Vietin viikonlopun eräässä pikkukaupungin kesätapahtumassa, josta on muodostunut jo eräänlainen perinne. Tapahtuma vetoaa minuun vahvan nostalgisuutensa (montakohan Finnhits-legendaa olen jo vuosien varrella ehtinyt tuolla nähdä?) ohella siksi, että se on talkoohengen ja paikallisten yritysten sponsoroinnin ansiosta ilmainen.
Pukeuduin siististi ja tyylikkäästi: kiillotin Eccot, silitin vaaleat Camel Active -puuvillahousuni (inhottaa tukea tupakkaan kytköksissä olevaa vaatevalmistajaa, mutta minkäs teet, kun ovat ainoat housut, jotka näyttävät ja tuntuvat hyvältä) ja valkoisen paidan... Näytin aivan tyypiltä joka työskentelee jossakin tylsässä firmassa, harrastaa golfia ja ajaa Volvolla.
Suuri osa ikäisestäni juhlayleisöstä kuitenkin luotti "Kiitos 1939–1945" -paitoihin tai sitten "Nälkä lähtee syömällä ja akka juomalla" -elämänkouluhuumorilla varustettuihin, Crocseihin, tatuointeihin, kovaan mökään ja reippaaseen humalatilaan. Näillä örveltäjillä luonnollisesti riitti kaltaistaan naisseuraa.
Tätä menoa katsellessani tiedostin taas kerran, ettei minulla ole viiteryhmää. Nämä edellä kuvatut meuhkaajat ovat ehkä kanssani samaa puoli- tai kokosyrjäytyneiden taloudellista ja sosiaalista luokkaa, mutta en tunne heihin minkäänlaista henkistä yhteyttä – eivätkä he minuun. Turhapa siinä olisi mennä jututtamaan jotakuta tällaista naista, vaikka he eivät varattuja olisikaan.
Niinpä minun olisi – jos olisin tahtonut yrittää tutustua naisiin – täytynyt hakeutua jonkin siistin konservatiivisesti pukeutuneen, selvänä liikkeellä olevan hameväen (no jaa, ehkä konservatiivisuuden nyt ei ihan hametasoa tarvitsisi olla) edustajan seuraan. Tällaisen ihmisen kanssa olisin voinut olla henkisesti lähempänä samaa tasoa, mutta sitten taas sosiaaliset ja taloudelliset tasot eivät olisi lainkaan kohdanneet. Tällaiset naiset ovat poikkeuksetta näilläkin sektoreilla ylempää tasoa – ja varmasti odottavat sitä myös seuraltaan.
Kokevatko muut olevansa samassa yksinäisessä tilanteessa, jossa oma henkinen, taloudellinen ja sosiaalinen taso eivät kulje käsi kädessä? Puuttuvien osa-alueiden nostaminen ylemmälle tasolle tuntuu mahdottomalta, mutta sekään yhdenmukaistusvaihtoehto ei houkuta, että pukeutuisi kesäjuhlilla risaisiin farkkuihin, "En ole gynekologi mutta voin vilkaista" -paitaan, maalaushommissa käytettyihin lenkkareihin, riipaisisi kunnon kännin, tappelisi ja sammuisi housut kintuissa pusikkoon.
Ennen kuin joku ehdottaa: boheemit taiteilijapiirit eivät ole ratkaisu, siihen joukkoon olen liian insinöörin oloinen.
Pukeuduin siististi ja tyylikkäästi: kiillotin Eccot, silitin vaaleat Camel Active -puuvillahousuni (inhottaa tukea tupakkaan kytköksissä olevaa vaatevalmistajaa, mutta minkäs teet, kun ovat ainoat housut, jotka näyttävät ja tuntuvat hyvältä) ja valkoisen paidan... Näytin aivan tyypiltä joka työskentelee jossakin tylsässä firmassa, harrastaa golfia ja ajaa Volvolla.
Suuri osa ikäisestäni juhlayleisöstä kuitenkin luotti "Kiitos 1939–1945" -paitoihin tai sitten "Nälkä lähtee syömällä ja akka juomalla" -elämänkouluhuumorilla varustettuihin, Crocseihin, tatuointeihin, kovaan mökään ja reippaaseen humalatilaan. Näillä örveltäjillä luonnollisesti riitti kaltaistaan naisseuraa.
Tätä menoa katsellessani tiedostin taas kerran, ettei minulla ole viiteryhmää. Nämä edellä kuvatut meuhkaajat ovat ehkä kanssani samaa puoli- tai kokosyrjäytyneiden taloudellista ja sosiaalista luokkaa, mutta en tunne heihin minkäänlaista henkistä yhteyttä – eivätkä he minuun. Turhapa siinä olisi mennä jututtamaan jotakuta tällaista naista, vaikka he eivät varattuja olisikaan.
