Onko tämä pattitilanne vai löydättekö ratkaisut?
- toinen tavallisen mustasukkainen, toinen osapuoli salaa kaiken, puoliso ei kelpaa edes facebook kaveriksi. Näin lisätään epäilyksiä, toisen mielestä näin vältetään riidat. Mikä ratkaisuksi?
- kotityöt, lapsista huolehtiminen ja vastuu laskuista ei jakaudu tasapuolisesti. Toinen tekisi mielellään enemmänkin mutta toinen ei haluaisi osallistua juuri mihinkään.
- lomien suunnittelu. Toinen matkustaisi vaan extempore lyhyitä kaupunkilomia tai löhölomia ilman lapsia ja toinen kaipaisi niin aikataulu kuin lomasuunnittelua ja haluaisi myös pidempiä seikkailu/urheilulomia? Lyhyempien lomien kannattaja myös haluaa vähemmän lomaa, 3 viikkoa vuodessa max. Toinen pitää 8 viikkoa vuodessa ja haaveilee vuorotteluvapaasta. Pidempien lomien kannattaja on jo nyt pitänyt omia lomia yksin/lasten kanssa 2krt/vuodessa.
- kuinka kannustaa ja kuunnella toista kommentoimatta kun on lähes täysin eri mieltä joka jutusta.
Tässä ehkä ne keskeisimmät asiat.
Olen epätoivoinen. Haaveeni koko elämän kestävästä avioliitosta näyttää mahdottomalta. 20 vuoden jälkeen yhdessä on täysin erilaiset ihmiset, erilaisilla arvoilla, erilaisilla haaveilla ja yhteen sovittaminen tuntuu mahdottomalta.
Neuvoja? Onko niitä? Haluan nähdä asiat uudesta vinkkelistä.
- toinen tavallisen mustasukkainen, toinen osapuoli salaa kaiken, puoliso ei kelpaa edes facebook kaveriksi. Näin lisätään epäilyksiä, toisen mielestä näin vältetään riidat. Mikä ratkaisuksi?
- kotityöt, lapsista huolehtiminen ja vastuu laskuista ei jakaudu tasapuolisesti. Toinen tekisi mielellään enemmänkin mutta toinen ei haluaisi osallistua juuri mihinkään.
- lomien suunnittelu. Toinen matkustaisi vaan extempore lyhyitä kaupunkilomia tai löhölomia ilman lapsia ja toinen kaipaisi niin aikataulu kuin lomasuunnittelua ja haluaisi myös pidempiä seikkailu/urheilulomia? Lyhyempien lomien kannattaja myös haluaa vähemmän lomaa, 3 viikkoa vuodessa max. Toinen pitää 8 viikkoa vuodessa ja haaveilee vuorotteluvapaasta. Pidempien lomien kannattaja on jo nyt pitänyt omia lomia yksin/lasten kanssa 2krt/vuodessa.
- kuinka kannustaa ja kuunnella toista kommentoimatta kun on lähes täysin eri mieltä joka jutusta.
Tässä ehkä ne keskeisimmät asiat.
Olen epätoivoinen. Haaveeni koko elämän kestävästä avioliitosta näyttää mahdottomalta. 20 vuoden jälkeen yhdessä on täysin erilaiset ihmiset, erilaisilla arvoilla, erilaisilla haaveilla ja yhteen sovittaminen tuntuu mahdottomalta.
Neuvoja? Onko niitä? Haluan nähdä asiat uudesta vinkkelistä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kuulostaa sellaiselta mieheltä/naiselta, jonka kanssa en eläisi päivääkään. Toinen ei ilmeisesti halua viettää aikaa perheemme kesken. Heittäisin ulos.
Niin, tiedän. Silti vielä mietin mitä voisi tehdä toisin. Vaikka asioita taitaa vaan kerta kaikkiaan olla liikaa...
Aika normisetti: avioliitto on muuttunut kylmäksi sen jälkeen, kun vaimo on saanut haluamansa lapset. Seksiä ei ole, ja jos on, niin vaimo tekee selväksi, että vain velvollisuuden vuoksi. Aloutetta ei tee koskaan.
