Noin kaksi vuotta yritin seurustella miehen kanssa, joka oli eronnut aviopuolisostaan reilu vuosi sitten tavatessamme ensimmäistä kertaa. Avioliitosta oli neljä lasta ja yhteistä taivalta oli 20 vuotta. Miehen kertoman mukaan avioliitto oli kylmä ja vaimo lähti hullaannuttuaan toiseen mieheen.
Jotakin erossa oli selvästi mennyt aivan metsään. Tajusin asian jo alkuvaiheessa, mutta pidin miehestä valtavasti ja siksi jatkoin tapaamista. Minulta meni hullaantuneena melkoinen aika käsittää ja huomata missä kuviossa todellisuudessa olin mukana.
Mies ja entinen puoliso saattoivat soitella toisilleen useita kertoja päivässä. Kun huomautin ja suutuinkin välillä asiasta, mies toisteli heidän pitävän yhteyttä vain lasten vuoksi. Kuulin usein heidän keskusteluaan siinä sivustaseuraajana ja totesin, että he keskustelivat aivan kaikenlaisista asioista: Milloin entinen puoliso tarvitsi apua asunnon tai auton ostossa, milloin jossain muussa. Toki lastenkin asioista keskusteltiin. Lapsista nuorin oli jo 15-vuotias, joten aivan pienten lasten yhteisten asioiden hoidosta ei ollut kyse.
He ikään kuin jatkoivat avioliittoaan kaikkinensa puhelimitse ja en tähänkään päivään mennessä ole käsittänyt mikä minun roolini koko kuviossa oli. Ilmeistä oli, että minua tarvittiin johonkin. Kyse ei ollut seksistä, vaan siitä, että minua tarvittiin johonkin tässä heidän merkillisessä paritanssissaan. Mies puhui usein vihaavaan sävyyn entisestä vaimostaan, mutta suostui silti tekemään ja auttamaan kaikessa mitä nainen pyysi.
Mikä oli kummallista, tunsin itseni usein ”toiseksi naiseksi” ja että seurustelumme oli jotenkin luvatonta. Päätin vakavan harkinnan jälkeen jättää mieheen, vaikka pidänkin hänestä persoonana kovasti. En nähnyt meillä yhteistä tulevaisuutta. Edessä olisi ollut meidän kolmen yhteinen tulevaisuus? Ehkäpä jonakin päivänä olisimme kaikki kolme istuneet yhdessä katselemassa uutisia koti sohvalla...
Jotakin erossa oli selvästi mennyt aivan metsään. Tajusin asian jo alkuvaiheessa, mutta pidin miehestä valtavasti ja siksi jatkoin tapaamista. Minulta meni hullaantuneena melkoinen aika käsittää ja huomata missä kuviossa todellisuudessa olin mukana.
Mies ja entinen puoliso saattoivat soitella toisilleen useita kertoja päivässä. Kun huomautin ja suutuinkin välillä asiasta, mies toisteli heidän pitävän yhteyttä vain lasten vuoksi. Kuulin usein heidän keskusteluaan siinä sivustaseuraajana ja totesin, että he keskustelivat aivan kaikenlaisista asioista: Milloin entinen puoliso tarvitsi apua asunnon tai auton ostossa, milloin jossain muussa. Toki lastenkin asioista keskusteltiin. Lapsista nuorin oli jo 15-vuotias, joten aivan pienten lasten yhteisten asioiden hoidosta ei ollut kyse.
He ikään kuin jatkoivat avioliittoaan kaikkinensa puhelimitse ja en tähänkään päivään mennessä ole käsittänyt mikä minun roolini koko kuviossa oli. Ilmeistä oli, että minua tarvittiin johonkin. Kyse ei ollut seksistä, vaan siitä, että minua tarvittiin johonkin tässä heidän merkillisessä paritanssissaan. Mies puhui usein vihaavaan sävyyn entisestä vaimostaan, mutta suostui silti tekemään ja auttamaan kaikessa mitä nainen pyysi.