Niinpä minun olisi – jos olisin tahtonut yrittää tutustua naisiin – täytynyt hakeutua jonkin siistin konservatiivisesti pukeutuneen, selvänä liikkeellä olevan hameväen (no jaa, ehkä konservatiivisuuden nyt ei ihan hametasoa tarvitsisi olla) edustajan seuraan. Tällaisen ihmisen kanssa olisin voinut olla henkisesti lähempänä samaa tasoa, mutta sitten taas sosiaaliset ja taloudelliset tasot eivät olisi lainkaan kohdanneet. Tällaiset naiset ovat poikkeuksetta näilläkin sektoreilla ylempää tasoa – ja varmasti odottavat sitä myös seuraltaan.
Kokevatko muut olevansa samassa yksinäisessä tilanteessa, jossa oma henkinen, taloudellinen ja sosiaalinen taso eivät kulje käsi kädessä? Puuttuvien osa-alueiden nostaminen ylemmälle tasolle tuntuu mahdottomalta, mutta sekään yhdenmukaistusvaihtoehto ei houkuta, että pukeutuisi kesäjuhlilla risaisiin farkkuihin, "En ole gynekologi mutta voin vilkaista" -paitaan, maalaushommissa käytettyihin lenkkareihin, riipaisisi kunnon kännin, tappelisi ja sammuisi housut kintuissa pusikkoon.
Ennen kuin joku ehdottaa: boheemit taiteilijapiirit eivät ole ratkaisu, siihen joukkoon olen liian insinöörin oloinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Joo, ymmärrän täysin. Mutta onko se inssiys nyt ehdottomasti niin suuri ongelma?
Nykyajan luokkayhteiskunta tuosta näkyy.
Ehkä sinun pitäisi alkaa oikeasti inssiksi?
En ihan ymmärtänyt, mut joo, olen minäkin poikkeava, että tiedän sen tunteen.
Tällainen vapaa sielu, ex-tempore-tyyppi, jalassa repaleiset farkkushortsit, mut ei haluu käyttää päihteitä, kun ilman niitäkin osaan pitää hauskaa...
Samanhenkiset on vähissä. Ainakin täällä.
Niinpä..Kokeiltuhan tuota on mutat tullut siihen tulokseen, että parempi olla yksin.Ei sen puoleen naiset ja miehet ovat noissa paikoissa oikein söpöjä koska lähinnä katson naamaa ennen paitaa, muta on vaikea aloittaa keskustelua naisen kanssa jonka paidassa lukee Karjala takaisin tai muuta vastaavaa. Kuitenkin he ovat mitä ehdottomammin sosiaaliluokkani eli prolet, mutta siitä huolimatta ei yhteistä säveltä löydy merkki vaatteissa.
Yritin kerran naamioitua paikalliseksi ja pääsinkin sikaripiiriin jossa poltettiin Cafe cream ja Hofnar sikareita siinä nolona koitin sytytellä omaani
kunnes tajusin, etten sittenkään soveltuisi tähänkään porukkaan sikareineni.
Yritin myös kusta housuihini ja sammua viereiseen peltoon, mutta ei siitäkään mitään tullut. Jos olisin maininnut henkilöitä kuten Salvador Dali,Minna Canth tai Paulo Coelho olisi minut kivitetty noitana, ja tästäkään huolimatta en sovellu ylempää sosiaaliluokan kanssa yhteen... Koska en jaksa keskustella asioista kuten kuukauden euribor ,superfood tai marxismin vaikutusksesta nykyajan luokkayhteikunan kehitykseen.
Joten nykyään olen yksin. Tarpeeksi monta kertaa kun yrittää niin huomaa kyllä, ettei pyöreä palikka mene neliskulmaiseen reikään.
Miksi Dalin. Coelhon tai Canthin maininnasta kivitettäisiin? Ja siis missä piireissä? Proleluokassa vai sikaripiirissä?
Maalla...Ja kaupungissa,ihmiset ei lue kirjoja. Sikaripiirit taas oli suora viittaus suomalaiseen sivistyneisyyteen kun melkein syödään ne sikarit kun pitää kostuttaa vaikka normaali kuolevainen ei edes mieti sikaria ja jos miettii,
niin sillä hinnalla saa huonoimillaankin 10 askia noita Hofnareita.
Kyllä noita nyt keskiluokassa ja ylemmässä luokassa luetaan tai ainakin esitetään luettavan. Nuo ovat vähän sellaista taiteen Hollywoodia, jonka kyllä kaikki tietävät ja ovat jossain määrin kiinnostuneita. Niistä Kiitos-paitaisista et ehkä löydä ketään, joka edes tietäisi nuo kaikki nimeltä.
Eikä tuo kostuttaminenkaan nyt mikään ihmekikka ole. Aina ne on kostutettu kun olen ollut sikarinpoltteluissa mukana. No ok, ehkä sitten väärällä tavalla?
