välillä tuntuu että koko nettideittailu on aivan idioottimaista, tai sitten siinä on silkasta onnesta kyse. Itse yritän asian ajatella useimmiten jälkimmäisellä tavalla, sillä jos ajattelen että nettideittailu on idioottimaista, sehän tekee minusta itsestäni idiootin koska sitä tiiviisti harjoitan.

Vaikka siltä se kyllä tuntuukin että on aivan hölmö, mutta minkäs teet. Jos ei ole sitä tyyppiä joka voittaa lotot ja kilpailut ja on muutenkin onnekas, niin lopulta kaikki tavat ovat yhtä hyviä tai huonoja. Eikä itselläni ole muita tapoja löytää ketään, kuin netti.

Vaikeinta, oikeasti mahdotonta, on päästä sellaisen "heikkouden" yli että toinen ei yksinkertaisesti kiinnosta millään tavalla. Ei ihmisenä, eikä miehenä/naisena. Aika usein kun ihmiset rakastuvat he tekevät sen täysin huolimatta siitä millaisia toiveita heillä on vastakkaisen sukupuolen edustajan suhteen, tai sitten niitä toiveita ei erikoisemmin edes ole (mikä on tietysti tyypillisempää nuoruudessa). Mutta jos ihminen ei herätä minkäänlaisia tunteita, niin se on ihan täytisen se ja sama että onko se toinen "listan" mukainen vai ei.

Olen pari kertaa treffeillä tuntenut että ei tunnu miltään, ja selvästikin miehetkin ovat kokeneet samaa minun kohdallani. Voi sanoa että eihän ekalla lyhyellä tapaamisella ehdikään tuntea, mutta jonkinlainen yllyke toiseen jne. tapaamiseen pitää olla.

Voihan siihen kiinnostumattomuuteen tietysti olla jotain hienovaraisia syitä joita ei pysty tiedostamaan. Toisen ihmisen ominaistuoksu, ärsyyntyminen joistain pikku jutuista kuten jatkuvasta silmien räpyttelystä tai pälyilystä yms. Jotkut asiat vaan osuvat suoraan ärsytyshermoon niin että vaikka miten haluaisi antaa toiselle tilaisuuden, ei pysty - eikä rakastu.

Onhan se treffeillä käyminen oikeastaan vähän sama asia kuin vaikkapa keskeltä kauppaa nappaisi mukaansa jotenkuten päällisin puolin siedettävän oloisen ihmisen ja yrittäisi sitten väkisin tuntea häntä kohtaan jotain.

Daami69 kirjoitti:

Vaikeinta, oikeasti mahdotonta, on päästä sellaisen "heikkouden" yli että toinen ei yksinkertaisesti kiinnosta millään tavalla. Ei ihmisenä, eikä miehenä/naisena. Aika usein kun ihmiset rakastuvat he tekevät sen täysin huolimatta siitä millaisia toiveita heillä on vastakkaisen sukupuolen edustajan suhteen, tai sitten niitä toiveita ei erikoisemmin edes ole (mikä on tietysti tyypillisempää nuoruudessa). Mutta jos ihminen ei herätä minkäänlaisia tunteita, niin se on ihan täytisen se ja sama että onko se toinen "listan" mukainen vai ei.

Olen pari kertaa treffeillä tuntenut että ei tunnu miltään, ja selvästikin miehetkin ovat kokeneet samaa minun kohdallani. Voi sanoa että eihän ekalla lyhyellä tapaamisella ehdikään tuntea, mutta jonkinlainen yllyke toiseen jne. tapaamiseen pitää olla.

Voihan siihen kiinnostumattomuuteen tietysti olla jotain hienovaraisia syitä joita ei pysty tiedostamaan. Toisen ihmisen ominaistuoksu, ärsyyntyminen joistain pikku jutuista kuten jatkuvasta silmien räpyttelystä tai pälyilystä yms. Jotkut asiat vaan osuvat suoraan ärsytyshermoon niin että vaikka miten haluaisi antaa toiselle tilaisuuden, ei pysty - eikä rakastu.

Onhan se treffeillä käyminen oikeastaan vähän sama asia kuin vaikkapa keskeltä kauppaa nappaisi mukaansa jotenkuten päällisin puolin siedettävän oloisen ihmisen ja yrittäisi sitten väkisin tuntea häntä kohtaan jotain.

