Sanotaan, että parisuhde on ensimmäiset kaksi vuotta täyttä huumaa, sen jälkeen tasaantuu. Noh, meillä sitä kesti ensimmäisen vuoden ja sen jälkeen tasaantui.
Ensi viikolla tulisi kaksi vuotta täyteen, päätin kuitenkin etten mieti asiaa, mieskään tuskin muistaa.
Tässä on aika kauan jo mennyt niin, että ainoa läheisyys on tullut seksin kautta, sekin oikeastaan silloin kun mies haluaa, parin kolmen viikon välein.
Mies ei kehu koskaan, lähinnä naljailee/vitsailee ulkonäöstä vaikken ole mistään kohtaa lihava(sanotaan vaikka näin että kuntoilen lähes päivittäin, mies ei tee juuri mitään) ja pukeudunkin niin, että mies tykkää, tai tykkäsi ainakin ennen.. "Harmitonta huulenheittoa", hän sanoo kun vitsailee ulkonäöstäni. Jos laitan samalla tavalla takaisin, hän loukkaantuu.
Yhdessä tekeminen sitten, noh tehdään mitä tehdään, lähinnä vain mitä hän on keksinyt. Minun ideani pakkaa olemaan huonoja tai ne vain sivuutetaan. Jaksanko enää ehdottaa? En oikein ja sekään ei tietenkään ole hyvä. Kun mies ehdottaa, ja jos vastaan että kaikki käy, mies suuttuu ja lähtee yksinään.
Mitäs vielä.. Niin juu, meillä molemmilla on koira, hänen on pienempi kuin minun ja nukkuu AINA meidän välissämme ollessani hänen luonaan yötä. Kun yritän hetkenkin verran käpertyä miehen viereen, alkaa hän kutsua koiraansa ja kaappaa tämän kainaloon.
Mies on hyvin itsepäinen, kuten minäkin. Mutta taitaa olla vieläkin itsepäisempi kuin minä, olen huomannut pääseväni helpommalla kun teen niin kuin tahdotaan. Toki se ei ole hyvä muttei kuulemma sekään, että tekisin niin kuten haluaisin. Pitäisi miellyttää ja toisaalta ei pitäisi.. Monesti myös mies on sanonut että jos sanon jotain väärin tai käyttäydyn hänen mielestään väärin, ei hän halua lähteä kanssani mihinkään tai hän ei halua minua seksuaalisesti. Kun kysyn että mitä nyt olen tehnyt/sanonut väärin, en saa vastausta. Ai niin, huonoja päiviä ei saa olla(paitsi hänellä), eikä varsinkaan tuoda sitä esille.
Silti, rakastan tätä kyseistä miestä. Ja jään odottelemaan parempia päiviä sillä osaa mies olla ihanakin, enemmän hyviä hetkiä on kuin huonoja. Minulla vaan vaivaa läheisyydenpuute.
Saimpas purettua tuntojani. On hyvä taas jatkaa.
Ensi viikolla tulisi kaksi vuotta täyteen, päätin kuitenkin etten mieti asiaa, mieskään tuskin muistaa.
Tässä on aika kauan jo mennyt niin, että ainoa läheisyys on tullut seksin kautta, sekin oikeastaan silloin kun mies haluaa, parin kolmen viikon välein.
Mies ei kehu koskaan, lähinnä naljailee/vitsailee ulkonäöstä vaikken ole mistään kohtaa lihava(sanotaan vaikka näin että kuntoilen lähes päivittäin, mies ei tee juuri mitään) ja pukeudunkin niin, että mies tykkää, tai tykkäsi ainakin ennen.. "Harmitonta huulenheittoa", hän sanoo kun vitsailee ulkonäöstäni. Jos laitan samalla tavalla takaisin, hän loukkaantuu.
Yhdessä tekeminen sitten, noh tehdään mitä tehdään, lähinnä vain mitä hän on keksinyt. Minun ideani pakkaa olemaan huonoja tai ne vain sivuutetaan. Jaksanko enää ehdottaa? En oikein ja sekään ei tietenkään ole hyvä. Kun mies ehdottaa, ja jos vastaan että kaikki käy, mies suuttuu ja lähtee yksinään.