Mikä oli kummallista, tunsin itseni usein ”toiseksi naiseksi” ja että seurustelumme oli jotenkin luvatonta. Päätin vakavan harkinnan jälkeen jättää mieheen, vaikka pidänkin hänestä persoonana kovasti. En nähnyt meillä yhteistä tulevaisuutta. Edessä olisi ollut meidän kolmen yhteinen tulevaisuus? Ehkäpä jonakin päivänä olisimme kaikki kolme istuneet yhdessä katselemassa uutisia koti sohvalla...
Vastaukset 26
Vanhimmat
Jospa mies ei ollut vielä valmis uuteen suhteeseen. Vuosi ei kaikille riitä tunteitten sammuttamiseen. Tunteita voi olla seksuaalisesti epätyydyttävässä suhteessakin, juu nou.
Niin. Olet varmaan oikeassa. Hänellä oli paljon ristiriitaisia ja voimakkaita tunteita entistä vaimoaan kohtaan.
Erosta on kolme vuotta. Uskon, että hän ei ole vieläkään päässyt kovin pitkälle työstämisessä, osin omasta tahdostaan ja osain siitä syystä, että he pitävät entisen vaimonsa päivittäin ja useita kertoja yhteyttä.
Ehdotinkin muutamaan otteeseen ihan ystävälliseen sävyyn ja jokseenkin ulkopuolelta tarkkailevana, että he voisivat palata yhteen, seksuaalisesti epätyydyttävästä suhteesta huolimatta. Jos arki sujuu noin hyvin yhdessä, miksi suotta asua erillään?
Noin pitkä aika erosta ja yhä kiinni. Varmasti on pitänyt itsellään myös sen kolmanne pyörä,kaiken varalta.
Juuri kolmanneksi pyöräksi itseni usein tunsin... Minulta meni tosi kauan hahmottaa tilanne, koska puheet ja teot olivat miehellä jatkuvasti ristiriidassa keskenään.
Ja kun pääsimme tämän "kolmas pyörä" asian äärelle mies hoki, että vain lasten vuoksi he pitävät jatkuvasti yhteyttä. Tuollaisessa tilanteessa hän käänsi asian syyttämällä mm. että hänenkö pitäisi luopua lapsistaan minun vuokseni. Olin kyllä joka kerta tuollaisen syytöksen edessä aivan äimänä...
Olettaisin, että todellisuudessa ääneen sanomattoman syytöksen olisi pitänyt todellisuudessa mennä siten, että pitäisikö hänen luopua entisestä vaimostaan minun vuokseni...Yöh.
Erostani on kulunut runsaat kolme vuotta, ja entinen mieheni on jo uusissa naimisissa. Meillä on yhteinen lapsi. Viimeiset yhteiset vuotemme olivat täysin seksittömiä ja rakkaudettomiakin. Olimme kuitenkin toistemme parhaat ystävät.
Soittelemme edelleen lähes päivittäin ja tapaammekin noin kerran kuukaudessa kahvittelun merkeissä. Lapsen asioiden lisäksi puhumme myös henkilökohtaisista asioistamme. Ja sanoisin, että tunteita on, mutta ne ovat puhtaasti ystävyydestä kumpuavia. Hän ei todellakaan haikaile takaisin luokseni, enkä minä tahdo häntä enää elämääni. Olemme molemmat selvinneet erosta huomattavan hyvin ja yritämme hoitaa lapsemme asiat mallikkaasti ja yhdessä. Viime aikoina on mulla ollut vähän vaikeuksia elämässäni , ja entiseni on tsempannut mua näissä asioissa. Tämä siksi, että hän toivoo mulle hyvää, kuten tärkeälle pitkäaikaiselle ystävälle toivotaan.
Tosi hankalaa koko elämä,jos ei pääse exästään irti edes henkisellä tasolla. Moni jää roikkumaan haaveissaan ja elättelee jotain mahdottomia. Siinä kärsii kaikki sekä entinen, että nykyinen suhde. Pariterapia aikanaan olisi varmaan auttanut. Eihän se nytkään ole liian myöhäsitä,jos tuntuu, että roikkuu jossain vuosien takaisissa jutuissa. Suosittelen.