" Kokevatko muut olevansa samassa yksinäisessä tilanteessa, jossa oma henkinen, taloudellinen ja sosiaalinen taso eivät kulje käsi kädessä? "
Sanoit asian todella hyvin! Minä koen juuri noin - Henkinen tasoni on huomattavasti sivistyneempi ja omaan korkeamman moraalin kun kun kaiken maailman öykkärit, eli henkiseltä tasoltani olisin passeli jollekin kunnolliselle naiselle joka viettää aikaansa selvinpäin ja siveellisesti, MUTTA sosiaalinen ja taloudellinen tilanteeni tekee lähes mahdottomaksi edes yrttää tutustua johonkin sellaiseen naiseen joka ei olisi näiden öykkäreiden vietävissä, sillä olen työtön ja vähävarainen - ei yksikään nainen sellaista halua kun minä olen, siis köyhää, työtöntä, sivistyneesti käyttäytyvää absolutistia.
Kannattaisiko omaksua edes vähän ns. öykkäriasennetta. Vaikkapa ottaa parit kaljat ennen kuin lähtee liikenteeseen... Sitten on jo helpompi pikkuisen puristaa jotain neitosta pepusta.
Ainakin on turhaa ottaa ylimielinen ja ylemmyydentuntoinen asenne muihin nähden. Tuskinpa olet muita parempi, luulet vain olevasi.
Sovitaan sitten niin, että en raittiina ja asiallisesti käyttäytyvänä ole parempi kuin puoli- tai kokoalastomana ympäripäissään sekoilevat ja möykkäävät urpot, mutta ainakaan en viihdy heidän seurassaan vaan koen sen vähintäänkin rasittavaksi, useimmiten jopa ahdistavaksi. Ehkä tämä on myös osa asenneongelmaani.
Se vaan että vaikka ottaisin 11 kaljaa, niin en silti muutu riehakaaksi enkä puristele ihmisiä pepuista. kaikki eivät vain ole samanlaisia.
Ei kännäävä ns. öykkäri ole ihmisenä välttämättä yhtään huonompi. Moni fiksu ja korkeasti koulutettu tunnollinen työntekijä ja ahkera kirkossakävijä osaa joskus pitää hauskaa. Se vain saattaa lipsahtaa yli, mutta aamulla tällainen ihminen on taas oma miellyttävä itsensä. En nyt sano, että minkäänlainen ryyppääminen ja sekoilu on hyvä asia, mutta harvoin mitään tosi ikävää sattuu.
Itse asiassa minäkään en tunne aina oloani kotoisaksi sellaisessa seurassa, mutta lähden yleensä ajoissa kotiin, jos en oikein viihdy.
Kannattaa kuitenkin katsella maailmaa avoimin mielin ja kokeilla joskus irrotella. Ei pepusta tarvitse puristaa, jos ei halua, mutta voi vaikka hieroa neitosen kireää niskaa.
Tässä ketjussa tuntuu olevan paljon itseään fiksuina pitäviä jotka varmaan aidosti on ihmeissään miksi eivät sopeudu ympäröivään maailmaan mutta kyllä se vain valitettavasti on teissä itsessänne vika, ehkä myös yhteiskunnassa joka koulutti teistä liian viisaita mutta samalla myös liian laiskoja tai hienoja "tavallisiin" piireihin.
Karu totuus on se että kaikki lähtee toimeentulosta, jos se kännissä möykkäävä apina on tehnyt viikon töitä ja lähtee sitten irrottelemaan missä tahansa vetimissä on hän silti yhteiskunnan kannalta paljon arvokkaampi kuin te Paolo Coelho ajatuksinenne ja hänelle hupinsa siis suotakoon varsinkin jos kustantaa teidän filosofointia tukien varassa.
Menkää töihin, tyhmien joukkoon, siellä saatatte jopa oppia pitämään joistakin heidän tavoistaan, ehkö jopa liitytte mukaan jossain vaiheessa mutta älkää viitsikö nenä pysytyssä väittää että jollain tapaa parempia tai fiksumpia olisitte niin kauna kun ne apinat kustantaa teidän viisastelua. Tämä Suomi kun ei mikään varsinainen sivityksen kehto ole muutenkaan niin kannattaisi sopeutua mieluummin kuin pyrkiä olemaan jotain mitä ei pysty näissä olosuhteissa olemaan kuitenkaan.
Ei sitä vaan pysty sopeutumaan mihin tahansa. Jos pitää pierukakkapilluhuumoria lapsellisena, niin aika hankala on enää aikuisiässä mieltään muuttaa. Jos suomalainen keskustelukumppani ei tiedä missä on Tampere, niin vaikea on sellaisen kanssa käydä pierukakkahuumoria henkevämpiä keskusteluja.
No en minä siis omista piireistäni valitakaan, en asukaan jossain peräloukussa, enkä syrjäytynyt millään mittarilla, verotkin maksan tuloistani. Sanonpahan vaan, että ei se ihan oma vika ole, eikä omasta halusta kiinni, ettei kaikkien kanssa viihdy.
