odottavan aika on pitkä

Mieshän voi olla tosi rakastunut, mutta se ei tarkoita sitä, että hän haluaisi naimisiin tai että hän haluaisi lapsia. Ehkä hänelle riittää se, että saa sinut sänkyynsä ja joskus muuallekin seurakseen ja pesemään paitojaan.

Eikös sitä yhteistä tulevaisuutta pitäisi suunnitella yhdessä. Jos mies haluaa ihan eri asioita kuin sinä, niin ei siitä avioliittoa koskaan tule.

Voi, tuo aloittajan tunne on niiiiin tuttu! Se, kun toista rakastaa niin mielettömästi ja toivoisi kihloja ja on jo mielipiteensä tuonut julki ja sitten pitäisi vain odottaa! Se on kyllä sietämätöntä (hyvälläkin tavalla). Itse en osannut pitää suutani kiinni, vaan silloin tällöin vihjailin ja sanoin suoraankin, etten vuosikausia aio odottaa.
En uhkaillut mitenkään tai ollut puhelakossa yms. Tein vain selväksi, että haluan kihloihin niin että mies sen ymmärsi. Pidin kyllä huolen, että mies ymmärsi myös sen, että en aio häntä pakottaa ja ehdottomasti haluan että hän tekee sen omasta tahdostaan silloin kun on itse valmis. En halunnut, että mies joskus pääsisi sanomaan että "enhä minä olis naimisii menny, mutku akka pakotti"

Hassua sinällään, koska mieheni oli sanonut minulle, että hän kyllä kosii ja me menemme naimisiin yms. näistä puhutttiin yllättävänkin paljon, ja mies oli kaikista aiheista avoin. Vain kihloista puhuttaessa hiljeni ja hymyillen pyysi minua malttamaan mieleni.
Koko ajan siis tiesin, että rakkaani minua kosii, mutta odottavan aika on todella pitkä, ja vaikka kuinka yritin olla asiasta hiljaa enkä udella tai kysellä tai vihjailla, niin kyllähän minä siihen ratkesin silloin tällöin. Myöhemmin mieheni kyllä sanoi, että ei se toisaalta huono juttu ollut, sillä vaikka hän olikin varma siitä, että minut vaimokseen haluaa ja nini päin pois, niin kosiminen aina vaan jäi. Että minä kyllä nopeutin asiaa, joka olisi vääjäämättä kuitenkin tapahtunut ;D

Kyllä minusta 3 vuotta on jo ihan riittävästi seurustelua, että suhdetta voisi viedä eteenpäin.

mieheni kosi minua kuukausi ennen kaksivuotispäiväämme. Menemme naimisiin muutaman vuoden kuluttua.

Oletteko puhuneet naimsiiinmenosta? Perheestä?
Mielestäni näistä asioista puhuminen on hyvin tärkeää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, ja jos mies ei halua puhua, välttelee tai vastaa kaikkeen en tiedä tai en ole ajatellut, niin onnea vaan odottamiseen, sillä miehellä ei ole sitten vielä aikomustakaan kosia saatika häitä suunnitella :/

" Ilmeisesti minun kannattaa vain ratkeilla silloin tällöin asiasta puhumisen suhteen."


Ei, ei kannata. Tuosta voi vaan seurata täysin päinvastaista. Ja onko se sitten kivaa, että se kosinta on osittain "pakotettu toimenpide suoritettavaksi" ?

Miksei voi vaan odottaa? Asioita voi tehdä ja elämää elää ilman sormuksiakin. Minä olen seurustellut avopuolisoni kanssa kohta 5 vuotta, eikä meillä ole ollut puhettakaan mistään naimisiinmenosta. Tai aikonaan mies sanoi, että se on sitten kertalaaki, eli kerran kosii ja kerran menee naimisiin ja siitä päätöksestä haluaa olla 100% varma. Sitä päivää odotan. Kyllä se vielä tulee. Sitten kun on oikea hetki, sitten kun kaikki on oikein mallillansa ja niinkuin pitää. Sitten kun pystyy täyttämään sen lupauksen, jonka aikoo antaa.

