Neuvoja kaipaan miksi mies käyttäytyy oudosti

nyt liikaa

Minulla on ollut avoin suhde puolisen vuotta. Mielestäni pelisäännöt ovat olleet selvät, molemmat tekevät mitä haluavat. Seksi on sujunut hyvin ja olemme tulleet muutenkin toimeen, saan myös hellyyttä mieheltä paljon. Olen ollut tyytyväinen tähän, näemme ehkä kerran tai pari kuussa ja se on minulle sopinut. Ymmärtääkseni miehelle myös. Tosin hän on halunnut nähdä useamminkin, itse olen jarrutellut tapaamisia.

Nyt mies on alkanut käyttäytymään tavalla mikä on loukkaavaa. Hän hyvin avoimesti on alkanut puhumaan muista vakipanoistaan ja mitä he tekevät sekä mitä eivät. Tämä on tapahtunut ihan kuukauden sisään. Alkuun en edes noteerannut mutta nyt minulla on alkanut ärsyttämään hänen toimintansa. Viimeiset yhteydenotot mitä mieheltä on tullut, on ollut pelkästään mitä hän aikoo tehdä toisen vakipanonsa kanssa. En ole kommentoinut mitenkään muutoin heidän suunnitelmiansa kuin toivonut heidän tapaamisensa olevan hyvän. Siltikin mies jatkaa tätä kampanjaansa.

Minua loukkaa hänen viestinsä, koska haluaisin että keskittyisimme ihan toisiimme sillä hetkellä kun olemme yhdessä. Enhän minäkään kerro hänelle mitä touhuan ja ketä tapailen kun emme ole yhdessä, tai suunnitelmiani mitä aion tehdä jonkun kanssa treffeillä. Minusta se on tökeröä. Enkä minä halua kuulla miehen ja hänen toisen vakipanonsa treffisuunnitelmia, ei se asia edes kuulu minulle. Minulle kuuluu minun ja miehen väliset asiat.

Miksi mies käyttäytyy näin törkeästi ja miten saisin tämän purettua? Olisi harmillista jättää mies koska hän on unelma sängyssä.

10

2576

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • avoin poly

      Oletko sanonut miehelle, että hänen puheensa loukkaavat sinua? Jos olet vain ollut hiljaa ja myötäillyt, niin ehkä hän luulee sinun haluavan kuulla näitä yksityiskohtia. Voisit ottaa asian puheeksi, kertoa sen, mistä haluat puhua (sinun ja hänen välisistä asioista) ja sen, mitä et halua.

    • kokeiltu ja toiminut

      Hänellä on joku identiteetti kriisi varsinkin jos sinä olet jarrutellut tapaamisia.haluaa ilmoittaa että kelpaa muillekin.ei ymmärrä että satuttaa sinua.suosittelisin että seuraavalla kerralla sanot napakasti että EI TODELLAKAAN KIINNOSTA,mene nyt kiireesti sen toisen luo kun sitä kaipaat vai haluatko hänet kimppaan.eiköhän mene jauhot kurkkuun ja sitten varmasti kuuntelee mitä sinulla on sanottavaa.

    • rispektii1

      Kannattaa jo jättää tuommoinen mies...Me sovittiin tuoreen rakastelukamun kanssa,että toisiamme ei loukata,eikä puhuta,jos muita onkin.Hänellä ei kyllä taida olla muita ja kyseli onko minulla.Eipä minullakaan ole aikaa kuin yhdelle.
      Minä jättäisin,mikäli alkaisi jauhamaan omituisia. Kyllä niitä uusia rakkauskamuja löytää.

