Meillä on takana kymmenen vuoden parisuhde, mutta olemme kuitenkin vielä melko nuoria. Meillä on aina ollut kotona niin että minä teen käytännössä kaiken. Mies tekee vain kun käskee ja silloinkin mieltään osoittaen. Ja nimen omaan vain käskemällä, pyytäminen ei johda toimintaan vaikka kuinka odottaisi.
Nyt on asiat karanneet käsistä ihan totaalisesti. Mies sairastui tukielinsairauteen vuosi sitten ja siitä lähtien on ollut alamäkeä. En voinut pyytää häneltä enää mitään koska hän ei pystynyt tekemään enää mitään. Työ jäi ja nyt on ollut työttömänä kotona. Hänellä on kyllä kavereita ja harrastuksia, mutta muuten elämänhallinta on ihan päin helvettiä. Hän valvoo myöhään ja nukkuu pitkään. Hänestä aikaisin sänkyyn meneminen tarkoittaa ennen kahta yöllä ja aikaisin herääminen ennen yhtätoista.
Hän käyttää harrastuksiin ja ulkona syömiseen (kavereiden kanssa) toista sataa kuukaudessa vaikka tulot ovat noin 500 e. Hän käy myös festareilla ja muilla reissuilla kavereiden kanssa. Minä maksan kaikki pakolliset kulut ja välillä annan hänelle rahaa koska hänellä on paljon sairauteen liittyviä kuluja. Hänen omatkin rahansa kyllä riittäisivät jos hän ei käyttäisi niitä turhuuteen. Hänen menonsa eivät ole tippuneet ollenkaan vaikka tulotaso tippui huomattavasti.
Hän ei tee kotona juuri mitään, ei kuulemma ehdi. Hän ei kykene hallitsemaan ajankäyttöään ollenkaan. Jos olen pyytänyt häntä tekemään päivän aikana jotain ja tulen kotiin puoli neljän maissa, ei hän ole saanut edes aloitettua. Kun kysyn mitä hän on tehnyt, hän on kuulemma "heräillyt ja syönyt aamupalaa sekä lukenut pari artikkelia netistä". Ja sitten lähteekin jo kavereiden luo, joiden kanssa pitää mennä johonkin syömään kun ei ole kotona ehtinyt tehdä ruokaa. En tiedä milloin tulee kotiin, koska yleensä olen jo nukkumassa.
Jokin aika minulla meni hermot kotiorjana olemiseen, joten lakkasin pesemästä hänen pyykkejään. Kuukausi meni ennen kuin hän alkoi kyselemään että missähän kaikki kalsarit mahtavat olla. Sanoin että ne ovat pyykkikorissa ja etten aio enää pestä hänen pyykkejään. Tämän hän hyväksyi.
Hän on aina ollut hoikka ja joskus jopa liian hoikka. Se johtuu siitä ettei hän syö tarpeeksi. Teen kyllä ruokaa ja ilmoitan että se on jääkaapissa, mutta yleensä hän ei sitä syö. Lisäksi olen ostanut jääkaappiin kaloripitoisia välipaloja, jotka sitten yleensä heitän vanhentuneina pois (en syö niitä itse koska minulla on painon suhteen päinvastaisia ongelmia). Silti hän aina valittaa alipainostaan. Nyt sairauden myötä paino on pudonnut entisestään ja hän ilmoitti että hänen täytyy alkaa syödä kaksi lämmintä ruokaa päivässä. Tämä "lämmin ruoka" on aina ollut hänelle tärkeä juttu, ainakin puheissa. Siinä kohtaa meni hermot ja sanoin etten aio enää toimia hänen kokkinaan. Minä syön lämpimän ruoan töissä enkä tarvitse enää toista ateriaa päivässä, joten en ymmärrä miksi minun pitäisi ruokaa laittaa. Hänen mielestään olen julma ja ilkeä, hän suurin piirtein porua vääntäen sanoi ettei selviä jos joutuu itse tekemään ruokaa kahdesti päivässä, kuihtuu kuulemma olemattomiin. Sanoin että siinäpä kuihtuu sitten, minä en ole aikuisen ihmisen ruokailuista vastuussa.
Nyt on asiat karanneet käsistä ihan totaalisesti. Mies sairastui tukielinsairauteen vuosi sitten ja siitä lähtien on ollut alamäkeä. En voinut pyytää häneltä enää mitään koska hän ei pystynyt tekemään enää mitään. Työ jäi ja nyt on ollut työttömänä kotona. Hänellä on kyllä kavereita ja harrastuksia, mutta muuten elämänhallinta on ihan päin helvettiä. Hän valvoo myöhään ja nukkuu pitkään. Hänestä aikaisin sänkyyn meneminen tarkoittaa ennen kahta yöllä ja aikaisin herääminen ennen yhtätoista.
