Miksi naimisiin?

Julkinen avioliittolupaus ja siitä kiinni pitäminen on minusta hieno juttu. Jos en olisi luvannut olisin jo varmasti jossain vaheessa eronnut. Mutta en kovin helpolla riko lupauksia ja parempi näin.

Häiden järjestäminen ei kyllä kiinnostanut pätkääkään.

Kannattaa erottaa kaksi asiaa: naimisiin meno (= avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen solmiminen) ja häät.

Me mentiin naimisiin lähinnä siksi, että laiskoja kun oltiin, avioliiton solmiminen oli yksinkertaisin tapa hoitaa joitakin asioita, mm. lasten asema, perintöoikeus, mahdollinen lesken asema jne. Olimme pitäneet toisiamme miehenä ja vaimona siitä asti, kun muutimme yhteen. Avioliitto ei siihen tunteeseen vaikuttanut.

Liitto solmittiin maistraatissa ja myöhemmin pidimme pienehkön häävastaanoton. Oli kiva antaa sukulaisille ja ystäville tilaisuus juhlia ja tavata muutenkin kuin hautajaisten merkeissä :)

Ei sun tarvitse mennä naimisiin tai juhlia häitä, jos et halua. Jotkut eivät halua juhlia synttäreitäkään tai joulua tai mitä tahansa muuta. Ei se ihmisestä parempaa tai huonompaa tee.

Ei oo järkee, järkee, järkee!

Olen kyllä parisuhteen virallisen vahvistamisen kannalla mutta en ymmärrä suurellisia häitä.

Lähipiirini heppu asui avoliitossa 6 - 7 vuotta maksaen yhteistä asuntoa molempien opiskellessa.
Vihdoin, rouvan valmistuttua ammattiinsa pariskunta järjesti kirkkohäät harmaakivikirkossa ja vieraita tuli mm. Espanjasta, Ranskasta, Sveitsistä ja Saksasta.

Oli orkesteri ja kaikki.
En tiedä kuka kustansi mutta hintoihinsa tuli.

Pari vuotta tuon jälkeen tuli ero.

Uuden lliton kävi heppu solmimassa maistraatissa.

Jo 44-vuotta sitten minä vastustin kirkkohäitä. Meidät vihittiin kappelissa pienen vierasjoukon läsnäollessa.
Vaatimattomat puitteet eivät ole haitanneet yhdessäelon laatua.

Eli?? Sinä ihmettelet miksi jotkut menevät naimisiin ja jotkut ihmettelevät mikset sinä halua naimisiin ja sinä ihmettelet vielä tätäkin. Mitähän ihmettelemistä naimisiin menossa tai olossa on?

Ei sinun tarvitsekaan ymmärtää ja oletan, että vaikka jotakin perusteluja löytyisin, et silti ymmärtäisi.

Minä halusin myös suuren päivän, en tosin prinsesssamekon takia vaan sen takia, että juhlimme mieheni kanssa tulevaa yhteistä ja jo tosin silloin jo mennyttäkin yhteistä viittä vuotta. Naimisissaolo on mielestäni hienoa ja antoisaa sekä erittäin kasvattavaa,v arsinkin kun uskaltaa kohdata ja käsitellä myös ne huonot ajat.

Tänä vuonna meillä on 30. vuotishääpäivä, ei hassummin. Avoliitto ei sovi minuille vaan halusin perinteisen tavan elää elämääni rakastamani miehen ja yhteisten lastemme kanssa. Lapsetkin arvostavat, ovat jo aikuisia ja todenneet seikan useaan kertaan.

