Pitkä liittomme ( yli 20 vuotta ) päättyi hiljattain eroon. Asiaa oli pohdittu jo vuosia, mutta silti " se tuli minulle tavallaan yllätyksenä". Miehelläni oli liiton aikana useita suhteita, jotka eivät varsinaisesti perustuneet seksiin vaan " haluun kokea voimakas molemminpuoleinen ihastuminen". Ne suhteet noudattivat aina samaa kaavaa ja kestivät suurinpiirtein saman ajan. En hakenut eroa, koska ajattelin niiden olevan vähän niinkuin " päihdeongelma" tms. Niitä tuli tietooni muutama, mutta pääosin elämämme oli kuitenkin mukavaa ja yhteisiä arkisia asioita oli mukava tehdä.
Seksielämäkin oli molempia osapuolia tyydyttävää( näin on kerrottu ).
Noin vuoden " teimme eroa" . Asuimme lähes koko ajan yhdessä " ja elimme pääosin kuin ennenkin" Miehelläni oli viime kesänä ja syksynä Ns. laastarisuhde, jolla pääsi irti " vanhasta elämästään". Ainakin sai viralliset asiart hoidettua. Tämä suhde on käsittääkseni jo päättynyt.
Olemme edelleenkin paljon tekemisissä ja seksiäkin olemme harrastaneet vielä erillä asuessamme. Tuntuu tavallaan siltä, ettei mieheni ole vielä päässyt suhteestamme eroon. En voi sanoa olevani minäkään. Nyt entinen mieheni on " etsinyt uutta " minunlaistani naisystävää" ja kuulemma löytänyt jonkun lähes kaltaiseni. Tämän kuuleminen tuntuu todella pahalta, vaikka olemmekin eronneet. Miten hillitsen mustasukkaisuuden tunteeni, koska en haluaisi näyttää niitä entiselle miehelleni enkä muillekaan? Tarkoitukseni on kuitenkin pysyä " mahdollisimman hyvissä väleissä" entisen mieheni kanssa.Onko kenelläkään hyviä neuvoja tai kokemuksia vastaavista asioista.
Seksielämäkin oli molempia osapuolia tyydyttävää( näin on kerrottu ).
Noin vuoden " teimme eroa" . Asuimme lähes koko ajan yhdessä " ja elimme pääosin kuin ennenkin" Miehelläni oli viime kesänä ja syksynä Ns. laastarisuhde, jolla pääsi irti " vanhasta elämästään". Ainakin sai viralliset asiart hoidettua. Tämä suhde on käsittääkseni jo päättynyt.
Olemme edelleenkin paljon tekemisissä ja seksiäkin olemme harrastaneet vielä erillä asuessamme. Tuntuu tavallaan siltä, ettei mieheni ole vielä päässyt suhteestamme eroon. En voi sanoa olevani minäkään. Nyt entinen mieheni on " etsinyt uutta " minunlaistani naisystävää" ja kuulemma löytänyt jonkun lähes kaltaiseni. Tämän kuuleminen tuntuu todella pahalta, vaikka olemmekin eronneet. Miten hillitsen mustasukkaisuuden tunteeni, koska en haluaisi näyttää niitä entiselle miehelleni enkä muillekaan? Tarkoitukseni on kuitenkin pysyä " mahdollisimman hyvissä väleissä" entisen mieheni kanssa.Onko kenelläkään hyviä neuvoja tai kokemuksia vastaavista asioista.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Haluat siis pysyä "hyvissä väleisssä" siksi, että et osaa/pysty hänestä irti päästämään. No, eihän siinä mitään pahaa ole, jos itse tulet asian kanssa toimeen.
Kovin paljon olet miehesi antanut sinua vuosien saatossa loukata. Kuinka paljon itse itsestäsi välität? Jos "jaettu mies" on sinulle aiemmin riittänyt niin kaipa voit jatkaa samalla kaavalla nytkin, kun olette jo eronkin saaneet aikaiseksi. Ja voithan kertoa itsellesi tarinaa siitä, että eksäsi nyt "kaipaa luoksesi takaisin, kun juuri `sinun kaltaistasi` naista hakee" ...