Hän käyttää harrastuksiin ja ulkona syömiseen (kavereiden kanssa) toista sataa kuukaudessa vaikka tulot ovat noin 500 e. Hän käy myös festareilla ja muilla reissuilla kavereiden kanssa. Minä maksan kaikki pakolliset kulut ja välillä annan hänelle rahaa koska hänellä on paljon sairauteen liittyviä kuluja. Hänen omatkin rahansa kyllä riittäisivät jos hän ei käyttäisi niitä turhuuteen. Hänen menonsa eivät ole tippuneet ollenkaan vaikka tulotaso tippui huomattavasti.
Hän ei tee kotona juuri mitään, ei kuulemma ehdi. Hän ei kykene hallitsemaan ajankäyttöään ollenkaan. Jos olen pyytänyt häntä tekemään päivän aikana jotain ja tulen kotiin puoli neljän maissa, ei hän ole saanut edes aloitettua. Kun kysyn mitä hän on tehnyt, hän on kuulemma "heräillyt ja syönyt aamupalaa sekä lukenut pari artikkelia netistä". Ja sitten lähteekin jo kavereiden luo, joiden kanssa pitää mennä johonkin syömään kun ei ole kotona ehtinyt tehdä ruokaa. En tiedä milloin tulee kotiin, koska yleensä olen jo nukkumassa.
Jokin aika minulla meni hermot kotiorjana olemiseen, joten lakkasin pesemästä hänen pyykkejään. Kuukausi meni ennen kuin hän alkoi kyselemään että missähän kaikki kalsarit mahtavat olla. Sanoin että ne ovat pyykkikorissa ja etten aio enää pestä hänen pyykkejään. Tämän hän hyväksyi.
Hän on aina ollut hoikka ja joskus jopa liian hoikka. Se johtuu siitä ettei hän syö tarpeeksi. Teen kyllä ruokaa ja ilmoitan että se on jääkaapissa, mutta yleensä hän ei sitä syö. Lisäksi olen ostanut jääkaappiin kaloripitoisia välipaloja, jotka sitten yleensä heitän vanhentuneina pois (en syö niitä itse koska minulla on painon suhteen päinvastaisia ongelmia). Silti hän aina valittaa alipainostaan. Nyt sairauden myötä paino on pudonnut entisestään ja hän ilmoitti että hänen täytyy alkaa syödä kaksi lämmintä ruokaa päivässä. Tämä "lämmin ruoka" on aina ollut hänelle tärkeä juttu, ainakin puheissa. Siinä kohtaa meni hermot ja sanoin etten aio enää toimia hänen kokkinaan. Minä syön lämpimän ruoan töissä enkä tarvitse enää toista ateriaa päivässä, joten en ymmärrä miksi minun pitäisi ruokaa laittaa. Hänen mielestään olen julma ja ilkeä, hän suurin piirtein porua vääntäen sanoi ettei selviä jos joutuu itse tekemään ruokaa kahdesti päivässä, kuihtuu kuulemma olemattomiin. Sanoin että siinäpä kuihtuu sitten, minä en ole aikuisen ihmisen ruokailuista vastuussa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jatkuu vielä samaa rutinaa:
Olen sanonut nämä asiat hänelle ja kertonut mitä mieltä olen. Silloin hän muuttui hyvin surulliseksi ja sanoi että saan hänet kuulostamaan hirviöltä joka vain loisii. En halunnut pahoittaa hänen mieltään joten sanoin etten tarkoittanut sitä. Tarkemmin ajatellen tarkoitin kyllä juuri sitä.
En minä ketään työttömyydestä ja sairaudesta syytä, kyllä minulle riittäisi että toinen tekee parhaansa. Mutta kun hän ei edes yritä. Hän ei hoida terveyttään millään lailla, hän ei liiku eikä syö kunnolla, jotain burgeripaskaa vaan. Työpaikan etsimistä hän ei ota tosissaan, hakemuksia lähtee ehkä pari kuukaudessa, aina on paikoissa jotain miksi ei voi niihin hakea. Kodinhoidossa hän kuulemma yrittää parantaa tapansa, mutta yrityksen jäljet eivät näy missään.
