Haluaisin eritoten miehiltä mielipidettä, että voiko minua ikinä hyväksyä menneisyyteni takia? Muitakin mielipiteitä tilanteesta...
Olemme olleet avopuolisoni kanssa reilu viisi vuotta ja olemme 25 ja 24 vuotiaita. Rakastan häntä ihan hirveästi, olen kodinhengetär eli tykkään siivota ja huolehtia, seksissä aktiivinen ja kekseliäs. Annan hänelle vapautta. En ikinä voisi pettää häntä. Suhteemme on hyvä, olemme toistemme parhaat kaverit ja kestämme arjen hyvin. Yleisesti siis menee hyvin. Ainoa vika meidän suhteessa on minun menneisyys.
14-17 vuotiaana olin epävarma, todella huono itsetuntoinen tyttö. 14 vuotiaana mies juotti minut känniin ja vastusteluista huolimatta harrasti seksiä kanssani. Sen jälkeen alkoikin koulu mennä päin helvettiä. Kotona en viihtynyt kun äiti joi koska isä meni ja tuli eli siis petti häntä jnejne tästä ei sen enempää. En tiedä mihin paritteluun jouduin tai muuhun, mutta seksiä siis harrastin ympäriinsä/päädyin paikkoihin missä minut painostettiin ja kännäsin ja kaikki meni ihan päin helvettiä. Häpeän häpeän ja häpeän tätä aikaa ylikaiken. En tiedä miksi jatkuvasti hain itseni paikkoihin missä minut painostettiin. En tuntenut sanaa Ei silloin ja olin ihan liian kiltti muutenkin. Viiltelyn takia jouduin 15 vuotiaana koulukuraattorille mutta hän puhui vain omia asioitaan, minä en kiinnostanut tätä kuraattoria yhtään :D oli turhaakin turhempia käyntejä. 18 vuotiaana oli yksi yhdenyön juttu baarista, mutta tämä meno ei tosiaan enää jatkunut. Olen ollut asioiden takia erittäin masentunut ja harkinnut monesti itsemurhaa. Lukkiuduin myös kotiin. Sosiaalista elämää ei oikein muuten ollut.
Mies sai tietää tästä pari vuotta sitten tekstailtuaan exheilani kanssa, joka sitten yksityiskohtaisesti selitti näitä asioita miehelleni. Liian yksityiskohtaisesti. Jouduin tästä puolen tai vuoden päästä kertomaan kaiken. Tai romahdin miehen painostuksen alla. Mies vetää nyt menneisyyttäni riitoihin mukaan ja aina selittää kuinka olen oksettava ja olen kuin cocispullo josta on sata ällöä miestä juonut ja hänelle jää vain ne ällöt pohjat jäljelle. Ja tähän siis vertasi minua eikä ole pahinta mitä on sanonut.. ja en tosiaan ole sadan kanssa ollut enkä edes puolenkaan sadan.
Ennen en ajatellut asioita, mutta mieheni ansiosta oikeasti mietin ja vatvon näitä pääni sisällä. Aina joka riidan jälkeen varsinkin häpeän ja tunnen oloni nöyryytetyksi. Kaikki mitä mieheni sanoo ja mihin vertaa on täysin totta. Mutta kun olen aikuistunut niin paljon ja muuttunut, olen täysin eri.
Törmäsimme valitettavasti myös kerran näihin henkilöihin ja mieheni menetti täysin järkensä. Meni aukoo päätä ja uhkaili ja oli ihan lähellä ettei tullut tappelua. Pelkään siis nykyään ihan kauheasti törmääväni näihin henkilöihin varsinkin mieheni kanssa, en tiedä mitä tapahtuisi tai miten reagoisin tai miten he reagoisivat. En ihmettelisi vaikka he hakkaisivat mieheni suunsoiton takia johonki henkihieveriin. Mutta voinko puhua tästä mieheni kanssa? En mitenkään.
En tosiaan tunne näiden asioiden takia olevani mieheni arvoinen. Tai yhdenkään miehen. Tuntuu että minä olen tehnyt itseni naiseksi, jonka on pakko elää yksin ilman kavereita tai miehiä. En siis ole enää kavereihini yhteydessä, koska he ovat osa menneisyyttäni josta haluan päästä irti.. JA heidän kauttaan kuulisin näiden miesten kuulumisia mitä en tod halua.
Sitä myös haluaisin tietää, voiko mieheni enää rakastaa minua niinkuin ennen tai voiko hän katsoa edes minua ilman että kaikki paska tulee hänen mieleensä? Olen ehdottanut eroa mutta mieheni ei siihen suostu. Miksi ei? Selkeästi vaivaa häntä..
En usko psykiatreihin missä käytäisiin vaan läpi asioita. Mitä hyödyttää aina sukeltaa vaan syvemmäs menneisyyttä.