Et sinä tuneellesi mitään voi: tunne on mikä on! MUTTA: Sinun ei tarvitse toimia tunteittesi mukaan. Siinä sinulle haastetta.
Parasta on, kun lakkaat tapaamasta ja ajattelemasta koko miestä ja katsot tulevaisuuteen... Kiinni roikkumalla ITSE satutat itseäsi! Etsi itsellesi paremp mies. Sellainen joka arvostaa ja kunnioittaa sinua ja suhdettanne eikä liitele kukasta kukkaan...
Ihmiselle on annettu pää sitä varten, että sitä on lupa käyttää ja monasti jopa aivan tarviskin. Käytä järkeäsi, ajattele järkevästi ja ilman tunnemössöä, kun kerran mitään sellaisia tunteita ei ole. Tai sanotaan sitten, että ei pitäisi olla, koska muulta juttusi näyttää eli kuulostaa.
Kiitos kommenteistanne. Näinhän se asia varmaan onkin. Siinä on minulle todella paljon haastetta, etten toimi tunteitteni mukaan. Siksi neuvoa kyselenkin. On niin vaikeaa, vaikka järjellä tiedostaa, miten olisi syytä toimia. Jonkinlainen säälin
( itsesäälin?) tunne vain aina valtaa mielen ja tunsin erottuani menettäneeni niin paljon. Siis tällä hetkellä tuntuu siltä. On vaikeaa luoda omaa uutta elämää ja elämäntapaa. Asiat, joita tunnen menettäneeni tuntuvat tällä hetkellä suuremmilta kuin ne, joita kuvittelen saaneeni eron myötä. Minulle tärkeää perhe ja koti. Nyt koen, että olen menettänyt tavallaan ne molemmat. Tämä uusi asuntoni ei ole koti eikä tämä kahden hengen perhe tunnu vielä perheeltä. Lähes kaikki sukulaisemme olivat mieheni puolelta. Omat vanhempani ovat pahasti alkoholisoituneet emmekä pidä heihin juurikaan yhteyttä. ( tai oikeammin he eivät pidä minuun). Tässä myös yksi syy, miksi haluaisin " olla hyvissä väleissä" entisen mieheni ja hänen mahdollisen uuden " perheensä " kanssa. Tarkoittaa siis sitä, ettei lastemme tarvitse esim. häissään, lastensa juhlissa tai muussa vastaavassa valita kumman vanhemman kutsuu.
Olen ehkä tyhmä, mutta tavallaan ajattelen, että kaikissa parisuhteissa on se " huono asia". Tässä meidän liitossa se oli se " ihastuksesta humaltumisen tunne", joissain se on pelihimo, ylensyönti, työriippuvuus, alkoholiongelma, liiat harrastukset jne. En siis koe, että tämä " kikasta kukkaan liitely" on niistä yhtään poikkeava asia. Se on vain yleisen mittapuun mukaan näköjään tuomittavampi.
Perun edelliset puheeni. Sinä olet viisas, lämmin ja oikein ajatteleva ihminen, kun haluat ja tahdot pitää hyvät välit kaikkiin osapuoliin. Se on oikeaa rakastamista, myös sen miehen, joka on liidellyt ...
Toivon polullesi voimia ja rohkeutta, viisaus jo on, selviät varmasti voittajaksi myös tunnepuolella. Järki ei ole mitään ilman tunnetta, järjellä vain pidetään tunteet aisoissa silloin tällöin tarpeen mukaan.
Noin minäkin kamppailin vuosia eron jälkeen. Oli piinaavaa nähdä ex nykyisen puolison kanssa sukujuhlissa.
Mutta, kun aikaa kului, olo helpottui ja se ei enää satu. Vaikka vielä vaivaakin, en muuten kävis täällä :)
Voimaa paljon!
Seksiriippuvuudessa ei ole kyse seksistä, vaan riippuvuudesta viettelyyn ja valtaan, jota sitä kautta saa (myös puolisoon nähden). Kyseessä on psykiatrinen häiriö. Seksiriippuvaisen puoliso voi olla riippuvainen läheisyydestä ja rakkaudesta, minkä vuoksi irroittautuminen on vaikeaa.