Mutta sen verran toki myönnän sinullekin, että on minunkin näkökulmastani vastaavasti sitä pikkusormipystyssä-yläluokkaa, joiden seurassa ei saisi kesämökilläkään olla hihattomassa paidassa, eikä syödä tavallista grillimakkaraa pelkän sinapin kera. Sellaisilta toivoisin itse vähän relaamista.
Ehkä onkin kyse siitä missä itse on ja mikä on etäisyys itseä ärsyttäviin ryhmiin? Tosin en minä koe tuota yläluokkaa ärsyttäväksi tai itselleni mahdottomaksi seuraksi älynsä, vaan tapojensa vuoksi. Mutta ehkä ne kiitospaitaisetkin kokevat samoin minusta?
En nyt tuossa varsinaisesti tarkoittanutkaan sitä että kaikesta pitää tykätä tai sopeutua mihin tahansa, itsekin meinasin laittaa viikonloppuna avauksen iltalehden sivuilla olleesta pierun sm-kisoista että näinkö alas on vajottu, ei s..na. Lähinnä tarkoitin sitä että jos alkaa ajattelemaan olevansa jotenkin parempi kuin ne muut niin sillin on vähän vaarallisella tiellä, yksi kaverini oli juuri tuollainen nuorempana ja vähän kai vieläkin mutta elämä on opettanut aika rankalla kädellä. Me ollaan kaikki putkia joista toisesta päästä menee ruokaa sisään ja toisesta tulee paskaa ulos, paitsi kauniista naisita tietenkään ei, vastapainoksi joillakin sitä jaskaa tunkee sitten yläpäästäkin.
Eihän ne asiat kaikkien kanssa synkkaa muttei niiden kanssa ole sitten pakko seurustella kuulumisten vaihtamista enempää. Itse olen sikäli onnellisessa asemassa että tutuissa/kavereissa on sekä amiksia että akateemisia, hyviä tyyppejä kaikki ja jyvät akanoista kyllä kaikissa ryhmissä valikoituu ihan itsestään.
Kyllä ihmiset minusta on aika hyviä relaamaan ja oppimaan toisiltaan kun vähän tutustuvat ensin. Omissa kavereissa kun on kaikenlaisia niin on niinkin tapahtunut että kun on jossain oltu porukalla niin sitten jälkeenpäin joku kaveri toisesta todennut että se xxx:hän onkin ihan hyvä tyyppi kun siihen tutustuu vaikka aiemmin sama kaveri sen toisen tuominnut snobahtavan tyylin takia liian "hienoksi" ihmiseksi.
Kirjoituksesi luettuani tajusin ajattelevani ihan samoin. Varsinkin ikäkysymys on sellainen joka on aika hankala. Vaikka en kovin nuori olekaan, niin siltikin itseni ikäiset naiset ovat kuin eri maailmasta. Päädyn joskus juttelemaan vanhempien tätien kanssa ja juttu luistaa oikein mainiosti. Kolmekymppisten naisten kanssa kommunikointi on yleensä hankalaa ja varsinkin alkuun pääseminen lähes mahdotonta. Nuoremmista nyt puhumattakaan.
Toinen ongelmakohta on tuo sosiaalinen asema. Ne naiset joiden voisi kuvitella olevan samaa tasoa kanssani, tuntuvat jotenkin saavuttamattomilta. Helpommin lähestyttävät naiset taas ovat niitä joiden kanssa minulla ei ole mitään yhteistä kosketuspintaa. Vaikka olen noussut joissain asioissa ihan hyvälle tasolle, niin itsetunto ei ole noussut läheskään samaa tahtia.
Jos aloittaja olisi täysin samassa tilanteessa mutta hänen sukupuolensa olisi nainen, hän olisi jo parisuhteessa tai ainakin seksisuhteessa, lapsiakin olisi jo ehkä hankittu.
Hyvä teksti aloittajalta (mieheltä). Varmasti monet miehet ovat samassa tilanteessa kanssasi.
"Tällaiset naiset ovat poikkeuksetta näilläkin sektoreilla ylempää tasoa – ja varmasti odottavat sitä myös seuraltaan."
Ne naiset ei välttämättä itse ole ylempää tasoa, mutta vaativat sitä mieheltä. Naiset yleensä vaativat mieheltä enemmän kuin mitä itse kykenevät tarjoamaan.
Mäkin tunnistan sen että on erilainen, mutta en sitä, että pitäisi hakea vaan kaltaistena seuraa. Tunnen niitä kiitos-paitoja, ja eivät hei kaikki ole täysiä örisijöitä, ihan hauskaakin seuraa on. Olen tuntenut todella hyvätuloisia akateemikkoja ja ties mitä menestyjiä ja ihan ok osa. Kaikista taas löytyy ku**päitäkin, meistä "erilaisistakin".
Eli mä en ymmärrä tota taso-ajattelua ja itsensä karsinoimista joihinkin "piireihin", taiteilija piireissä muuten on pyrkyreitä, perseennuolijoita, laumasieluja ja ties mitä teennäistä pa*kaa ihan siinä missä muuallakin, osa näistä tosiluovista taiteilijoista on täysiä insinöörejä joilla ei ole luovaa ajatusta käynyt päässä sitten lapsuuden... Kuuntele nyt nykyajan musiikkiakin vaikka, kopiota ne kaikki on, ne vaan esittää muuta.
