Yli kahdenkymmenen vuoden liitto päättyi reilu vuosi sitten, miehen lähtiessä....alkushokin jälkeen elämä jatkui asioita selvitellen, taloa myyden..mutta kyllä on ottanut koville. lapset isoja jo omillaan. Eroseminaarin kävin vuosi sitten, josta tilanteeseen vertaistukea, kymmenen kuukautta erosta oli laastarisuhde, joka vei pahimman ikävän mieheen, mutta ei siihen elämään, jota olin elänyt yli kakskyt vuotta...elämä tuntuu niin suoriutumiselta päivästä päivään edelleen, on ystäviä ja menoja, mutta jos joku päivä ei jaksa ,niin valtava ahdistus iskee. Varmaankin olin ja olen läheisriippuvainen, koska itsenäisyys ei tunnu mukavalta, enkä kaikenaikaan ja varsinkin tässä iässä jaksaisi juoksennella ihmissuhdetta etsimässä.Haluaisin löytää rauhan ja ilon, vaikka vaan olemiseen, ehkä se on sitä mitä ystäväni on sanoneet, että kun luovuttaa ja päästää irti, niin sitten....tulevaisuus ei tunnu nyt ruusuiselta, tietenkin on ne lapset ja lapsenlapset..mutta onhan heilläkin oma elämä.
Selviinkö ikinä
Rauhaton
7254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Samaa mietin itsekin. Noin vuosi sitten päätettiin erota. Meillä oli takana 23 vuoden liitto ja 27 vuoden parisuhde.
Asuttiin vielä yhdessä helmikuuhun. Myytiin talo, etsittiin kummallekin asunnot, sovittiin lasten asioista. Lapset tosin yhtä lukuunottamatta täysi-ikäisiä. Yksi asuu omillaan. Kaksi muuta muuttivat asumaan meidän luokse; toinen minun luo ja toinen isän luo.
Arki oli eropäätöksestä huolimatta " ihan niinkuin ennenkin" muuttoon saakka.
Nyt olen siis noin 5 kk asunut tyttären kanssa kahden. Kaipaan toisinaan vielä todella paljon siihen entiseen elämään. En välttämättä niinkään ikävöi miestäni, vaan elämääni. Tämä uusi elämä ei tunnu vielä " minun elämältäni". Olen aina ollut perhekeskeinen ihminen. Tämä kahden hengen perhe ei tunnu perheeltä eikä tämä koti vielä kodilta. Minullakin on paljon ystäviä ja menojakin sopivasti, mutta silti toisinaan päivät tuntuvat suoriutumiselta, ihan niinkuin kirjoitit.Varsinkin nyt pitkällä lomalla ahdistus ja ikävä ovat melko usein läsnä.
Päätin, että yritän olla mieheni kanssa " hyvissä väleissä, ystävänä". En vain tiedä, miten siihen vielä pystyn. Olen huomannut, että jos ollaan yhteydessä puhelimitse tai muutoin niin ikävä ja ahdistus vaan lisääntyy. Nyt en ole kuullut hänestä" mitään" viikkoon ja näkemisestäkin on jo kohta kuukausi.Tyttärelle on kyllä soitellut. Tekisi kovasti mieli olla yhteydessä, mutta olen saanut hillittyä itseni. Uskon, että niin on parasta nyt, kun tämä asia on vielä niin kipeä, siis tämä ero.
Ystäväsi on oikeassa. Päästä irti menneestä, koska se on mennyttä eikä enää palaa. Jokaisella on oma Siperia. Sinun Siperiasi on nyt opetella itsenäiseksi. Sen minkä taakseen jättää, edestään löytää. Sinulla on jäänyt itsesi etsiminen pahasti kesken ex-liittosi tieltä. Nyt on aika löytää oma itsesi, opetella nauttimaan omasta seurasta. Tämä on ehdoton edellytys myös toimivalle parisuhteelle.
Tuulian neuvo ei ainakaan lohduttanut kirjoittajaa, pikemmin syyllisti. "Katsopa nyt miten sinulle kävi kun olit liian sitoutunut aviomieheesi". Ilkeää tai ehkä vain ajattelematonta, Ei pidä lyödä lyötyä. Edes keskustelupalstoilla.
Häh? Tuulian neuvoko syyllisti? No eihän, kun kannusti ap:tä etsimään ja kokoamaan itsensä, nauttimaan omasta seurasta!
Ap vastaa: arvostan kaikenlaisia näkemyksiä, erilaisiakin...sitä oli todella vaan niin sitoutunut suhteeseensa ja sen olen huomannut ,että parisuhteessa ei todellakaan ajatella asioista samalla tavoin, toinen on irtaantunut huomaamatta, itse vaan elää ja porskuttaa iloisena minkäänlaisia merkkejä huomaamatta. Näin jälkikäteen olen huomannut kaikki klassiset merkit, jälkiviisautta.
Tosin eihän eläämää voi elää koko ajan peläten pahinta. Meillä kun mies lähti vuosi ja kolmekuukutta sitten, emme ole olleet missän tekemisissä, ainoastaan talon myynti hoidettiin ja sekin puhelimitse ja valtakirjoin...mies pisti kerralla oven kiinni, siihen loppui n. 25 yhteistä vuotta...huh huh
No nyt sitten kannustan: nauti omasta seurastasi.
Minä kannustan nauttimaan myös toisten ihmisten seurasta. Ei sitä yksin tarvitse jäädä ihmettelemään, vaikka eronnut onkin :D.