Joo noh...siinähän se onkin, että jos on ihan hiljaa ja odottelee vaan niin voi joutua odottamaan vaikka kuinka pitkään. Ja kärsimättömälle ihmiselle, joka sitä kosintaa odottaa kuin kuuta nousevaa (niinkuin minä tein) niin se voi olla yhtä tuskaa. Milloin olo on semmoinen et "eihän tässä mitään, kyllähän minä voin odottaa kun kuitenkin on tarkoitus koko elämä olla yhdessä.." ja seuraavassa hetkessä "miksei se jo kosi, kun on kerran luvannut? onko alkanut epäilemään? eikö se haluakaan minua vaimokseen?" että minä en kyllä olisi hissunkissun koko aikaa.

Ja kuten miehinikin sanoi minulle, niin hän kosi aivan vapaaehtoisesti ja suoraan sydämestään. Hän itse asiassa on se, joka häitä enemmän suunnittelee kuin minä. Minun silloin tällöinen vihjailuni vain muistutti miestäni, että ainiin!! kyllähän hän oli sitä monesti miettinyt ja tosiaan päättänyt, että minusta hänelle kyllä vaimo leivotaan, mutta itse kosiminen aina vain jäi, ei mitenkään tahallisesti :)

Meillä on kaikki ollut jo pitkään mallillaan, jo kauan ennen kihlaustakin. joten vaikka TIESIN 100% varmuudella, että mies kosii, niin tein selväksi, etten aio vuosikausia odottaa. :)

Mutta tuo kyllä kuulostaa jo oikein lupaavalta, että olette paljon asiasta puhuneet ja olette samaa mieltä. Myös perheenperustamisesta sun muista isoista jutuista on hyvä puhua jo ajoissa, ettei sitten tule myöhemmin kriisejä, kun ajatusmaailmat eivät kohtaakkaan. Minä esimerkiksi olen hyvin aikaisessa vaiheessa kerotnut miehelleni, etten pidä lapsista ja todennäköisesti en niitä halua. Silloin annoin hänen vapaasti miettiä ja päättää, haluaako olla kanssani vai ei.

minä luulen, että miehesi kyllä aikoo kosia sinua, mutta miehille tuo asian suorittaminen tuntuu olevan vähän vaikempaa. Vähän niinkuin he odottaisi, että heille sanotaan, että NYT menet ja kosit (mutta et tietysti sinä, koska kuitenkin mies haluaa yod. näk. yllättää ja olla se ketä sen päätöksen teki)... eli kyllä minä edelleen suosittelen silloin tällöistä vihjausta.. ;) (itse sanoin kerran kun olin kovin ahdistunut, että koeaika päättyy pian et jotaa tarttis alkaa tekee, et minä en ikuisesti aio pelkkä avopuoliso olla... :D )

Täällä kuudetta vuotta edelleen kihlausta odotellen... Odottavan aika todellakin on pitkä. Tapasimme vieläpä kesällä sellaisen tapahtuman merkeissä joka sattumoisin ei minään vuonna ole jäänyt kummaltakaan väliin ja aina siellä samoilta vanhoilta tutuilta saadaan molemmat kuulla utelua että koskas häihin tulee kutsu ja kuka saa olla kaaso!?

Itse olen tyytynyt jo kertomaan kaikille että kysyvät tältä viisaammalta puoliskoltani, sillä minä vanhoillisiin arvoihin asiassa tykästyneenä tykkään naisellisesta tavasta vain odottaa että kättäni pyydetään.

Toki olen vihjaillut jo neljännestä vuodesta lähtien ja tässä välissä on jo ehditty kohta yhtä monta vuotta asua yhdessä kuin seurustellakin.

