Proteiinivalmiste naiselle

fitstarter

Olen taas päättänyt alkaa liikkua enemmän, ja nyt olisi tosissaan tarkoitus ruveta käymään lenkillä 4-5 kertaa viikossa, siihen päälle reisi-vatsa-peppu -muokkausta ohjaajan avulla kaksi kertaa viikossa kuntosalia lähinnä viikonloppuisin.
Olen kasvissyöjä, joten lihasta en protskua saa. Onko siis "turhaa" ostaa päivittäistavarakaupasta proteiinijauhetta? Onko Leaderin Hera tässä kohtaa mistään kotoisin?
Entä kuinka tärkeää on juoda palautusjuoma?

170cm/61kg

33

419

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joo näin

      Ihan oli juttua uutisissa että useimmat syövät turhaan proteiini valmisteita vaikka eivät edes liiku niin paljoa. Ruokavaliolla saa myös proteiinia melkoisesti.

      Esim.
      http://www.huippukuntoon.fi/paino/vähemmän-hiilareita-dieettiviikko

      Sen verran kyllä tiedän sanoa ettei Leaderin protskuja suositella :D

      • "Ruokavaliolla saa myös proteiinia melkoisesti"

        -Toki. Ja siitähän se valta-osa päivän protskutarpeesta tuleekin.

        Mutta sellaista ruokaa ei olekkaan josta saisit protskua hydrolisoidussa muodossa, mikä on sen nopean palautumisen kannalta erittäin olennaista.
        Joten palkkarista puhuttaessa "oikeasta" ruuasta ei ole kilpailijaksi.

    • "nyt olisi tosissaan tarkoitus ruveta "

      -Eli vielä et tarvitse yhtään mitään. Ensin ruokavalio kuntoon ja sitten voit mahdollisesti miettiä hienosäätöä lisäravinteilla jos on tarvetta.

      Sitten kun olet OIKEASTI aloittanut sen kovan treenin, ni asia on toinen.

      Palkkarista on perus sunnuntaikuntoilijalle maksimissaankin marginaalista hyötyä. OIKEASTI kovaa treenaavalle hlölle jolla on se ruokavalio muutenkin hiottu kuntoon, ni hyöty on huomattava!

      Palkkarin merkki on yks lysti, sisältö ratkaisee.
      Eli pitää löytyä oikeassa suhteessa (tämä riippuu lajista ja suorituksen kestosta) pitkä ja lyhytketjuisia hiilareita sekä hydrolisoitua proteiinia.
      Jos se protsku ei ole hydrolisoidussa muodossa, ni voit yhtä hyvin syödä jonkun maitorahkan tms treenin jälkeen...eli imeytyy muuten melko hitaasti.
      Toki palkkari voi myös sisältää kreatiinia jne, mutta tämä on taas lajikohtaista.

      Kannattaa verrata hintoja. Merkistä ei kannata maksaa. Jenkkimerkit lähes poikkeuksetta aina kalleimpia, joskaan ei välttämättä yhtään sen laadukkaampia. ;)

    • nönnönnnöö

      Hydrolysaatista on turha maksaa itteään kipeäksi. Vetäset palkkarin vaikka tuntia ennen reeniä niin aminohappoja on kyllä kierrossa ihan riittävästi siinä vaiheessa kun treeni on ohi.

      • Ei toimi noin.

        Jos on niin persaukinen että parinkympin hydrolysaatti kaataa budjetin, ni sitten on kyllä muutenkin talous kuralla. X)

      • 767457
        TheOne kirjoitti:

        Ei toimi noin.

        Jos on niin persaukinen että parinkympin hydrolysaatti kaataa budjetin, ni sitten on kyllä muutenkin talous kuralla. X)

        Huh, huh ! Taas on liikkeellä "mömmökauppiaat" lypsämässä tyhmiltä kuntoilijoilta fyrkat veks. Lopettakaa jo noi proteiinihöpinät !!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • markut_markkuilee
        TheOne kirjoitti:

        Ei toimi noin.

        Jos on niin persaukinen että parinkympin hydrolysaatti kaataa budjetin, ni sitten on kyllä muutenkin talous kuralla. X)

        Salimarkut täällä taas levittelee broscience uskomuksiaan.

