Keikkakesä 2013:n suurimmat kotimaiset flopit

Kesään 2013 kuuluu ilmiselvästi poikkeuksellisen huonoja kotimaisia esiintyjiä ja hittibiisejä. Olen listannut tähän kolme mielestäni ehdottomasti karmaisevinta esiintyjää, joiden kaltaisia en toivo enää ikinä kuulevani tulevina kesinä. En tiedä, onko tämän kesän surkean musiikin takana vain se yksinkertainen syy, että viime vuosina kesähitit ja -ilmiöt ovat olleet kauttaaltaan melko hyviä, vai olenko parikymppisenä jo yksinkertaisesti aivan liian vanha ymmärtämään "nuorisomusiikkia".

1. Sini Sabotage. Kun kuulin Levikset repee -kappaleen ensimmäisen kerran, oli pakko tarkastaa Kanan levyn takakannesta, ettei kyseessä ole jokin epäonnistunut cover. Kiistatta Kanahan on yksi suomalaisen naisrap-musiikin tienraivaaja, jonka biisit aiheuttavat lähinnä melodisemmasta ja syvällisemmästä musiikista pitävälle kaappihipille oksennusmaisia reaktioita. Kanan kunniaksi on kuitenkin sanottava, että hän suomalaisen naisräpin todellinen uranuurtaja ja pelin avaaja. Sini Sabotage on selvästi kuunnellut Kanan levytyksiä ja yrittänyt tuoda elementtejä Kanan musiikista omaan hittibiisiinsä tavalla, jota voisi melkein kutsua plagioinniksi. On myös todettava, etten ymmärrä kappaleen sanoitusta. Ymmärtäisin, jos Levikset repeäisi miehellä etelämaalaisen kaunottaren nähdessään etumuksen kohdalta. Sini Sabotagen laulamana tuosta räpäytyksestä saa kuvan, jonka mukaan laulaja olisi miespuolinen Levis-friikki (kenties homoseksuaali-sellainen), jonka housujen etumus repeää sukuelimen ponnahtaessa pystyyn kuullessaan stadilaisen kundin puhuvan mä-sä-slangia. Lyhyesti:

- Sini, älä matki Kanaa ja yritä löytää oma tiesi artistina
- Sanoitus on rap-musiikiin ydin. Levikset repee -kappaleen sanoitus on kaikkea muuta kuin onnistunut tai erilainen.

2. Haloo Helsinki. Toisena kesän 2013 floppina näen Haloo Helsinki -yhtyeen. Monet näkevät nyt varmasti punaista, sillä kyseinen yhtye osaa kyllä soittamisen ja vahvan sanoittamisen taidon. En lähde tätä tosiseikkaa edes kiistämään. Yhtyeellä on kuitenkin paha ongelma, joka on laulaja. Laulaja merkitsee monelle samaa kuin Haloo Helsinki, mutta toisaalta laulaja on samanaikaisesti myös bändin suurin heikkous. Ellillä on vahva ja persoonallinen ääni, mutta äänessä on vielä aivan liikaa pikkutyttömäisyyttä, joka syö uskottavuutta erityisesti biiseistä, joiden aihe on vakava. Tästä syystä monesti suljenkin radion Haloo Helsingin alkaessa soimaan - Ellin laulamana Minttu sekä Ville voisi olla vielä ainakin toistaiseksi enemmän uskottava biisi. Toinen Haloo Helsingin yhtäaikainen vahvuus ja heikkous on jokaisesta biisistä huokuva teiniangsti. Monikaan artisti ei ole Suomessa kyennyt tuomaan teiniangstia esille Haloo Helsingin tapaan, mutta jos angstia halutaan tuoda esille, on laulajan oltava uskottavan angstinen tulkitsija. Tässä päädytään aiemmin esittämääni huomioon, jonka mukaan Ellin ääni on vain harmillisesti liian pikkutyttömäinen.

3. Mikael Gabriel. Suomen virallinen Cheek-wannabe Mikael Gabriel on ehkä surkein artisti, johon olen törmännyt. MG:n katu-uskottavuus lähentelee nollaa jo pelkästään naurettavan ja teennäisen taiteilijanimen myötä. Musiikilliset ansiot MG:n lähes surkuhupaisissa räpellyksissä liittyvät old-school-suomiräppäreihin verrattaessä pelkästään laadukkaampaan vinyylin hinkkaamiseen ja perinteistä monimuotoisempaan taustabiittiin. Kuten Sini Sabotagenkin tapauksessa, sanoitukset ovatkin sitten täyttä kuraa. Skandaali ja Paleface ovat osoittaneet sanoittajan taitonsa, mutta MG:llä on vielä paljon näyttövaraa. Toivon, ettei mies julkaise enää yhtään mitään uutta ennen kuin on a) vaihtanut taiteilijanimensä, b) löytänyt lisää sanoitusinspiraatiota ja c) lopettanut wannabe-Cheekkaamisen ja löytänyt oman paikkansa Suomen rap/hip-hop-genressä.