Mitäs vielä.. Niin juu, meillä molemmilla on koira, hänen on pienempi kuin minun ja nukkuu AINA meidän välissämme ollessani hänen luonaan yötä. Kun yritän hetkenkin verran käpertyä miehen viereen, alkaa hän kutsua koiraansa ja kaappaa tämän kainaloon.
Mies on hyvin itsepäinen, kuten minäkin. Mutta taitaa olla vieläkin itsepäisempi kuin minä, olen huomannut pääseväni helpommalla kun teen niin kuin tahdotaan. Toki se ei ole hyvä muttei kuulemma sekään, että tekisin niin kuten haluaisin. Pitäisi miellyttää ja toisaalta ei pitäisi.. Monesti myös mies on sanonut että jos sanon jotain väärin tai käyttäydyn hänen mielestään väärin, ei hän halua lähteä kanssani mihinkään tai hän ei halua minua seksuaalisesti. Kun kysyn että mitä nyt olen tehnyt/sanonut väärin, en saa vastausta. Ai niin, huonoja päiviä ei saa olla(paitsi hänellä), eikä varsinkaan tuoda sitä esille.
Silti, rakastan tätä kyseistä miestä. Ja jään odottelemaan parempia päiviä sillä osaa mies olla ihanakin, enemmän hyviä hetkiä on kuin huonoja. Minulla vaan vaivaa läheisyydenpuute.
Saimpas purettua tuntojani. On hyvä taas jatkaa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Lähde mielummin ajoissa kuin myöhemmin. Et selvästikään ole tyytyväinen tilanteeseen etkä ole onnellinen. Jos keskustelu ei auta. Ei mikään auta.
Tuskin haluat loppuelämääsi tuhalta suhteessa, jossa sinua ei arvosteta.
Hyvä parisuhde palsta kun aina neuvotaan eroamaan. Ei ikinä ajatella, että tilanteen voisi korjatakin. Ilmankos Suomessa erotaan jatkuvalla syötöllä. Kukaan ei seurustele enää kahta vuotta enempää, ja ne jotka seurustelee niin ovat nähneet vaivaa suhteen toimivuuden eteen eikä ole eronneet heti ensimmäisten vastoinkäymisten edessä.
Aloittaja nostaa kissan vaan pöydälle ja iskee miehen seinää vasten. Jos tahtoa ja tunteita löytyy molemmilta niin siitä vain taistelemaan yhteisen hyvän puolesta.
Minä en ainakaan olisi suhteessa, jossa joutuu TAISTELEMAAN!!!
Mieshän on selkeästi narsistinen eli persoonallisuushäiriöinen, eikä siihen auta edes terapia.
Niinpä, Suomessa on paljon eroja, koska tämä kansa on niin sairasta sakkia. Kukaan ei tajua rakkaudesta mitään. Miehet ottavat naisesta vain kodinpitäjän, ja samalla naiskentelevat muualla.
Ap:llä ei ole ensimmäinen vastoinkäyminen kyseessä, vaan pidempiaikainen ja jatkuva henkinen pahoinpitely alkaa ottaa koville. Älä hyvä ihminen ala syyllistämään uhria, joka muutenkin on jo ihan hajalla!
Minusta on aika kovaa väittää jonkun olevan narsu jos ei oikeasti tiedä henkilöä. Narsu on kuitenkin aika rankka määritelmä eikä aloittajan mies sen kriteerejä minusta täytä. Mies ennemminkin tuntuisi olevan hiukan hemmoteltu lapsena, Ehkei häntä ole kukaan laittanut vielä seinää vasten.
Ja mitä taistelemiseen tulee niin kyllä joka suhteessa on vastoinkäymisiä, vai luuletko että elo olisi pelkkää ruusuilla tanssimista kun se oikea löytyy? Tuskinpa vain. Taistelulla voi tarkoittaa työtäkin, on tehtävä töitä yhteisen hyvän puolesta. Mutta sinä et varmaan sitäkään halua tehdä? Kaikki menee helposti ja sulavasti?..
"Hyvä parisuhde palsta kun aina neuvotaan eroamaan."
-Valitettavan usein se on se ainoa ratkaisu. Turha sitä kuollutta hevosta on enää piiskata. Omaa ajan ja vaivan tuhlausta kun TOISTA EI VOI MUUTTAA...
Täysin samaa mieltå! Ajoissa uuteen suhteeseen tai yksin.