Huonosti.
Jos tutustut huomaat, ettei siellä kovin montaa omalaatuisesti ajattelevaa ole ja kyllähän sitä jokainen omille vitseilleen nauraa. Että ne "boheemit taiteilijapiirit" on ehkä kaikkein teennäisin valhe mitä on, ne suomi-jellona-paidat sentään on aivoimesti täysiä laumasieluja 90%. Ne kaikki muutkin on, mutta teeskentelee muuta.
Sulla sen sijaan on tosi rajoittuneet käsitteet, niinkun ihmisiin ei voisi tutustua vaatteiden yli, niinkun kaikki liikkuisivat jossain kaltais-laumassa koko ajan ja jotenkin... No, oma on asiasi, mutta eipä ihme sitten että olet noin ulkopuolinen. Tietysti ehkä pitäisi myös laajentaa sitä ajatusta että naisille voi mennä juttelemaan vaan iskiessään heitä, kuten tästä nyt saa kuvan. Saattaa siihen iskettäväänkin törmätä, mutta ei noin.
Ihmiset on itseasiassa muuten tosi avoimia ja vaikka huonot puolet löytyykin kaikista, myös "yleistettäessä" niin so not, löytyy niitä hyviäkin ja kyllä mä olen pärjännyt porukassa kuin porukassa, ehkä just siksi etten kuulu mihinkään joten voin olla missä vaan.
Minulla on hieman samankaltainen ongelma kuin aloittajalla, sillä en kuulu oikeastaan mihinkään selkeästi määriteltävään ihmisryhmään. En ole opiskelija enkä duunari. En kuulu mihinkään bisneseliittiin vaikka olenkin yrittäjä. En ole ikäisteni naisten silmissä kiinnostava, sillä asun äidin kanssa. Teinitytöt alkavat pitämään minua jo hieman vanhana.
Pukeudun myös fiksusti, mutta pukeutumisenkaan osalta en kuulu mihinkään selkeään ryhmään. Farkut, t-paidat, kauluspaidat, mustat hupparit, neuleet yms. kuuluvat vaatevalikoimaani mutta eivät sinänsä ole mitenkään erityisiä. Käyttäydyn myös korrektisti enkä viljele alatyylisiä juttuja. Juomiseenkin minulla on hieman erikoinen suhtautuminen. Juon ehkä turhan usein, noin 2-4 kertaa viikossa muutaman oluen, mutta lähes aina yksin. Viimeksi olen käynyt baarissa huhtikuussa 2012.
Yleensä ihmiset löytävät kumppaninsa oman ryhmänsä sisältä, mutta minä kun en ole oikeastaan koskaan kuulunut mihinkään ryhmään. Olen aina ollut sellainen yksinäinen susi ja kaikki mitä teen, teen sen omana itsenäni. En ryhmän jäsenenä.
Jos mietitään entisiä tyttöystäviäni ja heidän statuksiaan, ei ole vaikea havaita huonoja ennusmerkkejä suhteelle. Viimeisin tyttöystäväni oli ns. kovistyttö jonka perheessä oli ongelmia lastensuojelun kanssa jne. Hän myös tupakoi ja käyttäytyi aika vulgääristi. Mitä yhteistä hänellä oli minun kanssaan? Ei mitään. Sitä edellinen tyttöystävä oli hyvästä perheestä ja vähän sellainen pilalle hemmoteltu prinsessa. Siinä missä hän asui valkoisella sisustetussa kivitalossa ja vietti kesälomansa shoppailemalla kauppakeskuksessa, minä olen tottunut työntekoon maaseudulla ja ostan vaatteita yms. silloin kun niitä tarvitsen.
Tällainen tilanne, jossa ihminen ei kuulu selkeästi mihinkään porukkaan, on varsin vaikea ainakin nuorelle miehelle. Haluaisin kohdata naisen, joka näkee miehet (ja itsensäkin) yksilöinä eikä lauman jäsenenä. Sellaista ei ilmeisesti taida olla.
"Haluaisin kohdata naisen, joka näkee miehet (ja itsensäkin) yksilöinä eikä lauman jäsenenä."
Kova toivomus, koska naiset ovat paljon pahempia laumasieluja kuin miehet.
Onhan niitä tietysti, mutta eri asia sattuuko ikinä sinun kohdallesi ja jos sattuukin, niin pitääkö juuri sinunlaisestasi yksilöstä?
Onhan tässä ketjussa kärkeviä mielipiteitä ja näennäisen hyviä perusteluja.
Mutta jälleen kerran kysymys on tussusta ja sen saamisesta - tai oikeastaan saamattomuudesta. Ette poikkea mitenkään kovin kummoisesti massasta älykkyytenne tai tapojenne osalta.
