Mitkä olivat niitä syitä miksi juuri te menitte bnaimisiin. Mieheni kaipaa perusteluja ja jos se siittä on kiinni,niin antakaa niit. Itse keksin heti muutamia:
Avioliiton edut:
1. Avioliitossa syntyneet lapset ovat molempien lapsia ilman erillisiä toimenpiteitä, tosin lapsia ei nyt olla hankkimassa.
2. Eron tullessa selvät sävelet siitä kuinka miehen omaisuus jaetaan
3. Mikäli toinen kuolee saan minä osituksen kautta oman osansa ja lisäksi tietysti perinnön, kun lapsia ole
4. Verotuksellisiakin syitä taitaa olla, saan esimerkiksi vähennykset hyväkseni, mutta näistä en ole varma
5. Perinne syyt, miehelläni iso suku ja saan isot juhlat, jne.
Mitä muita hyviä syitä mennä naimisiin?
Jos lapsia tai omaisuutta ei ole eikä tule, hääjuhla ei kiinnosta, eikä uskonnollisiakaan perusteita ole, niin sitten ei kannata mennä naimisiin.
Avioliiton edut:
1. Avioliitossa syntyneet lapset ovat molempien lapsia ilman erillisiä toimenpiteitä, tosin lapsia ei nyt olla hankkimassa.
2. Eron tullessa selvät sävelet siitä kuinka miehen omaisuus jaetaan
3. Mikäli toinen kuolee saan minä osituksen kautta oman osansa ja lisäksi tietysti perinnön, kun lapsia ole
4. Verotuksellisiakin syitä taitaa olla, saan esimerkiksi vähennykset hyväkseni, mutta näistä en ole varma
5. Perinne syyt, miehelläni iso suku ja saan isot juhlat, jne.
Mitä muita hyviä syitä mennä naimisiin?
Jos lapsia tai omaisuutta ei ole eikä tule, hääjuhla ei kiinnosta, eikä uskonnollisiakaan perusteita ole, niin sitten ei kannata mennä naimisiin.
Vastaukset 36
Vanhimmat
1. Kyllästyminen poikamiehen levottomaan, päämäärättömään, ajelehtivaan elämään.
Tilalle tavoitteita, vakautta, säännöllisyyttä. Merkitystä elämään.
2."Tavaran" perässä juokseminen. Tuli hukkareisujakin.
3. Nykyinen vaimoni tahtoi!
APn kirjoituksesta kuultaa vain se, miten miehen omaisuus jaetaan - miten sitten APn. Onko hänellä ollenkaan omaisuutta? Onko hän vain rahan perässä.
Lapset voi aina käydä tunnustamassa, ilman avioliittoa.
Jos mies kaipaa perusteluja, miksi pitää mennä naimisiin, niin tuskin sitä kannattaa mennä naimisiin. Silloin se ei merkitse toiselle niin paljon, kuin itselle ja silloin mielestäni ei avioliitolla ole mitään merkitystä.
Avoliitossa on toki asioita, joita on hankalampi hoitaa, kuin naimissa ollessa. Joutuu tekemään paljon enemmän virallisia papereita, testamenttia ja muita sopimuksia. Mutta eipä tuo omaisuus vaimolle suoraan lankea, vaikka naimissa onkin. Avioehdon voi tehdä aina niin, että vaimo ei saa mitään miehen omaisuutta erossa.
Verotuksessa ei paljon enää avioliitosta hyödy, mutta toki jos oikein haluaa kaikkia asioita kaivaa, niin paljonhan niitä kuitenkin on. Jos ihan vain järjellä ajatellaan.
Leskeneläke, sitä ei saa, jos ei ole naimisissa. Avoliitossa on puolison kuoltua heikommassa asemassa kuin avioliitossa.
Vakautta ja säännöllisyyttä elämään saa vaikka asuisi yksinkin, siihen ei papin aamenta tarvita.
Tietysti se, että tietää toisen haluavan sitoutua minuun loppuelämäkseni voi olla hyvä syy mennä naimisiin. Mutta sitten taas ,puolet liitoista päätyy eroon. Onko avioliitto tuossakaan mielessä enää mikään takuu?
