Ollan seurusteltu mieheni kanssa vuoden verran. Meillä molemmilla on varovainen haave joskus perustaa perhe, kummallakaan ei ole lapsia.
Pikkuhiljaa alkaa ahdistaa kun biologinen kello käy ja aika alkaa käymään vähiin. Mies ei ole valmis avoliittoon pitkään aikaan ja lapseen hän olisi valmis (ehkä)arvatenkin vasta joskus hyvin kaukaisessa tulevaisuudessa jolloin se ei välttämättä enää onnistu.
Miehen vuorotyön takia nähdään aika harvoin, viikonloppuisin ja pari kertaa viikolla joka toinen viikko. Tuntuu, että parisuhde junnaa paikoillaan kun asutaan erillään eikä mikään etene mihinkään. Tässä iässä (34v.) haluaisi suht nopeasti selvittää voisiko suhde johtaa jopa perheen perustamiseen ja tuntuu että aika vaan valuu "hukkaan". Mielestäni yhdessä asuessa oppii vasta kunnolla tuntemaan toisen, sitten kun sekin on kestänyt kauan.
En ole pakkomielteinen lapsen saamisen suhteen eikä sitä tiedä onnistuisiko se edes, mutta koko ajan se kysymys vaan nousee enemmän esiin kun vuodet vierii. Ahdistaa. En halua painostaa koska sillä karkotan hänet vaan kauemmas.
Tää oli aika sekava sepustus mutta oli pakko avautua. Ei oikein oo ketään kenelle puhua.
Pikkuhiljaa alkaa ahdistaa kun biologinen kello käy ja aika alkaa käymään vähiin. Mies ei ole valmis avoliittoon pitkään aikaan ja lapseen hän olisi valmis (ehkä)arvatenkin vasta joskus hyvin kaukaisessa tulevaisuudessa jolloin se ei välttämättä enää onnistu.
Miehen vuorotyön takia nähdään aika harvoin, viikonloppuisin ja pari kertaa viikolla joka toinen viikko. Tuntuu, että parisuhde junnaa paikoillaan kun asutaan erillään eikä mikään etene mihinkään. Tässä iässä (34v.) haluaisi suht nopeasti selvittää voisiko suhde johtaa jopa perheen perustamiseen ja tuntuu että aika vaan valuu "hukkaan". Mielestäni yhdessä asuessa oppii vasta kunnolla tuntemaan toisen, sitten kun sekin on kestänyt kauan.
En ole pakkomielteinen lapsen saamisen suhteen eikä sitä tiedä onnistuisiko se edes, mutta koko ajan se kysymys vaan nousee enemmän esiin kun vuodet vierii. Ahdistaa. En halua painostaa koska sillä karkotan hänet vaan kauemmas.
Tää oli aika sekava sepustus mutta oli pakko avautua. Ei oikein oo ketään kenelle puhua.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kyllä sun pitäisi pystyä puhumaan tosta miehen kanssa. Jos et pysty, mielestäni suhde ei ole sellainen mihin lapsen voi tehdä.
Kyllä oon puhunutkin ja hänen mielestä me halutaan samoja asioita kyllä mutta aikataulut on erilaiset. Hän haluaa ottaa hitaasti eikä osaa sanoa koska haluaisi esim. muuttaa yhteen. Eihän siihen mitään tarkkaa ajankohtaa tarvitsekaan / voi sanoa mutta edes suurinpiirtein.
Helppoa se on miehille kun ei tarvitse stressata iästä. Perheen perustaminen on mahdollista vaikka kuinka kauan.
Aika jännä, että noin luonnollisesta ja biologisesta elämään kuuluvasta asiasta tulee ongelma, jossa pahimmillaan käy niin, että nainen jää ilman lasta ja saa sitten katua sitä vanhana ja yksinäisenä.
