souvarit

ihmetyttää kun souvarit eivät ole mahtuneet kajauksen iskelmäfestivaaliin kemijärvellä?jo yksistään se oli tuonut satoja kuuntelijoita. joten enpä lähde koko festivaaliin.
32607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

no, loppu Kajauksen kuuntelu!

Äänestä
  • Siellä "öllötetään" ei tanssita, SOUVARIT tanssi orkesteri.

    Äänestä

P..moista mölyämistä tuossa VANHUSTEN Ja dementoitineiden liki liepeillä. tuollainen ohjelma saisi olla kauemapana, vaikka raviradalla... kärsimään mölystä joutuvat huokalilee, aikoihin on eletty, kun saa kiljua suorallla kurkulla.

Äänestä

Ei tarvitse lähteä kuuntelemaan kun kuuluu Dannyn musa reilun viiden kilsan päähän. Taitaa kylän immeisillä olla uneton yö.

Äänestä
  • Taitaa olla Dannyllä jo huono kuulo kun möly kuulu Isollekylälle. Rumpali paukutti vissiin olan takaa kun kuulu vaikka oli telkkari päällä.

    Äänestä

iskelmät raviradalle, miksi kaupungin terveystarkastaja ei puutu asiaan, tai vaikkapa sairaala, siinä kulmalla. kuka tuota mölyä kaipaa?

Äänestä

tietääkseni poliisin tulee puuttua desipelimökään.

Äänestä

Miksi lupa on myönnetty paikkaan, josta tuo h- moinen möly varmaan kuuluu hyvin lähelläolevien vanhusten ja sairaiden korviin. Niin on, Suomessa ei enää kunnioiteta vanhuksia eikä sairaita, vaan sallitaan pitää mölykonseti ihan vanhusten ovella, ja varjokonsertia pitivät veläkin lähempänä dementoituneita vanhuksia, voihan paradoksi.

Äänestä

Souvareilla riittää keikkaa muutenki, ei heidän tarvitse tulla surkeille keskikaljafestarille soittamaan sääskien sekaan. Varmaan heillä on jo muutenkin keikat varattuna niin pitkälle eteenpäin ja taksakin sitä luokkaa ettei ihan kaljafestareille tarvi vielä taipua.

Ei Kemppaan pääasiassa saada ku eilispäivän starat, joilla keikka- ja levymyynti ei enää hehku entiseen tapaan.

Sentään Kilpeläisen Tuure Karavaaneineen on ainut jolla on nostetta ja tuore meininki.

Äänestä

LASSE HOIKKA NIIN NÄHTY KALAPUIKKOVIIKSINEEN JA TEKORUSKETUKSINEEN!!

...PÖNTÖSTÄ ALAS TYHYJÄN SOUVAAJAT!

Äänestä

Tuleeko Eero Magga ? Hän se on paras artisti koskaan ja paras laulu on se "porotyttöni mun, heitä supunki kaulaani, tahdon olla sun hirvaasi"
On upea laulu se.

Äänestä

Festarit on tarkoitettu nuorille ja nuorekkaille. Monet vanhukset ja dementikot ovat nuorekkaampia, kuin täällä melusta kätisevät.
2-3 iltana vuodessa, tuonkaltainen "melu" ei voi olla sietämätön, ellei ole äärimmäisen sairas hanttiinpanija.
Ajelin illalla autolla Luusuan tietä ja tuli hyvä mieli, kun näki rennonoloisia ihmisiä liikkeellä.
Tervetuloa festarit Kemijärvelle.

Äänestä

Festareista en ole vastustaja, huomautan, ettei tämä nykyinen festaripaikka sovi juuri dementikoiden ja vanhusten vuoksi... ne. joita kiinnostaa, pääsevät kaemmas, esim. no niin, paikan hakuun toiset vaikuttaa, en minä, mutta suosittelen ensikesäksi toiseen paikkaan rennot festarit, joissa desipeli ylittää monen sietorajan...

Ei millään kulttuurin vastaisella hengellä tätä esitä, kohtuus melussakin on terveydelle hyväksi.