Hmmm... Tämä pisti kyllä ajattelemaan. Voi toki olla noinkin. Rakkaus kuoli, vaan ystävyys jatkui. Vaikka rakkautta se ystävyyskin.
Kirjoitat, että et tahdo häntä enää elämääsi... Jotenkin, en tiedä... Eihän hän kirjoittamasi mukaan vielä ole sieltä oikein koskaan poistunutkaan?
Sitäkin mietin, että miltähän mahtaisi uudesta kumppanistasi tuntua, kun parhaan ystävän paikka on jo varattuna? Tuostahan minulla on kokemusta ja voin kertoa, että se ei tuntunut oikein mukavalta.
Mies on ollut mulle läheinen ihminen toistakymmentä vuotta. Se asia ei muutu miksikään, vaikka meidän rakkaus kuolikin. Enkä toki väitä olevani enää hänen paras ystävänsä, mutta ystävä kuitenkin. Mitään salaisuuksiaan tai parisuhdeongelmiaan hän ei minulle kerro.
Uudesta vaimostaan voin sanoa sen verran, että skismaa aiheuttavat lähinnä mun erittäin vaihtelevat ja epätavalliset työajat. Hänestä tuntuu, että sanelen heidänkin elämänsä rytmin. Tämä siis lapsen hoidon kannalta. Ymmärrän asian täysin ja olenkin yrittänyt "normalisoida" vuorojani mahdollisimman paljon. En usko hänen olevan mustasukkainen puheluista tai tapaamisista eikä siihen todellakaan ole mitään syytä.
Ok. Ero siis harvinaisen onnistunut, kaikilla osapuolilla mukavaa, käytös toisiaan kunnioittavaa ja sellaista vahvaa kökkähenkeäkin ilmassa.
En tiedä, mutta kuulostaa jotenkin aivan liian hyvältä ollakseen totta. Mutta uskottavahan se kuitenkin on. Onhan näitäkin varmasti, tuollaisia hyvin sopuisia ja lämpimiä erokuvioita.. mutta kovin, kovin harvassa tuntuvat olevan.
Koin entisen vaimon päivittäisen ja jatkuvan soittelun todella rasittavana. Ja olisin kyllä vilpittömästi tahtonut kannustaa häntä itsenäistymiseen kaikenlaisilla elämänalueilla. Ihan ärsytti sellainen avuttomaksi heittäytyminen, riippuvuus ja henkinen laiskuus. Ja mies tuntui oikein nauttivan neuvojan roolista. Ehkäpä ero oli vaihtanut valtasuhteita. Ymmärsin, että entinen vaimo oli ollut perheessä aika dominoiva.
Sanokaa tämä myös Elizabeth Hurleylle ja Hugh Grantille, joiden suhteesta Me Naikkoset -lehti raportoi viime numerossaan. Elizabeth jätti Hugh'n tämän naisseikkailujen vuoksi ja on sittemmin mennyt kahdesti naimisiin. Hughilla on pari pientä mukulaa ja ilmeisesti suhteen tapainen näiden äidin kanssa. Silti Elizabeth ja Hugh ovat tiiviisti yhdessä, 'ystävinä'. Hughia varten on mm. oma huone Elizabethin ja nykyisen miehensä talossa. E sanoi, että hänelle on ensiarvoisen tärkeää, että hänen kulloinenkin aviomiehensä hyväksyy Hughin ja hänen läheisen ystävyyden. E ei tunne H:ta kohtaan eroottista väreilyä, siksi eivät ole enää "pari". Näin lehdestä luin.