Merkittäviä asenneongelmia velloo edelleen kansamme syvissä riveissä, mutta niistä ei kannata sen enempää välittää kuin persujen populismista ja vastuun välttelystä. Jos nainen haluaa lapsen, hän voi sen hankkia ilman kenenkään tietyn miehen suostumusta. Nainen on itsenäinen subjekti, eikä kenenkään muun pidä käytännössä voida päättää hänen puolestaan, saako hän saada lapsen.
Yhteiskunnassa on tätä pelokasta kontrollia aina yksinhuoltajuuden oireellisesta paheksunnasta lapselliseen ydinperheideaaliin, olettamukseen kahden aikuisen tuloista, tilavasta autosta, kultaisesta noutajasta ym. sellaisesta, jota jo niin moni on ilman huonolla menestyksellä yrittänyt.
Mun ex akka alkoi 4kk jälkeen puhumaan jo lapsen hankkimisesta. Sanoin että yhteen muutto tulee vuoden päästä ja siitä 2,5 v niin lapsia voi harkita See otti ja jätti sitten. No se sai jonkun äijän tekemään sille lapsen ja jätti senkin sitten heti kun lapsi syntyi.
biologinen kello on äärimmäisen väärä syy tehdä mitään lapsia
Biologinen kello ei ole syy tehdä lapsia. Lapsen haluaminen on luontainen biologinen tarve.
Lapsia ei ensinnäkään tehdä, koska lapset eivät ole mitään tavaroita, vaan lapsia halutaan, ja jos luonto suo, niitä saadaan.
Olet jäävi asiassa, koska et ole nainen, etkä tiedä miltä naisesta asia tuntuu. Monet miehet ovat kylläkin kykeneviä myötäelämään siis olemaan empaattisia tuossakin asiassa, mutta sinulta ei ole myötäelämiseen liittyviä kommentteja tullut koskaan yhtäkään. Mutta eipä siinä mitään, ymmärrän ja olen elämässäni nähnyt ettei empaattisuutta ole kaikille päässyt kehittymään..
Niin, kai se halu saada lapsia on ensin, ja sitten saattaa biologinen kello ruveta raksuttamaan jos aika kovasti kuluu. Mutta eipä se varmaan mikään varsinainen syy ole se kello.
Ei pidä sekoittaa biologista kelloa ja vauvakuumetta toisiinsa, vaikka niin usein tehdäänkin.
Vauvakuume on se enemmän tai vähemmän polttava tarve ja halu lisääntyä. Arvatenkin luonnonvalinnan kannalta hyödyllinen, jotta laji säilyy. Sitä ei ilmene kaikilla.
Biologinen kello taas on se, joka kaikissa raksuttaa. Tulee ikä, jonka jälkeen lisääntyminen on vaikeampaa, riskialttiimpaa ja lopulta mahdotonta. Riskit tosin koskevat vain äitejä ja lapsia, mutta kyllä se mahdollisen isänkin lisääntymiskyky aikaa myöten heikkenee.
" Lapsen haluaminen on luontainen biologinen tarve."
onneksi ei kaikilla
tämä nainen todennäköisesti tulee tekemään ne pennut AIVAN VÄÄRÄN miehen kanssa, seuraava vastaantulija ja tietenkin tutustumatta koko ihmiseen.
sitten vuoden päästä tulee tänne itkemään kun ukko on sika ja suhde on päin helvettiä, koska taas tuttuun tyyliin ei taas käytetty järkeä ollenkaan kumppanin valinnassa, kun se lapsi PITÄÄ naisen SAADA KEINOLLA MILLÄ HYVÄNSÄ!
Jos mua meinaat, niin nyt meni vähän pieleen. Olen 46-vuotias, en ole koskaan erityisemmin halunnut lasta ja siksi olenkin seurustellut parikymmentä vuotta sellaisen miehen kanssa, jolle perheen perustaminen ei ole elämän tärkein asia.
Kuule ei tosiaan kuulu mun tyyliin. Kyllä olis mahdollisuuksia tähän ikään mennessä ollut, mutta ei ole olleet kaikki ne asiat kunnossa joita pidän tärkeinä ennen kuin lapsista edes keskustellaan.