Netissä on sivustoja parisuhteessa oleville pettäjille eli eipä se avioliitto sitä uskollisuuttakaan takaa.
Mielestäni ap:n pitäisi kysyä itseltään, miksi haluaa naimisiin, jos pitää oikein perustella miehelle, että miksi mennä naimisiin.
Onko halu pitää isot ihanat häät, olla prinsessa yhden päivän? Vai onko se se raha, puolison omaisuus?
Pitkässä juoksussa ja arjessa ei ole mitään merkitystä sillä, onko naimisissa vai ei. Itse olen ollut nyt vähän yli 30 v naimisissa ja tässä on menty myötä ja vastamäessa yhdessä, hyvinä ja pahoina aikoina. Olisimmeko vielä yhdessä, jos ei olisi papin aamen meitä siunannut? En tiedä. Enemmän se varmasti on halusta olla yhdessä kuin mistään virallisesta nimikkeestä.
Jos ei enää paneta, kannattaa mennä naimisiin. Seksi loppuu papin aameneen.
Jos haluaa helpon ja verotehokkaan tavan lahjoittaa onalla työllä tienattu omaisuus jollekin naiselle, kannattaa mennä naimisiin.
Ap ei ilmeisesti ole rakastanut lainkaan miestänsä... Mutta hyvä kun hänellä niitä "suuria juhlia" kuitenkin riittää :D
"Saan, saan, saan....." Aloittaja kuulostaa TODELLA itsekkäältä.
Jollekulle isot juhlat ovat hyvä syy, meille ei. Pääsyy meillä oli se, että avioliitto on juridinen sopimus, jolla hoituu monta asiaa. Isyyttä ei tarvitse tunnustaa, ja jos omia lapsia ei olisi saatu, olisi ollut mahdollisuus adoptoida. Jos huonosti käy, perintöasiat ovat selkeämpiä ja saa leskeneläkettä. Vaikka omillaankin pärjäisi, on hyvä, että saa jäädä asumaan yhteiseen kotiin.
En kiellä, ettemmekö olisi menneet naimisiin myös tavan vuoksi. Se tuntui luonnolliselta etapilta. Seurustellaan, muutetaan yhteen, valmistutaan, mennään töihin, mennään naimisiin, hankitaan lapsia jne. Kaikilla elämä ei mene näin eikä tarvitsekaan mennä. Meidät vihittiin maistraatissa ja häävastaanoton pidimme myöhemmin. Oli kiva antaa läheisille tilaisuus pitää hauskaa meidän kustannuksellamme ;) En muuten ymmärrä käsitystä, ettei avioliittoon voisi haluta tai se ei kannattaisi, jos ei ole uskonnollisia perusteita.
Pidimme itseämme miehenä ja vaimona siitä lähtien, kun muutimme yhteen, eikä naimisiin meno siihen vaikuttanut. Vähän silti pisti miettimään, kun oli todellakin lupaukset puolin ja toisin ääneen lausuttu. Vihkiminen oli mulle vakava tilanne, mutta samalla täynnä rauhaa ja onnea.
Ja vielä: naimisiin mennessämme olimme tasaisen köyhiä. Olemme tienanneet suunnilleen saman verran, eikä kummallakaan ole isoja perintöjä tiedossa.
Aika lailla samaa.
Järjestys hieman toinen. Seurustellaan. Kämpätään viikonloput. Valmistutaan. Mennään töihin. Avioidutaan. "Varmisteluvuosien" jälkeen hankitaan lapsia.
Emme pitäneet mitään tilaisuutta.
Ennen avioitumista oli selvää, että vaimo jää lasten kanssa kotiin haluamakseen / tarpeelliseksi katsomakseen ajaksi.
7-vuotta ja sitten vaihtelun vuoksi osa-aikatyöhön marketin kassalle.
Täysin pois työelämästä 57 / 52 ikäisinä.
Tulomme ovat jakautuneet suunnilleen suhteessa 80 / 20 mutta se ei ole koskaan ollut mikään ongelma.
