Elikkäs... äitini löysi "kypsällä" iällä (50 ) vastikään uuden miehen ja kaikki hänen vapaa-aikansa ja juttunsa pyörii tämän uuden miehen ympärillä. Sitä ollaan niin siinä vastarakastuneiden symbioosissa ja hurmiossa, että kenellekään muulle ei heru aikaa. Näinhän se yleensä menee...
Minulla ja äidilläni on ollut aina todella lämpimät ja läheiset välit, käymme usein toistemme luona kylässä, lenkkeilemässä, kahvittelemassa, vaihtamassa kuulumisia jne. Puurran pitkää päivää töissä, ja äitini käy päivisin lenkkeilyttämässä koiraani. Äidistäni on tullut myös paras ja ainoa ystäväni, kaikki muut ystävät ovat muuttaneet muualle ja yhteydenpito on jäänyt vähemmälle.
Nyt hänellä ei ikinä ole aikaa minulle kun haluaisin tulla käymään. Aina jotain muuta menoa ja jos jotain on sovittu, äitini tekee oharit. Joka ikinen kerta kun olisin halunnut käydä kylässä, hänelle ei ole sopinut, kun on muuta menoa tämän miehen kanssa. Olen vihainen ja pettynyt, kun mies on aina etusijalla, minä vasta toisena. Olen joku helvetin riesa ja taakka hänelle, kun yritän ottaa yhteyttä ja ehdottaa tapaamista. Joka puhelinsoitto päättyy riitaan ja solvauksiin, (minun puolelta) koska olen niin kyrpiintynyt tähän tilanteeseen. Yritän kyllä olla onnellinen hänen uudesta ihmissuhteesta, mutta kun se se meinaa sitä, että äidillä ei ole enää aikaa minulle, en todellakaan voi olla onnellinen hänen puolestaan. Olenkin päättänyt, että en ota häneen enää minkäänlaista yhteyttä, eläköön happily ever after vaan tämän uuden heilansa kanssa. Tiedän käyttäytyväni lapsellisesti kun vittuilen äidilleni koko ajan ja heittäydyn marttyyriksi, mutta tuntuu vaan niin pahalta tämä koko tilanne.
Minulla ja äidilläni on ollut aina todella lämpimät ja läheiset välit, käymme usein toistemme luona kylässä, lenkkeilemässä, kahvittelemassa, vaihtamassa kuulumisia jne. Puurran pitkää päivää töissä, ja äitini käy päivisin lenkkeilyttämässä koiraani. Äidistäni on tullut myös paras ja ainoa ystäväni, kaikki muut ystävät ovat muuttaneet muualle ja yhteydenpito on jäänyt vähemmälle.
Nyt hänellä ei ikinä ole aikaa minulle kun haluaisin tulla käymään. Aina jotain muuta menoa ja jos jotain on sovittu, äitini tekee oharit. Joka ikinen kerta kun olisin halunnut käydä kylässä, hänelle ei ole sopinut, kun on muuta menoa tämän miehen kanssa. Olen vihainen ja pettynyt, kun mies on aina etusijalla, minä vasta toisena. Olen joku helvetin riesa ja taakka hänelle, kun yritän ottaa yhteyttä ja ehdottaa tapaamista. Joka puhelinsoitto päättyy riitaan ja solvauksiin, (minun puolelta) koska olen niin kyrpiintynyt tähän tilanteeseen. Yritän kyllä olla onnellinen hänen uudesta ihmissuhteesta, mutta kun se se meinaa sitä, että äidillä ei ole enää aikaa minulle, en todellakaan voi olla onnellinen hänen puolestaan. Olenkin päättänyt, että en ota häneen enää minkäänlaista yhteyttä, eläköön happily ever after vaan tämän uuden heilansa kanssa. Tiedän käyttäytyväni lapsellisesti kun vittuilen äidilleni koko ajan ja heittäydyn marttyyriksi, mutta tuntuu vaan niin pahalta tämä koko tilanne.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hyvä että itsekin tiedät käyttäytyväsi lapsellisesti. Minkä ikäinen olet?
Yrität siis pilata äitisi hyvän tuulen vittuilemalla ja heittäytymällä marttyyriksi..onpa kumma kun hän nykyään välttelee sinua, mistähän syystä?
Get yourself a life, voisi sanoa.
Jos sinulla on huono olo, niin pura sitä jonkun ammattiauttajan kanssa rakentavasti. Katse tulevaisuuteen ja terveempään elämänkokonaisuuteen!
Hanki nyt hittovie itsellesi poikaystävä äläkä ripustaudu äitiisi!!!!
Äitisi tekee tasan oikein kun katkaisee napanuoran jota sinä sidot vain tiukemmalle.
Sinun pitää hankkia itsellesi muitakin ihmis-suhteita kuin vain äitisi. Omiin vanhempiinsa ripustautuminen on sairasta ja epänormaalia.