Tuohan on aivan sairasta meininkiä. Koira sängyssä! Välissä! En usko! Selkeämmin ei miehesi voisi viestiä haluavansa sinusta eroon! Usko hyvä ihminen!
Jos vaimoni haluaisi tuplatäkkimme asemesta erilliset peitot niin herättäisin keskustelun, että mistäs nyt tuulee?
Mitä olen tehnyt noin täysin väärin?
Parinmuodostuksen perusteistahan täällä ei keskustella.
Siitähän nuo älyttömyydet johtuvat!
Toista ei voi muuttaa, mutta joskus muutoksen voi saada alkuun muuttamalla omaa käytöstään. Kun reagoikin toisin kuin on ollut tapana (tai jättää reagoimatta), se pakottaa joskus toisenkin muuttamaan tapojaan. Eli ei se ihan niinkään menee, että jos ei ole heti alussa valinnut oikein, saa kaiken toivon heittää.
Joskus tai useinkin ongelma on siinä, että tulkitsee toisen sanomisia ja tekemisiä väärin eikä varmista, mitä toinen on tarkoittanut. Tai pitää havaitsemansa ongelmat ja tunteensa omana tietonaan eikä selväsanaisesti kerro niistä toiselle. Ja sitten se tapa keskustella ongelmista: ollaanko taistelupari vai ollaanko samalla puolella? Juututaanko riitelyyn ja valtataisteluun vai yritetäänkö nähdä ongelman yli, ratkaisuun?
" jos ei ole heti alussa valinnut oikein, saa kaiken toivon heittää. "
-Esimerkki tapauksessa ei ollutkaan kyse siitä että oltaisiin enää ihan alussa.
" Juututaanko riitelyyn ja valtataisteluun vai yritetäänkö nähdä ongelman yli, ratkaisuun? "
-AP:n kirjoituksesta paistaa vahvasti se toisen osapuolen välinpitämättömyys kumppania kohtaan. Sekä joustamattomuus ja yleinen halu hallita parisuhteessa.
Tällaista ihmistä on vaikea saada näkemään napaansa pidemmälle. Ja pitkällä tähtäimellä tilanne yleensä vain pahenee..
Mutta niin kauan kuin niitä hyviä hetkiä on enemmän kuin huonoja, ni toivoa lienee vielä...
Tarkoitin sitä, että ihminen voi muuttua, parempaankin suuntaan. Hyvä parisuhde ei ole siitä kiinni, että on löytänyt Sen oikean. Eikä se, että joskus menee huonosti, ole merkki siitä, että puoliso on välttämättä väärä.
Otetaanpa esimerkki. "Ensi viikolla tulisi kaksi vuotta täyteen, päätin kuitenkin etten mieti asiaa, mieskään tuskin muistaa." Nainen päättää olla ajattelematta asiaa, mutta varmaan pettyy silti, jos mies ei muista. Sitten nainen voikin ajatella, että mitäs mä sanoin. Voisko tässä kohdin avata suunsa ja aloittaa miehen kanssa keskustelun, että nyt kun ollaan kaksi vuotta oltu yhdessä, miten on mennyt ja mitä tulevaisuudessa halutaan?
Usein tulkitsee toisen sanomiset ja teot sen perusteella, miten ne omaan, päänsisäiseen malliin sopii. Kuulostaa lässynlässynläältä, mutta oikeasti, joskus toinen ei kerta kaikkiaan tajua loukkaavansa, jos sitä ei hänelle kerro. Pitää todellakin olla kanttia sanoa, mistä ei tykkää ja mitä haluaisi eikä odottaa, että toinen tajuaa. Joskus olisi hyvä muistaa sanoa niistäkin asioista, jotka sujuvat ja joissa toinen on hyvä...
Narsistinen ei ole vielä diagnoosi, narsisti on. Aloittajan kuvailema henkilö on vahvasti narsistinen. Tunnistan sen, koska olen saanut aiheesta vankan koulutuksen, ja kokemukseni on todellakin yli neljäkymmentä vuotta narsistien kanssa toimimista.
Taistelu on aina turhaa. Aikuisten ihmisten on kyettävä keskustelemalla selvittämään erimielisyyksiä. Pahalla saa aina pahaa aikaiseksi, hyvällä hyvää. Parisuhteen yhteinen hyvä tulee yhteistyöllä, ei toista vastaan olemalla. Kyllä, parisuhde menee helposti ja sulavasti myös erimielisyyksien vallitessa, jos kumpikaan ei lähde taistelemaan, vaan toimii yhteisen hyvän puolesta.