Mummeleiden vähät perinnöt siirsimme suoraan lapsillemme.
Haluatko mennä sellaisen miehen kanssa naimisiin, jota joutuu taivuttelemaan? Eikö onnellisuus merkitse enemmän kuin muodollisuus? Ymmärsinkö jotain väärin?
Avioliitto on juridisesti paljon selkeyttävä seikka, minulla vain särähtää korvaan tuo perustelujen esittäminen ja suostuttelu.
Avioliitto on täysin taloudellinen järjestely,joka realisoituu erotessa. Siis,mikäli ei ole avioehtoa. Jos olet löytänyt varakkaan miehen niin ilman muuta samantien naimisiin eikä mitään avioehtoja. Erotessa saat tasinkoa ja jäät selkeästi voitelle verrattuna nykytilanteeseen.
Nuo listaamasi syyt eivät tosiaankaan houkuttele ketään miestä avioliittoon.
Oletko jo eroamassa tai hautaamassa miestäsi, vaikkette ole vielä naimisissakaan?
" Mikäli toinen kuolee saan minä osituksen kautta oman osansa ja lisäksi tietysti perinnön, kun lapsia ole"
"Toinen" voi tarkoittaa sinuakin etkä silloin voi saada enää osituksia tai perintöä puolisoltasi...
En minä perustele kenellekään, miksi hänen pitäisi mennä naimisiin.
Minun syyni eivät liity asiaan mitenkään. Jos teillä ei ole samoja syitä kuin minulla oli, niin sitten ei ole.
Noissa syissä on yksi iso vika: kaikki liittyvät rahaan. Tämä liitettynä painostuksen ja manipulointiin --> ei yhden yhtä syytä mennä naimisiin.
Yleensä kaikki syyt avioliitossa liittyvät rahaan,koska kyseessä on juuri siihen liittyvä ns sopimus. Varsinkin , kun ajattelee erotilannetta.
Yleensähän puolison valinnassa vaikuta myös tämä käytännöllisyys.
Jokainen suomalaisnainen valitsee mielummin sen pekan, millä on maksettu omakotitalo, kesämökki ja auto, kuin sen pertin joka asuu kälysessä vuokrakämpässä vuokrat rästissä ja rahaongelmia taustalla.
Pekasta hyötyy enemmän liiton kestäessä ja varsinkin sen päättyessä eroon, kuin pertistä, vai eikö?
Mun mielestä jopa helpompi perustelu on järkisyyt, miksi avioitua. Erityisesti omaisuuden jakamisen suhteen.
Avioliitossa erotessa ei tarvitse välittää siitä, kuka on maksanut ja mitä tai kenen nimissä jokin omaisuus on. Olet oikeutettu puoleen miehen omaisuudesta vaikka sinulla ei olisi mitään osaa muuten niihin.
Avoliitosta erottaessa taasen pitää pystyä todistamaan, että tämä pesukone, televisio ja pölynimuri todellakin ovat minun eikä sinun maksamia. Ihan käytännön taloudellisista syistä kannattaa sinun mennä naimisiin.
Itse lisäisin edellämäinittuun aloittajalle, vielä leskeneläkeen toisen kuollessa ja huomattavasti alhaisemman perintöveron, mistä voi vielä tehdä puolisovähennykset.
Lisäksi sinulle jää ikuinen hallintaoikeus teidän yhteiseen kotiin vaikka miehellä olisi rintaperillisiäkin. Lapset eivät saa perintöä esim. asunnosta jota sinä olet oikeutettu käyttämään ikuisesti vaikka meninisitkin uusiin naimisiin miehesi jälkeen.
t. leski
Sinä et tunne naisia. Niillä on pakkoneuroosinomainen tarve saada häämekko. Sen hankkimiseen ja siinä kekkaloimiseen taas kuuluu "häät". Siinä olet oikeassa, että rahaa siihenkin saa menemään.
Vakavasti puhuen, itsekin pidän avioliittoa tärkeänä siirtymisriittinä, jolloin erkaannutaan lapsuudenperheestä ja vaimosta ja miehestä tulee uusi perhe. Jotkut haluavat pohtia asian vakavuutta kirkossa asti, olkoonkin että osa tulee kirkkoon siksi, että siellä saa niin nättejä kuvia siitä mekosta.