Kumma, etten lukenut Hämärän Rajoillan aloituksesta varsinaisia paremmuuskuvitelmia, vaan toteamuksen erilaisuudesta ja yhteensovittamattomuudesta. Tietysti sana "taso" on kieltämättä kaksiulotteinen, mutta se nyt ei ole asian ydintä tässä.
Tästä on ohimennen, pintaa hipoen keskusteltu tälläkin palstalla - omalla kohdallani ongelma on sama, vaikkakin se ilmenee pikemminkin siten että on muutamia viiteryhmiä, joihin melkein kuulun, mutta en sittenkään ihan, mistä seuraa välittömästi etten koe oloani täysin mukavaksi missään, ja muutkin minua vierastavat. Keskiluokkaisille porvarille minun pitäisi olla perheellisesti menestyneempi ja ulkomuodolta urheilullisempi; nörteille (etenkin nörttinaisille) liian tyhmä ja harrastumaton, muille (ml. em. keskiluokkaiset) olen taas liian nörttiharrasteinen. Tuttavapiirinikin koostuu pääasiassa työkavereista, jotka edustavat enimmäkseen keskiluokkaisia perheellisporvareita ja/tai urheiluhulluja; kaveripiirissäni on taas vähän syrjäytynyttä nörtistöä joille olen liian keskiluokkainen, tai fiksua älymystöä, joille olen vähän liian tyhmä. Vanhemmilleni olen liian koulutettu ja kaupunkilaistunut snobi.
Tätähän kai se sosiaalinen alempitasoisuus on; ei ole kykyä täysin sopeutua laumaan. En tarkoita tällä edes härkäpäistä "omana itsenä" olemista (eli kiukuttelua ja tahallista outoilua), vaan ihan vain sitä että törmää aina jonkinlaiseen perustavaalaatua olevaan eroon, joka tuo molemmille välittömästi reaktion: kuulut "toisiin". Tunne vahvistuu kun huomaa, miten mutkattomasti toiset toimivat keskenään. Aina on puheenaiheita ja yhteisymmärrys siitä mistä puhutaan.
Te aivan selvästi pohditte liikaa millaisia olette ja millaisia muut ovat. Se on jokseenkin turhaa eikä johda mihinkään.
Toiminta ratkaisee. Esim. sellainen urheilija yleensä pärjää, joka ei mieti ja murehdi liikoja. Menestyminen naisten keskuudessa on suorittamista. Pitää osata heittäytyä. Ehkäpä siksi nämä (teidän näkökulmastanne) örveltävät ja piereskelijät menestyvät naisten keskuudessa.
En kaikista muista taaskaan tiedä, mutta omalla kohdallani on kyse ihan toiminnan kautta havaituista kommunikaation tökkimisestä.
Kuulut vähemmistöön jota etsin mutta en löydä.
Olet säilyttänyt huumorintajusi ja sen on hyvä.
Tunnen olevani ulkopuolinen (ehkä) samasta syystä. Huumorintaju on tallessa mutta se on jo muuttanut muotoaan. Olen siinä pisteessä, että olen jo luovuttanut. En odota löytäväni viiteryhmääni enkä paria. Mä en jaksa kuunnella örinää, katsella crokseja ja housut kintuissa hohtoa tanssilavan reunalla joka jumalan viikonloppu. Siitä ei vain löydy yhteistä puheenaihetta.
Eipä silti, en pidä tanssimusiikista vaikka minun kuulemma täytyisi ikäni puolesta pitää. Ajatella..
Elän suht yksinäistä elämää. Olen koko ajan menossa, harrastan ja toteutan kaiken maailman unelmia. Olen luova. Sitä kautta olen löytänyt satunnaisesti hyviä juttukavereita, mutta kaikki ovat kiireisiä, minä myös. Oma rauha on aina vain tärkeämpää.
Pidä lippu korkealla ja hymy herkässä. Se on tärkeää.
Mistä voit tietää, mitä ihmisten päässä oikeasti liikkuu, jos et edes juttele niiden kanssa? Todella harva mitään aatepaitaa kuitenkaan pitää. Kuulostaa enemmän siltä, että olet ennakkoluuloinen ja sulla on heikko itsetunto. Niistä ei kannata muita syyttää.
Aivan. Voisi jopa sanoa, että kysymys on suvaitsemattomuudesta.
Rasistit... hyi.
En lähiaikoina varsinaisesti ole kokenut, sillä olen ollut työssä ja sitä kautta ainakin taloudellisesti voinut samaistua ympäröivään maailmaan. Henkinen tila ja sosiaalinen asema kuitenkin junnaa sitä samaa mitä aikaisemmin. Siihen olen hieman pettynyt. Omalta osin se johtuu kaiketi omasta itsestä, sillä siitähän kaikki ensisijaisesti johtuu. Jos et vain onnistu niin ilmeisin vika täytyy olla sinussa.