      • 767457 kirjoitti:

        Huh, huh ! Taas on liikkeellä "mömmökauppiaat" lypsämässä tyhmiltä kuntoilijoilta fyrkat veks. Lopettakaa jo noi proteiinihöpinät !!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Meikäläisellä kun nyt sattuu jo työn ja koulutuksen puolesta olemaan tuo ravintopuoli varsin hyvin hallussa. Mites teikäläisellä..?! ;)

        Enkä ole täällä(kään) myymässä yhtään mitään, joten se siitä sun teoriasta. ;D

      • nönnönnöö

        Olisko sulla joku kirjallisuus- tai tutkimusviite heittää, jonka mukaan hydrolysaatilla saavutetaan jotain merkittävää hyötyä verrattuna siihen, että otetaan esim reilu annos pieruheraa 1h ennen treeniä. Sekin tehostaa kuitenkin proteiinisynteesiä ja nostaa veren aminohappotasoja useiden tuntien ajaksi. "Mä penkkaan enemmän", "tää mun koulutus" jne ei o kovin vakuuttavaa argumentointia asiasi puolesta.

      • nönnönnöö kirjoitti:

        Pssst..google. ;)

        Aiheesta on tutkimuksia pilvin pimein.

      • Pieruherahifistelijä
        TheOne kirjoitti:

        Pssst..google. ;)

        Aiheesta on tutkimuksia pilvin pimein.

        Ei sitten löydy mitään viitteitä väitteiden tueksi? Noin sitä huijataan hyväuskoisilta rahaa, mutta sinähän et ole persaukinen joten ei mitään väliä. Toivottavasti et työskentele ravitsemusalalla tai personal trainerina ja huijaa muita näillä "aiheesta on tutkimuksia pilvin pimein googlessa" -väitteillä. Varmasti joka asiasta maailmassa löytyy tutkimuksia, mutta se kun ei vielä riitä. Pitäisi löytyä tutkimuksia jotka todistaa asian oikeaksi.

        Samaa mieltä "nönnönnöö":n kanssa että palkkari pieruheraa ennen treeniä ajaa saman asian ja sitten kun vetää toisen vielä treenin jälkeen niin ei ole proteiinista ainakaan kehittyminen kiinni.

        Ja vaikka sitten hydrolysoidusta proteiinista jotakin marginaalista hyötyä olisikin, niin mitä se perusjamppa sillä tekee kun perusasioissa on melkeinpä jokaisella puutteita. Joko syö liian vähän tai liian paljon, treeni on liian kevyttä tai treenaa väärin, vetää kännit kerta viikkoon, syö makkaraa päivittäin...

        Mikäs siinä jos sattuu olemaan kehonrakennuskilpailija, joka saa lisäravinteet ilmaiseksi sponsorilta. Silloin tottakai kannattaa käyttää.

      • Pieruherahifistelijä kirjoitti:

        PT:nä toiminut jo vuosikausia..valmennettaviin kuuluu niin peruskuntoilijoita kuin EM-tason ammattiurheilijoitakin. Usean eri lajin edustajista. Alan koulutusta ja kokemusta on takana siis melkoisesti.

        Että enköhän tiedä mistä puhun. Tulokset puhuvat puolestaan.

        Se jos teikäläinen ei osaa edes netistä löytää tietoa ja virallista tutkimusdataa on ihan sun oma menetys..ei mun.
        Meikäläinen kun ei ilmaiseksi rupeaa mitää ravinto-opin luentoa pitämään ilmaiseksi yhtään kenellekkään. ;)

        Ei tässä mitään luentoja olla kyselty vaan ihan tutkimusta, joka todistaa hydrolysoidun heraproteiinin hyödyn verrattuna tavalliseen herakonsentraattiin, jos tavallisen heran ottaa ennen treeniä ja hydrolysoidun treenin jälkeen.

        Jos aiheesta on tutkimuksia pilvin pimein niin olisit edes yhden asian todistavan laittanut näytteeksi. Itsekkin tuli hydrolysoitua heraa käytettyä joskus 15 vuotta sitten enkä huomannut eroa konsentraattiin tai isolaattiin missään treeniin liittyvässä. Maustamattomana maistui kyllä ihan järjettömän paskalta.

      • Pieruherahifistelijä
        TheOne kirjoitti:

        PT:nä toiminut jo vuosikausia..valmennettaviin kuuluu niin peruskuntoilijoita kuin EM-tason ammattiurheilijoitakin. Usean eri lajin edustajista. Alan koulutusta ja kokemusta on takana siis melkoisesti.

        Että enköhän tiedä mistä puhun. Tulokset puhuvat puolestaan.