Mutta on muitakin perusteita kuin raha. Ainakin joillekin.
No riippuu vähän siitä, että kuka ne kodinvempeleet oikeasti on maksanut. Kyllä minä sen ymmärrän, että on kiva saada puolet, jos itse on hankkinut 10 %.
Ei siinä mitään, mutta raha ei todellakaan ole silloin se peruste sille, joka on maksanut vempeleistä sen 90 %. Jos se "minä saan puolet"- henkilö ei pysty esittämään avioitumiselle mitään muita syitä kuin raha ja raha ja raha, niin mikä helkkarin syy sillä toisella on avioitua?
Kyllä minä olen valmis maksamaan 90 % mutta en ihmiselle, jonka päähän ei mahdu muuta kuin raha.
Vakavasti puhuen, uskontoa ei tarvitse välttämättä sekoittaa asiaan ollenkaan ja silti voi olla ihan tosissaan. Mekon kanssa tai ilman.
Leskeneläke. Leskeytyessään vaimoni nettoeläke yli kaksinkertaistuu.
Tietoisuus hänen taloutensa turvaamisesta rauhoittaa mieltäni.
Avioliitto on korkein rakkauden tunnustus ja lupaus tahtoa rakastaa, haluta elää ja selvittää eteentulevat ongelmat yhdessä. Ei pappi kysy, että no tuntusko nyt siltä, vaan että tahdotko.
Meillä syinä oli ensisijaisesti mieheni pakkomielle aiheesta ja sitten se sama sukunimi, joka osoittaa meidän olevan yhtä perhettä. Toki verotukselliset syyt, leskeneläke jne ovat mukava bonus toisen kuukahtaessa eikä toisen osapuolen sukulaiset voi tulla kärkkymään perintöjä (meillä se vaara olisi molemminpuolinen avoliitossa ollut) kun perimme toisemme ja rintaperilliset sitten myöhemmin täysi-ikäisinä tietysti.
Maistraatissa toimitus kesti hetken.. ei juhlia tarvittu mutta pakkokahvitukset hoidettiin toki sukulaisten pyynnöstä lopulta. :) Mun mekko tais maksaa jonku 50e.. hullua työntää rahaa yhteen pvään kun on loppuelämä aikaa kyllä toisiinsa tuhlata sitten. Mietipä ap sitä..
Avioliiton pitäisi olla pyhä ja siinä luvataan tehdä parhaansa yhteisen perheen eteen niin tyynessä kuin myrskyssä! Julkisempaa osoitusta rakkaudestaan ja sitoumuksestaan ei ole mielestäni. Toki se arvo on kokenut romahduksen ja moni nainen tuntuu menevän vain se tuleva ositus mielessään liittoon, mutta se nyt ei uus juttu taida olla..
Miehillä on kuitenkin vapaus harkita ja tsekata se vaimoke ennen aamenta.. turha volista jos on jo p***** housussa sitten väärin valitessa. Avioehto ei ole loukkaus ketään kohtaan ja tarkoitushan on olla hautaan asti yhdessä joten rakastunut nainen kyllä suostuu siihen jos ei rahat mielessä ole liikenteessä.
Suosittelen myös odottamaan miehen kosintaa ja omaa palavaa tahtoa naimisiinmenosta. Silloin on varmasti mukavampaa vaimollakin, kun ei miestä ole väkisin rengastettu.. joskus kannattaa miettiä ajan kuluessa liekö aika katsella uutta sulhasehdokasta jos vuosia pitää sitä avioliittoa kärkkyä? ;)
-Oikeastaan kammottavasti ilmaistu tuo ettei tarvitse ns. erillisiä toimenpiteitä isyydentunnustamiseen.. ukkona mua hirvittäisi naisen suusta tuo. Voi sitten elättää kenen tahansa mukeloa tolla menolla.. ;)
"...kun perimme toisemme ja rintaperilliset sitten myöhemmin täysi-ikäisinä tietysti."