Tästä suivaantuneena mies purkaa pettymyksensä ja turhautuneisuutensa työhönsä.Ajankäytöstä osa saattaa olla varattu rakastajattarelle
Vaimo on suostunut olemaan avioliitossa lähinnä turvallisuudentunteen vuoksi. Mies on velvollisuudentuntoinen perusmies, joka on hoitanut 80% perheen taloudesta.
Avioehtoa ei luultavasti ole. Tavallinen, mutta paska, tarina miehen kannalta. Nainenhan on ihqu lapsensa saanut ja saa vielä uuden suhteen jonkun eronneen Pertin kanssa.
Sori, huti tuli. Vaimo haluaa seksiä ja vaimo kustantanut viime vuosina perheen kuluista 65%
Ilman muuta kannattaa erota. Jos suhde on kylmä ja sinä kustannat suurimman osan, niin miksi jäisit? Avioliitto ei oke huoltosuhde. Se on kahden aikuisen ihmisen suhde, jonka erottaa muista aikuisten välidistä suhteista seksi, läheisyys ja yhteiset lapset.
Mitä tarkoittaa "salaa kaiken"? Minkä kaiken? Onko jotain salattavaa? Meillä mä jaan elämäni avoimemmin mieheni kanssa: kerron erinäisiä sattumuksia, puhun ajatuksistani. Mies taas usein tuumii, ettei halua rasittaa mua ongelmillaan, jos en pysty niihin vaikuttamaan. Kertoo asioista, jos ne hänen mielestään ovat merkittäviä. Kaiken kaikkiaan mies on tarkempi yksityisyydestään ja pohtii asiansa perusteellisesti itse ennen kuin avautuu mulle. Joskus on tullut kinaa, kun olen kokenut, etten olisi hänen luottamuksensa arvoinen. Ratkaisu on hyväksyminen. Näillä mennään. Voisin tehdä tästä ongelman, mutta olen nähnyt, että mieheni on sitoutunut perheeseensä ja luotan häneen. Kyttääminen ei ainakaan auta.
"Toinen tekisi mielellään enemmänkin mutta toinen ei haluaisi osallistua juuri mihinkään." Kyynisenä kysyn, mikä on ongelma. Rahankäyttö kannattaa sopia mahdollisimman pian! Lapsista huolehtiminen - se onkin vaikeampi juttu, jos toisella ei ole vastuuntuntoa tässä asiassa. Mieheni on suurpiirteisempi kuin minä, mutta voin luottaa siihen, että hän pärjää lasten kanssa ilman muakin. Hän haluaa viettää aikaa lasten kanssa. Siihen ei oikein voi pakottaa.
Lomat voisi ratkaista tyyliin kummallekin jotakin. Tai sitten vietätte lomat erillään. Täytyykö lomalla aina lähteä jonnekin? Mieheni ei jaksa mökkielämää, mutta mulle se on sellainen henkireikä, että lähden lasten kanssa tai ilman. Ei ole vakavaa, jos tykkää erilaisista asioista.
Kirjoitit erilaisista arvoista ja haaveista. Mitä toisen puolen vaakakupissa on? Mitä teitte aikaisemmin yhdessä, mikä veti teitä yhteen? Mitkä asiat ovat olennaisia, luovuttamattomia?
Itse tuppaan nykyään ajattelemaan, että on harvinaista, jos kaksi ihmistä monen vuosikymmenen ajan haluaa aina vain samoja asioita eikä elämässä ole mitään säröjä. Tavallisempaa taitaa olla se, että tulee erimielisyyksiä. Hyväksyn, että joistakin asioista olemme todennäköisesti lopun ikäämme eri mieltä enkä jaksa kinata niistä kerta toisensa jälkeen. Molemmat saavat tehdä tarpeeksi asioita, joista ovat kiinnostuneet, yksin tai yhdessä.
