Minulla on aina kiihottanut ajatus, että joku toinen panee vaimoani ja myös vaimoni on unelmoinut toisesta miehestä. Niinpä sitten kokeilimme ja vähän aikaa se oli huippujännittävää ja seksi oli loistavaa.
Pian kuitenkin vaimoni suhde rakastajaansa tiivistyi ja kyse oli paljon muustakin kuin seksileikistä. Pikkuhiljaa hän alkoi viettäkää aikaa yhtä paljon molempien miestensä kanssa. Minä halusin jarrutella -ei tuntunut enää hyvältä.
Loppujen lopuksi avioliittomme melkein särkyi, mutta nyt olemme taas parisuhteessa. Tuntuu siltä, että on todella vaikea lötyy yhteiset, toimivat rajat rakkaudelle. Mikä avuksi jos yritämme joskus uudelleen?
Kolmisuhteen sääntöjen vaikeus
6
1025
Vastaukset
- iiics
Jospa sitä vaikka oppisi virheistä.
- 1N+3M
Tuo on syy miksi meille tulee kylään vai kaverukset.
- _MNM_
Nikkisi laittoi miettimään.
Rakastan saada voita leivän molemmin puolin, pistit paremmaksi
- 20+12
Kun tuo kolmas osapuoli on kummankin parisuhteen osapuolen mukaan haluttava seksuaalisesti muttei kummankaan mielestä ideaali parisuhdemateriaaliksi. Näin on meillä ainakin toiminut yksi ja sama kolmasosapuoli jo pidemmän aikaa. Tietysti avoimuus on tärkeää ja se, että tunnette kumppaninne olonne turvallisisksi ja korvaamattomiksi parisuhteessanne.
- en onnistunut ei
Niimpä niin. Noin käy AINA ennemmin tai myöhemmin.
Ja juuri tästä syystä kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa yksiavioinen parisuhde on ja on ollut ylivoimaisesti haltuin ja ainoa toimiva. Avoimessa suhteessa yrittäjiä on vain muutamia prosentteja ja yksikään ei ole toiminut niin, että se olisi kestänyt. Jotkut jopa lähtevät siitä, että sen ei ole tarkoituskaan kestää. Näissä tapauksissa on sitten käynyt niin, että loppuelämä tavallisesti eletään yksinäisyydessä. - mies20 -senttinen,..
Naiset haluavat mahdollisimman monenkokoista munaa, kas nautinnonhalu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2802908Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka492298Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3481997- 1141723
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1051664Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 561189
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181