Mulla oli ainoaan veljeeni ihan hyvät välit lapsena. Sitten yhetydenpito jäi. Mulla on mies ja lapsia. Veli on perheetön. Neljääkymppiä lähestytään kummatkin. Toissavuonna laitoin veljelleni 4 tekstaria, viimevuonna 2. Olen toivottanut niissä tekstareissa hyvää joulua, hyvää pääsiäistä, hyvää vappua, kysyny onko tulossa lapseni synttäreille ja voiko auttaa kuljetuspulmassa. Viesteissä ei pitäs olla mitään häntä ahdistavaa, mutta yhteenkään ei ole vastannut! Ollaan kyllä tavattu kun ollaan oltu äitini luona yhtä aikaa käymässä ja silloin hän on ihan normaali ja kyllä hän on käynyt munkin luona-äitini kanssa. Nyt oli sanonu äidilleni, etten minä pidä yhteyttä. Ihan suoraan sanoen, minusta tuossa on ollu jo mun taholta yritystä ottaa yhteyttä: en minä jaksa loputtomiin vähistä rahoistani toivotella hyvää sitä-sun-tätä-juhlaa ihmiselle joka ei osaa vastata että kiitos, samoin tai sanoa että voiko auttaa vai eikö voi jos on kuljetuspulma.
Kun olin lapsi käytiin mummoloissa kerran vuodessa ja yhdessä sukulaispaikassa jossa oli ikäisiäni lapsia saatoin lomailla viikonkin kesässä. Niihin lapsiin pidin yhteyttä myös kirjeitse. Mutta sekin yhteydenpito on hiipunut vaikka edelleen yhteen heistä voimassa. Hänen kanssaan meilailemme työstä ja perheestä yms. normaaleista puheen aiheista. Mulla on siis kaksi normaalia sukulaissuhdetta: äitini ja tämä lapsuudesta saakka tuttu samanikäinen nainen.
Olen kaksi kertaa ollut tilanteessa jossa serkkuni asuu ihan lähellä, mutta vierailuja ei saada aikaiseksi eikä muutakaan yhteydenpitoa.
Miehelläni on 8-9 hengen sukulaisporukka joka tapaa säännöllisesti vähintään 5 kertaa vuodessa saman kahvipöydän ääressä kaikki toisensa. Lisäksi soittelevatkeskenään ja tapaavat pienemmillä kokoonpanoilla usein. Näen mieheni sukulaisia useammin kuin omiani. Suhteen alussa se tiivis yhteydenpito tuntui minusta ihan epänormaalilta ja ajattelin että asiat kuuluis olla niinkuin mun lapsuudenkodissa, että oman perheen kesken vietetään aikaa, ollaan paljon kotona ja harrastetaan perheenkesken.
Nyt mun suvusta on kuollut moni ja tuntuu että ketä kohta on jäljellä. Äitinikin on jo iäkäs. Toisaalta haluaisin että mulla olis edes hieman läheisemmät välit sukulaisiin. Toisaalta, mitä se hyödyttäisi. Poistaisi yksinäisyyden tunnetta? Kai se yksinäisyys poistuu ystävilläkin. Kai ne ajaa saman asian kuin sukulaiset. Tiedän kyllä että yhteydenpito ystäviinikin kaipaisi tuulta siipiensä alle. Rahapulmat on yksi syy.
Eräs sukulainen vaikuttaisi kivalta poikkeukselta: kun kymmenien vuosien päästä tapasimme, hän antoi yhteystietonsa ja kutsui mökilleen käymään. Mutta minulla ei ole rahaa mennä,enkä kehtaa suoraan sitä sanoa. Muuten vaikuttaisi siltä että suvussamme ei ole paljoa tapana vierailla tätilöissä tai serkkuloissa. Edesmenneet sukulaiseni vielä vaihtoivat kuulumisiaan muutaman kerran vuodessa puhelimitse, mutta mulle se on jotenkin vieras tapa.
Muutama vuosi sitten aloin laittaa joulukortin joillekin sukulaisille äitini kehoituksesta, kyllä sieltä alkoi tulla kohteliaasti myös minulle korttia. Oli kiva edes tietää missäpäin sukulaiset asuivat. Nyt kun nuo vanhemmat - edes jonkinlaiseen yhteydenpitoon tottuneet - sukulaiset alkaa nukkua pois niin jäljelle jää 40-60 vuotiaita serkuksia jotka eivät tietäne edes toistensa osoitteita tai puhelinnumeroita. Ajattelen vaikkapa, mitäkun äitini nukkuu pois. Miten voin järjestää hautajaiset yhdessä veljeni kanssa kun tuntuu ettei kommunikaatio pelaa ja kutsua sinne hautajaisiin sukulaisia joiden yhteystietoja minulla ei ole ja millaiset sellaisista hautajaisista mahtaisi tulla. Äiti on iäkäs, mutta suht terve, silti näitä asioita joskus miettii. Onko se vain osa 40 kriisiä?