Siispä voisiko ehkä suositella suviseuraa tai vastaavaa kr. tapahtumaa? Jos ei elämä kiinnosta niin ehkä tuonpuoleinen elämä? Itse olen toisinaan seuranut TV7 seesteistä tarjontaa ja mielenkiintoisia luentoja esim. Vanhasta Testamentista. Ero on kuin henkisellä yöllä ja päivällä jos vertaa ilmaisen valtamedian tarjontaan. Ts. jos humanismi pitäisi jotenkin määritellä niin sehän on siinä jo kaikki.
Omakohtaista, ts. face-to-face kokemusta, kr. tapahtumista ei itsellä tietenkään ole muuta kuin jotkut vanhainkodin viulukonsertit nuoruudessa, siihen kuuluvat joulukirkko-istujaiset ja yksi pesunkestävä baptisti-serkku hänen baptisti häät venäläisen (no fin-pun intended) naisen kanssa.
Ajattelin vain kun kuvauksesi mukaan olit lähinnä peruskoulun konvaan (liekö tuo sana tullut engl. sanasta convention=tapahtuma) lähdössä. Itsekin olen sitä mieltä että siisti pitää olla ja kengät kiillotetut, mutta olen saanut myös kuulla että se ei ole persoonallista joka näyttää olevan tämän päivän "sana".
Mutta kuten sanottu, kr. tapahtumiakin on ja niissä rauhallisemmalle olemisen tasolle virittäytyneitä vapaita sinkkunaisia ehkä myös. Musikaalisiakin varmaan.
Jos et ehkä sitä tiennyt niin esim. Jukka Tolonen, tuo suomalaisen progemusiikin uranuurtaja, soittaa nykyään myös hengellistä musiikkia.
Kr.
Vaikutat kuvauksesi mukaan muuten
Huokaus... oletko asperger-tapaus? Kirjoitat ainakin siihen tyyliin.
Raamattu on satukirja. Mitään tuonpuoleista elämää ei ole. Viisainta nussia nyt, haudassa ei kyrpä seiso, sanoi jo mummovainaa. Se on kuulkaa carpe pillu! Meinaan että vituttaa se sitten ankarasti vanhainkodissa saati kuolinvuoteella kun ei ole elämää & kokemuksia (=nussimista) mitä muistella. Sitä varten killuu kikkeli haaroissa että sitä käytetään.
Ja se on naistenkin humanitäärisistä syistä parempi antaa haarojensa antimia. Se kun pahasti katkeroittaa, jos aikuinen mies pakotetaan koko ikänsä vetämään käteen, eikä koskaan päästetä naisen päälle ähkimään. On se yhtä helvettiä kun nelikymppisenä istuu koneen ääressä piliään kiskoen, itkien ja kiroten, porno vaan ruudulla pyörii eikä oikeista naisista tietoakaan. Siitä sikiää sellainen naisviha että ai perkele! Oikein kyrvänjuurta myöten kyrpelöi kun ei vaan naisen haarakoloa millään pääse rassaamaan. Ai vittu mitenkä kyrpii!
Vaikka useimmat palstan AT-miehistä vaikuttavat uskovaisilta, he kuitenkin ovat ateisteja. Jos jumala olisi olemassa, hän järjestäisi AT-miehelle hoikan kauniin naisen, he ajattelevat.
Monelle AT-miehelle tunnusomaista on uskovaisen ulkoinen habitus, mutta ateistinen ajattelutapa. Eipä ihme, etteivät he koe kuuluvansa mihinkään genreen. Ristiriitojen viidakko saattaa ajaa järjettömyyteen kuten homot joskus ennen.
Olisiko ATM nyt sitten joku uskontllisesti orientoitunut ateisti, vai mitä ?
"Uskovaisen ulkoinen habitus, mutta ateistinen ajattelutapa", hyvin sanottu! Näin se minulla menee, ja liittyy myös osaltaan viiteryhmän puuttumiseen. Omalle kohdalleni täydentäisin ulkoiseen habitukseen myös käytöksen. Ateisti en ole, sillä en kiellä jumalan olemassaoloa erityisen aktiivisesti; en vain saa mitään yliluonnollista mahdutettua elämäni puitteisiin millään mielekkäällä tavalla.
Uskonnot näyttäytyvät minusta naurettavina kaikkine varmuuksineen omasta oikeassa olemisestaan ja muinaisine moraalisääntöineen, ja niissäkin suuntauksissa, jotka korostavat enemmän (mielestäni) hyviä asioita kuten ekumeniaa ja yksilönvapautta, se jumala tuntuu yhtälössä jotenkin ylimääräiseltä ja tarpeettomalta. Toisaalta vapaa-ajattelijatkin ärsyttävät positivistisen, pelkkään luonnontieteeseen pohjautuvan maailmankuvansa vuoksi, vaikka kaikenlaisia kristalli-, homeopatia- sun muita huuhaita vastustaessaan arvokasta työtä tekevätkin.