Salaa kaiken tarkoittaa sitä että pitää kännykän käsissään lähes kaiken aikaa ja näkyvästi salaa kun laittaa pin ym koodia, ikään kuin toinen urkkisi mitä ei edes tapahdu. Facebookin käytössä häiritsevin elementti on se että hyväksyy puolison ystäviä kaverikseen mutta ei puolisoa. puoliso sittemmin yleisen häpeän vuoksi lopettanut facebookin. Kantaa henkilökohtaiset postit ja paperit työsalkussaan joka aina mukana. Väittää että salattavaa ei ole, toinen vain vainoharhainen.
Normi jutustelu menee niin että vaimo jutustelee kaikkea maan ja taivaan väliltä, mies ei yleensä kommentoi, joskus ehkä kysyy, jää miettimään kuulemaansa mutta ei avaudu.
Ongelma on se että enemmän kotitöitä tekevä ei saa niihin juuri mitään apua, haukut jos paikat sekaisin. Raha-asoista on sovittu, mutta kun toinen ei ole "kirjanpitäjä" niin ei laita rahaa tarpeeksi tai ajallaan.
Työstä on vaikea irtoutua muuta kuin lähtemällä reissuun, mökkiä ei ole. Lomia voisi hyvinkin pitää erikseenkin mutta vain toinen ottaa lapsia mukaansa ja maksaa lasten lomakulut ja lyhyiden ja vähäisten lomien kannattaja ei harrasta mitään lomasuunnittelua. Eli pitäisikö sitten lähtökohtaisesti suunnitella täysin omat lomat? Harva pystyy työstäänkään extempore irrottautumaan...
En tiedä, erittäin hyvä kysymys, ennen oli parisuhteen vaaliminen ja perhe, en tiedä mitä yhteisiä arvoja tai tavoitteita olisi...
Varmaan totta että parisuhde muuttuu mutta joku kantava voima tulisi säilyä..
No jopas on.
Jos minu vaimo alkaisi salailemaan noin niin tekisin siitä lopun ihan riippumatta siitä, epäilisinkö salailun johtuvan puhtaista taikka epäpuhtaista jauhoista pussissa.
Eli en nyt vain sietäisi tuon tasoista salailua. Jos tilanteeseen ei tulisi muutosta, edessä olisi ero.
Mikä pitää sinut tässä liitossa? Entä miehesi? Eikö kannattaisi hakeutua keskustelemaan ammattiauttajan kanssa?
Hyvää yhteistä tulevaisuutta ei tuossa ole. Et halua nähdä, mitä todella tapahtuu. Hukkaat vuosiasi. Tilaa perhekeskuksesta kriisiaika, saat noin kahdeksantapaamiskertaa.sen jälkeen olet valmis eroamaan. Itselläni kävi näin. Heti kun lopetin pääni hakkaamisen tiiliseinääb, lakkasin vikuroimasta ja ohjailemasta, niin silloin aloin nähdä, mitä oikeasti suhteessa tapahtui. Tuli heti ilmeiseksi, etten jatka tätä. Olisi pitänyt erota aikaa sitten. Sinä et itse näe sitä mutta miten luulet yksin voivasi korjata tilanteen,, kun toista ei kiinnosta? Hän kohtelee sinua huonosti ja tietää sen. Sinulle kaikki käy. Mietit vain että miten saat hänet suhtautumaan paremmin sinuun ja liittoosi. Miksi et mieti asioita joihin sinä voit vaikuttaa? Esim mitä sinä aiot tehdä, koska olet yhä liitossa lapsinesi .miehen kanssa, joka kohtelee sinua rumasti. Pois vain siitä. Miksi haluat elää hel...ssä?
Osta itsellesi ruutuvihko. Lopeta viikoksi yhteisen elämänne ohjaileminen (turhaa joka tapauksessa, mikään ei muutu). Ole hiljaa, normaali, älä reagoi miehesi huonoon käytökseen ym. Älä reagoi. Tarkkailet vain, mitä elämässänne tapahtuu. Tarkkaile omaa kokemustasi. Miltä sinusta tuntuu? Tarkkaile miten miehesi kohtelee sinua. .itä sanoo sinulle ja miten neskustemee sinulle. Kirjoita kaikki ylös päiväkirjan tapaan. Pidä päiväkirjaa vähintään viikon.