Onhan teillä keskinäiset testamentit?
Muuten ette peri toisianne jos teillä on lapsia.
Lapsi voi saada perinnön minkä ikäisenä tahansa eikä tosiaankaan tarvitse olla "täysi-ikäinen".
Ainoastaan lapseton aviopari perii toisensa.
Mutta miten sen asian voisi hoitaa perinnön osalta niin, että tulevalle miehelleni en halua perinnöstä mitään antaa. Toki tavalliseen erotilanteeseen en halua mitään muutoksia,kun mies on sen verta varakkaampi kuin itse olen. Eli erotessa haluan, että varallisuudet puolitetaan ja minun puolen perintöä en halua jakaa. Perintö on vain sukulaisille, ei ulkopuolisille tarkoitettu. Miten hoitaisin tämän tahdikkaasti?
T.N38
Mä näen etuna sen, ettei tartte raahautua johonkin virastoon vastailemaan, että ootteko "olleet silleen" siinä 9 kk sitten. Isyyden tunnustamisessakaan ei tehdä isyystestiä.
Toisekseen, asiaa voi ajatella lapsen kannalta. Äidillä on mahdollisuus kieltää isyyden selvittäminen, jos vanhemmat eivät ole naimisissa. Jos isä tunnustaa isyytensä, selvittämiseen voidaan lähteä, mutta se on pitkällisempi prosessi. Riippuu tietty, haluaako isäksi...
Itse näen sen haittana. Muksuhan saattaa olla vaikka kenen ja auotomaattisesti se oliskin sun vaikka ei ehkä olekaan. Tänä päivänä tapahtuu kaikenlaista eikä mitään pidä automaattisesti olettaa.
Mutta ei isyyden tunnustaminenkaan vielä takaa, että isä olisi biologinen isä. Isyyden tunnustamisessa vain vakuutetaan, että lapsen siittämishetkellä on oltu sukupuoliyhteydessä ja nainen vakuuttaa, että muita mahdollisuuksia ei ole. DNA-testejä ei automaattisesti tehdä. Onko tämä yhtään sen varmempaa? Voihan isä vaatia testiä, jos ei ole varma isyydestään, mutta äiti voi kieltäytyä ja pitkittää asiaa. Tässä on kyse isänkin oikeuksista, sillä niin uskomattomalta kuin se voi kuulostaa, jotkut miehet haluavat isän statuksen, olivat naimisissa tai eivät.
Se, että lapsi saa isän (avioliitossa suoraan, avoliitossa tunnustamalla), on lapsen etu, mutta ei kerro todellista isää.
Ei enään kukaan täysissä sielun voimissa oleva mene tänä päivänä naimisiin ilman avioehtoa,jos on vähänkään omaisuutta, eikä ilman testamenttiakaan naimisiin mennä. Ne täytyy muistaa rekisteröidä maistraatissa,jotta ovat voimassa. Niin moni eroaa, että on sulaa järjettömyyttä vain luottaa yhteen tahdon (nyt ja tässä,mutta en tiedä mitä huomenna tahdon) sanaan näissä asioissa. Yleensä miehet oppivat yhdestä kerrasta turvaamaan omat etunsa aviohdolla,kun kerran on viety omaisuutta. Toista kertaa harvoin tulee näille samoille ihmisille:)
Tuottaisa konsti tienata kymmenäi tuhansia euroja on muuttaa mieltänsä ja kieltäytyä avioehdosta suurehkojen häiden vihkimispäivänä. Sillä tempulla exäni vei minulta yli 50 000 e. Noin helppoa laillista konstia tuskin muuta on.
Voiko toinen osapuoli kieltäytyä avioehdosta? Jos siis minä haluan avioehdon ja mieheni kieltäytyy, niin eikö sitä sitten voi tehdä? Huh...