Uskonto edustaa ainakin minulle ennen muuta kulttuuritraditioitamme. Minä katson että meille on aikanaan omaksuttu tämä uskonto ja/tai sitä on tulkittu niin kuin mitä hyväksi on katsottu talous- ja sosiaalisia juttuja ajatellen. Jos tätä uskontoamme ei olisi voitu tulkita niin, että se olisi palvellut tätä e.m. tarkoitusta niin todennäköisesti joku toinen uskonto olisi otettu joka olisi tähän tarkoitukseen sopivammaksi katsottu.
Itse uskonnon dokmien totuudenmukaisuus ja jumalan olemassa olo tai olmattomuus ei minua paljon ole koskaan kiinnostanut, enkä todellakaan halua asiasta kiivailla mihinkään suuntaan. Se onkin vähän hupaisaa kun joku kiivas ateisti saattaa lähteä sönkkäämään siitä miten typerää on uskoa johonkin uskonnon dogmiin ja jossain pilvenreunalla istuvaan ukkoon, tämä siis siksi kun nyt satun kuulumaan kirkkon.
ei ole mikään ihme että tylsä egoisti jää yksin
Eli pidät viiteryhmässä pysyttelemistä ja omaa tyyliäsi tärkeämpänä kuin sitä, että oikeasti saisit seuraa. Et sinä seuraa halua vaan pitää t-paitasi oikeanlaisena. Huomaathan sen itsekin?
Jos t-paita on tärkeämpi kuin seura, niin sitä saa mitä tilaa. Voin kyllä sanoa, ettei sillä junttipaidalla seuraa saada.
Ajattelet monimutkaisesti. Mitä ihmeen henkistä tasoa? Luuletko, että ketään naista kiinnostaa sun henkinen taso jossain juhlilla? Siellä ajatellaan fiiliksellä, tunteella. Mitä ihmettä teet noin vakavana jossain musajuhlilla? Löysää vähän! Älä välitä lähtöasetelmasta äläkä lopputuloksesta niin takuulla saat seuraa.
Kuinka monelle naiselle menit juttelemaan ja miksi?
Niinpä, turha takertua liikaa ihmisten ulkoasuun. Jostain känniördääjistä voi toki pysyä erossa. Voishan alottaja itsekin laittaa vähän neutraalimman asun kuten teepaidan ja farkut. Tatuinteja eikä kiitos veteraanit paitoja ei tarvita.
Olen ollut täsmälleen samassa tilanteessa. Kaverit pääsivät yliopistoon, minä en. Ajauduin kuvailemaasi porukkaan. Suurimman osan ajasta olin yksin. Ja seurassakin koin aina olevani yksin kun tuollaiset juntit eivät ainoastaan pukeudu surkeasti, vaan heidän ajatuksensa ja käytöksensä on myös kamalaa. Yllättäen tuollaiset ihmiset ovat myös käsittämättömän tylsiä, tuntuu että heillä ei ole yksinkertaisesti mitään annettavaa (paitsi työsuorituksensa)...
Japa. Lukekekaapa tämäkin kommentti, ja monta muutakin kommenttia mitä tässä ketjussa on. Eipä paljon sytytä tällaisten kanssa keskustella, eikä varmasti sytyttäisi heitä keskustella vaikkapa minun kanssani yhtään mistään. Mutta kyllä nämäkin vielä tulevat näkemään enemmän elämästä ja ehkä ymmärtämäänkin jotain.
Mutta jos jotkut jo lähemmmäs kolmekymppiset kirjoittelevat tällaisia kommentteja niin kyllä se mietteliääksi pistää.
En ymmärrä purkaustasi. Tämän siitä saa kun ei kirjoittele ennakkoluuloja totuuksina, vaan ihan oikeaa kokemaansa. Toisin kuin ihmiset yleensä. Enkö muka ole nähnyt enemmän elämää kun olen nähnyt sekä yliopistoa että sitä kiitos-paita - puolta?
yhdistyä sillä he ovat luokka!
ATM vallankumous!
Millainen olisi AT-yhteiskunta? YTM:t leireille toisiaan hässimään? Naiset kuriin ja herran nuhteeseen?
Hei Nimim.hämärän rajoilta!
Googleta ja lue aperger syndroomasta.Jotenki sopisit ns."aspergerien viitekehyksiin".
Olen joutunut tekemään pientä taustatutkimusta kyseisestä oireyhtymästä (ne tietävät syyn jotka tietävät), ja tunnistan kyllä joitakin AS-piirteitä itsestäni. En nyt silti tiedä, olisiko heistä viiteryhmäkseni: stereotyyppinen AS-käyttäytyminen on minusta ärsyttävää, vaikka (vai sittenkin koska?) siinä huomaisikin vähän peiliin katsovansa.
Tästä ketjusta saa nyt sellaisen käsityksen, etten pidä kenestäkään. Mikä tietysti totta onkin.
http://www.therightcontext.com/wp-content/uploads/2012/05/i-hate-everything2.jpg
Millainen elämäntilanteesi on? Voitko kohentaa sitä? Ei kai sun ole pakko hengailla liekkipaitojen jengeissä?