Eli mietin olisi kellään samanmoisia kokemuksia.
Eli olen 28v 181/110 jätkä, jota on vaivannut käsien puutuminen jo (erityisesti vasen) jo 2,5-3 vuotta. Joskus ovat kadonneet joksikin aikaa, mutta aina palanneet. Nyt viimeiset 2 viikkoa ovat olleet kamalia, kun käsi puutuu moneksi tunniksi, varsinkin yöaikaan, eikä saa nukutuksi millään. Myös ärsyttävät elohiiret pitkin kroppaa ovat vaivanneet jo suurinpiirtein saman ajan kuin tuo puutunut käsi. Elohiiriä on aivan kaikkialla. Molemmissa käsissä, mahassa, jaloissa, joka puolella kroppaa tärrää aivan joka päivä.
Lisäksi selkä on ollut kipeä, Rintaan asti pistelee lihaksia. Minulla on ollut myös rasituksessakin ilmeneviä hengityskatkoksia. Happea ei vaan saa kunnolla vedettyä sisään. Astman mahdollisuutta tutukittiin, mutta sieltäkään ei löytynyt lääkärissä mitään.
Olen ollut melko kova juomaan alkoholia (vuosia sitten) ja poltan tupakkaa, mutta nyt olen molempia saanut vähennettyä merkittävästi. Alkoa en ole ottanut nyt ollenkaan kahteen viikkoon, enkä halua ottaakaan, vaan päästä eroon tuosta joka viikonlopun baareilusta. Lääkärillä olen käynyt monta kertaa puutuneen käen takia. Keuhkokuvat otettu, verikokeet, sydänfilmi jne. Mitään ei ole löytynyt, Sydän kuulemma toimii normaalisti, jotain pientä ääntä sieltä oli löytynyt, mutta ei kuulemma mitään vakavaa, joten asiaa ei ole sen koommin tutkittu. Maksa-arvot ovat olleet koholla, viimeksi kun mitattiin oli 160. Senkin takia alkon olisi nyt jäätävä. Isän suvun puolelta en tiedä onko mitään sairauksia, mutta äidin puolelta ei ole suvussa sydänvikaa tms.
Tiedän olevani ylipainoinen ja tahtoisin kovasti laihuttaa ja saada itsen kuntoon, tehdä oikein kunnon elämäntaparemontin, mutta en uskalla aloittaa mitään kunto-ohjelmaakaan koska pelkään näiden kaikkien oireien pahenevan sen myötä, kun mitään apua ei näihin ole saanut lääkäristäkään.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos lihakset ovat jumissa, niin tulee kuvatunlaista ongelmaa.
Sinuna menisin hierojalle.
Muista myös venytellä monta kertaa viikossa.
Varaahan aika neurologilta ja lopeta alkon käyttö.
Tsemppiä päätökselle aloittaa elämäntaparemontti. Ota alku rauhallisesti, vaikka reipasta kävelyä päivittäin, ei saa alkaa repiä itsestään kaikkea irti, kun ei ole kunnossa. Ruokavaliokorjauksia voi myös heti tehdä.
Hitaasti hyvää tulee, eiköhän se terveys ala normalisoitua, kun olet jo motivoinut itsesi ja jättänyt viinaksetkin.
Nyt rupes kiinnostamaan. Mitä maksa-arvoja sulta on oikeen mitattu, kun lukema on 160? Mut tosiaan, kandeis käydä noiden puutumisoireiden takia lääkärillä, mitään et menetä jos mitään vikaa ei löydy.
Hermopinne sinulla siinä kädessä on. Leikkaus ainoa hoito. Älä hierota, äläkä ota hermoratahoitoja. Lääkäriin siis,mars.
Täti on ihan oikeassa. Vika löytyy selkänikaman virheellisestä asennosta. Osteopaatti löytää tuon paikan kyllä, mutta tieto on hyödytön, ellei ko. alueen kuntoutusta tehdä. Fysioterapeutti tietää ja näyttää miten ongelmaa voi kotonakin hoitaa.
Ihan ens tulee mieleen kyllä hiirikäsi. Istua könötät koneella oikea käsi koholla. Vasen olkapää siinä kipeytyy, heijastuu siitä selkärankaa vinouttaen.
Kyseessä on todennäköisesti TOS, thorasic outlet syndrome. Mitään leikkauksia siinä ei tarvita, hoidetaan laihduttamalla ja fysikaalisella.
Kiitos kaikille vastanneille :)
En muista mitkä nuo mitatut maksa-arvot tarkalleen ovat, mutta 1,5v sitten oli 250 eli laskenut on. Ja koepala otettiin, todettiin että rasvoittunut on maksa.
Ja että laihdutuksella ja alkon jättämisellä pitäisi kuntoon saada, näin sanottiin.
Nyt tosiaan viime mittauksessa oli 160.
Täytyypä heti huomenna soittaa ja varata aikaa lääkärille tuon käden kanssa ja kertoa epäilyksistä mitä se voisi olla. Tuhannet kiitokset vielä kerran teille kaikille vastanneille! :)
Ettei vaan olisi verenkierrossa ongelmia. Jonkunlaista ongelmaa hengityksen kanssa ja puutumista kädessä ,muista kertoa nämä lääkärille. Mitä tarkoittaa kun rintaanasti pistelee. Oletko kokeillut mitään särkylääkettä tai vaikkapa asperiinia puutumiseen. Tupakan kyllä lopettaisin kokonaan vaikka uskon sen olevan vaikeaa.tuo rasituksessa hengityskatkoksia myös kannattaa erityisesti mainita.
Käytätkö mitään kalaöljytuotteita tai syötkö kuinka paljon kalaa erityisesti se paistamisessa irronnut kalan oma öljy on erittäin terveellistä.
Kannattaa liikkua ja venytellä. Googlella löytää ohjeita lihasten venyttelyyn.
Alkoholi ja lihavuus aiheuttaa molemmat rasvamaksaa, joten hyvä että haluat muutosta.
Myös jumissa olevat lihakset aiheuttaa ikäviä oireita.
Syö aitoa ruokaa. Ja aina sitä voi herkutella välillä.
Eli yksinkertaistettuna: Aikuinen tarvitsee hyvää rasvaa ja proteiinia n. 80 grammaa päivässä sekä vähintään 500 grammaa kasvikunnan tuotteita (kasviksia, vihanneksia, juureksia, hedelmiä ja marjoja). Kaikissa kasvikunnan tuotteissa on kuituja, joten sitä kansallisruokaamme "ruisleipää" EI kukaan tarvitse kuidun takia.
Neurologi olisi oikea lääkäri tutkimaan tuota elohiirtä ja puutumista ehkä.
Kokeile ensin kotikonstit.
Magnesium.
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=95
Kofeinismi.
http://qmies.blogspot.fi/
Elohiiret pitkin rintaa öisin viittaavat TOS syndroomaan. Se on helpo tarkistaa jos oireet provosoituvat vetäessä käsiä taakse ja päätä eteen, lääkäris osaa ne testit. Painonhallinta ja fysioterapeutin ohjaus auttaa, hoito on tosin pitkäkestoinen. Mitään leikkauksia ei tarvita eikä oikeastaan tutkimuksiakaan, diagnoosi on kliininen.