Olen 20. Jos kerran, pari viikossa viikossa tapaamme ja juttelemme tunnin verran, sen ei pitäisi olla liikaa vaadittu. Mutta jos nämäkin tapaamiset jäävät väliin sen takia, että joka ikinen päivä yömyöhään pitää uuden miehen kanssa nysvätä, niin kyllähän se pistää vituttamaan, että hänelle aikaa riittää kyllä, mutta minulle ei sitä yhtä ainoata tuntia viikosta voi suoda.
Tämän täytyy olla prvo, ei kait kukaan täysi-ikäinen ihminen ajattele noin....eihän....
Miksi ihmeessä esim. pitäisi tavata noin usein, kerran pari viikossa??
Siis äitisi ulkoiluttaa koiraasikin?
Jos et ole provo niin olet todella itsekäs ja lapsellinen. Äitisi on onnensa ansainnut, olet itse aikuinen ihminen, elä omaa elämääsi. Ja suo se toisellekin!
Asumme noin 10 min. päässä toisistamme, niin siksi ei ole kovin vaikeeta järjestää tapaamisia. Ja kyllä, ulkoiluttaa koiraani päivisin, koska teen 8-9 tuntista työpäivää, koiran on pakko käydä tarpeillaan.
Jos työpäiväsi ovat noin pitkiä niin sinun täytynee sitten palkata koirallesi ulkoiluttaja.
Koiran on pakko käydä tarpeillaan mutta äitisi ei ole pakko huolehtia koiran tarpeille pääsystä. Sinä olet vastuussa koirastasi, ei äitisi. Itse en kehtaisi velvoittaa toista moiseen hommaan.
Samaa mietin kuin tuolla joku aiemminkin, tämän täytyy olla provo.
Mitä nää vastaukset oikein on?
Siis äitisi tekee täysin h.... ja ei ole enää ÄITI, vaan n......
Ymmärrän täysin tyttären tunteet, kun osoittauukin että äiti on h.....
Tee välit poikki! Ei kannata tuollaisen n..... kanssa,
.
Älkää te muut antako ohjeita tyttärelle, jonka äiti on h....!
Olet sekä oikeassa että väärässä äitisi suhteen.
Itselläni ei ole äitiä, olen menettänyt hänet varhain, mutta ymmärrän sinua jossain määrin.
Jokainen on oikeutettu tuntemaan mielipahaa, kun läheinen ei enää huomioi samoin kuin ennen.
Äidilläsi on tietysti aikuisen vapaus seurustella, ja vapaus myös päättää elämästään.
Vaikka oletkin jo lapsuuden ylittänyt, eli viimeinen pvm. ylittynyt riippuvuussuhteessa, niin hylkääminen sattuu.
Sillä hylätyksi sinä tunnet itsesi nyt! Sallittakoon sureminen, koska äitisi on ollut myös ystävä.
Sinun on vain mentävä eteenpäin ja etsittävä uusia ystäviä.
Eivät ne ensin maistu niin hyvältä, ja varmasti tuntuvat pelkiltä jäljennöksiltä. Aika parantaa ja ystävyyssuhteet tuovat mukanaan kiintymyksen.
Uskon, että äitisi alkuhurman mentyä ohitse romanssissaan, muistaa hän hylätyn tyttärensä. Silloin voi olla anteeksiannon aika ja olette molemmat kypsempiä ihmisiä.
Voimia ja paljon uusia ystäviä sinulle siihen asti. Koeta kestää.
Ap. tuntuu olevan jonkin asteisesti läh.riippuvainen....
Eihän se ettei pidä jatkuvasti yhteyttä ole hylkäämistä
"Uskon, että äitisi alkuhurman mentyä ohitse romanssissaan, muistaa hän hylätyn tyttärensä" Ap:n äiti on vielä nainen parhaassa iässä, tyttärensä aikuinen, omilla jaloillaan seisova, äidillä on oikeus käyttää aikansa miten haluaa. Se että äiti ei halua tavata tällä hetkellä niin usein kuin aiemmin, ei se mitään hylkäämistä ole vaan ihan normaalia _elämää_.
Mitäs sitten jos ap. äitisi vaikkaa muuttaa jonnekin kauemmas, oletko sellaista ajatellut?? Yksin tai uuden kumppanin kanssa?
Hei haloo! Olen toista mieltä, koska tytär kirjoittaa näin:
"Nyt hänellä ei ikinä ole aikaa minulle kun haluaisin tulla käymään. Aina jotain muuta menoa ja jos jotain on sovittu, äitini tekee oharit. Joka ikinen kerta kun olisin halunnut käydä kylässä, hänelle ei ole sopinut"
Tytär kertoo yrittäneensä olla onnellinen, mutta ei voi, koska tuntee olevansa hylätty.
Kyllä hän sitä on! Hylätty.
Hän on täyttänyt ennen äidin romanssia, äidin tarpeitakin. Läheisriippuvuus on ollut kaksisuuntainen. Äiti on kasvattanut tyttärensä riippuvaiseksi itsestään, nyt kun löytyikin mies hänen yksinäisyytensä lääkkeeksi, niin tyttö saa mennä tuosta vain.
Äiti on katkaissut suhteen liian rajusti, tuosta vain. Toinen on ihan siivettömäksi jätetty.
Äiti olisi voinut tehdä irrottautumisen hieman pehmeämmin, ja ottaa myös aikaa tyttönsä tapaamiseen.
Epäilen että tämän tytön äiti on pikkaisen itsekeskeinen. Normaali, itsenäinen nainen kasvattaa tyttönsä itsenäiseksi. Eikä tee julmaa äkki-irrotusta, jos on ensin pitänyt ihan kamarineitinään ja seuralaisenaan.
Saa toki tuntea mielipahaa muttei kettuilla kellekään, tässä tapauksessa sille omalle äidilleen!
Sinuun sopii hyvin, omaa aikaa lehden mainos. Äitisi on jo tehnyt oman tehtävänsä kasvattajanasi ja huoltajanasi. Kun kerran asut omillasi, niin sinun kuuluu huolehtia omasta koirastasi ja omista tarpeistasi ihan itsenäisesti. Et voi olettaa kenenkään muun sitoutuvan esim koirasi hoitoon, jos et palkaa tekijää työhönsä.
Olet ilmeisen mustasukkainen äidillesi, joten nyt on kyllä ihan omaan napaan tuijottamisen paikka ja aika hankkia omia kavereita ja muitakin suhteita kuin äiti. 8-9 h työpäivähän on ihan normaali työpäivän pituus monella alalla, joten se ei ole mikään kummastus. Monella menee sen lisäksi päivässä 3h työmatkoihin, joten ei kannata siitäkään valittaa.
Suo äidillesi oikeus olla onnelline, älkä jatkuvasti syyllistä häntä omasta tyhmyydestäsi. Liity vaikka koirakerhoon, jos et muuta puuhaa keksi..
Ehkä se on vaan niin että äitisi ja hänen miehensä aika tavata toisiaan on samaan aikaan kun sinulla on aikaa tavata äitäsi ja olen varma että ymmärrät että se uusi rakkaus nyt vaan vie kaikki ajatukset alussa mutta kyllä se siitä taas normaalisoituu. Ehdota päiväs aikaan tapaamista ota vapaata aikaa työstä ja kävelkää koira yhdessä vaikka. Kompromissia molemmilta puolilta. Tiedän kyllä miltä tuntuu minulla kävi samoin kaverin kanssa kun hän löysi miehensä, yhtäkkiä minä en ollut enää mitään ja se sattui mutta ne tulee takaisin sitten kun tarvitsevat taas sinua. Jotkut voi pitää kiinni kavereistaan kun tulee uusi rakkaus toiset ei ja luulenpa että äidilles on käyny niin että tämä uusi mies nyt vaan vie hänen ajatuksensa tällä hetkellä mutta on ihanaa että hänellä on uusi mahdollisuus onneen.
Kyllä osaa olla julmia kirjoittajia täällä. :(
Uskon, että tilanne on juurikin yhtä ikävän tuntoinen kuin itse kirjoitat ja äidin käytös on loukkaavaa. Sama tilanne on monilla edessä, kun paras kaveri saa uuden poikaystävän ja hylkää kaverit, mutta routa porsaan kotiin ajaa.
Itse siirtäisin kontaktivastuun äidillesi ihan sanomalla, että ilmoittelee, kun hänelle sopii, mutta olisi kiva nähdä. Kyllä se keski-iän kriisi menee ohi ja parisuhdekin vakiintuu puolessa vuodessa.
Ottaisin rohkeasti uudelleen yhteyttä vanhoihin kavereihin ihan puhelimitse tai vaikka facebook-viestin kautta. Jos haluat ihan ihmiskontaktia, niin samanhenkisiä ihmisiä varmasti löytyy esim. koirapuistoista.
Tsemppiä työhön ja pitkää pinnaa!
Samaa mieltä, että julmimmat tyypit aina aukomassa päätään ja neuvomassa. Eihän nyt kakskymppinen vielä ole ihan aikuinen. Iästä riippumatta on ajattelematonta ja itsekeskeistä heivata tyttärensä sivuun, kun hyvä panomies on löytynyt. Ei lapsia sillai hylätä.
Jos se äiti olisi aikuinen, järjestäisi aikaa tyttärelleenkin. Asioista pitäisi puhua rauhallisesti ja neuvotella sopuratkaisu. Hullua vaatia kakskymppiseltä enemmän aikuisuutta kuin viiskymppiseltä. Aikuisuuteen ei kuulu piittaamattomuus vaan vastuu.
Yritä tyttö kestää. Äitisi on hupakko ja hormonien vietävissä. Viimeinen leimahdus ennen vanhuutta. Minä olin samanlainen juuri ennen vaihdevuosia. Nyt kun himot ovat muisto vain, olen lasteni kanssa ihan hyvissä väleissä ja pidämme säännöllisesti yhteyttä. Joskus mua vähän kiusoittelevat, eikö enää äiskässä riitä virtaa. Riittää kyllä mutta erilaista.