Kiitti vinkistä. Meilkii tulossa isohkot häät ja on ollu puhetta avioehdosta. Taidanpa määki sanoa, että allekirjoitetaan paprut hääpäivänä kirkossa. Sitten vetoan vaikka kiireisiin ja sanon et laitetaan nimet juhlien jälkeen. Eli en aio sillonkaan laittaa nimeeni mihkään avioehtoon. Mitäänhän toinen ei mahda,ku ollaan jo naimisissa. En tosiaankaan aio allekirjoittaa mitään paprua,ku mieheni on se huomattavasti varakkaampi osapuoli. Näillä mennään:)
Tarkoitatko joskus tulevaisuudessa sinulle tulevaa perintöä?
Onko sinulla tai miehelläsi lapsia?
Jos olet saamassa joskus perintöä niin voit jättää itsesi "väliin" ja siirtää perintösi suoraan lapsillesi.
Jos olet lapsettomana naimisissa niin miehesi perii sinut kuolemasi jälkeen. Voit toki tehdä testamentin jollekkin tai lahjoittaa omaisuuttasi eläessäsi
Toisaalta kuulostaa oudolta, että miehesi omaisuuden haluat joka tapauksessa(ero tai kuolema) jakaa, muttet omaasi.
Empä ole kuullu että suomessa olis vaan toisen puolison lapsia jos isästä on mitään käryä.
Erossa varat tasataan. Joten sun ajattelutapas että miehen rahat jaetaan, on perseestä ja väärin. Jos eroat nopeasti et saa mitään, tämä ei ole mikään euroopan vakausopimus jossa kaikki osapuolet tekee taloudellisen itsemurhan tietyin ehdoin. Jenkeissä homma menee aina heti välittömästi puoliksi.
Aviopuoliso perii kuolemansattuessa kaiken.
verotus ei muutu mitenkään aavoliitosta tai yksin elämisestä. (yleverokin otetaan kaikilta)
älä ny v*ttu perustele että tahot isot juhlat. nii joo muutes häät on perinteisesti morsiammen ja morsiammen äidin juhlat --> perinteisesti morsiammen vanhemmat maksaa.
Jos ja kun olet rahat mielessä niin ei ole hyvä bisnes, tai suorantaan "paska bisnes". :-D
Sitten niitä hyötyjä jotka perinteisesti liittyvät avioliittoon.
Jos haluatte matkustella niin yhteinen sukunimi helpottaa uskonnollisissa maissa käyntiä jossa eri sukunimillä olevat eri sukupuolta olevat ihmiset eivät saa yhteistä huonetta ilman aviotodistusta. Myöskin matkustaminen tulevaisuudessa omien lasten kanssa helpottuu jos lapset ja aikuiset ovat samalla sukunimellä.
Naimisiinmeno symboloi myös kahden suvun yhteenliittymistä. Minulla ja morsiammellani ainakin on tapahtunut eräänlaista kultuurinvaihtoa suvusta toiseen kun ollaan eripuolilta Suomea. Ei varmasti muuten parus länsirannikon ihmiset ikinä tutustuis perunkestaviin itärannikon eläviin. :-D
Ennenkaikkea naimisiin ei mennä rahan tai sen takia että se on kivaa. Se on lupaus toiselle. Sen jälkeen ei galaksit räjähdä ja keinanen laskeudu maan päälle mutta jos niin tapahtuisi myöhemmin niin ainakin teitä olis 2 selviytymässä yhdessä.
Ei tosin olla käyty uskonnollisissa maissa, mutta muualla ei ole ikinä ollut ongelmia siitä, että äidillä on eri sukunimi kuin muulla perheellä.
Tietty jos sama sukunimi on tärkeä, helpoiten sen saa menemällä naimisiin :)
on tullu lueskeltua aiheesta niin jossain islaminuskoisissa maissa on joillekin tullu ongelmaa kun ei ole ollu avioliitto todistusta eikä samaa sukunimeä ihan vaan hotelli huoneen varaamisessa. Ei niin että se olis varmasti ongelma mutta hei kaikkialla ei olla niin järkeviä kuin länsimaissa on totuttu.
Hyvä valtti työhaastattelussa. -> Ei voi olla täysin yhteistyökyvytön, kun edes jollekin on kelvannut -> vakaa elämäntilanne -> luotettavampi
Satuin rakastamaan tulevaa vaimoani. Eilen oli hopeahääpäivä.