Kun olin lapsi käytiin mummoloissa kerran vuodessa ja yhdessä sukulaispaikassa jossa oli ikäisiäni lapsia saatoin lomailla viikonkin kesässä. Niihin lapsiin pidin yhteyttä myös kirjeitse. Mutta sekin yhteydenpito on hiipunut vaikka edelleen yhteen heistä voimassa. Hänen kanssaan meilailemme työstä ja perheestä yms. normaaleista puheen aiheista. Mulla on siis kaksi normaalia sukulaissuhdetta: äitini ja tämä lapsuudesta saakka tuttu samanikäinen nainen.
Olen kaksi kertaa ollut tilanteessa jossa serkkuni asuu ihan lähellä, mutta vierailuja ei saada aikaiseksi eikä muutakaan yhteydenpitoa.
Miehelläni on 8-9 hengen sukulaisporukka joka tapaa säännöllisesti vähintään 5 kertaa vuodessa saman kahvipöydän ääressä kaikki toisensa. Lisäksi soittelevatkeskenään ja tapaavat pienemmillä kokoonpanoilla usein. Näen mieheni sukulaisia useammin kuin omiani. Suhteen alussa se tiivis yhteydenpito tuntui minusta ihan epänormaalilta ja ajattelin että asiat kuuluis olla niinkuin mun lapsuudenkodissa, että oman perheen kesken vietetään aikaa, ollaan paljon kotona ja harrastetaan perheenkesken.
Nyt mun suvusta on kuollut moni ja tuntuu että ketä kohta on jäljellä. Äitinikin on jo iäkäs. Toisaalta haluaisin että mulla olis edes hieman läheisemmät välit sukulaisiin. Toisaalta, mitä se hyödyttäisi. Poistaisi yksinäisyyden tunnetta? Kai se yksinäisyys poistuu ystävilläkin. Kai ne ajaa saman asian kuin sukulaiset. Tiedän kyllä että yhteydenpito ystäviinikin kaipaisi tuulta siipiensä alle. Rahapulmat on yksi syy.
Eräs sukulainen vaikuttaisi kivalta poikkeukselta: kun kymmenien vuosien päästä tapasimme, hän antoi yhteystietonsa ja kutsui mökilleen käymään. Mutta minulla ei ole rahaa mennä,enkä kehtaa suoraan sitä sanoa. Muuten vaikuttaisi siltä että suvussamme ei ole paljoa tapana vierailla tätilöissä tai serkkuloissa. Edesmenneet sukulaiseni vielä vaihtoivat kuulumisiaan muutaman kerran vuodessa puhelimitse, mutta mulle se on jotenkin vieras tapa.
Muutama vuosi sitten aloin laittaa joulukortin joillekin sukulaisille äitini kehoituksesta, kyllä sieltä alkoi tulla kohteliaasti myös minulle korttia. Oli kiva edes tietää missäpäin sukulaiset asuivat. Nyt kun nuo vanhemmat - edes jonkinlaiseen yhteydenpitoon tottuneet - sukulaiset alkaa nukkua pois niin jäljelle jää 40-60 vuotiaita serkuksia jotka eivät tietäne edes toistensa osoitteita tai puhelinnumeroita. Ajattelen vaikkapa, mitäkun äitini nukkuu pois. Miten voin järjestää hautajaiset yhdessä veljeni kanssa kun tuntuu ettei kommunikaatio pelaa ja kutsua sinne hautajaisiin sukulaisia joiden yhteystietoja minulla ei ole ja millaiset sellaisista hautajaisista mahtaisi tulla. Äiti on iäkäs, mutta suht terve, silti näitä asioita joskus miettii. Onko se vain osa 40 kriisiä?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mulla on tuttava jolla 5 sisarta,he eivät ole riidoissa eikä missään yhteyksissä koskaan toistensa kanssa,eivät edes tiedä missä kukin asuu.Erittäin outoa ja käsittämätöntä mun mielestä...
Mistäs tuon niin tarkkaan tietää jos kerta ei ole pitäneet yhteyttä? Ehkä ne toiset keskenään pitää.
En silti ihmettele jos välit hiipuu, jollei ole mitään yhteistä eikä synkkaa, niin samantekevää kai se on. Eihän semmoisia ihmisiäkään ystävinä pidä joilla on ihan eri elämäntapa ja -katsomus.
Hei aloittaja! Tuntuu siltä, että sukulaissuhteet väljähtyvät nykyään. On muka muuta tärkeämpää ja hohdokkaampaa. Virikkeitä pursuaa monelta taholta ja yhteydenpito joihinkin vähemmän cooleihin sukulaisiin tuntuu ajan haaskaukselta. Raha, tavara ja kuluttaminen korvaa läheiset ihmissuhteet. Ei kannata roikottaa perässä kaiken maailman sukua, vaan on mielekkäämpää hankia ystäviä, joista on jotakin hyötyä.