Tähän asti hän on elänyt kuin hotellissa. Ruoka tulee pöytään katettuna ja lakanat vaihtuu sängyssä. Auto on aina tankattuna pihassa odottamassa, vaatteet viikattuna kaapissa. Onhan se osaltaan minunkin vikaani, kun olen liian hyvälle opettanut. Siinä vaan sairauden aikana se lipsui tähän asetelmaan, kun toinen ei oikeasti voinut tehdä yhtään mitään ja oli vaan hyvä että kävi kavereiden kanssa viettämässä aikaa. Mutta nyt sen asetelman pitäisi muuttua ja palata takaisin normaaliin tilaan. Hänen kuntonsa on jo sillä tasolla että voi hyvin palata työelämään ja alkaa hoitaa kotia omalta osaltaan.
Kuinka saan hänet ottamaan vastuuta elämästään? Olen jo lakannut laittamasta hänelle ruokaa, pesemästä pyykkiä ja syytämästä rahaa. Voinko tehdä vielä jotain muuta? Puhuminen on turhaa joten kai hänen on opeteltava elämän realiteetit kantapään kautta. Aina ei ole hauskaa ja kivaa, joskus täytyy tehdä myös ikäviä asioita.
Kaiken tämän valittamisen perään täytyy nyt todeta että on hänessä hyviäkin puolia. Hän ei esimerkiksi haise paskalta ja hieltä kuten useimmat hänen ystävistään. Hän myös kehuu ulkonäköäni, vaikkei siinä ehkä niin paljon kehumista olisikaan. Eikä hän räpellä viinan kanssa. Ja nyt, vuosien tappelun jälkeen, hän on alkanut ottaa osaa kotitöihin imuroimalla kämpän kerran viikossa. Ei siinä nyt mahdottomasti ole hurraamista, mutta onhan se alku. Ja kyllä minä häntä rakastan, siksi haluankin että hän ottaisi elämänsä haltuunsa eikä vain hilluisi ympäriinsä vailla päämäärää.
Kiitos ja anteeksi.
Kenestä nyt oikein kirjoitit?
Kyllä miehen nyt pitää tehdä ryhtiliike! Kavereita saa olla mutta onko ne kaikki yöeläjiä? Käyvätkö kaverit töissä? Onko hän niin sairas ettei muka mitään töitä voi tehdä?Jos on- sitten pitäisi hakea kuntoutukseen, työkykyarvioon ja sitä kautta sairaseläkkeelle.Ei yhteisasumisesta mitään tule jos hän vaan makaa päivät ja touhuaa omiaan ja yömyöhään.Päivärytmi kuntoon tai tai kattelit jakoon.Koti on yhteinen-niin kotityötkin.
saisko jonkun tiivistyksen
Kuulostaa tämä mies edullisemmalta lemmikiltä kuin vaikkapa koira. Sisäsiisti, kustantaa melkein itse itsensä eikä tarvitse juoksuttaa ulkona monta kertaa päivässä.
Mitä enempää voisit edes toivoa? Moni ottaa ristikseen jopa lapsia! Voitko kuvitella?
Mies ei passaa mutta ei myöskään vaadi passaamista. Et vain rakasta häntä sellaisena kuin hän on ja annat hänen tietää sen. Mies ei tuosta muuksi muutu. Jos hän ei kelpaa, lakkaa kiusaamasta häntä halveksunnallasi.
Mies nimenomaan odottaa passaamista, siksi hermostuikin niin kovasti kun ilmoitin lopettavani ruokahuollon. Ja on ihan kukkua ettei muka voi muuttua. Jos on muuttunut itsenäisestä aikuisesta jatkuvaa holhousta janoavaksi pikkupojaksi niin miksei sitten toisinpäinkin. Hän on edelleen sama ihminen, joka vain on joutunut elämässään aika lailla eksyksiin. Olen koettanut tukemalla ohjata oikeaan suuntaan, mutta eteenpäin suuntamisen sijaan hän vain polkee paikallaan.
Pakottamalla tai tyrkyttämällä et saa toista tekemään mitään. Enemmän inhon siihen tekemiseen. Vain jos hän itse huomaa tarpeen, tekee itse, jos ei muuten onnistu. Kunnasta voi saada apua jos on kipuja, esim. joku siivooja.
Asukaa erillään. Olet hemmotellut piloille. Hän sitten itse oppii laittamaan tai hankkii kotiin siivoojan/kodinhoitajan. Miksi sun pitäisi kuunnella, että hän vaatii ruuanlaittoa?
Hän voisi katsoa että onko järkevää mennä monille feastareille ja liian usein ravintolaan, jos tulot eivät riitä. Tai keksiä toimeentulolähteen josta lisätuloa.
Hänen vuorokausirytminsä ei ole ongelma, vaan enemmän muut asiat. Hän voisi silti opiskella jotain alaa, ellei ole jo, iltakoulutuksessa. Yrittäjyys?