Ei avioliiton solmimisen tarvitse olla kauhean kallista. Eihän sitä tarvitse pitää juhlia lainkaan jos ei halua. Eikä häämatka ole mikään must. Sormuksetkin voivat olla hopeaa jos ei halua rahaa tuhlata. Ei häissä tärkeintä ole olla prinsessa vaan solmia avioliitto. Sen voi solmia ihan hiljaisuudessa ilman mitään suuria seremonioita maistraatissa tai kirkossa. Kaksi todistajaa tarvitaan tilaisuuteen, ei muuta, ja ainakin maistraatti järjestää heidätkin.
Minulla avioliitto on merkityksellinen, koska olen uskonnollinen, ja näin voin elää mieheni kanssa puhtaalla omallatunnolla. Koska olemme naimisissa, niin on jokseenkin selvää, että yhdessä ollaan, joten minun ei tarvitse miettiä ehkäisyäkään, vaan lapsikin on tervetullut, jos on tullakseen.

No eräs tuntemani henkilö meni naimisiin maistraatissa eikä pitäneet suvulle minkäänlaisia juhlia. Avioliitto on kahden ihmisen välinen asia, ei sitä tartte koko kylälle näyttää jossei halua.

Kulttuurisidonnainen juttu, naimisiin mennään, kun aina on menty ja jos ei mene, on jotenkin outo. Monet myös kuvittelevat että se on merkki suuresta välittämisestä ja oikeasta rakastamisesta, tahdon ja lupauksen merkiksi osoitettu kaava.

Suurimmalle osalle se on kuitenkin loppujen lopuksi portti maanpäälliseen helwhettiin, sitä suurempi helwhetti, mitä suurempi omistamisen tarve ja halu jommalla kummalla puolisoista on, joskus ehkä molemmillakin.

Aviossa ei todellakaan, eikä missään muussakaan parisuhteessa, ole mitään järkeä, jos sen myötä menettää itsemääräämisoikeutensa, luvan omaan itseensä.

Jo pienestä tytöistä asti likkakaverit haaveili prinsessasaduista ja halusi pukeutua huntuun. Minua ei kiinnostanut edes silloin nuo leikit. Ja ei kiinnosta vieläkään, näin 3-kymppisenä.

Ja mitä nyt on kolmen kaverin avioon astumista katsonut, on se enemmän näyttänyt teatterilta toisille, kun omilta hääjuhlilta.

Yksi liitto kariutui jo ensimmäisen vuoden aikana, toisella on eropäätös vetämässä kuuden vuoden jälkeen ja kolmannella jatkuvia riitoja miehensä kanssa. Tulevia avioerolapsia odottamassa sen viisi.

Joten oma uskoni avioliittoon ei ole todellakaan yhtään sen parempi kuin innostukseni rinsessaleikkeihinkään silloin pienenä.

No aika per*eellään on asenne jo alussa, jos ajattelee ettei naimisiin kannata mennä kun ero kuitenkin tulee. Yleensä se mikä on oma asenne, se myöhemmin toteutuu. Eli kyllä, jos ajattelet jo suhteen alussa tai aviosta kieltäytymistä siksi että valmistaudut eroon, niin todennäköisesti eroat. Ei siis kannata mennä naimisiin.

Avioliitto suojaa juridisesti monelta asialta. Siinä turvataan puolison ja lasten tulevaisuutta. Eihän sillä ole mitään tekemistä itsekkyyden kanssa, kuten sen ettei halua juridisesti suojata rakkaitaan koska se avioliitto ei vaan 'nappaa'.

Häät taas voivat olla ihan puhtaasti siksi hyvä, että ensinnäkin saa juhlia lähimpien kanssa ja saada syyn tavata sukulaisiaan ja olla keskipisteenä yhden päivän. Toinen hyvä syy on taloudellinen, tuttavapariskunta laittoi häät pystyyn ja saaduilla rahoilla maksoi opintolainat pois.

Jos avioliitto muka on syy huonoon parisuhteeseen niin kantsii katsoa peiliin. Ei se rengas siellä sormessa ole syypää siihen että on laiska ja saamaton, itsekäs sekä ei halua tai ei ymmärrä tehdä työtä suhteensa eteen. Siinä ei kyllä liittokaan pelasta, mutta ei se avioliitto siihen ole syypää. Ihmiset tietty haluavat syyttää aina toisiaan tai muita asioita erostaan, harvemmin etsivät vikaa itsestään.