Lue lisää

Siksi tämä koko nettideittailu ei oikein kolahda, kun ei noilla treffeillä oikein tutustu ihmisiin kunnolla. Töissä ja harrastuksissa noihin enemmän tutustuu ja alkaa ehkä tuntemaankin jotain.

Daami69 kirjoitti:

Vaikeinta, oikeasti mahdotonta, on päästä sellaisen "heikkouden" yli että toinen ei yksinkertaisesti kiinnosta millään tavalla. Ei ihmisenä, eikä miehenä/naisena. Aika usein kun ihmiset rakastuvat he tekevät sen täysin huolimatta siitä millaisia toiveita heillä on vastakkaisen sukupuolen edustajan suhteen, tai sitten niitä toiveita ei erikoisemmin edes ole (mikä on tietysti tyypillisempää nuoruudessa). Mutta jos ihminen ei herätä minkäänlaisia tunteita, niin se on ihan täytisen se ja sama että onko se toinen "listan" mukainen vai ei.

Olen pari kertaa treffeillä tuntenut että ei tunnu miltään, ja selvästikin miehetkin ovat kokeneet samaa minun kohdallani. Voi sanoa että eihän ekalla lyhyellä tapaamisella ehdikään tuntea, mutta jonkinlainen yllyke toiseen jne. tapaamiseen pitää olla.

Voihan siihen kiinnostumattomuuteen tietysti olla jotain hienovaraisia syitä joita ei pysty tiedostamaan. Toisen ihmisen ominaistuoksu, ärsyyntyminen joistain pikku jutuista kuten jatkuvasta silmien räpyttelystä tai pälyilystä yms. Jotkut asiat vaan osuvat suoraan ärsytyshermoon niin että vaikka miten haluaisi antaa toiselle tilaisuuden, ei pysty - eikä rakastu.

Onhan se treffeillä käyminen oikeastaan vähän sama asia kuin vaikkapa keskeltä kauppaa nappaisi mukaansa jotenkuten päällisin puolin siedettävän oloisen ihmisen ja yrittäisi sitten väkisin tuntea häntä kohtaan jotain.

Lue lisää

Miksi ihmeessä lähdet treffeille sellaisen kanssa, joka ei kiinnosta millään tavalla?
Kai sitä netin kautta on vaihtanut kuvia ja viestitellytkin sen verran, että haluaa nähdä livenä. En minä ainakaan oleta, että ensitreffeillä kokee jonkun salamarakastumisen ja näkee tähtiä. Silmien räpyttely ja pälyily voi hyvinkin johtua ujoudesta ja erikoisen tilanteen aiheuttamasta jännityksestä.

helmi-71 kirjoitti:

Miksi ihmeessä lähdet treffeille sellaisen kanssa, joka ei kiinnosta millään tavalla?
Kai sitä netin kautta on vaihtanut kuvia ja viestitellytkin sen verran, että haluaa nähdä livenä. En minä ainakaan oleta, että ensitreffeillä kokee jonkun salamarakastumisen ja näkee tähtiä. Silmien räpyttely ja pälyily voi hyvinkin johtua ujoudesta ja erikoisen tilanteen aiheuttamasta jännityksestä.

Lue lisää

Enhän minä sitä voi tapaamatta tietää kiinnostaako mies, siksi lähdin. Olisi kai pitänyt muotoilla tuo että "viestittely oli suhteellisen neutraalia eikä tullut mitään erityistä ennakkoasennetta, tavatessa huomasin ettei kiinnosta millään tavalla".

Eivät kaikki avaudu hulvattomasti s-postissa. Varsinaiset takakireät möröt tietysti sivuutan, mutta joskus sitä ei vaan voi tietää että onko toinen tavatessa jotenkin myönteinen yllätys jos kirjoitteluvaiheessa ei ole tullut oikein fiilistä suuntaan eikä toiseen.

Esim. 12 v suhteeni olisi jäänyt kokonaan elämättä ja kokematta jos olisin takertunut siihen että miehen kirjallinen yhteydenotto ei aiheuttanut mitään valtavaa kiinnostusta (mutta tapaaminen aiheutti).

