Laitoin kuivahkon ilmoituksen

Laitoin kuivahkon ilmoituksen, pelkällä asiapohjalla. Hauska juttu oli se, ettei edes kuivahkot miehet vastanneet. Edellinen ilmoitus pirtsakkana sai viikossa kuusikymmentä vastausta. Selitys lienee, että pirteän uskotaan antavan seksiä, kuivan ei. Minussa, kuten meissä kaikissa, on molemmat puolet. Nettideittailu on siinä mielessä harhaan perustuvaa, että se perustuu vain elämän valoiseen puoleen. Kun ensimmäiset vaikeammat päivät, joita kaikkien elämässä on, tulevat loppuu suhde. Eletään kuin satulinnassa hetki.
16290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Olet asian ytimessä. Pitää vaikuttaa rempseltä ja iloiselta, jotta iloisesti myös ymmärtää antaa...

Mitä iloista on siinä että jätkä käy kerran panemassa ja se on siinä?

Äänestä

Sehän tossa on, että kun me naiset saatais seksiä muutenkin koko ajan arkimaailmassakin, niin meille ei aina tuosta nettideittailusta ole niin paljon iloa. Olisi kiva löytää sitä kautta sukulaissielu, mutta se vie jotenkin mennessään tuo maailma ja loppujen lopuksi on samassa jamassa eli pelkkänä objektina.

Äänestä

Nettideittailu on per.seestä koska vain naiset saavat vastauksia. Naiset ei koskaan vastaa miehille. Siksi en liity mihinkään treffi palveluun ikinä.

Äänestä

Mun näkemyksen mukaan nettideittailua kannattaa ajatella markkinointina. Mikälaista kohderyhmää haet ja millainen "mainos" toimii heidän kohdallaan. Mitä yleensä myydään kuivalla, asiallisella mainoksella? Pankkipalveluja, vakuutuksia tai muuta yhtä jännittävää. Kuka haluaa deittailla ihmistä, jonka profiili vertautuu johonkin jäykkään virastoon? En minä ainakaan.

Mitä tulee esineellistämiseen. Kyllä, jos laitat ilmoituksen, sinusta tulee objekti. Deittisivuthan on rakennettu lähes samalla kaavalla, kuin mitkä tahansa nettikaupat. Asiakas käy keräämässä haluamiaan tuotteita "ostoskoriin" ja miettii sitten ostaako tuotteen vaiko ei.

Äänestä

Se on vaan se, etten tee mitään niillä kuudellakymmenellä epäkiinnostavalla tyypillä. Minä olen kiinnostunut älykkäistä tyypeistä. Hyvä keskustelu on esileikkiä ja avain monen naisen sydämeen. Tämä ei ole minulle mainos, tiedän hyvin miten saisin enemmän vastauksia. Etsin sellaista helmeä, joka on kiinnostava. Jonkun takia ne älyköt piileksii jossain. Niitä ei tapaa kaduilla eikä kapakoissa eikä yllättävää kyllä myöskään keskustelutilaisuuksissa. Törmään arkielämässä jatkuvasti vonkaajiin, en oikein jaksaisi niitä lisää.

Äänestä
  • En oikeastaan tarkoittanut kohderyhmän tavoittamisella pyrkimystä tavoittaa mahdollisimman paljon ihmisiä. Riittäähän se yksi, mutta kyllähän senkin ihmisen huomio pitäisi jollain saada kiinnitettyä.

    Äänestä

  • mainontaa kirjoitti:

    En oikeastaan tarkoittanut kohderyhmän tavoittamisella pyrkimystä tavoittaa mahdollisimman paljon ihmisiä. Riittäähän se yksi, mutta kyllähän senkin ihmisen huomio pitäisi jollain saada kiinnitettyä.

    Jos joku vastaa ilmoitukseeni, on hän ennakkoluuloton, älykäs, huumorintajuinen ja anti-sovinistinen. Juuri sellaista miestä etsin. Olen nähnyt sen verran näitä deittivastauksia, että en etsi ketään tavallista. Noihin tavallisiin tutustun kadullakin. Olen riittävän hyvänäköinen saadakseni seuraa, mutta nuo "helmet" antavat odottaa. Jos tälainen ei kiinnitä huomiota ilmoitukseeni, niin se on sitten harmillista. Toisaalta kuitenkin uskoisin, että sellainen henkilö on yhtä kyllästynyt deittitarjontaan ja näkee tavallista enemmän vaivaa hakemisessa. Kun katsoin ketkä olivat lukeeneet ilmoitukseni tarkemmin, noin parikymmentä miestä vuorokauden aikana, olivat ne kaikki yllättävän fiksunoloisia. Tiedän kuitenkin ne esteet, jotka aiheuttivat tämän, että nämä mahdolliset vastaajat olivat jättäneet vastaamatta. Kuvan puute on tietysti vielä merkittävä lisähaitta. Mutta jos laittaa kuvan, miehet vastaisivat, vaikkeivat ollenkaan ymmärtäisikään tekstiä.

    Äänestä

  • Puhut asiaa niin volyymista kuin kuvan laittamista seuraavasta lukutaidottomuudesta.