Ei mun ole pakko saada lasta keinolla millä hyvänsä. Mulle ainoa keino on yhdessä miehen kanssa suunnitella asiaa sitten kun tunnetaan toisemme hyvin, ollaan asuttu yhdessä pitkään, taloudellinen tilanne ym. asiat on kunnossa. Ylipäätään haluan miettiä asian todella tarkkaan.
Sivusta oon kyllä seurannut miten lapsia tehdään tuosta noin vaan, vaikka ei esim. olisi edes työpaikkaa ja puolitutun miehen kanssa. Ehkä mä mietin liikaakin et kaikki pitää olla kunnossa ja sitten jään ilman, toisin kuin nää jotka ei mieti.
Mut ei tää niin vakavaa ole, elämä on arvaamatonta. Varmasti voi olla onnellinen ilman lapsiakin. Oon onnellinen monistakin asioista tällä hetkellä.
aloittajastahan täällä puhutaan
"Ehkä mä mietin liikaakin et kaikki pitää olla kunnossa ja sitten jään ilman, toisin kuin nää jotka ei mieti."
ne monen ihmisen elämän pilanneet äkkipäätöksiä tehneet ihmiset tuskin ovat kovinkaan tyytyväisiä valintoihinsa... se kakara mitään autuasta onnea tuo
Juttele miehesi kanssa. ei me täällä voida tilanteelle mitään. Jos tilanne on sellainen, ettei miehellä ole lähitulevaisuuteen minkäänlaista muutosta tiedossa, vaihda ukkelia. Et voi elää vuosi tolkulla ikuisessa sittenkunissa - toiset menevät yhteen jo alta kolmen viikon jälkeen parhaimmillaan, niin miksi toiset sitten pelaavat ihan sairaan varmanpäälle, en tiedä, mutta selkeästikään tein toiveet ei kohtaa.
Jos olette jutelleet ja mies on sanonut, ettei halua muuttaa kanssasi asumaan moneen vuoteen, eikä lapsia ainakaan kymmeneen, on aika mietintään. Sinulle ei oikeastaan jää mahdollisuudeksi kuin yrittää vaihtaa miestä sellaiseen, joka haluaa asumaan ja lapsia kanssasi tai sitten tyytyä tilanteeseen, jossa miehesi joku päivä haluaa yhteisen asunnon ja jäät mahdollisesti lapsettomaksi. Voihan olla, että mieheenkin iskee vauvakuume ja perheen perustaminen on ajankohtaisempaa kuin uskoisikaan?
Haluatko välttämättä lapsia? Jos haluat ihan välttämättä, on pistettävä kapuloita rattaisiin. Jos teillä ei olisi mahdollisuutta saada biologista lasta, jäisi vaihtoehdoksi adoptio, joka kestää monta vuotta ja jossa myös pitää olla tarpeeksi nuori. En tiedä saako yli 40-vuotiaana enää edes adoptoida? Ainakaan lapsettomuushoitoihin ei käsittääkseni pääse, jos ikää on yli 40 vuotta.
Tietysti riskinä on, että jäät ilman sekä miestä, että lasta. Mutta riskiähän tämä elämä kokonaisuudessaan on. Jos tykkäät lapsista paljon, luulet viihtyväsi perhe-elämää elellen lapsen/lasten ehdoilla, osaat olla stressaamatta pikkuasioista jne. suosittelen ehdottomasti perustamaan perheen pikimmiten. Kyllähän sä voisit jo parissa vuodessa tutustua uuteen mieheenkin ja perustaa perheen, käsittääkseni 35 etenee näissä asioissa aikamoista nopeutta, koska on pakko! En tiedä, onko kukaan oikeasti katunut sitä, että on saanut lapsen? Lapsettomuutta osa on katunut, mutta kyllä siitäkin pääsee yli.
Nyt vaan uudestaan asia puheeksi kun teidät varmasti, mitä itse haluat!