Luulenpa että jos lähtisin tapaamaan vain kirjoittelusta oikein tosissani innostuttuani, treffejä olisi vuodessa 0 - 1. Nythän niitä on sentään 2 - 3. 3 v sisällä olen tavannut vain yhden miehen johon olisin voinut ihastua ihan oikeasti, mutta hän ei halunnut suhdetta.

Ehkä pariutuminen netin kautta onnistuu parhaiten niille joilla käy niin hyvä lykky että he ensin kuvittelevat vastapuolen olevan ihastuttava ihminen, ja sitten tavatessa toteavat että tämä on ihastuttava ihminen - joskin voi olla sitä eri tavalla.

Minä tai me jotka emme osaa enää kuvitella yhtään mitään ei helposti uhraa aikaansa kuukausikaupalla johonkin ihmiseen josta ei voi yhtään tietää että onko hän oikeasti sellainen jonka kanssa viihtyy todellisessä elämässä. On jotenkin illuusiot karisseet jo aiemmin, omalla kohdallani jo 90-luvulla sen takia että mies johon ihastuin ei halunnut suhdetta ja toinen johon ihastuin ei halunnut minua, ja seuraava mies johon tykästyin sitten jätti 12 v jälkeen. Jos kolme kertaa tuntee voimakkaasti jotakuta kohtaan ja jokainen näistä tunteista päättyy tyrmätyksi tulemiseen, ei jaksa kertakaikkiaan enää haaveilla kenestäkään yhtään mitään.

Silti olen niin pöhkö että olen aina jonkin aikaa iloinen ja hyvällä mielellä kun ok-tyyppinen mies postittelee kanssani. Kun hän sitten yhtäkkiä vaikenee tai osoittautuu että jostain syystä emme sopisi yhteen, mieliala romahtaa aikatavalla.

Eihän kukaan jaksa olla kuminauha jota revitään ja venytellään eestaas. Jos loppuelämän yksinäisyys ei olisi niin karmea ajatuksenakin, lopettaisin koko hakemisen. Ja minun kohdallani se tarkoittaa sitä että jos lopetan hakemisen, ketään ei hokkuspokkus pullahda eteen, koska en elä sellaista elämää että näin voisi tapahtua.

Yritän tehdä kaikkeni etten alkaisi vihaamaan ja inhoamaan ihmisiä. Eihän se kenenkään syy ole että en sovi monen kanssa yhteen. Se vain tympii että välillä ne syyt olla tapaamatta ekaakaan kertaan tuntuvat ihan kummallisilta kun niitä miehiltä kuulee. En tiedä sitten ovatko omatkin syyni heidän mielestään kummallisia. Kuten esim. se että en halua eläimille allergisen kanssa seurustelemaan. Onhan sitä tällä palstalla taivasteltu, sitäkin.

Ei ihmisiä tarvitse nähdä mitenkään patamustina ja kamalina ollakseen rakastumatta ensimmäiseen vastaantulijaan. Ehkä joskus realismistakin on haittaa. Sen tiedostamisesta että ihastus ei kauaa kestä, ja sitten pitäisi pystyä olemaan yhdessä pitkässä suhteessa jatkossakin - tai ainakin minä haluan olla, mutta en pysty olemaan jos ei toinen herätä oikeita tunteita.

Daami69 kirjoitti:

Ehkä pariutuminen netin kautta onnistuu parhaiten niille joilla käy niin hyvä lykky että he ensin kuvittelevat vastapuolen olevan ihastuttava ihminen, ja sitten tavatessa toteavat että tämä on ihastuttava ihminen - joskin voi olla sitä eri tavalla.

Minä tai me jotka emme osaa enää kuvitella yhtään mitään ei helposti uhraa aikaansa kuukausikaupalla johonkin ihmiseen josta ei voi yhtään tietää että onko hän oikeasti sellainen jonka kanssa viihtyy todellisessä elämässä. On jotenkin illuusiot karisseet jo aiemmin, omalla kohdallani jo 90-luvulla sen takia että mies johon ihastuin ei halunnut suhdetta ja toinen johon ihastuin ei halunnut minua, ja seuraava mies johon tykästyin sitten jätti 12 v jälkeen. Jos kolme kertaa tuntee voimakkaasti jotakuta kohtaan ja jokainen näistä tunteista päättyy tyrmätyksi tulemiseen, ei jaksa kertakaikkiaan enää haaveilla kenestäkään yhtään mitään.