Hae itsellesi ammattitaitoista tukea irroittautumiseen, jotta opit erottamaan todellisen elämän valheiden verkosta, jossa olet elänyt. Tälläisesta suhteesta irrottautuminen on hankalaa, koska toistuvat paljastumiset ovat voineet aiheuttaa traumaattisen stressireaktion kaltaisen tilan. Puoliso on voinut ottaa puolustusmekanismikseen psyykkisen kivun estämiseksi puolison vinoutuneen arvomaailman ja uskomukset, jotka hyödyttävät riippuvaista, eivät puolisoa. Olisi tärkeää, että löydät omat arvosi ja omat rajasi uudelleen. Jos puolisollasi on paljon seksisuhteita, riski sukupuolitaudeista on suuri.
Suojaa itsesi ja lapsesi, se ei tarkoita, että isää mollattaisiin tai suhteet katkaistaisiin, vaan että oppisit terveen parisuhdemallin, suojaa lastasi kehittämästä samanlaisia ongelmia. Seksiriippuvuus syntyy jo nuoruudessa. Kaikkea hyvää sinulle! Toivottavasti ex-miehesi hakeutuu hoitoon.
Seksiriippuvuudesta tietävät ainakin seksuaaliterapeutit, joten suosittelen sellaista terapeuttia. Oma tausta on tärkeä käydä läpi, mikä on altistanut riippuvuuteen rakkaussuhteessa. Varmasti vanhempien alkoholismi on yksi asia, joka siinä on vaikuttanut, heidän kykynsä rakkauteen on ollut huono niin kuin seksiriippuvaisellakin, samoin alkoholistiperheissä on usein salaisuuksia eli ilmapiirin tuttuus vaikuttaa siihen, että tällaisessa suhteessa on voinut elää. Trauman kokenut monesti altistaa itsensä traumalle yhä uudestaan. Tällaiselta kohtalolta olisi kitkeä juuret, etteivät ne siirry seuraavaan sukupolveen.
Kirjoitit järkeviä ja varmaan oikeita asioita. Näin olen kyllä itsekin ajatellut. On vain ollut kovin vaikeaa toimia. Uskon, että lapsuuden perheeni " kieroutuneet roolit" ovat vaikuttaneet siihen, että olen läheisriippuvainen. Olen tähän asiaan jo useamman vuoden ajan hakenut apua erilaisista " vertaisryhmistä" , joita on ohjannut ammatti-ihminen. Uskon, että niistä onkin ollut jonkin verran apua ja olen oppinut jo asettamaan rajoja omien vanhempien suhteen sekä oman sisareni suhteen. Oman " mieheni" suhteen se on vielä kovin vaikeaa. Toivottavasti pääsen syksyllä eroryhmään, jossa voin työstää tätä asiaa. Tällä hetkellä se tuntuu todella vaikealta.
Olen kanssasi samaa mieltä, että " mieheni" on seksiriippuvainen. On käynyt seksuaaliterapeutin juttusilla muutaman vuoden ajan tässä jokunen vuosi sitten. En usko, että asialla oli kovinkaan suurta vaikutusta mihinkään, koska hän varmaan ajattelee, että syy omaan " pahaan oloon" löytyy muista ihmisistä. Toivon kuitenkin, että tämän eron myötä ymmärtää uudestaan hakea apua. Toinen vaihtoehto on, että löytää jonkun " ihanan minunlaiseni naisen" jonka kanssa elämä on hetken täydellistä.
Oletko itse ammatti-ihminen, kun kirjoitat näitä faktoja asiasta vai onko aihe muuten sinua kiinnostanut vai oletko jotenkin omakohtaisesti kokenut näitä asioita? Harvoin saa lukea näin asiallista ja " oikeaa tekstiä" tällaisilla palstoilla. Kiitos siitä.
En tiedä osuuko nyt oikeaan kohtaan, mutta sii26 kirjoittama viesti on lähinnä " tietotärkeää" viestin kirjoittajalle.