      • asdfgjklöä

        Yrittää todellakin saada huomiosi ja ehkä jopa sinut


    • nykäset

      kolmen vuoden avon jälkeen totean tuohon hyväksi käyttöön en enää lähde
      useamman kerran kuulee nimen joka ei ole oma,jossain vaiheessa huomaa
      mikä on toiselle rikkaus toiselle se on rakkaus kolmannelle korvapuusti
      parempi kun kävelet samaa polkua mutta eri suuntiin

    • Totuus tästä

      Voi kuinka te naiset olette sinisilmäisiä kun suostutte moisiin "tosi kivaa avointa seksiä" peliin teille lähes tuntemattomien miesten kanssa. Kun peli kovenee, ihmettelette sitten, miksi tulitte loukatuksi ja yrittätte kovasti ymmärtää, "mikä vika parisuhteessa nyt on kun mua loukataan"

      Te lähditte vapaaehtoisesti itse innoissanne kikatellen kovan luokan seksiaddiktin peliin mukaan. Mitä se tarkoittaa`?

      seksiaddiktio etenee yhä pahemmaksi ja kehitttyy aina siihen, että addikti loukkaa muita. Mies oli sellainen jo kun tapasitte, hän vain kusetti ja piilotti asian. Koska riippuvuus seksistä on kova koukku ja sisältää naisvihaa ja naistenhalveksuntaa ja hyväksikäyttöä.

      Olet ap todnäk tullut myös salakuvatuksi ja seksisessiosi on levitetty pitkin nettiä toisten addiktien katseltavaksi, kenties jopa videoana. Kun suhteesi loppuu, kuvasi ja intimiteettisi on julkista riistaa.

      Jos lähtee seksiaddiktin peliin mukaan ja suostuu kieroihin pelisääntöihin, niin ei pidä itkeä jos peli ei enää olekaan kivaa.

      Ks www piste omakuva piste org niin selviää millaisen miehen kanssa olet tekemisissä.

      Hyvää jatkoa valitsemallasi avoimen seksin tiellä.

    • Totuus tästä

      ..niin, unohdin mainita. Mies puhuu avoimesti muista seksisuhteista sulle nyt, koska teidän suhde onedennyt siihen pisteeseen, että mies jo lämmittää sua pikkuhiljaa "enemmän avoimeksi seksin suhteen". Miehen pitkäaikainen tavoite on saada sut suostumaan miesten ryhmäseksisessioihin kimppapanoksi.

    • naisenkipeä

      moi ei miestä kannata jättää.
      muuta vaan asennetta ja ajattelutapaa. eiks oo jännää ja mielenkiintosta kun pääsee kuulemaan ihan tositarinoita siitä mitä muissa sänkykamareissa tapahtuu.
      ota asiat mielenkiinnon kannalta . ei siltä kannalta että sulta vietäisiin jotain pois

    • Panopuu mielellään

      Mullekin tähän asti kerran tehty noin, että on puhunut menneisyytensä seksikumppaneista, ei siis välttämättä muista rakastajattaristaan. Kyllä se vähän loukkasi, mutta enempi pisti miettimään, että onko miehellä kaikki hyvin pään sisällä. En osaa sanoa sitten, että miksi käyttäytyy noin, syitä kun voi olla monia. Henkilökohtainen kriisi, stressi, pysymisesi testaaminen, mustasukkaisuuden jyvän sinusta etsiminen, pyrkimys kertoa jotakin sinulle...
      Voit muistuttaa miestä siitä, että sinua kiinnostaa vain se, että mitä te teette yhdessä ja, että teet parhaasi, jotta mies viihtyisi kanssasi ja tykkäisi olla kanssasi sängyssä.

    • pita56

      olen mies .toivoisin että,ymmärtäisit itseäsi. olen ollut itse tollo.
      paneudu oikeesti itseesi
      .tee sydämmesi lämpimäksi ja kauneutesi korostuksessi lisäämällä
      elä ole huomaavasi meitä tolloja.
      kiitos ihanalle tollolle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      68
      6942
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      63
      6813
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      148
      5466
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      50
      4513
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4109
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3720
    7. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3268
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      30
      3234
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      76
      2792
    10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

      Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
      Maailman menoa
      40
      2279
    Aihe