Silti olen niin pöhkö että olen aina jonkin aikaa iloinen ja hyvällä mielellä kun ok-tyyppinen mies postittelee kanssani. Kun hän sitten yhtäkkiä vaikenee tai osoittautuu että jostain syystä emme sopisi yhteen, mieliala romahtaa aikatavalla.

Eihän kukaan jaksa olla kuminauha jota revitään ja venytellään eestaas. Jos loppuelämän yksinäisyys ei olisi niin karmea ajatuksenakin, lopettaisin koko hakemisen. Ja minun kohdallani se tarkoittaa sitä että jos lopetan hakemisen, ketään ei hokkuspokkus pullahda eteen, koska en elä sellaista elämää että näin voisi tapahtua.

Yritän tehdä kaikkeni etten alkaisi vihaamaan ja inhoamaan ihmisiä. Eihän se kenenkään syy ole että en sovi monen kanssa yhteen. Se vain tympii että välillä ne syyt olla tapaamatta ekaakaan kertaan tuntuvat ihan kummallisilta kun niitä miehiltä kuulee. En tiedä sitten ovatko omatkin syyni heidän mielestään kummallisia. Kuten esim. se että en halua eläimille allergisen kanssa seurustelemaan. Onhan sitä tällä palstalla taivasteltu, sitäkin.

Ei ihmisiä tarvitse nähdä mitenkään patamustina ja kamalina ollakseen rakastumatta ensimmäiseen vastaantulijaan. Ehkä joskus realismistakin on haittaa. Sen tiedostamisesta että ihastus ei kauaa kestä, ja sitten pitäisi pystyä olemaan yhdessä pitkässä suhteessa jatkossakin - tai ainakin minä haluan olla, mutta en pysty olemaan jos ei toinen herätä oikeita tunteita.

Lue lisää

Tässä hyvä vinkki kaikille toista puoliskoa etsiville.

http://www.youtube.com/watch?v=tAVHM6MPx4M

relax and live kirjoitti:

Tässä hyvä vinkki kaikille toista puoliskoa etsiville.

http://www.youtube.com/watch?v=tAVHM6MPx4M

Lue lisää

Tää oli tosi hyvä. Moojilla on paljon muutakin asiaa, kuunnelkaa ja katsokaa. :)

kiitos tästä kirjoitti:

Tää oli tosi hyvä. Moojilla on paljon muutakin asiaa, kuunnelkaa ja katsokaa. :)

Guruja riittää maailmassa niin että hyvä ettei päälle tallaa vahingossa. Samoin videoita juutuupissa. Sieltä keskeltä vilkaisin jotain missä höpötti wonderful surprisesta.

Varmaan Suomessa tapahtuukin tuon tuostakin noita iloisia yllätyksiä, hah.

Kaupankassoilla, koiraa kusettaessa ja kirjastossa jotkut väittävät löytävänsä kumppanin. Ikinä en yhdestäkään tuollaisesta tilanteesta syntyneestä parisuhteesta ole oikeasti kuullut. Mutta hemmetti, mennään sitten vaikka kirjastoon kokemaan se ihana yllätys:

http://www.youtube.com/watch?v=XlMpQqA9Pe4

Olisi edes tämä ketju säästynyt saastalta, mutta ei.

Kiitos (jos tämä oli minulle, vähän vaikea joskus hahmottaa tätä ketjun rakennetta nykyään).

olen kohta 46v. ja nettideittaillut aika monta kertaa..nuorempana taisin olla sellaine alfanaaras joka aina valitsi kenet kelpuutan. sitten seurustelinkin parisen vuotta netistä löytyneen miehen kanssa, joka loppui 3 v. sitten. suhde jätti mut aika kylmäksi enkä jaksa enää käydä missään. Olen vajonnut jonkinlaiseen itsesääliin, muutamat pakitkin olen saanut, ja se o jotenkin aivan uutta ja outoa. nyt olen itsekseni ja annan vaan vanhuuden tulla. eiköhän toi treffikiintiö mun osalta jo olekin täys. jos ei mies tule vastaan normielämässä, niin sit ei. netistä en enää usko hakea..nyt se ulkokuori on jo mennyttä mut sisälläni asuu vielä se nuori tyttö, joka haluaa aina uskoa rakkauteen.