Ok, olet siis päättänyt olla tuon miehen kanssa, mutta haluat vaan ? jotain..tiedätkö mitä haluat siis?
sanot haluavasi läheisyyttä eli sinulla on läheisyyden puute.
Jos mä olisin sinä, niin haluaisin ensin että solvaukset loppuu. Mutta minähän en ole sinä.
Monet naiset ihmettelevät, miksi heidän mies on ilkeä ja solvaa ja ilkkuu ja nauraa..
tekee sitä ja tätä..
Mutta jos nyt lähdetään siitä liikkeelle, että toivomalla parempia päiviä mies ei muutu. niin mitä voit tehdä.
Ensinnäkin normaali itsetuntoinen ihminen /nainen opettaa toisille miten heitä kohdellaan. Sinunkin miehesi osaa jollekin olla ihmisiksi, ja jos ei osaa, hänen ystävänsä koostuvat pian pelkästään vaimosta.
Eli kuinka toimit siten, että aiheutat että loukkaukset jatkuu?
Veikkaampa että monen tällaisen tapauksen takana on ihan sellainen päinvastainen käytös..eli sanotaan toista ja tehdään toista.
Kuten vaikkapa nainen on sovittamassa mekkoa ennen uloslähtöä ja kysyy mieheltä näytänkö hyvältä. Mies vastaa "No kyllä sinä siis suhteellisen hyvältä näytät siihen nähden mikä virtahepo olet yleensä, niin tottakai tuo mekko saa pääsi näyttämään hieman isommalta näin se ei jää takamuksen varjoon. Yleensähän kun olet laittanut tukkasi kiinni, pääsi näyttää herneeltä kun perseesi on niin iso"
nainen suuttuu , mies alkaa hihittää..
nainen heittää sanomalehdellä miestä päähän, mies suuttuu takaisin "Se eoli huumoria, etkö ymmärrä huumoria" (tämäkin on solvaus: Etkö ymmärrä huumoria..aliarvioi ihmistä kolmella sanalla)
Ensinnäkään..hyvä itsetuntoinen nainen ei lähde tuollaisen jälkeen enää minnekään. Toisekseen, hyväitsetuntoinen ei enää anna toistua tuon tilanteen, vaan se on jo niin vakava asia ja loukkaus, että SE PUHUTAAN tai sitten ei olla yhdessä niinkauan, kuin asia pitää keskustella. Siinä jäisi juhlat ja kaikki menemättä, siinä lentäisi mekko nurkkaan, ei IKIPÄIVÄNÄ tuollaisen jälkeen päivä enää jatku normaaliarataa.
Normaali itsetuntoinen ihminen, ei tee sitä että istuu ja loukkaantuu, mököttää, ja SILTI lähtee miehen kanssa..
Teetkö näin? että mies loukkaa ja silti olet hänen kanssa?
Sulla ei oo varaa antaa loukkauksien valua läpi sormien, ja jos annat niin sitten _ei voi syyttää_enää pelkästään miestäsikään tuossa tilanteessa..Hän on ihminen, joka toimii moukkamaisesti, toki hänelläkin on vastuu, mutta et voi luovuttaa koko elämääsi toisen käsiin ja odottaa milloin hän tämän tajuaa.
Sitten kun sanot tähän että "niin mutta kun jos sanon miehelle niin se ei auta.."jne..
sun on mentävä niin pitkälle kuin mahdollista, opettaaksesi hänelle että sua ei loukata.
Luuletko että muut ihmiset eroavat siksi että: a)eivät usko toiseen ihmiseen jonka kanssa ovat että hän osaisi halutessaan muuttua, b) eivät rakasta yhtäpaljon kuin sinä, c)eivät muutenkaan halua olla parisuhteessa, tai että d)eroaminen on heille helppoa?
Tai että heillä on enemmän voimia erota ja enemmän voimia rakentaa uusi elämä.
Tai jotenkin vähäisempi tunne( kuin sinulla) siitä että toinen on "se oikea"..
Ei. Normaali itsetuntoinen eroaa vaikka se on vaikeaa. Huolimatta siitä että rakastaa, ja nimenomaan taistelee pitkään tunteen kanssa "teinkö oikein"..