Minäkin olin exäni kanssa pelkkä kaveri. Eron jälkeen ex löysi nopeasti uuden naisen. Exäni on minulle edelleen hyvä ystävä mutta niin on hänen nyxänsäkin. Halusin eron jälkeen katkaista napanuorani ja tukeuduin mieluummin naispuolisiin ystäviini kuin exään. Mielestäni ystävä voi olla mutta oman kumppanin pitäisi olla se paras ystävä ja exän vetäytyä hienotunteisesti syrjään. Olisin voinut pyytää apua esim. renkaiden vaihtoon mutta en tehnyt niin. Yritin olla herättämättä nyxässä mustasukkaisuutta.
Minulla ei ole tarvetta tavata exääni kahden kesken. Jos tapaan häntä niin tapaan heitä pariskuntana. Saatan jopa jakaa huoliani ja ilojani, mutta teen sen heille molemmille.
Yhteydenpito onkin hieman laantunut.
Soitellaan ja tavataan ehkä muutama kerta vuodessa. Usein muiden sukulaisten tapaamisissa.
Jos olisi lapsia niin tulisi varmaan soiteltua enempikin. Onneksi ei, se tuntuisi ehkä rasittavalta.
Tuo kuulostaa oikein hyvältä, terveeltä ja toisia huomioonottavalta. Ero on monesti ja monelle myös itsenäistymisen paikka. Autonrenkaiden vaihdon saa liikkeestä kohtuuhintaan, jos ei itse tahdo opetella vaihtamaan niitä :-)
Toivottavasti luet tämän!!!!! Ihan kuin minun ex. Eroaa vain siinä, että oli heidän erostaan jo enemmän vuosia.
Ei ole helppoa, mutta arvostan niin paljon itseäni, niinkuin sinäkin, että tein päätöksen erota. Viiden vuoden suhteesta viimeiset kaksi oli jo riitoja.
Emme asuneet yhdessä. Kyllä miehille pitäis opettaa puhumisen taito. Mitähän mies yleensä naisestaan haluaa, exänkö takas,?...
Ja exän määräili kaikkea. Aikuiset lapset omaaville kyllä ilman exääkin asiat hoituu, lasten takia!, se on VAIN TEKOSYY.
Kiitos! Ajattelen aivan samoin. "Lasten vuoksi, lasten vuoksi" oli valtaosin tekosyy yhteydenpitoon. Vaikka tikusta asiaa, kunhan yhteydenpito jatkuisi.
Lähdin siis suhteesta. Ehkäpä se saa heidät palaamaan yhteen. Enää ei tarvita tekosyitä, vaan riippuvuussuhde voi kukkia aivan vapaasti.
Hyvä että lähdit!
Itse tein aivan saman. saavat soitella nyt kaikessa rauhassa vaikka joka päivä ja tunti.. (ehkei se enää olekaan niin hauskaa) ? :D
vuosi on liian lyhyt aika toipua. Eron jälkeen sitä on niin hädissään, et äkkiä uusi. Sen virheen moni tekee ja katuu, sillä ex.ä on mielessä ja kaipuu kova, vaikka kuinka haukkus ex.ää.
Tai, jos haukkuu, se onkin sitä kiinni olemista, koska välittää.
Laastariksi joutuu, jos vasta eronneen kanssa menee yhteen, kun eronnut taas jaloillaa, hän lähtee.
Kylläe x pitäisi osata jättää, mikä liitto se on jossa exä akka/ukko soittelee lähes joka päivä.
Mä oon elänyt myös suhteessa, jossa ex pari jatkoi tavallaan avioliittoaan.. aivan kuten sinäkin kerroit. Joskus mietin myös itse että olen se "kolmas pyörä".
En ymmärtänyt suhdetta alkuunkaan, mutta sen ymmärsin että joku oli pahasti vialla.
Ei tervettä soitella joka päivä, vaikka kuinka "lasten" asioista olisi kyse. Tyyliin laittaako lapsille kumpparit vai ei..asiaa joka pikku tikusta..
Ero tuli ja onnellinen!
jospa jatkavat vielä kumppari soitteluaan.