        Se jos teikäläinen ei osaa edes netistä löytää tietoa ja virallista tutkimusdataa on ihan sun oma menetys..ei mun.
        Meikäläinen kun ei ilmaiseksi rupeaa mitää ravinto-opin luentoa pitämään ilmaiseksi yhtään kenellekkään. ;)

        Pitää vielä sen verran kysyä että mitä mieltä olet hiilareista palkkarissa? Jos vetää palautusjuomana proteiinia maltoa/dextriiniä tai sitten pelkästään proteiinia ja syö hiilareita päivän aterioilla enemmän, onko suurempaa vaikutusta? Tähän väittäisin itse että ei ole pahemmin vaikutusta normitreenaajalle. Kilpaurheilija joka treenaa 2 kertaa päivässä, alkaa jo olla vaikutusta.

        Ei ole tarkoitus dissata äijää millään tavalla koska jos olet personal trainerina ollut vuosikausia, niin et voi silloin olla kovinkaan huono. Tuossa ammatissa huonommat tippuu varmaan jo alkumetreillä. Tarkoitus on vain saada ihmisten silmät auki mainoksilta. 99% treenaajista ei tee hevonpersettä hydrolysoiduilla proteiineilla, lompakko vain kevenee turhan takia. Ostaa ennemmin kukkia/olutta puolisolle.

    • Nainen 40+

      Lenkkeillessä sulta kuluu hiilareita, puntilla proteiinia. Tankkailen ruualla vähän erilailla sen mukaan, mikä on päivän päätreeni. Mulla on käytössä itsetuunattu palkkari punttitreenin jälkeen, mutta sinä treenaat niin vähän että et tarvitse sellaista.

      Joka tapauksessa, pärjäät oikein hyvin kun juot treenin jälkeen kaksi lasillista maitoa. Maito on paras palautusjuoma.

      Kati Alander ei käytä muuten MITÄÄN lisäravinteita. Käyhän katsomassa leidin kuvaa. Eli ei tarvitse, jos osaa pelata syömiset oikein.

      Saat proteiinisi ihan samoista lähteistä kuin tähänkin saakka, vaikka olet kasvissyöjä. Syöt vaan enemmän niitä protskunlähteitäsi.

      • silmät aukaiskaa

        Oletko noin sinisilmäinen kun luulet ja uskot ettei Kati Alander käytä MITÄÄN lisäravinteita?
        Samoin ketjussa kirjoittava The One on ilmiselvästi käyttänyt oikein terästettyjä "lisäravinteita", kuin Alanderkin.

      • silmät aukaiskaa kirjoitti:

        Oletko noin sinisilmäinen kun luulet ja uskot ettei Kati Alander käytä MITÄÄN lisäravinteita?
        Samoin ketjussa kirjoittava The One on ilmiselvästi käyttänyt oikein terästettyjä "lisäravinteita", kuin Alanderkin.

        "Samoin ketjussa kirjoittava The One on ilmiselvästi käyttänyt oikein terästettyjä "lisäravinteita"kuin Alanderkin. "

        -Teikäläisen kannattaa harkita töitä anti-doping toimikunnassa kun jo pelkkien kuvien perusteella pystyt 100% varmuudella kertomaan kuka on roinannut ja kuka ei! XD
        Säästyis meinaan kalliiden testausmenetelmien maksut ja vaiva! ;D

        Melkoisia fakiireja (=lue vajakkeja) on kyllä taas liikkeellä. X)

        Kaikki tietysti ovat myös vajakkeja jotka eivät usko puhtaaseen, aineettomaan urheiluun!
        Niin kauan syytön kuin todeksi todetaan. Tyson Cay! Vainio! Myllylä!

      • Anonyymi
        TheOne kirjoitti:

        "Samoin ketjussa kirjoittava The One on ilmiselvästi käyttänyt oikein terästettyjä "lisäravinteita"kuin Alanderkin. "

        -Teikäläisen kannattaa harkita töitä anti-doping toimikunnassa kun jo pelkkien kuvien perusteella pystyt 100% varmuudella kertomaan kuka on roinannut ja kuka ei! XD
        Säästyis meinaan kalliiden testausmenetelmien maksut ja vaiva! ;D

        Melkoisia fakiireja (=lue vajakkeja) on kyllä taas liikkeellä. X)

        Eihän leuka ja nenä ole kasvaneet kuin muutamia ja vielä muutamia senttejä😂😂😂💪💪
        Olisikos se liika maito🤔🤥

    • et sinä tarvitse mitään humpuukkijuomia vaan kunnon kotiruokaa!