Aina kun asiaa itse utelen, viimeksi juuri sen kesäisen tapahtuman yhteydessä yllätyin itsekin hiljaisuuteni jälkeen udellessani taas suunnitelmia. Tähän mennessä olen saanut selville: Suunnitelma on, ovelasti siihen ei vastattu onko suunnitelmalla joku tietty paikka tai aika. Kysymyksiä kierrettiin ja hymyiltiin epämääräisesti.

Joskus tekisi mieli huutaa kuin monet muutkin: KOSI NYT JO! Mutta, koska en halua pakottaa ja tykkään lopulta tästä tiedottomasta tilastani, annan asian olla.

Toivon vain että ei mene kymmeneksi vuodeksi sillä silloin itselläni on varasuunnitelma. Jos ei kymmenentenä seurustelun vuosipäivänä ala kihlausta kuulua: minä kosin! Tiedän paikan ja ehkä ajankin omalle suunnitelmalleni. Toivon vain etten ehdi suunnitella omaani niin paljon että petyn hänen kosintaansa mikäli se tulee ajoissa...

Järkyttävää huomata, miten alistuvia naiset ovat vielä vuonna 2013!
Siis odotellaan tossun alla, milloin tuo herra ja hidalgo armollisesti suvaitsisi pyytää naista vaimokseen!
Tällaisena vapaan ja tasa-arvoisen nuoruuden eläneenä naisena en moista ymmärrä.
Miten tuleva avioliittokaan sitten voisi olla tasa-arvoinen!
Monen vuoden nöyryyttäminen pakottamalla "odottamaan kosintaa" kertoo totuuden miehen tunteista...siis vallanhimosta ja tarpeesta alistaa toista.
Mikäli tunteet ovat aidot molemminpuolin, ei tuollaista pomotusleikkiä todellakaan tarvita, asiat etenevät ihan luonnostaan yhteisellä sopimuksella.

Hankkikaa hei leidit elämä ja unohtakaa kihlaukset ja häät. Keskittykää johonkin muuhun ja lopettakaa se miehen ahdistelu. Voi nimittäin olla niinkin että ne kihlat venyy siksi kun ahdistelette ja kyselette, odotatte.
Saattaa käydä niinkin että kun siitä oikeasti lopettaa sen puhumisen ja odottamisen, elää vaan, mies yllättääkin kosinnalla. Siinä miettimistä.

mä oon ollu ihan hiljaa jo parisen vuotta.. miäs aina joskus vihjailee jotain tyyliin "sitte häämatkalla" ym! olin ihan varma et viimeistää tön vuoden syksyllä kosis mut eipä oo vielä... tilaisuuksia on ollu vaikka mitä! vuosipäiviä, juhlia, koti-iltoja, romanttisia paikkoja, reissuja ym! mies ollu myös yksin kotona viikonloppuna koko päivän et ois voinu järjestää vaik sillon jotain yllätystä mut ei!!

alkaa tuntua et ihan tahallaan vaan puhuu tollasia ettei vaa pääsis unohtuu :(

Tuosta edellisestä viestistä tulikin mieleen eräs ilta, jolloin jo luulin Sen Hetken tulleen.. Avopuolisoni on lähiaikoina kertonut tosi usein rakastavansa minua ja nyt eräänä päivänä hän oli kotona koko päivän, kun taas minä tulin vasta illalla kotiin.
Ihmettelin, että miksi hän soitteli minulle muutamaan kertaan, että moneltako olen tulossa, olenko jo syönyt, olenko väsynyt jne. (ei kovinkaan tavallista)
Tullessani kotiin ulko-ovi oli lukossa ja väliovi kiinni (ei siis normaalisti ole, jos hän on kotona) ja kerkesin jo luulla, että hän on järjestänyt jonkun yllätyksen minulle.

No eipä ollut. Syy kyselyihin ei ollut yllätys saati kosinta, vaan p*netus. Nice.