Äänestä
  • Kerranki eloa tässä muuten hiljasessa kylässä. Miettikääpä niitä kaupunkeja missä pidetään hevikonsertteja muutaman päivän taukoamatta usealla lavalla, siellä se melua ja meininkiä vasta onkin, että tämä on kyllä pientä siihen verrattuna. Itse asun pienten lasteni kanssa 200metrin päässä festareilta, ja meijän elämää ei ole kyllä haitannu olleskaan, ovet ja ikkunat kun on kiini nii aivan ku vain radio sois taustalla. Että enpä usko että ne vanhuksetkaan saa mittää kohtausta tästä. Nauttikaa siitä että täälä meijän tuppukylässä edes yritetää tuua elämää tänne pariks päivää, älkääkä aina valittako kaikesta, se syö miestä ja tätä kylää ku kaikki urputtaa. Mukavaa kesää kaikille

    Äänestä

  • EihäirittE kirjoitti:

    Kerranki eloa tässä muuten hiljasessa kylässä. Miettikääpä niitä kaupunkeja missä pidetään hevikonsertteja muutaman päivän taukoamatta usealla lavalla, siellä se melua ja meininkiä vasta onkin, että tämä on kyllä pientä siihen verrattuna. Itse asun pienten lasteni kanssa 200metrin päässä festareilta, ja meijän elämää ei ole kyllä haitannu olleskaan, ovet ja ikkunat kun on kiini nii aivan ku vain radio sois taustalla. Että enpä usko että ne vanhuksetkaan saa mittää kohtausta tästä. Nauttikaa siitä että täälä meijän tuppukylässä edes yritetää tuua elämää tänne pariks päivää, älkääkä aina valittako kaikesta, se syö miestä ja tätä kylää ku kaikki urputtaa. Mukavaa kesää kaikille

    Mihin päin ikkunasi tai asuntosi on verrattuna festarilavan kaiuttimiin? Jos asut ihan keskustassa tai uimahallin tahi lumppion suunnalla, ei jumputus varmasti häiritsekään.

    Meneppä latokummuntien -sairaalan alueelle katsomaan ja kuulemaan kun ikkunat helisevät bassojen tahtiin. Saattaisi mielipide metelin häiritsevyydestä muuttua..

    Äänestä

  • evakossa oleva kirjoitti:

    Mihin päin ikkunasi tai asuntosi on verrattuna festarilavan kaiuttimiin? Jos asut ihan keskustassa tai uimahallin tahi lumppion suunnalla, ei jumputus varmasti häiritsekään.

    Meneppä latokummuntien -sairaalan alueelle katsomaan ja kuulemaan kun ikkunat helisevät bassojen tahtiin. Saattaisi mielipide metelin häiritsevyydestä muuttua..

    Jos jumputus kuuluu noin kuuden kilsan päähän ja kuulee selvästi mitä lauletaan, niin en kyllä ihmettele jos meteli häiritsee sellaisia jotka eivät halua kuunnella tai ovat sairaita. Onhan se hyvä että se tuo rahaa ja mainetta kemijärvelle mutta kohtuullinen melutaso kymmenen jälkeen.

    Äänestä

Ihanaa kun on elämää tässäki kylässä!! Asun ihan festareitten nurkilla ja nyttenki kuuluu musiikki kirkkaasti, ja minä nautin!!! Eilen olin paikalla ja oli ihan loistavan hauskaa. Tänään uusiksi kunhan ensin vetasen tirsat että jaksaa! Ja ehottomasti ei festareita mihinkään hevon jeeraan. Tämä homma kuulkaa tuo rahaa tähä pitäjään reppukaupalla kun on keskusta ihan vieressä! Älkää viitsikö valittaa tyhjästä. Negatiivisuus aiheuttaa ryppyjä ja ennenaikaista venhentumista.

Äänestä

No, eipä niillä vanhuksilla ja dementikoilla usein ole vaihtelua, jos nyt parina iltana oman aikakautensa tähtiä pääsevät kuulemaan ilman että edes tarvii lippua ostaa :) Ja moni on kyllä aika huonokuuloinen, että ei pienet kuulu edes. Vaikkakaan itse en ole ollut kuuntelemassa, mutta jos kuuluisi tänne asti, niin voisin kuunnella ikkunasta :) Varmaanhan isompaa aluetta täytyy joskus harkita, kun oitäis olla parkkipaikatkin autoille ja tapahtuma ilmeisesti laajenee vielä.

Äänestä
  • olkaa helvetin tyytyväisiä,että vestarit on vain kerran vuodessa,me olemme päässet tosi vähällä,joissakin maissa ukko mölyää tasatunnein minareetista uskonnollisia liturgioitaan joita ei kuuntele itse p-kelekkään,paluuta keskiaikaan ei kaipaa kukaan.