Olemme olleet avopuolisoni kanssa reilu viisi vuotta ja olemme 25 ja 24 vuotiaita. Rakastan häntä ihan hirveästi, olen kodinhengetär eli tykkään siivota ja huolehtia, seksissä aktiivinen ja kekseliäs. Annan hänelle vapautta. En ikinä voisi pettää häntä. Suhteemme on hyvä, olemme toistemme parhaat kaverit ja kestämme arjen hyvin. Yleisesti siis menee hyvin. Ainoa vika meidän suhteessa on minun menneisyys.
14-17 vuotiaana olin epävarma, todella huono itsetuntoinen tyttö. 14 vuotiaana mies juotti minut känniin ja vastusteluista huolimatta harrasti seksiä kanssani. Sen jälkeen alkoikin koulu mennä päin helvettiä. Kotona en viihtynyt kun äiti joi koska isä meni ja tuli eli siis petti häntä jnejne tästä ei sen enempää. En tiedä mihin paritteluun jouduin tai muuhun, mutta seksiä siis harrastin ympäriinsä/päädyin paikkoihin missä minut painostettiin ja kännäsin ja kaikki meni ihan päin helvettiä. Häpeän häpeän ja häpeän tätä aikaa ylikaiken. En tiedä miksi jatkuvasti hain itseni paikkoihin missä minut painostettiin. En tuntenut sanaa Ei silloin ja olin ihan liian kiltti muutenkin. Viiltelyn takia jouduin 15 vuotiaana koulukuraattorille mutta hän puhui vain omia asioitaan, minä en kiinnostanut tätä kuraattoria yhtään :D oli turhaakin turhempia käyntejä. 18 vuotiaana oli yksi yhdenyön juttu baarista, mutta tämä meno ei tosiaan enää jatkunut. Olen ollut asioiden takia erittäin masentunut ja harkinnut monesti itsemurhaa. Lukkiuduin myös kotiin. Sosiaalista elämää ei oikein muuten ollut.
Mies sai tietää tästä pari vuotta sitten tekstailtuaan exheilani kanssa, joka sitten yksityiskohtaisesti selitti näitä asioita miehelleni. Liian yksityiskohtaisesti. Jouduin tästä puolen tai vuoden päästä kertomaan kaiken. Tai romahdin miehen painostuksen alla. Mies vetää nyt menneisyyttäni riitoihin mukaan ja aina selittää kuinka olen oksettava ja olen kuin cocispullo josta on sata ällöä miestä juonut ja hänelle jää vain ne ällöt pohjat jäljelle. Ja tähän siis vertasi minua eikä ole pahinta mitä on sanonut.. ja en tosiaan ole sadan kanssa ollut enkä edes puolenkaan sadan.
Ennen en ajatellut asioita, mutta mieheni ansiosta oikeasti mietin ja vatvon näitä pääni sisällä. Aina joka riidan jälkeen varsinkin häpeän ja tunnen oloni nöyryytetyksi. Kaikki mitä mieheni sanoo ja mihin vertaa on täysin totta. Mutta kun olen aikuistunut niin paljon ja muuttunut, olen täysin eri.
Törmäsimme valitettavasti myös kerran näihin henkilöihin ja mieheni menetti täysin järkensä. Meni aukoo päätä ja uhkaili ja oli ihan lähellä ettei tullut tappelua. Pelkään siis nykyään ihan kauheasti törmääväni näihin henkilöihin varsinkin mieheni kanssa, en tiedä mitä tapahtuisi tai miten reagoisin tai miten he reagoisivat. En ihmettelisi vaikka he hakkaisivat mieheni suunsoiton takia johonki henkihieveriin. Mutta voinko puhua tästä mieheni kanssa? En mitenkään.
En tosiaan tunne näiden asioiden takia olevani mieheni arvoinen. Tai yhdenkään miehen. Tuntuu että minä olen tehnyt itseni naiseksi, jonka on pakko elää yksin ilman kavereita tai miehiä. En siis ole enää kavereihini yhteydessä, koska he ovat osa menneisyyttäni josta haluan päästä irti.. JA heidän kauttaan kuulisin näiden miesten kuulumisia mitä en tod halua.
Sitä myös haluaisin tietää, voiko mieheni enää rakastaa minua niinkuin ennen tai voiko hän katsoa edes minua ilman että kaikki paska tulee hänen mieleensä? Olen ehdottanut eroa mutta mieheni ei siihen suostu. Miksi ei? Selkeästi vaivaa häntä..
En usko psykiatreihin missä käytäisiin vaan läpi asioita. Mitä hyödyttää aina sukeltaa vaan syvemmäs menneisyyttä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oksettavaa että miehesi kutsuu sinua noin. Fiksu aikuinen mies ymmärtää kyllä, että raiskattu teini menee varmasti sekaisin ja seurauksena voi olla juuri tuollaista holtitonta elämää. Sä et ole mikään syyllinen, pikemminkin uhri... Ootko sä sitten kertonut tosta että sut pakotettiin seksiin? Koska jos et ole, etkä sun ahdistuksista, sun mies on voinut saada kuvan että oot muuten vaan mennyt harrastamaan seksiä monien kanssa. Pitää olla myös aika vanhanaikainen ja epävarma mies, jos ei kestä sitä että naisella on ollut useampi seksikumppani. Ongelma ei todellakaanole sinussa. Miehen ja sinun pitäisi molempien käydä terapeutilla. ''Käsitellään asioita'' oikeasti auttaa. Siinä saa monia solmuja avattua ja tajuaa asioita. Loppujen lopuksi kaikki ovat kuitenkin itse vastuussa omasta onnellisuudestaan. Asenteita ja keinoja käsitellä asioita voi muuttaa aina.