      • Anonyymi

        Ei kai kukaan humpuukia tarvitse.
        Mutta lisäravinteet ovat lisä. Siis lisä.
        Eli ei humpuukia vaan ihan sitä se on mitä siinä lukee.
        Aika helppo ymmärtää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai kukaan humpuukia tarvitse.
        Mutta lisäravinteet ovat lisä. Siis lisä.
        Eli ei humpuukia vaan ihan sitä se on mitä siinä lukee.
        Aika helppo ymmärtää.

        et tarvitse mitään lisää jos ruokavalio kunnossa

      • Anonyymi
        timitys kirjoitti:

        et tarvitse mitään lisää jos ruokavalio kunnossa

        Jos ja jos ja jos. Sen jälkeen mutta kuin ja mutta kuin. Vanha virsi.
        Edelleen, tuote ei ole humpuukia. Se on ihan sitä mitä kuuluukin.
        Ja mitä on tämä "kunnon kotiruoka"? Ja kuinka usein tätä surullisen kuuluisaa kotiruokaa pitää nauttia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Humpuukia ne lisät ovat. Mutta saahan sitä rahansa työntää mihin tahansa turhuuteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Humpuukia ne lisät ovat. Mutta saahan sitä rahansa työntää mihin tahansa turhuuteen.

        Niin vaikka siihen "kunnon kotiruokaa"...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos ja jos ja jos. Sen jälkeen mutta kuin ja mutta kuin. Vanha virsi.
        Edelleen, tuote ei ole humpuukia. Se on ihan sitä mitä kuuluukin.
        Ja mitä on tämä "kunnon kotiruoka"? Ja kuinka usein tätä surullisen kuuluisaa kotiruokaa pitää nauttia.

        kannattaa perehtyä normaaliin ruokavalioon jos et tiedä ravinnosta mitään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin vaikka siihen "kunnon kotiruokaa"...

        lisiä ei tarvitse kun syö hyvin ja riittävästi

      • Anonyymi
        timitys kirjoitti:

        kannattaa perehtyä normaaliin ruokavalioon jos et tiedä ravinnosta mitään.

        Olet hauska hemmo.
        "kunnon kotiruokaa" ja nyt "normaali ruokavalio". Ai että, mitähän vielä.
        Kumpaan humpuukin nyt sitten pitää rahaa työntää, heittää hukkaan, "kunnon kotiruokaan" vai "normaaliin ruokavalioon"????

      • Anonyymi
        timitys kirjoitti:

        lisiä ei tarvitse kun syö hyvin ja riittävästi

        Mitä on epänormaali ruokavalio?
        Onko kotiruoka sitä mitä syödään kotona vai voiko kotiruokaa syödä töissä, tuleeko siitä sitten kunnon työ ruokaa? Miten kunnon kotiruoka eroaa ihan tavallisesta kotiruuasta. Mitä se kotiruoka nyt sitten onkaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet hauska hemmo.
        "kunnon kotiruokaa" ja nyt "normaali ruokavalio". Ai että, mitähän vielä.
        Kumpaan humpuukin nyt sitten pitää rahaa työntää, heittää hukkaan, "kunnon kotiruokaan" vai "normaaliin ruokavalioon"????

        kaikenmaailman "lisät" ovat humpuukkia jossa menee rahat hukkaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä on epänormaali ruokavalio?
        Onko kotiruoka sitä mitä syödään kotona vai voiko kotiruokaa syödä töissä, tuleeko siitä sitten kunnon työ ruokaa? Miten kunnon kotiruoka eroaa ihan tavallisesta kotiruuasta. Mitä se kotiruoka nyt sitten onkaan.

        epänormaalia on juoda jotain lisäravinnelitkuja.

    • Anonyymi

      Ostat vaan kalleinta proteiinijauhoa jossa on pisin nimi ja kiiltävä pinta pussissa. Tuoteselosteessa pitää olla sanoja kuten: trimonosulfaatti, aminoketju, hydroloitu nukleoosisuodatus ym. Sillä tavalla se maito- ja kananmunarehujauhe on parhaimmillaan tukemassa placebona treenaamista. Ja takuuvarmat, tajunnan räjäyttävät, huumaavan tuoksuiset pierut tulevat ikäänkuin kaupanpäällisinä. Turautellaan, kun salilla kohdataan!

      • Anonyymi

        Taidat tietää nämä hommat hyvin kun tulee nimikkeet kuin apteekin hyllyltä...
        Kun käytät hormooneita niin sama kai mitä syöt...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      77
      4542
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      11
      2543
    3. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      175
      1725
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      260
      1592
    5. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      124
      1460
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      122
      1347
    7. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      9
      1277
    8. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      72
      1269
    9. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      76
      1242
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      996
    Aihe