Tällaiseksi se on mennyt. Tuskinpa ihmiset kiireissään ja paineissaan sen onnellisempia silti ovat. Leuhottamista sinne tänne ja näyttämisen tarvetta. Minulla 60v sinkulla on kaksi sukulaista, joihin pidän suhdetta yllä. Sisar ja serkku. Kun äiti kuoli, hänen mukanaan katkesivat muut siteet. Hänen sukupolvensa piti yhteyksiä aktiivisesti yllä, mutta nuoremmat eivät välitä. Tiesin kyllä miten tulisi tapahtumaan: minua nuoremmat eivät piittaa, mitä tädille kuuluu. Kerran vuodessa soitan muutamille kysyäkseni kuulumisia. Juttelevat ihan mukavasti, mutta vastasoittoja saati kutsuja ei koskaan tule.
Nykyään muutenkin ihmissuhteet ovat väliaikaisempia ja pinnallisempia. Sitoutumista vältetään, varsinkin jos ystävyys vaatisi vaivannäköä ja uhrautumista. Siksipä pitää olla oikein kiitollinen niistä harvoista tosi ystävistä, jotka auttaisivat hädänkin hetkellä.
Tällaista on rikkaassa ja hyvinvoivassa Suomessa ja varsinkin Hämeessä. Toista on siinä parjatussa maassa, jossa säännöllisesti lomailen. Kylän väki ottaa vastaan aina yhtä lämpimästi ilman mitään taka-ajatuksia. Hienojen talojen ja autojen sijasta riittää sitä sydämen sivistystä.
Ota ajoissa selvää sukulaisten tiedoista eli nyt! Surun keskellä et todennäköisesti jaksa pysty alkaa sellaiseen urakkaan lyhyessä ajassa. Äitisi osaa auttaa tässä, jos ei enää pysty, on liian myöhäistä ellet selviä hommasta jotenkin itse ja osaa selvittää mistä kukakin löytyy. Jos sukulaisten tavoittaminen ei onnistu, älä turhaan sure tai kanna syyllisyyttä, mitä sitä hautajaisiin sitten kutsumaan niin vieraita ihmisiä joita ei edes ole mahdollista tavoittaa?
MItä turhaan yrittää pitää huolta vastentahtoisten sukulaisten osoitteista? Voihan lehteen laittaa ihan normaalisti ilmoituksen, vaikka Hesariin, sitä luetaan joka puolella maata. Ja näkyyhän kuolinilmoitukset nykyään netissäkin jos niin halutaan http://www.kuolinilmoitukset.fi/
Miksi oikeastaan olisi niin tärkeää että hautajaisiin tulee ihmisiä, jotka eivät ole toisen eläessäkään välittäneet pitää yhteyttä?
Sinulla on perhe. Lapsia ja puoliso. Veljesi on yksin. Missä on empatian kykysi? Oletko edes yrittänyt asettua veljesi asemaan? Entä jos sinä olisit yksin? Veljelläsi oma perhe? Lämmittäisikö sinua muutama tekstiviesti vuodessa?
Tässäkin lähestyit asiaa lähinnä omista tarpeistasi käsin. Veljesi yksinäisen ihmisen tilannetta et pohtinut. Minä, minulle, minun - ajattelu on monen kompastuskivi.
Oletko koskaan kutsunut veljeäsi kylään, vaikka 3-7 pvän ajaksi? Ai että olette vieraita? Kyllä kai, kun et ole tullut ajatelleeksi että olisi mukavaa veljellekin, että lapsettomana ja perheettömänä saisi sinun perheestäsi ja lapsistasi omaa perhettä.
Suututtaa tuollainen hengen köyhyys.
Jos veljesi on vaikka homo, eikä sen takia välitä tavata sukulaisiaan, ettei tarvitse sanoa mitään asiasta
Eipä siinä tarvii olla muuta kuin että lapsiperheelliset on tuputtanut lapsiaan vähän liikaa sinkkumiehelle. Joskus meinaan noilta lapsiperheelliseltä mopo keulii lapsien kanssa. Sinkkumiehellä tullut mittatäyteen.
Olen nimittäin itse suvun ainut naimaton mies ja mitta on tullut täyteen suvun kersoista. En siedä enää kenenkään lapsia :)
Jaaha. Oma kantani on päinvastainen. Veljeni on tossun alla, vaimonsa haukkuu idiootiksi vieraiden kuullen, ja tuhlaa miehensä hiellä ansaitsemat rahat. Eikä siedä miehensä sukulaisia. Omat lähisukulaisensa istuutuvat ruokapöytään. Niin, että välit lapseensa ovat jääneet etäisiksi.
Herravarjele, tottakai miehen rahat menee vaimoon. Se on valinta kun menee naimisiin.
Sieltä selkänahasta ne kynítään.:)
Minua ei kiinnosta tavata niitä mu1kkuja ja idiootteja typeryksiä sekä itsekkäitä pöyhkeitä kanoja mitä suvussa on. Minulla on mukavampaa omissa oloissani.