Seksiaddiktin elämä ei koskaan tunnu täydelliseltä edes hetkeä. Tunnen pari addiktia, ja he ovat hyvin ahdistuneita elämässään.
Minun ex-mieheni oli kyllä aina hetkittäin onnensa kukkuloilla, vaikka sisimmässään enkä oli ahdistunut.
Nytkin parhaillaan on: itsevarma ja tulevaisuus valoisa, uusi nainen esitelty pojallemme ja saatu ainakin kerran jäämään yöksi. Kaikki on hyvin?!
Pääset eroon ko tunteista, kun lakkaat tapailemasta miestäsi ja harrastamasta seksiä hänen kanssaan. Miehesi on seksiriippuvainen. Seksiriippuvaisten miesten vaimot ovat yleensä tunneriippuvaisia, miellyttämisen haluaisia, jotka eivät osaa ajatella omaa parastaan ja olla terveellä tavalla itsekkäitä. Muuten jättäisivät oitis miehen, joka harrastaa vieraita suhteita.
Onko sinulla omakohtaista kokemusta asiasta vai onko mielipiteesi vain mielipide? Olen itsekin monissa asioissa aika mustavalkoinen ja ehdoton, mutta olen huomannut, että kun asiasta tulee omakohtainen, ei ole aina niin helppoa toimia. En voi kokonaan " jättää miestäni" niin, etten koskaan puhuisi vietittäisi tms, koska yksi lapsistamme asuu hänen luonaan ( tosin jo täysi-ikäinen ) ja vielä alaikäinen lapsemme asuu minun luonani. Seksiä en kuitenkaan aio hänen kanssaan enää harrastaa. Näin olen päättänyt.
Kyllä minä voisin petollisen naisen jättää täysin huomioimatta. Lapsi tietenkin on tärkeä ja pitää huomioida, mutta täysi-ikäisen lapsen takia ei exään tarvitse olla yhteydessä. Asiat voi hoitaa suoraan lapsen kanssa - asui tämä sitten missä tahansa.
On omakohtaista kokemusta, mutta vähän erilaiselta pohjalta. Olen itsekin eronnut 25v liitosta. Aina ei tosiaan edes heti huomaa jääneensä omien tunteiden orjaksi, ja toimivansa aivan toisin kuin omien periaatteiden mukaan.
Olen itse NIIN samanlaisessa tilanteessa! Järki kyllä sanoo, ettei mitään järkeä mutta kun tunteille ei voi mitään. Aika vain auttaa. Itse olen vähemmän mustasukkainen kuin esim. puoli vuotta sitten ja toivon, että joskus olen ehjä ja valmis uuteen suhteeseen. TIEDÄN sen ajan vielä tulevan.
Itsekin ajattelin niin että jokaisessa suhteessa ja ihmisessä on jotain vikaa ja meillä se oli miehen uskottomuus ja ihastumisen tunteen jatkuva hakeminen. Kestin sen, koska muuten mies oli niin täydellinen...
Tunteille ei voi mitään, ne lauhtuvat ajan mittaan. Sen sijaan teoilleen voi. Jos on mustasukkainen pettävästä puolisostaan, josta on jo eronnut, niin se kertoo, ettei ero ole ollut tarpeeksi "tehokas". Mitä enemmän näkee, sitä hitaammin toipuu.
Tuntuu, että tämä viestiketju on auttanut minua todella paljon hahmottamaan oman tilanteeni ja näkemään myös oman toiminnan osuuden " omien tunteiden syntymiseen". Tällä viikolla en ole kokenut tarvetta soitella tai viestittää asioista " miehelleni". Olen toisinaan jopa kokenut asioita ihan positiivisesti ja nähnyt elämän valoisana. Kaikki kirjoitukset seksiaddiktismista ja omasta roolistani sen ylläpitäjänä ovat totta.Äsken en kuitenkaan voinut olla puuttumatta, kun pisti niin vihaksi ( ei mustasukkaisuutta vaan ärsytystä lapseni puolesta ), kun kuulin, että mieheni oli viime viikonloppuna yllättäen tuonut naisystävänsä ( jonka on tuntenut noin 3 viikkoa? ) lapseni ja hänen kotiin ja esitellyt naisen lapselleni. Kaiken lisäksi oli ilmoittanut lapselleni, että tämä nainen jää yöksi. Vaikka lapseni onkin jo täysi-ikäinen, mutta kuitenkin nuori, tämä tuntuu aika typerältä ja ällöttävältä tavalta. Lapseni kertoi asian puolivahingossa minulle ja sanoi, että se oli ällöttävää. Kun soitin miehelleni ja sanoin, ettei se ollut järkeväsi toimittu lastani kohtaan, hän oli ihan ihmeissään ja jäi sellainen kuvitelma, että hänen mielestään asia on ihan ok, että lapsi on viereisessä huoneessa ja joku juuri esitelty nainen isän kanssa viereisessä. En voi tätä estää enkä saada " miestäni" toimimaan toisin, mutta silti ahdistaa. He ovat vasta 3 kuukautta asuneet kahdestaan ja heti jo " uusi nainen tulee äidin tilalle".Vaikka en ole mustasukkainen, vaan pidän miestäni lähinnä hölmönä ( ja sairaana ) säälin lastani, joka valitsi isän luona asumisen, eikä ehkä voinut ajatella, että se olisi tällaista. SUUTUTTAA!
Hei vielä, en oikeastaan ehdi tänne kirjoitella, mutta haluan vielä sanoa sinulle, että sinä et missään tapauksessa ole ylläpitänyt miehesi seksiaddiktiota millään tavalla! Tämä on täysin väärä tieto. Kukaan ei ole vastuussa seksiaddiktin teoista paitsi hän itse. Seksiaddiktio syntyy jo nuorena ja jatkuu, mikäli sitä ei hoideta. Seksiaddiktio on hyvin vaikeahoitoinen, usein siihen liittyy muitakin psykiatrisia häiriöitä. Puoliso ei "mahdollista" addiktiota mitenkään. Jos olet saanut tälläisen tiedon ammatti-ihmiseltä, sinun kannattaa hakea ammattitaitoisempaa tukea.
Lähinnä kai tarkoitin, että olen sen tavallaan " hyväksynyt" , kun olen siinä suhteessa ollut. Jos olisin aiemmin saanut lähdettyä pois, mieheni olisi joutunut " uuteen outoon tilanteeseen ", jossa olisi ehkä päätynyt hakemaan apua. Ajattelen, että se on vähän niinkuin alkoholismi. Sanotaanhan, että siinäkin läheiset monesti mahdollistavat alkoholismin jatkumisen vaikka eivät toki ole siihen syypäitä.
Ihmisillä, jotka jäävät muita ihmetyttävän epätyydyttävään suhteeseen on yksi yhteinen piirre: he ottavat syyllisyyttä ja myös häpeää kannettavakseen, joka ei kuulu heille. Tätä kutsutaan tunteensiirroksi ja ajatuksessasi on nähtävästi siitä kyse. Sinä et ole voinut lähtemiselläsi ja jäämiselläsi vaikuttaa miehesi käyttyäytymiseen mitenkään. Toipumiselle on tärkeää, että saa heitetyksi itselle kuulumattoman syyllisyyden ja häpeän oikeaan osoitteeseen, se mahdollistaa uuden ja puhtaan alun. Läheisriippuvaisuudesta kertovat oppaat tekevät suuren karhunpalveluksen, kun niissä puhutaan mahdollistamisesta. Helposti syyllistyvä ihminen tarvitsee päinvastoin tukea siihen, ettei ota syylisyyttä toisten teoista eli rajojen vahvistamista.
Oletko asiantuntija? Terapeutti? vastauksesi ovat niin analysoivia ja oikeita. Vai mistä niitä olet oppinut?
Kyllä olen, mutta täällähän kaikki ovat vain kanssakulkijoita hetken.
Halusin vain varmistaa, koska viestisi ovat auttaneet minua paljon ja haluan uskoa niitä...ja tavallaan uskonkin( ilman em. tietoakin ) . Olen lukenut, pohtinut jne. paljon näitä asioita ja kirjoittamasi tekstit tuntuvat auttavan eteenpäin.
Hyvä, tietoa kannattaa hankkia monesta lähteestä, mutta lisäksi kannattaa hankkia yksilöterapiaa. Sellaisesta vertaisryhmästä, joka on tarkoitettu seksiaddiktien puolisoille, voi olla apua, mutta vertaisryhmä ei silloinkaan korvaa yksilöterapiaa. 20 vuotta on pitkä aika kantaa häpeää. Häpeätyöskentelyyn vertaisryhmä ei kovin hyvin sovi (vain oma mielipiteeni, kanssakulkijan). Häpeä on yksi tekijä, joka saa seksiaddiktin puolison pysymään suhteessa eli hän kantaa puolison häpeää, mikä estää irrottautumista.
Olet jo ottanut ison ja merkittävän askeleen eroamalla ex-miehestäsi. Se raja, jossa olet alkanut puolustaa itseäsi on tullut siinä kohtaa vastaan. Yksilöterapiassa olisi mahdollista tutkia tuota onnistumista tarkemmin ja hyödyntää sitä paremmin vastaisuudessa eli koska olet asettanut rajan, osaat sen tehdä, nyt vain rajan asettamisen taidoistasi pitää tehdä tietoisempia. Niitä voi hyödyntää muutenkin elämässä, esimerkiksi siinä kohtaa, kun joku koettaa kyseenalaistaa ne vuodet, kun olit avioliitossa tämän miehen kanssa. Sinun tulee helpommaksi nähdä sekä itsesi että puolisosi realistisessa valossa, jolloin ei ole tarvetta puolustella mitään sellaista, joka ei toisille ihmisille edes kuulu. Hyötyisit yksilöterapiasta suuresti.
Se vain tuntuu niin kalliilta, jos 45 min. maksaa yli 70 euroa. Tuntuu, että tässä elämäntilanteessa ei olisi varaa, vaikka halua kyllä olisi. Asun pääkaupunkiseudulla, joten tarjontaakin varmaan olisi.
En ole ollut eron suhteen aktiivinen osapuoli, vaan eroajatus oli ex-mieheni. Joten siis en ole vieläkään osannut asettaa itse rajaa.
Tulkitsin, että tämä viestiketju on yksi osa rajan asettamista. Kerroit opiskelleesi asiaa paljon, sekin kertoo rajan asettamisesta. Ensin rajaa rakennetaan mielessä, sitten konkreettisesti. Ja kun rajaa asetetaan, kanssakäyminen ei ole samanlaista kuin ennen: se tapahtuu uudesta, tarkkailevasta näkökulmasta. Tämä jakso on mielestäni toipumisessa tärkeä. Aika harvoin pitkä rakkaussuhde loppuu kuin seinään. Toisen kanssa ollaan vähintään ajatuksissa vielä pitkän aikaa. Liitto on surtava ja ikävöitävä pois, kun yhdessä on koettu niin monenlaiset ajat, hyvät ja huonot.
Terapia on kieltämättä kallista. Mutta sen voi tehdä harvatahtisemminkin, esimerkiksi kerran kuussa. Toivotan sinulle kaikkea hyvää kesääsi!
"Ihmisillä, jotka jäävät muita ihmetyttävän epätyydyttävään suhteeseen on yksi yhteinen piirre: he ottavat syyllisyyttä ja myös häpeää kannettavakseen, joka ei kuulu heille."
En allekirjoita tätä. Vaikka itse olin vuosia epätyydyttävässä suhteessa, en kantanut mitään syyllisyyttä enkä häpeää. Ainoastaan tyhmänä uskoin exän puheisiin, että suhteessamme kaikki tulee muuttumaan paremmaksi. Kukapa ei haluaisi uskoa parempaan? En näe ap.n asiassa muutenkaan mitään, mitä voisi kutsua tunteensiirroksi.
"Transferenssilla (=tunteensiirto) tarkoitetaan sellaista tiedostamatonta reagointia, jossa siirretään lapsuuden tärkeisiin henkilöihin liittyviä tunteita, odotuksia, kokemuksia ja asenteita nykyhetken ihmisiin ja tilanteisiin."
"Läheisriippuvaisuudesta kertovat oppaat tekevät suuren karhunpalveluksen, kun niissä puhutaan mahdollistamisesta"
Minusta tämä taas on erittäin merkityksellistä, ei suinkaan karhunpalvelus. Omalla kohdallani olin kokeillut, ehdottanut kaikkea exälle. Puhunut hyvällä ja pahalla. Vuosikaudet samoista asioista, ilman tulosta.Ymmärsin lopulta itsekin miten kaikki menee aina tietyn kaavan mukaan. Vaikka muutin kaavoja, kokeilin jotain uutta, niin tulos oli aina sama, eli ei tulosta. Olin ahdistunut, tyytymätön, suorastaan v***nut exääni. Menin psykologin pakeille. Hän avasi silmäni juuri mahdollistamisella ja osoittamalla, että minun tehtäväni on pitää kiinni omista rajoistani. Koska ex ei reagoinut mihinkään sanomaani, jatkoin pahaaoloani ja ex hyvää oloansa. Oli siis kaksi vaihtoehtoa: joko jatkaa pahaa oloani tai erota, ja tuottaa exälle pahaa oloa. Valitsin eron. Olisi pitänyt valita jo aiemmin.
Kiitos!
"Aika harvoin pitkä rakkaussuhde loppuu kuin seinään. Toisen kanssa ollaan vähintään ajatuksissa vielä pitkän aikaa. "
Harvoin loppuu seinään rakkaus, mutta yhtä harvoin enää edes rakastetaan, kun erotaan. Omalla kohdallani yritin vakuuttaa itselleni pitkään rakastavani yhä exää. Vaikein olikin myöntää, ettei rakasta. Sekä piti oikein miettiä pidempään, koska oli ne "hyvät ajat". Huh.
Seksiaddiktio ei välttämättä synny nuorena, vaan vasta myöhemmässä vaiheessa, kun jotain erikoista ja merkittävää tapahtuu, esim. avioeron, vanhemman kuoleman, tai jonkun kriisin jälkeen.
Puoliso ei tietenkään mahdollista kumppaninsa addiktiota, mutta hän mahdollistaa oman pahan olonsa jäämällä liittoon. Harvemmin parisuhde toimii kuin rasvattu, jos toinen on seksiaddikti. Vaikka addiktin puoliso kuinka vakuuttaisi itselleen, että kumppanista tulee "mallikelpoinen" puoliso, joka paranee riippuvuudestaan, tämä on yleensä unelmaa. Lisäksi se vaikuttaa addiktin puolisoon tuohoavasti, vaikka sitä ei ensin ymmärrä.
Minä kyllä koen rakastavani kaikesta huolimatta. Ja toivon hänelle kaikkea hyvää...vaikka tiedän, että ilman asiantuntija-apua sitä ei elämä hänelle tarjoa.
Toivottavasti eronne saa miehen mielessä jotain positiivista aikaan ja hän ymmärtää hakeutua hoitoon. Hyvin usein seksiaddiktit kehittävät itselleen muitakin riippvuuuksia kuten alkoholin...
Kaikkea hyvää voi toivoa exälleen ilman rakkauttakin. Niinkuin kaikille muillekin, jopa vihamiehille.
Jätäpä seuraavassa viestissäsi tuo lainausmerkkien viljely kokonaan pois niin ehkä sitä jaksaisi jopa lukea.
Sitten joku kysyy, miksi olet hyväksynyt, vaikka en sitä niin tarkoita. Joutuu siten selittämään asiaa paljon pidemmin.
Pakko kysyä, että etkö ajatellut tuota miehesi ongelmaa lainkaan, kun toinen lapsista muutti hänen luokseen asumaan? Mä en usko, että parikymppinen lapsi paheksuu vanhempiensa uusia kumppaneita vaan he ovat ymmällään siitä, jos kumppani vaihtuu usein. Jos häntä tilanne ahdistaa, niin olisiko parempi hänen asua aivan omillaan jossain, sun olla hänen tukena itsenäistymisessä? Mua nimittäin ahdistaisi itseäni, jos lasta ahdistaa ja hän asuu jonkun kanssa, joka ahdistuksen aiheuttaa.
