Eikö 60-luvun musiikki kiinnosta porukkaa enää.
Otetaan esimerkiksi Maestron 60:s forever tilaisuudet olivat aina loppuunmyytyjä.
Missä vika ?
60-luvun musiikkia
5
343
Vastaukset
- lissu
Totta on ,
oli kivat pippalot ja tosi hyvät bändit,
porukka oli kivaa ja kaikilla oli hauskaa.
- Onko se kenties siitä kiinni ettei ole paikkaa missä voisi järjestää vastaavat pippalot ????
Ihmettelen myös minä --- mikä mättää ---- - Anonyymi
On aika ihmeellistä, että 80 - luvun musiikista on tehty pyhää ja se on kuin hunajaa. Jopa radiokanava on perustettu 80 - luvun musiikin soittamiselle. Kasari ei kuitenkaan soita kotimaista musiikkia.
Minua ihmetyttää suuresti, että 60- luvulle ei ole perustettu omaa radiokanavaa. Ei ole tiettävästi radiokanavaa, joka soittaisi pelkästään 60 - luvun pop ja rock musiikkia.- Anonyymi
Suomessa Nostalgia soittaa aika paljon 60-luvun musiikkia.
Netissä on satoja ''sixties'' asemia kuultavana.
Ei ole vikaa. Kuuntelen myös -60-luvun musiikkia kuten esim. Sam Cook, Beatles, The Supremes, Miles Davis, joskus saatan kuunnella Jerry Lee Lewis, Free(1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa), joskus Janis Joplin, Dusty Springfield, Engelbert Humperdinck, Charles Aznavour yms. Ja joskus saatan kuunnella myös joitain vanhenpia suomalaisia laulajia ja muusikoita.
Ja joskus Joan Baez.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 163471
Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?
Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit212372En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m321965- 181881
- 821858
- 261582
- 291450
Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?
Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui361427Miten lasketaan?
Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.91394Hyvää Huomenta Rakas Neiti
Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies111334