    Äänestä

mikskähän pitää käyttää noin törkeää kieltä... tuoko ei ole keskiaikaista ja itse perkeleestä

Äänestä

Mitä on ihmiselämä? Se on toimintaa, mm ääntä, muutoksia, satumuksia, yllätyksiä, suunniteltuja toteutuksia.
Sitten vaaditaan, dementikkojen nimissä, että ei saa, se heitä häiritsee.
Ihmiselo ei suju, kuin "kusi sukassa".
Vaatijoilla, kieltäjillä riittää tehtävää, kun elo pitäis lopettaa.

Äänestä

kiitos kajaukselle kun jotain yrittää.
jos kesästä 3 päivää soi musiikki niin antaa soida.
jää vielä362 hiljaieloa.

vaikka hiiri tienyli kipittäis ei näy autoja.

miksi joka paikkakunnalla on niitä marmattajia?

Äänestä

voihan vit---tu jos kahen päivän musiikkiin kuolee niin kuolee.

Äänestä
  • Haluaisin siinä tapauksessa kuolla edes laadukkaaseen musiikkiin!

    Äänestä

Tässäpämalli, miks Kemijärvi ei kehity vaan tyjjenee kokonaan, mitään uutta ei hyväksytä, ei voi tulla kehitystä millään saralla, nytkin nuo festivaalit ovat tuoneet paikkakunnalle roppakaupalla euroja, köyhtyvälle kunnalle tosi tärkeitä. Pitäis vain elää kuin sata vuotta sitten ja kuolla muumioina loputkin.
Herätkää! Jos joku asia ei juuri ole sinua varten, ei sitä pidä lytätä, kun siitä kuitenkin tulee hyötyä paikkakunnalle ja Kemijärvi tulee tunnetuksi, pitkällä tähtäimellä moni voi kiinnostua tulemaan uudestaan ja vaikka ostamaan kesämökin täältä ja matkailemaan täällä ja jopa asumaan. Ei pidä tuijottaa vain omaan napaan. Eikös nyt ole jo hiljaista :) ja sitä riittää...
Anna prisoner nimesi niin tiedän laittaa sopivan virren soimaan, on ainakinyksi virsi-cd siellä ja se soi kaikille, se sama... :)

Äänestä

Ja taas täällä soi valittajien virsi..... on se ihme ja kumma, kun kerrankin saadaan järjestettyä jotain, nmiin se valitusvirsi alkaa. Onko teillä valittajat ollut edes koskaan elämää....jos on niin vähälle se on ainakin jäänyt.

Minä sentäs vein festareille ,kohta 84v täyttävän mummoni, joka festarikokemuksen jälkeen kertoi, että ens vuonna lähden myös. Oli kiva mm seurata kuinka mummonmin silmäkulma kostui katri-helenan laulaessa, tiedä mitä muistoja net hänelle toi.....

Valittajat ryhdistäytykää,ja tulkaa ulos kaapeistanne, ei 2 pv vuodessa voi tehdä elämästänne helvettiä....vai voiko tosiaan!!

Äänestä

Kaikesta huolimatta Souvarit olisivat kruunanneet festivaalin.

Äänestä
  • Aikansa eläneitä. Mee kattoo suukoskelle jos kerran niin kiinnostaa.

    Äänestä

No, hommaa ne ens kesäksi, kyllähän artisteja riittää

Äänestä

Eikä ollu Maggan poikaakaan, on poromiehet vallan unohettu koko festareilta, soon viimenen kerta kun tuollasissa kävin.

Äänestä

, noh järjestäkääpä poromarkkina Maggan pojan kanssa, joikhaamaan, jois ei niin tulis valituksia .... :) Poroerotus taivaantulien aukiolle ;)

Äänestä

Souvarit vaan paranee vanhetessaan. Ovat huippuja koko sakki.
Ja Lasse on ihan paras, tehnyt hienon 35-vuotis uran. Harva pystyy samaan. Tuhannesti onnea teille kaikille .... nähdään taas joskus jossain kun samalle suunnalle satutaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


souvarifanittaja kirjoitti:

ihmetyttää kun souvarit eivät ole mahtuneet kajauksen iskelmäfestivaaliin kemijärvellä?jo yksistään se oli tuonut satoja kuuntelijoita. joten enpä lähde koko festivaaliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu