Isovanhempani suosivat minua pienenä ja teininä sekä avustivat muutamilla kympeillä mm. ollessani työtön laman takia jonkun aikaa. Tästä sisarukseni ovat minulle kateellisia vieläkin vaikka tapahtumista on useita vuosia. Itse en sitä valinnut että olisin yhtään sen enempää suosikki kuin kukaan muukaan, enkä ole lainkaan ollut lapsena ylimielinen asiasta, päinvastoin.
Sisarukseni olivat itse laman aikana töissä ja rahatilanne oli hyvä. En ymmärrä miten he voivat olla kateellisia vuosien takaisista jutuista ja kun kyse on muutamista kympeistä. Itse sairastelin enemmän ja vähemmän vakavasti teini-ikäisenä, ja tämän takia olin olosuhteiden pakosta työttömänä jonkun aikaa. Itselläni oli tällöin rankkaa jo jaksamisen suhteen, lääkärit tulivat tutuiksi ja pelko labrakokeiden tuloksista oli arkipäivää. Isovanhempani olivat tukenani tuolloin.
Tämä raha-puheenaihe tulee EDELLEEN esiin lähes joka ikinen kuukausi kun olen heidän kanssaan tekemisissä. En tiedä mitä tosissaan voin tehdä jotta asia jo rauhoittuisi. Itse en valinnut osaani. Jos olisin itse ollut töissä laman aikana ja sisarukseni olisivat olleet työttöminä ja saaneet isovanhemmilta pieniä avustuksia niin en mitenkään voisi olla siitä mustasukkainen, päinvastoin iloinen että heitä autetaan.
Tiedän ettei tämä ole maailman isoin murhe, mutta se harmittaa kun edelleen asia nousee näin usein esille. Ja kun kyse on monta vuotta sitten tapahtuneista jutuista ja isovanhempanikin ovat olleet jo kuolleena kauan.
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Sisarukseni olivat itse laman aikana töissä ja rahatilanne oli hyvä. En ymmärrä miten he voivat olla kateellisia vuosien takaisista jutuista ja kun kyse on muutamista kympeistä. Itse sairastelin enemmän ja vähemmän vakavasti teini-ikäisenä, ja tämän takia olin olosuhteiden pakosta työttömänä jonkun aikaa. Itselläni oli tällöin rankkaa jo jaksamisen suhteen, lääkärit tulivat tutuiksi ja pelko labrakokeiden tuloksista oli arkipäivää. Isovanhempani olivat tukenani tuolloin.
Tämä raha-puheenaihe tulee EDELLEEN esiin lähes joka ikinen kuukausi kun olen heidän kanssaan tekemisissä. En tiedä mitä tosissaan voin tehdä jotta asia jo rauhoittuisi. Itse en valinnut osaani. Jos olisin itse ollut töissä laman aikana ja sisarukseni olisivat olleet työttöminä ja saaneet isovanhemmilta pieniä avustuksia niin en mitenkään voisi olla siitä mustasukkainen, päinvastoin iloinen että heitä autetaan.
Tiedän ettei tämä ole maailman isoin murhe, mutta se harmittaa kun edelleen asia nousee näin usein esille. Ja kun kyse on monta vuotta sitten tapahtuneista jutuista ja isovanhempanikin ovat olleet jo kuolleena kauan.
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jotkus sitten osaavat kantaa kaunaa pitkään vanhoista asioista...luulisi että sisarusten kannattaisi antaa jo olla.
Joskus voi käydä niin, että menee toisen kutalusikkakakaran takia mahdollisuus omaan elämään, nii eiköhän se muisteta lopuun ikää.
Siinä voi mennä rahat jota ei ole muutenkaan olemassa ja ihmissuhteet. Kyllä sisarusten pitää puheltaa yhteen hiileen, eikä yhden puhaltaa koko hilikasaa!
Kyllä tuo on lapsellista.
xghroe:
Ai niiden muutamien kymmenien markkojen(siihen aikaan) takiako menee mahdollisuus elämään? Aika tyly kommentti.
Jos tuossa tilanteessa sain esim. 10 markkaa niin pitäisikö mielestäsi tosiaan kutsua muut sisarukseni koolle ja sanoa että jaetaan nämä rahat? Lapsena en edes miettinyt moisia, kun ei silloin ajatellut asioita niin pitkälle. Myöhemmin kun sairastelin paljon ja olin tuon takia työttömänä, niin isovanhempani tukivat minua muutamilla kympeillä. Olisiko tosiaan pitänyt jakaa nuo muutamat kympit mielestäsi sisarusteni kesken, vaikka he kävivät töissä ja olivat terveitä?
Miten tuo asia on minun vikani, en koskaan pyytänyt olemaan "suosikki"?
Et voi oikeastaan sisarustesi suhtautumiselle mitään.
Kateus ja pahanilkisyys on heissä.
Jos he itse eivät sille tee mitään, niin ei sellaista seppää ole, joka sen heistä voisi poistaa. Viimeksi sinä, joka olet heidän toimestaan laitettu syyllisen rooliin.
Ainoa, minkä voit tehdä, on että et tunne pienintäkään tarvetta syyllistyä ja selittää.
Jos olet asiaa selitellyt sisaruksillesi, niin lopeta se heti. Et ole heille selityksen velkaa.
Isovanhemmilla on ollut aikoinaan oikeus tehdä rahoillaan ihan mitä lystäävät. Siinäkin tapauksessa, että summat ovat olleet isompia. Sisaruksesi ovat moittiesssaan sinua tulleet samalla moittineeksi isovanhempiaan ja täten polkeneet heidän oikeuttaan omiin rahoihinsa.
Nyt jatkaessaan loputonta kateuttaan, he tahraavat vainajien muistonkin.
Olisiko tässä taustalla myös sinun kiusaamisesi? Tätä voisi verrata hiukan kuin työpaikkakiusaamiseen. Sinusta on tehty ikään kuin suvun syntipukki ja kanava, jonka kautta voi omat patitukset kompensoida ulos.
Uhrina oleminen ei ole helppo, eikä helppoa päästä siitä osasta pois. Oman itsetunnon kohottaminen auttaa ja rohkeus ja se, että et syyllisty.
Jos suinkin voit, vältä liikaa kontaktia sisaruksiin niin kauan kuin he pitävät sinua helppona nakkina kiusaamiseen.
Nosta pääsi pystyyn, ole reippaasti se mikä olet, ja ainoa minkä voit todeta kateellisille sisaruksille, että olet kiitollinen ja iloinen että isovanhempasi auttoivat sinua aikoinaan.
Sanoisin että sisaruksesi eivät ole pahoja tai ilkeitäkään.
Vaikka sinä oletkin ollu rahapulassa ja saanut muutamia kym,ppejä avustusta, tuskin on asian ydin. Ydin on useimmiten se, että toisille ei ole kerrottu asiasta, kuten olisi pitänyt, lapsia pitää kohdella aina tasaarvoisesti ja se lähtee siit'ä, että kaikille kerrotaan asiat samalla tavalla ja ei salailla toiselta asioita.
Isovanhempiesi olisi pitänyt keskustella myös sisarustesi kanssa siitä, että antavat muutamia kymppejä apuja sinulle ja nimenomaan ennen rahojen antamista, se on rehellityyttä.
tuskin sisaruksesi enää edes muistelisivat asiaa jos heitä olisi pidetty tasa-arvoisina ja keksusteltu asiasta heidänkin kanssaan.
Juuri tällä tällä syntyy aiheettomat sukuriidat, kun salataan asioita, vaikka niissä ei olisi mitään syytä salaamiseen ja lapsien täytyy olla tasa-arvoisia niin vanhemilleen kuin isovanhemmileen.
Olisi ja olisi pitänyt... mutta nuo isovanhemmat ovat nyt jo vainajia. Jotenkin tuntuu kohtuuttomalta syyttää ehkä silloin vielä aivan nuorta henkilöä näin monen vuoden jälkeen.
Asiallehan ei mitään voi... vai pitäisikö tämän "etuuden" saajan korvata sisaruksille nuo saadut kympit?
Kyllä ihmisten ja varsinkin sisarusten kesken pitäisi löytyä anteeksiantoa edes hiukkasen, ettei nyt iankaiken veivattaisi jostain mummon antamasta rahasta.
Minusta se on kypsymätöntä ja tulehduttaa suhteet.
Vaan niinhän se taitaa olla itsekkyyden aikakautena, ettei toiselle suotaisi mitään milliäkään enempää kuin itsellä on.
Jos minulla olisi vastaava tilanne, niin hävettäisi suorastaan lähteä kaikattamaan joistan kympeistä.
Pikkusieluista se on.
Ja mistä me tiedämme, mitä nuo toiset sisarukset ovat saaneet kaikessa hiljaisuudessa. Jos ei markat ihan tasan ole menneet, niin ehkä joululahjoina tms. isovanhemmat ovat korvanneet tuon aukon.
Siis keskustella siitä miten omia rahoja käyttää.....Ei tosiaan tarvitse kysellä ja ilmoitella, jos parikymppiä lainaa jollekin.
Liina Anniina:
Kiitos ihanista kommenteista. Juuri tuolta minusta on pitkään tuntunut että suurin piiirtein kysyn kohta että miten voin korvata nuo aikanaan kympit sisaruksilleni nyt rahallisesti? Kuinka älytöntä... Mutta sellainen olo on ollut että joskus heitän tuon kommentin. Mutta toisaalta en jaksaisi alentua sille tasolle, enkä jaksakaan.
Sinulla on ihana asenne asiaan ja tosi positiivisia vinkkejä :) Itse en millään jaksa noita vanhoja asioita miettiä mutta toiset "pakottavat" kun muistuttavat niistä välillä minulle. Tarvitsee tosiaan nyt nostaa leuka pystyyn eikä antaa toisten syyllistää tuosta. Eivät he muista asioista ole tuollaisia mutta aika ajoin jostain heille tulee mieleen nuo vanhat asiat.
Jos itse olisin ollut töissä ja rahatilanteeni olisi ollut hyvä, niin en ikinä voisi olla siitä vihainen jos sisaruksiani autetaan että pääsevät ahdingostaan ylös, päinvastoin.
Tuo on niin totta että kyllä, olen selitellyt kyllästymiseen asti noita asioita sisaruksilleni, eivätkä he tunnu silti ymmärtävän asiaa. Nyt tosiaan on aika pistää piste selittelylle. Se on raskasta sekä puuduttavaa eikä johda mihinkään.
usein nämä kypsymättömät, ovat alkoholiongelmaisia, ja hehän osaa kiusata, kaikki muut on idiootteeja....
minä olen alkoholistiperherheen aikuinen lapsi ja aikoinaan lähdin pois kun en halunnut elää semmoista elämää. Jatkuvaa pelkoa ja väkivaltaa. Osa sisaruksista käyttää päihteitä. Kun olen joskus käynyt vierailulla niin ovat vihamielisiä minua kohtaan ja haukkuvat ja keljuilevat. Äitini ja vanhin sisareni etunenässä. Olen nyt harventanut käyntejä.