Jaa, nainen on sairas niin kauan kun hakee huonon miehen hyväksyntää.
Joku hyötyy terapiasta, toinen pärjää ilmankin. Mutta huonoilla ihmisillä ei kannata itseään ympäröidä, vaan hyvillä. Monoa persuksiin vaan tollekin äijälle ja tsemppiä sulle :)
Joku ammattiapu voisi kuitenkin olla hyväksi. Joku, joka auttaisi sua paremmin ymmärtämään "entistä itseäsi" ja suhtautumaan siihen aikaan ilman häpeää. On aika vaikeaa kasvaa ihmisenä, jos menneisyydessä on käsittelemätön möykky. Maailma on täynnä ihmisiä, joilta elämä on karannut käsistä teini-iässä, mutta ovat silti päässeet ihan tavalliseen elämään ja yli kaikesta.
Se, että miehesi käyttää menneisyyttäsi aseena riidoissa, ei taatusti auta asiaa yhtään. Minusta ei ole rakastavan ihmisen käytöstä niin sanotusti lyödä lyötyä.
Jokaisella meistä on menneisyytemme. Jokainen meistä on joskus tehnyt jotain, mitä häpeää tai vähintäänkin toivoisi, että olisi jättänyt tekemättä. Ihminen on erehtyväinen ja eritoten nuorella iällä todella altis väärille vaikutuksille.
Älä turhaan soimi itseäsi rankasta menneisyydestäsi. Se, että olet joskus tehnyt jotain minkä toivoisit jättäneesi tekemättä, ei tee sinusta huonoa ihmistä. Ilmiselvästi olet eri ihminen kuin muinoin ja miehesikin tulisi ymmärtää se. Ei hänen tarvitse pitää siitä, mitä nuoruudessasi on tapahtunut, mutta on ala-arvoista häneltä vetää menneisyyttäsi riitoihin mukaan ja jatkuvasti muistuttaa sinua tekemistäsi virheistä. Mielestäni hänen käytöksensä on jopa julmaa ottaen huomioon, että sinä kärsit edelleen menneisyydestäsi noin paljon.
Toivottavasti miehesi ymmärtää moukkamaisen käytöksensä, ja jollei ymmärrä niin toivottavasti sinä arvostat itseäsi tarpeeksi ollaksesi ottamatta vastaan noin kylmää kohtelua.
Lisäyksenä vielä se, että sinua kohdeltiin todella kaltoin esim sen miehen toimesta, joka juotti sinut humalaan ja käytännössä raiskasi. Se ei ollut sinun vikasi, vaikka miten olisit itse vapaaehtoisesti juonut tms mutta on aina aikuisen tehtävä ymmärtää olla käyttämättä tuollaista tilannetta hyväkseen.
Tuollaisesta kokee lähes väistämättä häpeää ja syyllisyyttä. Sitä miettii miksi meni mukaan, miksi suostui juomaan, miksi oli niin tyhmä, että luotti jne. Sinä olit kuitenkin käytännössä melkein lapsi, kokematon, eksyksissä. Mies toimi niin väärin kuin tuollaisessa tilanteessa voi toimia ja olisi ollut hänen tehtävänään huolehtia turvallisuudestasi, mutta kaikki ihmiset valitettavasti eivät toimi oikein, vaikka he ymmärtäisivätkin tekevänsä väärin. He eivät vain välitä.
Katsopa tämä linkki:
http://www.vaestoliitto.fi/nuoret/seksi/seksuaalinen_kaltoinkohtelu/
Hyvillekin ihmisille tapahtuu huonoja asioita, ja lapsen/nuoren ei voi olettaa käyttäytyvän niin kuin aikuinen. Haluaa kelvata, olla mieliksi, tuntea jotakin. Sä olet nyt kuitenkin eri ihminen. Älä ota itsellesi syytä siitä, että sua on kohdeltu väärin.
Miehesi käytös on todella loukkaavaa, olkoonkin, että ehkä hänkin kärsii puolestasi. Jos haluatte jatkaa yhdessä, mielestäni teidän todellakin pitäisi mennä keskustelemaan ulkopuolisen auttajan kanssa. "Sukeltaminen" voi olla rankkaa, mutta kuten aiemmissa kirjoituksissa todettiin, se voi auttaa ymmärtämään, miksi toimi niin kuin toimi ja ymmärtämään sen, että se on ohi eikä sen tarvitse antaa määrätä koko loppuelämää.