Normaali itsetuntoisella ihmisellä ei tietylaisen kohtelun jälkeen ole VAIHTOEHTOJA muuta kuin ero, mikäli toinen ihminen ei opi kohtelemaan mua oikein. Näin pitäisi sunkin ajatella..
Ei normaali itsetuntoinen päätä että nyt erotaan. Hän peräänkuuluttaa sen hyvä kohtelun, ja mikäli siinä pitää mennä eroon asti, se tapahtukoon. Se on hinta, minkäverran minä painan.
Ensin on se miten sua kohdellaan, sitten on se että KUKA kohtelee..
Kun sua mitätöidään ja loukataan ja pilkataan, Parisuhde ja KAIKKI laitetaan silläsekunnilla uhan alle, kunnes todellakin riita on sovittu ja se solvaus ei enään jatku.
Sitten vasta kiinnostaa olla yhdessä, kun toinen edes kohtelee mua oikein.
Jos tää kaikki toteutuu sulla niin saat koulutettua ihan hyvän miehen ..mutta pitää olla valmis eroamaan jos toinen ei usko. Jos et ole siihen valmis, mies tajuaa sen että voi hyppyyttää koska pelkäät eroa niin paljon että susta ei ole siihen..hän voi luottaa että voi haukkua sua ja silti pitää sut.
Pienistä asioista kasvaa kokonainen joki,..muista se että vaikka tuossa ei vielä lyömistä ole niin sekään ei yleensä ole kaukana jos miehellä on taipumus henkiseen väkivaltaan.
Ei mieheni narsisti ole, vaan hieman hemmoteltu, niinkuin joku taisi sanoakin. Olen narsistisen henkilön kanssa joskus seurustellut ja nykyiseni persoona on aika kaukana exäni persoonasta. Mieheni ei ole kuulemma koskaan tarvinnut astua muiden saappaisiin tarkastelemaan tilannetta toisen näkökulmasta käsin, hän ei vaan osaa. Perheensä ainoa lapsi, saanut aina kaiken hieman periksi joten suhteessa olettaa hieman samaa.
Hän on luonteeltaan vahva mutta kiltti, sosiaalinen, on siis paljon kavereita mutta viihtyy kotona ellei kyseessä ole vaellusreissu niin sitten on menossa.
Minä taas olen liian kiltti ja tosikko mutta omaan terävän kielen. Osaan sanoa miehelle takaisin mutta hän ei sitte myöskään ota huumorilla sanomisiani.
On näistä asioista juteltu ennenkin, mies vain ei oikein osaa muuttaa tapojaan, minä olen muuttunut paljonkin, sulkeutuneesta rohkeammaksi.
Miehellä on ollut parikin tilaisuutta ottaa ja lähteä, oikein ovea olen näyttänyt mutta silti takaisin on kääntynyt ja myöntänyt olevansa se idiootti. Hänen on vaikea myöntää olevansa väärässä, myöntää sen itsekin. Peiliin katsominen on sitä ettei hän näe vikaa itsessään vaikka tietää vikojen olemassa olon.
No sittenhän ei ole muutakuin opettaa se vaan sinnikkäästi kunnioittamaan sua. Se alue mikä ihmisellä on lapsellinen niin voi opettaa kuin 5-vuotiasta, että "mamista ei tunnu kivaltaa kun teet noin, älä enää sano mamille noin äläkä tee noin, tai mamin pitää mennä pois koska mamille tulee paha mieli"..
Mutta mitään sellaista ei saa uhata mitä ei ole valmis toteuttamaan.
Näköjään opetatte toisianne: sun on pakko opetella olemaan vähemmän kiltti omalla kustannuksellasi, ja miehesi on pakko opetella olemaan enemmän kiltti mikäli mielii yhdessä olla.
Ja älä kosta, vaan sano selkeästi mikä sulla vaivaa. Sitten jos ei usko, niin sano terävästi ja sit kysy miltä tuntuu kun sinä sanot näin.
Mutta jos menee ihan jatkuvasti väittelyksi niin elä alennu siihenkään, jotku miehet tykkäävät siitä, että elämä on tappelua ja aiheittavat tahallaan tilanteita koska tykkäävät siitä että toinen on helisemässä.