Avainasia heräämisessäsi on, että kykenet olemaan 'hiljaa', ohjailematta tapahtumia. Anna ihmisten ja tilanteiden olla sellaisia kuin ovat. Kirjoita ne vain ylös. Edes viikon ajan.
Kiitos, taidan tehdä näin. Tarkkailen hetken "sivusta" omaa elämääni ja kirjaan huomiot ylös. Olen jo monta kuukautta sitten lopettanut sen että vaatisin/pyytäisin jotain, sillä se normaali asia tapahtuisi vain kerran erikoispyynnöstä ja siihen tulisi olla erikoiskiitokset.
Ja sitten kun sinulla on mustaa valkoisella, millainen itsekäs puoliso sinulla on, niin alat valmistelemaan eroa. Kun toinen ei välitä yhteisistä jutuista, niin ei vain välitä. Se kertoo toisen halusta päästä pois parisuhteesta. Sanoisi tämä toinen mitä vain. Teot puhuvat sanoja äänekkäämmin!
Harvoin pitkässä parisuhteessa ihmiset kehittyvät samanlaisiksi; eivät varmaan alkujaankaan ole olleet samanlaisia. Mielestäni eroavaisuutenne eivät ole mitenkään dramaattisia.
Pitkä parisuhde ja sen ylläpitäminen vaatii ihmissuhdetaitoja. Miksette tekisi vuorotellen toisen halun mukaan vai löytyisikö ratkaisuja, joihin kumpikin sitoutuu?
Me olemme mieheni kanssa myös hyvin erilaisia ja mitä vanhemmaksi tulemme sitä selvemmin erilaisuus korostuu, toisaalta myös viisaus kasvaa ja ymmärtää, että toista ei voi muuttaa, omaa asennettaan kyllä. Ja usein kun toinen muuttuu, se vaikuttaa myös toiseen positiivisesti.
Mieheni on luontoihminen; marjastaa, sienestää, kalastaa, metsästää jne. Minä taas täysin cityihminen; shoppailen, kahvittelen ystävättärien kanssa, viihdyn ihmisvilinässä ja kaikenmaailman tapahtumissa. Lomaihanteetkin vaihtelevat, siinä missä mieheni haluaisi viettää aikaa mökillä, minä haluaisin kaupunkilomia. Mieheni on työorientoitunut ja pitää suht vähän lomia kun taas minä pystyn pitämään vuodessa 2 - 3 kuukautta lomaa. Mieheni harrastaa todella paljon, minä käveleskelen, luen ja kirjoitan. Minä tykkään laittaa kotia ja tehdä kaikenlaisia kotitöitä, mieheni mieluummin rassaa autoa tai puuhastelee jonkin koneen kimpussa.
Meillä tehdään lomia sekä että ja kompromissina on mm. patikointiretket hotellista käsin, joka onnistuu nykyaikana ihan niin kuin melkein mikä tahansa muukin. Mies saa ja voi harrastaa halujensa mukaisesti ja minä nautin kun saan yksin käpertyä sohvalle suklaan ja kirjan kanssa. Meillä erilaisuus on rikkaus ja pitää mielenkiintoa yllä.
Ongelmaksi erilaisuus muodostuu jos siitä tehdään sellainen.
Lomat on todellinen kompastuskivi. Saatan kysellä kuukausia hänelle sopivaa ajankohtaa ja hän vastaa että katsotaan nyt sitten vähän lähempänä, jos painostan ja teen ratkaisun että loma on silloin ja silloin hän myöntyy mutta jättää itselleen takaportin että jos se ei kuitenkaan hänelle sovi niin menet lasten kanssa blaablaa. No paikka on aina seuraava ongelma, koska hän ei ole kiinnostunut lomasta millään tavalla kunnes on siellä, ei edes pyynnöstä kommentoi mitään vaan päätöksen joudun tekemään hänen puolestaan jos lomalle haluan. Lomakohteessa hän sitten valittaa että ei olisi sinne koskaan matkustanut, hotelli on paska, suunnitelluille retkille/ nahtävyyksille hän ei ainakaan lähde. Raha se ongelma numero 3. Koska olen varannut ja suunnitellut loman olen sen myös maksanut ja hän vetäytynyt kuluista sanoen että hän ottaa sitten käyttörahat lomalle. Lomakohteessa hän ilmoittaa ettei hänellä todellakaan ole rahaa kun muutama satanen, että en kai kuvitellut hänen kaikkea maksavan. Herralle kiitos että omaan Visan jossa korkea luottoraja.
Oletko ajatellut kokeilla lomaa ilman miestäsi? Miksi häntä pitäisi väkisellä raahata mukana? Lasten kera tehty loma saattaa ola todela antoisa, olen muutaman kerran reissanut pelkästään lasten kanssa ja mukavaa on ollut. Kummasti miestäkin on sitten alkanut kiinnostaa mukaan lähtö.
Kannattaa muistaa, että me ihmistet oikeasti olemme temperamenteiltamme erilaisia, emme kenenkään kiusaksi. TOiset ihmiset eivät innostu heti asioista tai osaa päättää asioita kun taas toiset ovat suuna päänä toteuttamassa suunnitelmia ajattelematta tai harkitsematta mitään, ja tähän väliin sopii vielä kaikki muut asenteet ja ajatusmallit.
Miehessäsi on varmasti hyviä ominaisuuksia, joita sinun kannattaisi silloin tällöin muistuttaa itseäsi. Kokeeko muuten miehesi tämän ongelmana vai onko tämä ihan oma ajatuksesi , tämä ongelma?
Jos olisin sinä, ehkä toimisin hieman itsenäisemmin ja katsoisin mihin se johtaa. En usko että miehesi on välinpitämätön, perhe on varmasti hänelle yhtä tärkeä kuin sinullekin, hän tuo sen vain omalla tavallaan esille. Oikeaa tapaa ei ole olemassakaan, on vain meitä erilaisia ihmisiä, jotka olemme jokainen jollakin tapaa viallisia ja väärässä kuten myös omalla tavallamme olemme oikeassa.
Olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta. Olen ollut lasten kanssa matkoilla useasti jo viime vuosina. Ulkoviikko silloin tällöin ja kotimaassa vuosittain muutamia päiviä. Ei ole muuttanut tilannetta mihinkään. Matkat ovat olleet ihania mutta miestä olen kaivannut rinnalleni, muslimimaissa ovat epäilleet että vain uskottelen olevani naimisissa sillä kuka päästäisi vaimon ja tyttäret maailmalle!
Toimin jo niin itsenäisesti muissakin asioissa että usein minlta kysytään onko minulla miestä :) On toki! Häntä ei vaan kiinnosta tarpeeksi.
Typo :)
Eli Ulkomailla viikko silloin tällöin...
Onko miehesi sanonut, ettei häntä kiinnosta? Ja vielä tarkentanut, ettei kiinnosta matkustelu vai yhdessäolo perheen kanssa? Minulta meni vuosia ymmärtää se, että omalla miehelläni oli myös muita mielenkiinnon kohteita kuin minä ja perhe. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö perhe olisi tärkeä. Me ilmaisemme tuon tärkeyden hyvin eri lailla; mieheni tekisi mitä tahansa minun ja lasten eteen, siis jotakin konreettista kuten korjaa pyörät, kuskaa minne ja milloin vain (lapset ovat tästä olleet erittäin ylpeitä ja muistelevat tätä nyt aikuisina) jne. minä en tuota arvostanut aikoinani vaan ajattelin, että ainoa oikea tapa välittää perheestään on olla läsnä ja keskustella päivän kuulumisista jne. Näinhän ei tietenkään ole vaan mieheni rakastaa yhtä paljon lapsiamme kuin minä.
Avioliitto on taitolahi eikä se ole helppoa mutta erittäin antoisaa. Me olemme olleet yhdessä 35 vuotta ja luulempa että aika moni karikko on jo läpikäyty. SIitä olen onnellinen, että olemme vielä yhdessä; ongelmat kasvattavat (olkoon kuinka klisee tahansa) ja kun ne kohdataan yhdessä, ainakin jollain tasolla, se vain vahvistaa liittoa; tämän huomaan vasta usein jälkeen päin.
Vaikka olemme siis totaalisen erilaisia mieheni kanssa, olemme omalla tavallamme kasvaneet yhteen. Meillä riittää myös intohimoa toisiamme kohtaan joka on yksi tärkeä tekijä myös. Ihania miehiä tuntuu olevan joka puolella mutten vaihtaisi miestäni yhteenkään, jokaisella nimittäin on puolensa ja puolensa.
Kannattaa yrittää ja toisaalta sietää sekä määräajoin tarkistaa myös omat asenteet, voisiko niitä muuttamalla asiat kohentua.
Jos jatkuvasti näet vain ikäviä asioita avioliitossasi ja perhe-elämässäsi, se vaikuttaa myös lapsiinne ja ilmapiiriin. Valitettavasti lapset kärsivät eniten juuri tuosta vanhempien pahantuulisuudesta ja huoneosta ilmapiiristä, ei niinkään siitä, onko isä mukana kivoilla reissuilla vai ei. Isän kanssa voi tehdä jotain muuta. Onhan ero yksi vaihtoehto, ratkaisuna tuollaisiin ongelmiin en sitä kyllä pidä.
Ei eroaminen ole helppoa. Itse uskon pieniin askeliin. Iso pieni askel oli mennä nukkumaan toiseen huoneeseen ja pitää siitä kiinni. Tämä fyysinen 'ero' toimii eduksesi. Pääset kiinni omaan minuuteesi, alat kyetä tunnistamaan, mitä tapahtuu. Pienetkin askeleet vievät määränpäähän. Ole ylpeä jokaisesta pienestäkin edistysaskeleesta. Yks kaks huomaat, että ne vievät sinua niin 'varmoin askelin' eteenpäin, ettei paluuta vanhaan minääsi ole.
Perhekeskuksesta saat kriisiajan seuraavasti. Mene yleislääkärin vastaanotolle, kerro että tilanteesi on akuutti, tarvitset välittömästi kriisiapua. Avioliittosi on jo pitkään ollut vaikeassa pattitilanteessa. Lääkäri laittaa tämän eteenpäin kuntasi perhekeskukseen. Siellä psykologit käsittelevät pyyntösi, ja saat kotiin lapun, jossa sinut kutsutaan tapaamiseen. Kriisitapaa.isiin varataan noin viidestä kymmeneen tapaamista. Pidä puolesi, ja sano että tarvitset kymmenen. Vaikka tapaamisissa tuntuisi, ettei ole apua jne... Niin loppuvaiheessa huomaat, että kaikki on muuttunut. Prosessissa sinä olet tärkein. Paluuta. vanhaan ei ole. Pienet askeleet vievät perille. Sika (tai emefantti) syödään pieninä paloina. Kirjahylly tyhjennetään kirja kirjalta ennen kuin se siirretään, tai muutetaan toiseen osoitteeseen. Ei mitään tehdä PUM!
Ensin voit prosessissasi kohdata erilaisia pelkoja, alat peruuttamaan. Ok. Jatkat kuitenkin prosessia (koska epäkohdat liitossa eivät kadonneetkaan, vaikka taas yhden viikon luulit niin), ja yhtäkkiä yllätyt! Pelkosi katoavat. Et pelkää taloudellista selviytymistä. Hukkuminen huonoon itsensä kohteluun on paljon vaarallisempaa. Pelkosi haihtuvat, käsittämättömän ihmeellistä. Tästä syystä pitää edetä pikkuaskelin eikä jättää kesken vaikka välillä tuntuu siltä.
Yhtäkkiä huomaat että paluuta vanhaan ei ole. Seinä vastassa. Sinä olet muuttunut! Sinä kestät kaiken, mitä eteesi tulee!