    Äänestä

  • älykköjapaljonmuuta kirjoitti:

    Jos joku vastaa ilmoitukseeni, on hän ennakkoluuloton, älykäs, huumorintajuinen ja anti-sovinistinen. Juuri sellaista miestä etsin. Olen nähnyt sen verran näitä deittivastauksia, että en etsi ketään tavallista. Noihin tavallisiin tutustun kadullakin. Olen riittävän hyvänäköinen saadakseni seuraa, mutta nuo "helmet" antavat odottaa. Jos tälainen ei kiinnitä huomiota ilmoitukseeni, niin se on sitten harmillista. Toisaalta kuitenkin uskoisin, että sellainen henkilö on yhtä kyllästynyt deittitarjontaan ja näkee tavallista enemmän vaivaa hakemisessa. Kun katsoin ketkä olivat lukeeneet ilmoitukseni tarkemmin, noin parikymmentä miestä vuorokauden aikana, olivat ne kaikki yllättävän fiksunoloisia. Tiedän kuitenkin ne esteet, jotka aiheuttivat tämän, että nämä mahdolliset vastaajat olivat jättäneet vastaamatta. Kuvan puute on tietysti vielä merkittävä lisähaitta. Mutta jos laittaa kuvan, miehet vastaisivat, vaikkeivat ollenkaan ymmärtäisikään tekstiä.

    "jos laittaa kuvan, miehet vastaisivat, vaikkeivat ollenkaan ymmärtäisikään tekstiä."

    Näinhän siinä käy. Samassa veneessä ollaan. Pidän kuvaa silti, sillä miehet ovat valitettavan ulkonäkökeskeisiä.

    Äänestä

Etsin rehellista turvallista ja myös älykästä miestä. Miestä jolle riittäisin. Miestä joka ei pettäisi. Ei taida nettitreffien kautta onnistua.

Äänestä
  • Etsitkö ihan oikeasti? Tuskimpa vaan, ei naisista ole toimijoiksi, enemmän vain toivovat tapahtuvaksi ja kun ei tapahdu, syytetään muita.

    Äänestä

Olen vastaillut monenlaisten naisten ilmoituksiin, jopa niiden kuivahkojen. Joidenkin profiilissa ei ole ollut juuri mitään sanomaa. Yllättäen ne parhaimmat helmet ovat löytyneet erittäin vaatimattomien ilmoitusten takaa. Ne jotka ovat olleet sitä, tätä, tuota ja miljoonaa muuta juttua profiilissa hehkuttamassa, ovat olleet aika lailla ihan jotain muuta. En hakenut itse duracell-pupua, vaan jalat maassa olevaa nelimyppistä naista. Sellaisen sitten aivan yllättäen myös löysin vuoden alussa. Kyllä nettideittailu kannattaa. Eikä miehen tarvitse olla komea, rikas tai edes koulutettu, kunhan osaa ottaa naisen huomioon eikä hae kuuta taivaalta.

Äänestä

Seksi on tärkeä osa parisuhdetta. Jos profiili ei herätä senkin asian osalta vetovoimaa, tulee tunne, ettei voi syntyä muuta suhdetta kuin ystävyyssuhde.

Kavereita voi olla yllin kyllin joka lähtöön, mutta sen yhden kanssa, jota syvästi rakastaa, haluaa jakaa rakkautta kaikilla tasoilla. Sen perusteella ainakin itse tutkailen kumppaniehdokkaita nettitreffeissä, minkälaista "kemiaa" minussa herää..

En (enää) lähde kaveripohjalta mitään parisuhdetta elättelemään, vaan kyllä siinä pitää olla alusta asti "sitä jotain".

Suhteen haasteet punnitsevat kumppanien yhteensopivuutta. Sittenhän on vain hyvä, että suhde loppuu, jos yhdessä ei päästä haastavien aikojen yli. Niitä kun tulee väistämättä kuitenkin vuosien saatossa vastaan.

Äänestä

Nykyään on meininki sellaista että mennään naimisiin, pidetään kovat häät ja luvataan papin ja seurakunnan edessä ikuista rakkautta, kun tulee vastoinkäymisiä, laitetaan lusikat jakoon. Sitten ollaan nettideittipalstoilla hakemassa uutta ihmistä jonka kanssa toistetaan sama kuvio.

Äänestä

Kyllä ilmoitusten laatu paranee kun kehittyy asiassa. Ajan myötä hioutuu oma tyyli ja uskaltaa avautua enemmän ja silloin se kantaa hedelmää.. Uskon siihen. Uskon siihen että joku edes joskus kiinnostuu kun monilla palstoilla remuaa=)

Äänestä

Olen saanut muutaman kiinnostusviestin. Kaikki ovat olleet tarkalleen minun "kohderyhmääni". Uskon, että joku saattaa löytyäkin. Kemioiden kohtaaminen jää kyllä vielä silloinkin arvoitukseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


älykköjapaljonmuuta kirjoitti:

Laitoin kuivahkon ilmoituksen, pelkällä asiapohjalla. Hauska juttu oli se, ettei edes kuivahkot miehet vastanneet. Edellinen ilmoitus pirtsakkana sai viikossa kuusikymmentä vastausta. Selitys lienee, että pirteän uskotaan antavan seksiä, kuivan ei. Minussa, kuten meissä kaikissa, on molemmat puolet. Nettideittailu on siinä mielessä harhaan perustuvaa, että se perustuu vain elämän valoiseen puoleen. Kun ensimmäiset vaikeammat päivät, joita kaikkien elämässä on, tulevat loppuu suhde. Eletään kuin satulinnassa hetki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu