Kaikki paska alko jo 5.v ja noin 3.v olen elänyt vuoristo rataa että eroanko vai en?!
Meillä on alle 5.v lapset asumisoikeusasunto ja minä kotiäit. Pelottaa etten pärjää ja pelottaa että ladun päätöstä että erotaan tai jos erosaisimme olen koko loppuelämän yksin ja ikää tosiaan 26.v vasta.
Mitä mieheeni tulee hän on imenyt minut henkisesti kuiviin ja minä saanut itseni 15kiloa lisää "kiitos" vaan niistä haukkumisesta sun muusta jutuista.
Tänään tuli sitten piste iin päälle kun mieheni löi esikoista ja se oli kuulema minun vikani.
Hän haluaa kanssa erota mutta ei tee asian eteen mitään.
Oon ihan eksynyt enkä tiedä mistä aloittaa tämä "eroaminen" olisi edes työ niin ei pelottaisi niin paljoa.
Meillä on alle 5.v lapset asumisoikeusasunto ja minä kotiäit. Pelottaa etten pärjää ja pelottaa että ladun päätöstä että erotaan tai jos erosaisimme olen koko loppuelämän yksin ja ikää tosiaan 26.v vasta.
Mitä mieheeni tulee hän on imenyt minut henkisesti kuiviin ja minä saanut itseni 15kiloa lisää "kiitos" vaan niistä haukkumisesta sun muusta jutuista.
Tänään tuli sitten piste iin päälle kun mieheni löi esikoista ja se oli kuulema minun vikani.
Hän haluaa kanssa erota mutta ei tee asian eteen mitään.
Oon ihan eksynyt enkä tiedä mistä aloittaa tämä "eroaminen" olisi edes työ niin ei pelottaisi niin paljoa.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Anna olla viimeinen kerta, että annoit miehesi lyödä lasta!
Ei sinulla ole muuta mahdollisuutta kuin erota. Itse en viettäisi päivääkään saman katon alla ihmisen kanssa, joka on lyönyt lastani. Jos taloudellista pärjäämistänne huolehdit, niin sosiaalitoimisto auttaa. Lapset päiväkotiin ja sinä töihin. Kaikki ovat onnellisempia.
Kerropa se, miten miehesi on imenyt sinut kuiviin. tilanteenne tosin kirjoituksesi perustellaa on jo paha, suosittelen sinun kuitenkin käyvän parisuhdeterapiassa.
Olet varsin nuori äiti, mikä todella on niin kovasti mennyt vikaan, että tilanteenne on tämä. Puolisosi on niin hajallaan, että lyö lastaan, syyttelee toisia, tarvetta olisi hänenkin mennä ja pian lääkärin kanssa keskustelemaan siitä, että nyt ei enää hallitse itseään.
Elämä pienten lasten kanssa on erilaista kuin elämä siinä vaiheessa kun kosiskellaan ja seurustellaan. Kaikki on silloin jännää, on vapautta, on paljon erilaista menemistä.
Perheessä tämä muuttuu, päivät ovat aikapaljon samaa rataa meneviä, lapsiperheen aikataulutus menee pääosin lasten unirytmin mukaan ja siinä toki kannattaa pysytellä, muutoin on paljon vaikeampaa.
Kyllä siihen perheelämäänkin saa kivaa kärjestettyä, mutta se vaatii huomattavasti enemmän suunnitteleu, jotta lapset saadaan ainakin kerran kuussa jonnekin turvalliseen hoitoon, ehdotan isovamhempia, tosin kaikki heistä eivät ole kasvaneet isovanhemmuuteen, eivätkä halua huolehtia lapsenlapsistaan, useimmat ovat.
Sitten yhdessä kavereiden kanssa ulos kodista, syömään hyvää ruokaa, jonnekin tilaisuuteen jos on sellaista kiinnostusta tai yhteiseen harrastukseen.
Tosin voi olla kotosallakin, mutta hyvä on pyytää ainakin osakai iltaa hyviä ystäviä rupatteluvierailulle ja loppuaika ihan kahdenkeskista aikaa, jossa pitää unohtaa kaikki se arki, eikä edes keskustella mistään siihen liittyvästä.
Teillä on luultavasti menossa murroskausi, josta selviää, kun löytää sen yhteisen sävelen tekemiseen.
Kodin pitää olla ihana paikka, jossa on vapaus ja turvallinen olotila, se ei saa olla rangaistuslaitos. Jos kaikesta alkaa toiselle jatkuvasti valittaa, kyllä sillä kaiken rikki saa.
Ero ei saa mitään hyvää aikaan teille, hetken aikaa voi tuntua hyvältä, mutta totuus on, että lapset ja arki eivät katoa minnekään ja lisäksi tulee suuri joukko muita vaikeuksia järjestellä asioita, raha on yksi asia.
Älä höpötä! Vai murroskausi menossa ja erota ei pidä ihmisestä, joka lyö lasta? Missä sun järki on? Äkkiä ap pois saman katon alta väkivaltaa pakoon. Lienee jo aikaisemmin mies käyttäytynyt väkivaltaisesta aloittajaakin kohtaan. Jos ei omasta hengestä niin ole väliä, niin lapsiin kohdistuva väkivalta on asia, jota pitää lähteä karkuun ja suojella lasta kuin leijona pahaa vastaan. Millainen äiti antaa lyödä lastaan? Mä varmasti olisin tappanut lyöjän.
Mehän ei voida tietää hakkaako ap miestään/lastaan koska sitä tarina ei kerro. Koen tämmöisen eroyllyttämisen hiukan sivistämättömänä koska emme tiedä tarinan toista puolta. Kuuluuko lasten arkeen isivanhempia ja jos kuuluu kumman?
Siten olen samaa mieltä että parisuhdeterapiaan ja sitten rauhassa miettii lasten edun mukaisen parhaan ratkaisun.
Hosumalla kun ei tule kuin...
No vielä kamalampaa, jos molemmat vanhemmat ovat väkivaltaisia lasta kohtaan! Eiköhän tuossa tilanteessa kannattaisi kuitenkin hosua, kun lastakin jo lyödään? Kohta on henki pois lapselta.
Väkivalta ei joka tapauksessa ole hyväksyttävää olipa lyöjä kumpi tahansa ja löi ketä tahansa. Eroon vaan.
Hui kauhistus. Esitin vain näkemyksen ettei me tiedetä tästäkään casestä oikeastaan yhtään mitään ja nyt jo lapsisurmatkin on kuviossa.
Haloo. Toisekseen naiset tekee enempi tilastojen mukaan lapsisurmia. Jostain syystä nämä eri oikeusasteissa "alenee" tapoiksi. Nainen kun on ollut niin uupunut ja on synnytyksen jälkeistä masennustakin. Miehet eivät jostain syystä tämmöistä erityiskohtelua saa vaikka lain pitäisi olla kaikille sama?
"Kaikki ***** alko jo 5.v ja noin 3.v olen elänyt vuoristo rataa että eroanko vai en?!"
Siis 3 vuotta sitä "murroskautta" kuten yllä oleva sanoo??
Onpas se pitkä...
Eiköhän ole vaan niin että paras ratkaisu on panna kantapäät vastakkain.
Ja kuten tuolla joku edellä sanoo, EI PÄIVÄÄKÄÄN ENEMPÄÄ saman katon alla miehen kanssa joka lyö lasta!!!!tosta kysymällä kenen puoleen kääntyä tällaisessa asiassa. Tai vaikka soita kriisipuhelimeen jos muuta et osaa! Kaikki ne ihmiset ovat siellä auttaakseen ja neuvoakseen eteenpäin missä eivät osaa auttaa! Se on heidän työtään, rohkeasti toimeen nyt!
Lastensuojelu voi tehdä myös suuria virheitä lasten tulevaisuuden kannalta. Varsinkin huoltoriitoihin liittyy molemminpuolista ylilyöntiä, syyttelyä ja demonisaatiota. Pahimmassa tapauksessa toinen vanhemmista ei näe lainkaan oman käytöksensä vaikutusta kriisiin ja sen purkamiseen. Tapaus patologisoituu eikä purkaannu ja tämä jos mikä on lapselle stressaavaa ja psyykkisesti raskasta. On tapauksia joissa aidosti hyvät vanhemmat on kriisinsä takia niin poissa tolaltaan ja syytökset sinkoilee jolloin aidosti lapsi joutuu perusteettomasti huostaanotetuksi, eikä tätä kierrettä saada katkaistua. Aniharvoin laitos/sijaiskoti on lapselle eduksi.
Olet nuori ihminen jolla on omakin elämä edessä. Pelasta itsesi ja lapsesi, elämä ei tuossa liitossa ainakaan paremmaksi muutu. Hoida omat asiasi kuntoon, hanki itsellesi työpaikka ja lapsille hoitopaikka. Ota vastuu itsestäsi ja lapsistasi. Muista että asioilla on tapana järjestyä, mutta asiat eivät tapahdu itsestään.
Ap vastaa! Olen jo kerran ollut turvakodissa ja minä en todellakaan ole väkivaltainen vaikka onhan minustakin varmasti vikani.
Kerran mies minua tönäisi "ärsytin kuulema" ja sillon lähdin ( tästä 3.v )
Mieheni on lähes aina töissä ja yhteistä aikaa ei ole, minä
Olen siis 24h/7 lasten kanssa ja hoitajia ei ole ( käyn parikerttaa vuodessa ) ulkona.
Mieheni ei ole paha ja rakastaa lapsiaan mutta joku asia on pielessä sen tajuaa tyhmäkin.
Olen niin väsynyt tähän tilanteeseen..
Rakastava ei lyö eikä syytä toisia. Vaikkei miehesi läpimätä ja paha olisikaan, lapsia täytyy suojella häneltä. Ero on ainoa mahdollisuus. Varaat lastenvalvojalta ja sosiaalitoimistosta ajan, pääset alkuun.
Mies on aina töissä, todennäköisesti tilannetta paossa siellä. Ja on väsynyt kun tulee kotiin joka ei ainakaan auta.
Jos on noin pahaksi mennyt että on väkivaltaa, niin erilleen muuttaminen olisi hyvä ratkaisu tilenteen katkaisemiseksi. Se herättäisi varmasti molemmat.
Sitten olisi hyvä käyttää perhe/pariterapiapalveluja jossa miettiä miten tähän jouduttiin ja miten siitä pääsisitte yli, yksin tai yhdessä tilanteen mukaan.
Ainoa varma asia tuossa on, että tilanne ei itsellään muutu paremmaksi.
Ap lle. Muista, että lukijoilla ei ole tilanteestasi omakohtaista kokemusta. Vain sinulla on. Lyöminen ei ole hyvä, se on tapahtunut kerran, mutta eivät nämä tilanteet vielä miestäsi väkivaltaiseksi ja huonoksi mieheksi tee. Teillä molemmilla on ymmärrettävistä syistä pinna vinkumassa.
Olette nuoria, tarvitsette tukiverkostoa. Ei mikään ihme, että uupumus painaa. Itsekin olette omine juttuinenne 'kasvavia'. Ota selvää, mistä voisitte saada tukivanhemmat, joiden luona lapsenne voisivat olla pe-su kerran kk. Ei tarkoita, että olette ongelmaperhe. Käytäntö tarjoaa tukea perheille. Ei kaikilla ole isovanhempia, tai sellaisia isovanhempia, joille voi laittaa lapset.
Myötätuntoni on teidän, nuorten vanhempien puolella. Hakekaa kuntanne Perhekeskuksesta apua. Siellä ovat ammattilaisia, ja tietävät vanhempien tilanteet. Ei ole mitään uutta auringon alla, ette ole ainoat.
Näitä tukiperheitä on esim Pelastakaa lapset ry ssä, ja kunnassa /perhekeskuksessa tietävät.
Kyllä sinä, miehesi ja lapsesi pärjäätte. Joko yhdessä, tai sitten erikseen.
Lisäys ap lle. Ota nyt yhteys kuntasi Perhekeskukseen. Ovat ammattimaisia siellä, saavat palkkansa verorahoista palvellakseen ja auttaakseen kuntalaisia. Eli sinäkin olet heidän työllistäjänsä. Olet töissä kotona, pienten lastesi kanssa. Siinä on sinulle vaativa työ, en ymmärrä miten tyhmiä puheita, että menisit töihin vielä, kun jo kotona on enemmän kuin tarpeeksi. Eivät tajua, lauotaan mielipiteitä, mitä sylki suuhun tuo.
Tarvitset jonkinlaista apua ja tukea, vaikka eroaisitkin. Silloinkin tukiperheestä on apua. Perhekeskuksesta saat keskusteluapua, menkää ensin yksin, sitten ehkä yhdessä. Ei ole miehelläsi helppoa, iso vastuu nuorella miehellä. Korostan, että Perhekeskuksissa autetaan ja tuetaan perheitä. Soita sinne, kysy miten saatte ajan. Ainakin siten, että menet kuntasi yleislääkärille, esität asiasi, hän laittaa lähetteen Perhekeskukseen.
Kun saatte tukea ja apua, voit halutessasi miettiä, haluatko alkaa esim opiskelemaan. Tästäkin voit puhua perhekeskuksessa. Olet nuori, ja nykyään ihminen voi alkaa opiskelemaan uusia asioita vaikka 3- 4- 5-, 6-,7-,8-,9- -kymppisinä.
Olette nyt lukossa, iso työkenttä ja vastuu pienten lasten kanssa. Ei mikään ihme.
Samaa kokennut. Voisinko keskustella meilitse?
"mieheni löi esikoista"
Äiti! Lapsi on puolustuskyvytön ja jos isä lyö lasta, lapsella ei ole ketään muuta kuin äiti joka voi suojella häntä pahalta. Ainoa oikea, ainoa oikea, mitä voit tehdä on se, että otat lapsesi ja lähdet, ja heti. Et voi olla päivääkään kodissa, jossa oma lapsesi ei ole turvassa. Jos jäät, päiväksikin, lapsenhakkaajan kanssa samaan kotiin, olet itse aiheuttanut sen, että lapsesi tulee yhä uudestaan pahoinpidellyksi.
Miten ihmeessä yritätte omissa ajatuksissanne soutaa ja huopaa kaikenlaisessa toisarvoisessa niin, että että halua kohdata yksinkertaista, tärkeintä totuutta, ette uskalla ottaa erota oman lapsenne pahoinpitelijästä? Mikään avioliitossasi ei ole tärkeää, ei mikään, sen rinnalla että pidät omaa lastasi hänen omassa kodissaan väkivallan uhan alla. Lähde, heti. Soita sukulaisillesi,he auttavat sinua eroamaan, kun voitat oman häpeäsi, lapsesi vuoksi, ja kerrot heille missä kodissasi mennään.
Teillä on toderlla kriisi menossa ap. Miehesi tekee valtavasti töitä, täytyykö hänen???
Luultavasti hän on lopeen uupunut jo työn määrästä. Itse koet tylsyyttä kun olet kotiäitinä ja helposti marmatat asioista.
Ero ei ole aina se parhain ratkaisu, toki lyömistä ei saa taphtua, mutta väsynyt ja uupunut ihminen ei hallitse tekojaan, miehesi elämä täytyy saada raiteielleen, pitääkö hänen todella noin paljon ahertaa elantonne eteen.
Lapsesi ovat jo 3 ja 5 vuoriaita, oletko ajatellut itse hakeutua työelämään, osaltasi jakamaan tuota taloudellista puolta ja toisaalta saamaan samalla sitä aikuisten erilaisuutta päivääsi.
Mielestäni keskustelu nyt on tarpeen ulkopuolisten kanssa, joko neuvolan kautta tai suoraan lääkärin kautta, perheneuvontakeskuksen.
Olet jo ollut turvakodissa, joten sinulle on varmasti kerrottu näitä osoitteita ja asioita.
En todellakaan voi sanoa, mikä on parasta teidän perheelle, mutta sen tiedän, että tarvitsette asiantuntevaa apua.
Lapsenne tarvitsevat kodin, eikä mitään vankilaa, joka syntyy kun kodin ilmapiiri on pelottava.
Äkkiä nyt jonnekin keskustelemaan, mutta älkää syytelkö toisianne asioista, vaan miettikää mitä on totuus, mistä johtuu paha olonne, miehesi on kuitenkin aivan selvästi liian kireällä työn ja kodin asioissa, sillä maltatkohan olla asiallinen häntä kohtaan, kun palaa työstä.
Itsekin tässä sain kokea, kuinka uupunut ihminen voi olla liiasta paineesta, hän ei jaksa ajatella muuta kuin omaa itseään ja suuttuu kaikesta ja kokee kaiken syyttämiseksi ja alistamiseksi eli toisen mitätöionniksi, vaikka tämä omasta milelestään tekee aivan valtavasti työtä.
Mieheni on haallinut liian paljon projekteja samaan aikaan ja toisaalta on tullut vastaan oman tietämisen raja toteuttaa niitä, joten hermot on pinnalla, ei nyt kestä keskustelua mistään asiasta, joten olen ykisn niiden kanssa, mutta itse olen jo sen verran elämää nähnyt, että osaan olla hiljaa ja tehdä sen minkä pystyn, villakoirat saavat luuhata, ja moni muukin vähäpätöinen asia olla. Myöskään mieheni ei tällä erää jaksa kiinnostua lasten asioista, vaikka niissä olisi juuri hoidettavaa, minun täytyy olla vain vahvempi. Tiedän tämän menevän ohi ajan kanssa, sillä mieheni on hyvä puoliso, mutta nyt ärähtelee ja näyttää mieltään kuin pieni lapsi, eli nyt on yksi ylimääräinen lapsi perheessämme, hänellä vain on se paha puoli, että osaa kiukutella ihan eri tavoin kuin iällisesti oikeat lapset.
Meilläkin näitä asioita on liiton aikana silloin tällöin tapahtunut, olen saanut kuulla olevani milloin mikäkin, olen aina laittanut ne hänen oman stressinsä piikkiin.
Meillä kylläkään ei ole mitään huumeita mukana kuvassa, ainoastaan väsyttää itsensä liialla työllä ja on hyvin kilpailuhenkinen ja ei siedä koskaan mitään arvostelua, tämän uskon olevan monessa teidän liitoissanne se särmä, mutta erolla en saisi mitään parempaa aikaan, olisin vain entistä enemmän yksin, kuitenkin nämä ovat vain hetkiä meillä nämä huonommat päivät.
Hänen lapsuutensa on ollut aika vaativa ja rankka, johtunee siitä sanoisin itsetunnon puute.
Mutta jos todella mieheis lyö lapsia, on tärkeää, että sanot suoraan, että joudutte lähtemään oman turvallisuutenne vuoksi, jotta hän tietää mikä on syy, josku voi käydä, että se herättää hakemaan lyöjän apua itselleen.
Eikös ole niin, että kolarinkin sattuessa, suto useimmiten korjataan ja ajaot jatkuu, samahan se on ihmistenkin kohdalla.
Varmasti tiedät jo nyt teidän perheen kohdalle parhaan vaihtoehdon, siltikin aina kannattaa käydä keskusteluissa, joissa luultavasti olet jo ollutkin turvakodissa olosi vuoksi.
Ihmisillä on aivan kieroon kasvanut käsitys parisuhteesta ja siitä mikä on normaalia... Kyllä jokainen elämässään kokee äärimmäistä stressiä ja pahaa mieltä, eikä silti asioita pureta haukkumalla omaa puolisoaan (mikä kertoo minkäänlaisen arvostuksen puutteesta), käyttäytymällä väkivaltaisesti ja rikkomalla paikkoja. Kyllä tällaisissa tapauksissa on jotain pahasti vialla, eikä saa jäädä ajattelemaan, että toisella on vain stressiä ja se kyllä menee ohitse. Tai että se kuuluu hänen persoonaansa, kun tämä on stressantunut. Tällä tavoin asettaa vain itsensä siihen tilanteeseen, että se toinen todella imee sinut henkisesti kuiviin, ja sinä alat olla lopulta se ärtynyt osapuoli. Kai se jonkinnäköistä henkistä väkivaltaa on tuokin...
Kuulostaa siltä, että olet saanut tarpeeksesi ja niin sinun pitäisikin, koska miehesi ei ota edes vastuuta omista teoistaan vaan syyttää sinua niistä! (LASTA EI SAA IKINÄ, MISSÄÄN TAPAUKSESSA VAHINGOITTAA!) Sanoisin ennemminkin, että miehesi käytös johtuu siitä, että kumpikin haluaa erota, mutta sinnittelette yhdessä. Siitäkin syntyy stressiä. Ja kumpikin purkaa huonoa oloaan. Mies olemalla tuollainen ja haukkumalla sinua, sinä taas olet purkanut huonoa oloasi keräämällä ne 15 kiloa (sanoit, että ne johtuu ilkeistä sanoista).
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että eroatte. Etsit töitä ja muutat omillesi lastesi kanssa. Jos mies myöntää omat ongelmansa ja hankkii niihin apua, voitte myöhemmin kokeilla yhdessäoloa uudelleen. Ja seuraavalla kerralla JOS/KUN taas tapahtuu näin, tiedät ainakin, että vanhaan ei ole ikinä palaamista vaan katse on stten tulevaisuuteen!
Vanhemmat eivät myöskään ikinä aidosti mieti lastensa parasta. Kovasanainen/ tai jatkuva riiteleminenkin lasten edessä altistaa lapset psyykkisille ongelmille. Pettämisen ja väkivaltaisuuden hyväksyminen antavat roolimalleja lapsille. Aina mietitään vain, että haluanko ja kestänkö MINÄ olla tuollaisen ihmisen kanssa. Eivät ikinä kysy, että miltä tämä lapsista näyttää tai haluavatko lapset että vanhemmat ovat yhdessä? Viimeistään siinä vaiheessa, kun lapset pyytävät vanhempia eroamaan tai osoittavat toimillansa haluavan niin, tulisi hyvän vanhemman pysähtyä hetkeksi ja miettiä onko parisuhde normaali...
Omien vanhempieni avioliitto oli yhtä helvettiä, enkä toivoisi ikinä kenellekään sellaista elämää, mitä minä näin.