En tiedä, mutta kyllä täytyy myöntää, että minua kiinnostaisi uteliaisuuttani kovasti tietää jatkuuko kuvio samanlaisena, kun olen poistunut siitä. Ei ajatustakaan sille, että tahtoisin kuvioon takaisin. Voin siinä niin huonosti.
Tässä oli tosiaan kyse lapsista, joista vanhin oli murrosikäinen. Lapset olisivat voineet itse hoitaa niitä monia asioita, joista nämä kaksi soittelivat ja luoda tulevan aikuusuuden suhteita molempiin vanhempiinsa yksilöinä. Tuntui välillä, että tekivät lapsista aivan kädettömiä ja jalattomia toteuttaakseen itseään. Jotkut vanhemmat saavat elämän sisältönsä pelkästään lasten kautta.
Meillä on samanlainen suhde ex miehen kanssa. Yhteistä elämää oli takana yli 10 vuotta ja kolme yhteistä lasta, kun ero tuli. Me erosimme, kun huomasimme, että molemmat kokevat, että parisuhteesta oli pikemminkin tullut kaverisuhde ja molemmilla oli omilla suunnillaan sutinaan toisen henkilön kanssa.
Exän kanssa tulee juteltua viikottain ja aika usein puhutaan myös muista asioista kuin vaan lapsista. En kyllä koe millään tavalla, että olisin tunne tasolla kiinni exmiehessä. Ihan kavereita vaan ollaan ja kahden yhteisen lapsen vanhempia. Jollain tasolla koen, että me olemme yksi suuri perhe, johon kuuluu myös exän uusi naisystävä ja minun miesystäväni. Onneksi me kaikki tulemme toimeen keskenämme. Eikä ole samanlaisia ongelmia kuin sinun tapauksessa.
Ihmiset ja parisuhteet ovat yksilöllisiä kuin reagointimallit erinkin kohdalla. Pitkästä suhteesta erotessa toisinaan tarvitaan myös "ero-seurustelusuhde" sen sijaan, että revittäisiin raa-asti hyvin suuri juopa kerta laakista. Sisarustyyppisessä "eroseurustelussa" samalla sopeudutaan uuteen tilanteeseen ja haetaan rauhassa uutta toimintamallia. Ajan kanssa asiat löytävät paikkansa ja usein kontaktitikin hieman harvenevat.
Erityisesti lasten henkisen ja tunneperäisen hyvinvoinnin kannalta on hyvä kun pariskunta voi erkaantua sovussa ja mahdollisesti säilyttää sisarellisen ystävyyssuhteen.
Joissakin suhteellisen hatrvinaisissa tapauksissa kun eronneet menevät tahoillaan naimisiin ja saatavat muodostaa kaikki yhdessä osan ystäväpiiriä lapsineen jossa toisinaan vieraillaan puolin ja toisin ilman kahnauksia tai mustasukkaisuutta. Vaatii suurta kypsyyttä ja henkistä joustavuutta.
Joskus lapsetonkin pitkä ja sittemmin päättynyt suhde saattaa tuottaa sisarustyyppisen ystävyyssuhteen. Kaikki tuo osoittaa pikemminkin henkistä kypsyyttä.
Kuitenkin henkilöltä vaaditaan vahvaa itsetuntoa ja paljon tunneperäistä älyä, sekä joustavuutta, joka harkitsee seuraavaksi kumppaniksi pitkässä liitossa olleelle ja varsinkin jos liitosta on lapsia.
Osalle jo kumppanin exien olemassaolo on jonkin asteinen pinnan alla oleva mörkö ja pelkäävät "riittävyyttään" kumppanin aiempiin suhteisiin nähden.
Tietysti itseään ei ole viisasta sitoa sellaiseen ihmissuhdekuvioon johon ei arvioi voivansa sopeutua edes ajan kanssa.
Henkistä kypsyyttä on osata erota. Eroaminen on prosessi, joka vaatii uskallusta ja rohkeutta kohdata valtava määrä tuskallisiakin tunteita. Uusi kumppani voi monella tavalla tukea prosessissa.
En myöskään ymmärrä mitä tavoiteltavaa on "sisarillisessa ystävyyssuhteessa", jos erotaan? Ei se minusta kerro kyllä mitenkään erityisesti mistään henkisestä kypsyydestä, vaan aivan jostain muusta. On suotavaa, että yritetään tulla toimeen lapsia koskevissa asioissa. Tämä on varmasti lasten hyvinvoinnin kannalta hyvä, mutta että "sisarillinen ystävyyssuhde"...täh?
>> Uusi kumppani voi monella tavalla tukea prosessissa.
Toki näinkin, joskin viimekädessä henkis-psykologinen prosessi on työstettävä itsensä kanssa.
Viisainta olisi ensin kaikessa rauhassa selvittään entinen suhde alkumeteiltään eroon saaka ja syyt mitkä siihne johtivat, sillä muutoin riskeera toistaa samoja virheellisiä valintojaan.
Oheinen kirja käsittele kiinnostavasti alitajunnan vaikutusta parisuhdevalintoihin ja tämä mm. sukupolvipsykologian taustaa vasten.
- http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510363010
Liian pian eronneen tai juuri eroamassa olevan kanssa suhteeseen lähtevä ottaa melkoisen riskin, sillä henkilö ei vielä ole eroaan työstänyt ja saatta tuolla hetkellä (alitajuisestikin) valita kumppanikseen erilaisen henkilön kuin täysin erostaan toivuttuaan ja sen työstettyään, sekä tasapainon löydettyään tekisi.
>> En myöskään ymmärrä mitä tavoiteltavaa on "sisarillisessa ystävyyssuhteessa", jos erotaan?
Kertoisitko yhdenkin yleispätevän ja kaikkiin eroaviin pareihin sovellettavan syyn miksi jo oletuksellisesti pitäisi tietoisesti ja aktiivisesti koettaa repiä entinen puolisonsa kokonaan pois elämästään?
Suhteeseen lähdetään asteittain ja erokprosessikin tapahtuu asteittain ja sen jälkeinen suhde muuttaa muotoaan.
Osa pyrkii katkaisemaan kaikki suhteet entiseen puolisoon ja osalle suhde muuttuu etääntymisprosessin kautta sisarelliseksi ystävyyssuhteeksi.
Jos suhteesta on lapsia, niin heidän henkiselle ja tunneperäiselle kasvulle ja hyvinvoinnille on hyväksi nähdä molemmat vanhempansa ajoittain myös samaan aikaan vaikka ero onkin todellisuutta.
Miksi rakentaa vahigoittavia juopia jotka eivät ole välttämättömiä?
Ps. Miksi muuten haluat ja koet tarvetta kontroloida toisen ihmisuhteita joissa ei ole kyse pettämisestä? Mikä sinä olet sanlemaan sen mikä toiselle on hyväksyttävä ja mikä ei? Et sinä omista toista ihmistä.
Havaitsetko miten jo tuossa vaiheessa olet pyrkinyt ohjailemaan ja kontroloimaan toista? Mitä sellainen mentaliteetti antaiskaan pidemmässä parisuhteessa jossa tarvitaan luottamusta, paljon joustavuutta ja elintilaa.
Hyvä Family meadley,
Huoh. En kykene kertomaan minkäänlaisia yleispäteviä ja kaikkiin eropareihin sovellettavia syitä...en sitten yhtään mihinkään. En ole mitään sellaista väittänyt, että entinen puoliso pitäisi repiä kokonaan pois elämästä jne. Lieneekö moinen monellakaan edes mahdollista...
Kirjoitustyylisi on hyökkäävä ja herättää lähinnä ärtymystä sen sijaan, että saisit ajattelemaan näitä "tosiasioita", joita eroista ja parisuhteista näyttöpäätteelle laskettelet.
ps. Puolustuksen sanaksi. En havaitse kirjoittamasi/kysymystesi perusteella itsessäni yhtään mitään sellaista mistä minua ikäänkuin syytät. Asettamasi kysymykset ovat myös siinä mielessä aika omituisia, että sisällytät jonkinlaisen ajatuksen/väittämän kysymykseesi, jota kukaan ei keskustelussa ole edes esittänyt.
>> Kirjoitustyylisi on hyökkäävä ja herättää lähinnä ärtymystä sen sijaan, että saisit ajattelemaan näitä "tosiasioita", joita eroista ja parisuhteista näyttöpäätteelle laskettelet.
Tarkoitukseni ei ole olla hyökkäävä, enkä sellaista edes kommenttini uudelleen lukemalla sieltä itse havaitse. Olen ehkä jäävi sen suhteen ja toiset lukijat voivat siihen ottaa kantaa jos haluavat.
Ps. Jos luet uudestaan omat tekstisi, niin ne ilmaisevat melkoista ymmärtämätömyyttä, epäkunnioittavuutta, tahdittomuutta, hyökkäävyyttä, agressiivisuutta ja asenteellisuutta tuota miestä kohtaan, sekä entistä puolisoaan kohtaan.
Herää kysymys onko pinnan alla jo alun alkaenkin enempikin tuota lajia, joka nyt vain sai "osoitteen"? Alla yksi maistiainen.
"Tuntui välillä, että tekivät lapsista aivan kädettömiä ja jalattomia toteuttaakseen itseään. Jotkut vanhemmat saavat elämän sisältönsä pelkästään lasten kautta."
Vanhemmat ovat ensisijaisesti lapsiaan varten ja varsinkin heidän lapsuus- ja nuoruusvuosinaan. Vanhempien rooli on anataa lapsille paljon rakkautta, tukea, ohjausta, läsnäoloa ja mahdollismman hyvät perustukset tulevalle elämälleen. Vanhemmat ovat vanhimpia eri muodossaan kuolemaansa saaka.
Olen vain jollakin tasolla hieman hämmästynyt siitä millä logiikalla lähdetään suhteeseen henkilön kanssa, joka on eronnut hyvin pitkästä suhteesta, jolla on lapsia ja jolla lisäksi ilmiselvästi on edelleen hekisesti eroporosessin työstäminen itsensä kanssa on kesken.
Pääsääntöisesti se ei ole ideaali hetki aloittaa uusi suhde kun "uuden minän" ja identiteetin haku on työstössä. Usein ero myös muuttaa ja muokkaa henkilöä ja tuo prosessi voi viedä monia vuosia jopa erosta jossa ei ole yhteisiä lapsia.
Sitten tuohon suhteeseen alkanut koettaa ulkoapäin painostaa _oman_ mallinsa siitä miten miehen tulisi raamittaa suhdettaan entiseen puolisoonsa sen sijaan, että antaisi hänen ajan kanssa itse työstää asia, määrittää raamit ja löytää entisen puolisonsa kanssa "palikkojen" paikat uudestaan.
Sitten kun _hänen_ tahtonsa ei toteudu, niin hän muuttu suvaitsemattomaksi ja alkaa hyökkääväksi kumpaakin lasten vanhempaa kohtaan.
Toistan.
Kuitenkin henkilöltä vaaditaan vahvaa itsetuntoa ja paljon tunneperäistä älyä, sekä joustavuutta, joka harkitsee seuraavaksi kumppaniksi pitkässä liitossa olleelle ja varsinkin jos liitosta on lapsia.
Tietysti itseään ei ole viisasta sitoa sellaiseen ihmissuhdekuvioon johon ei arvioi voivansa sopeutua edes ajan kanssa.
Eikö exät tajua tekevänsä hallaa miehen uudelle suhteelle ja sekä näin myös omille lapsilleen? (lapsetkin ihmettelevät tätä kovin erikoista tilannetta) Eronneen pariskunnan on ehkä hyvä erota sovussa, mutta mikä sopu se on kun exä tunkee ovista, ja ikkunoista ja puhelimen luurista harva se päivä. ?