Miten sä voit harrastaa seksiä miehen kanssa, joka samaan aikaan panee muitakin naisia? Missä sun itsekunnioitus on ja miksi olet mustasukkainen miehen uudesta/uusista naisista? Kyllä sussa itsessäkin on vikaa, kun eron jälkeen roikut miehessä seksin avulla. Sillä koukutat häntä. Väärin toimittu, etenkin jos miehellä on joku addiktio seksin suhteen. Anteeksi jos loukkasin.
Et loukannut. Tiedän, että seksin harrastaminen ex- mieheni kanssa on väärin. Minussa on kyllä vikaa, olen saanut väärän parisuhdemallin kotoani, jossa vanhempieni suhde on aivan sairas. En jaksa tässä yhteydessä selvittää sitä, mutta olen jo usean vuoden ajan työstänyt sitä erilaisten ammattiauttajien kanssa. Tämä oma parisuhteeni ei tuntunut yhtä pahalta, siksi varmaan siihen tyydyinkin
En juurikaan voinut vaikuttaa lapseni asumispaikan valintaan. Hän itse päätti sen. En olisi mielestäni voinut tukea itsenäistymistä ja oman asunnon hankintaa, koska poikani ei silloin ollut kuin keikkatyössä( eikä ole nytkään vakituisessa työssä ) , joten omaa vuokra-asuntoa tuskin olisi saanut. Haki kyllä.
En myöskään mieheni addiktiosta huolimatta osannut aavistaa, että toimisi tällä tavalla. Aiemmin ei ole näin avoimesti lapsille tätä ongelmaansa tuonut esille. Ei nytkään toki tunnusta ongelmaansa tai sitä, että tässä asiassa olisi mitään outoa.
En tiedä ahdistaako poikaani. Itse vain ajattelen, että se ei ole hänelle tässä elämänvaiheessa ja näin nopeasti kodin hajoamisen jälkeen välttämättä hyväksi, kun ei muutenkaan tunnu tietävän, mitä elämältä haluaa.
En kuitenkaan halua mollata isää lapsilleni, joten en siltäkään osin mielestäni voi kauhean avoimesti lasten kanssa asiaa ottaa esiin. Miehelläni kun ei ole mitään diagnoosia, kaikenlaisesta outoudestaan huolimatta.
"En olisi mielestäni voinut tukea itsenäistymistä ja oman asunnon hankintaa, koska poikani ei silloin ollut kuin keikkatyössä( eikä ole nytkään vakituisessa työssä ) , joten omaa vuokra-asuntoa tuskin olisi saanut. Haki kyllä."
Nuoren itsenäistymistä on aivan ehdottomasti tuettava. Vaikkei vakituista työtä olekaan, on oikeuttu omaan asuntoon. Pelkkä ilmoittautuminen asunnon hakijaksi ei riitä, vaan täytyy perustella hakemus esim. sosiaalisilla syillä. Noita ovat mm. isän outo käytös. Ellei auta, niin sosiaalitoimistosta voi pyytää apua ja sieltä sitä viimeistään saa.
En voinut kuvitella, että se isän käytös on tällaista. Enkä ole varma, kokeeko poika sitä nytkään outona.
Tuen kyllä kaikin mahdollisin tavoin, mutta en voi hakemuksia yms. täysi-ikäisen puolesta tehdä.
Tämä tilanne ei ole tällä hetkellä niin paha, että asuntoa tai sosiaalitoimiston tukea ( ainakaan Helsingissä ) saisi. Toisen pojan kohdalla on kokeiltu.
Tässä viestiketjussa katosi varsinainen asia ja tämä meni ihmettelyksi vailla tietopohjaa siitä, mikä on mahdollista ja mitä on jo kokeiltu. ex- miehestäni tulee kuva " aivan outona" vaikka monet tähän kysymykseen ja asiaan (milloin naisia saa tuoda kotiinsa) vastanneet ovat sitä mieltä, ettei siitä ole täysi-ikäiselle lapselle mitään haittaa. Ajattelen itse kuitenkin hieman toisin, koska erosta ja muutosta on kulunut vasta niin vähän aikaa.