Voiko olla mahdollista että vajaan (2)vuoden päästä ollaan Suomen(20) parhaan joukossa,mistä pelimiehiä?? kun tuntuu että ei nytkään pärjätä edes kakkosessa pitäiskö tavotetta tarkistaa kyllä sitä uhottiin ennen sarjan alkua mutta yritetään pysyä tässä kakkosessa siinäkin on kova tavoite.
Meidän ylpeys TP-47.
106
4055
Vastaukset
Kyllä nykyjalkapallo on sitä, että pelimiehet tuodaan päiväntasaajalta, suurin osa ainakin. Ja koskee liigan lisäksi ykköstä, kakkosta ja muutamia kolmosenkin joukkueita.
Afrikkalaiset vitsailevat keskenään, että heidät palkataan pelaamaan, jotta suomalaiset voivat "harrastaa" jalkapalloa.
No, leikki sikseen. Kyllä TP47:lla on mahiksia ylöspäin, sehän on vain rahakysymys. Ykkösessäkään ei tietääkseni alle miljoonabudjetilla yksikään joukkue pelaa. Löytyykö täältä rahaa? Mielestäni ei yksin Torniosta. Mutta jospa nyt tosissaan alettaisiin yhteistyöhön Kemin kanssa, saatas yksi joukkue edustamaan aluetta.
Tämä on hankalaa, tiedän. Osa Tornion joukkueesta kun on entisiä Kemin joukkueen jäseniä, joista osa on lähtenyt ovet paukkuen seurasta. Näiden päiden kääntämisessä on kova työ. Siihen asti ROPS kerää ilman suurta vaivaa kermat päältä sponsorirahoista. Ellei sitten nöyrrytä olemaan RoPS:n sparrausseura ja B-joukkue...- Mies puthaalta.
Ei kai sieltä muut ole lähteneet kuin Veljespari ja varmaan meille tulee käymään samalla lailla Keijolla ei ole pelivuosia enään kuin tämä ja nykin hän käy jo kovin hitaaksi ja lihava.Aivan törkeä kosto viime pelissä loppusekunneilla seura johtajana ottaisin vähän korvauksista pois.
- pekkanen..
Tulee vastaan totuus, ettei riiitäkään se oma innostus jota valmennusjohto korostaa....
No tänään nähdään taas se Tornion hegemonia joka ei ole ollut kaksista....
- Orginal Mikolle.
Minusta Mikko kilpailua pitää olla Kaupunkien välillä,mutta meidän pitäis ottaa mallia Kemistä siellä tehdään nöyrästi töitä eikä uhota eise huutaminen niinkuin Väikkä tekee sillä ei pääse pitkälle monesti jopa pilaa koko homman.Ajetaan nuoria sisään eikä peluuteta niitä A-junnuissa ja ykkösessä ne palaa loppuun niinkö on jo käynyt järkiä tekemiseen.
- Juhannus saaren Kril
Mitä tämä K Huusko tekee meillä täällä Torniossa elikkä Kalle Huusko vie meidän vähät rahat hänellä ei ole meille mitään annettavaa aivan turha mies.voi hyvänen aika ei meillä ole varaa pitää tuommoista tyhjäinpäiväistä täällä.
- Ei todellakaan.
Ei kumpaaka Huuskoa täällä tarvita,Keijon aika on ollut ja mennyt ja sitä minä ihmettelen mitä varten tämä toinen Huusko täällä parkkeeraa hänestä ei ole mitään hyötyä missään asiassa täys tyhjä pas-a.Laitetaan Kemiin jos se kelpaa jonnekkin ei mihinkään muualle kuin sukuseuraan missä on enot isät äidit veljet elikkä koko suku ja seura on Karjalahden ihme FC 88, FC-Kemi.
- lisenssimies eteläst
Tuota, Mikolla oli oikea ajatus tässä. Ei menestyvää joukkuetta saada kasaan omista junioreista. Kyllä jos pelimiehiä halutaan useampia kuin ne 3-4 omaa kasvattia, jotka jostain syystä ovat tänne jääneet, pitää lähteä ostoksille. Ja siihen tosiaan tarvitaan rahaa.
Juniorit kehittyvät mutta ei ne jää kauaksi aikaa kakkosdivarin joukkueeseen, kyllä ne hyppäävät etelän seurojen kyytiin, jossa taitavalle tarjotaan rahaa ja mahdollisuus kehittyä muiden lahjakkuuksien kanssa. Eikä mikään seura tässä esteeksi asetu, kyllä 18-vuotiaan on päästävä sinne, missä hänen taitonsa voivat kehittyä, näin se vain on.
Eli rahaa tarvitaan, kun ulkomaan-apuja etsitään, myös näiden asuttaminen, kulkeminen, välineet, päivittäinen ruoka ym asiat tulee ottaa huomioon. Eli homma on suurempi paletti kuin vain pelaajan ostaminen, pahimmillaan siellä tulee vaimo ja 5 lasta mukana, lapsille on saatava hoitopaikka, vaimolle työpaikka ja kaikille vielä suomen kielen kurssit ja muuta asiat.
Olen myös siinä samaa mieltä että yhteistyössä on voimaa. - antin penaali
Paska haisee ja balalaikka soi, muutenkin niin torniolainen meininki.
Puulaakia puulaakia, heh heh. - tolonen..
Miten noin taso huono.. Valmentajat vaihtoon ,,,,,
- Kläppi seura
2 divarin joukkue suomessa on sama kun buulaagi joukkue ruotsissa.Älkää viittikö höpöttää Tp-47, se on harrastus joukkue ja silllä sipuli....Ja se ei todella ole mikään ylpeys torniossa.Mutta hyvä harrastus kläpeille....siellä munkin kläppi pelaa.
Että siitä joskus tulis huippu joukkue suomessa.....Noilla valmennuksilla....Älkää viittikö...Järki käteen Junnuile aivan hyvä homma tuo tp-47. Mutta ykkösjoukkue vois heittää potkimisen pois, ei niistä ole yhtään mihinkään.
- vapari3
Ei kannate yksilöitä moittia. Joukkuepeli. Ja joukkue on menestyksesä myötä ansaitsemallaan tasolla. Kun seuraa suomen parhaiden seurojen peliä,ja sitten ulkomaisia kehittyneempien seurojen peliä, tulee erot niin suuriksi kuin katselisi hidastettua lähetystä suomalaisten pelatessa.Muut ovat aina askeleen edellä ja syötöissä ja ajatustyössä.Maailman "marakatit" pyörittää "hitaat hämäläiset" mennen tullen,kun lisäksi mahtavat teatteritaidot kentällä mukana.
- Pele.
Eihän tämä ykkösjoukkue ole meitä Torniolaisia,vaan täällähän pelaa monen kaupungin poikia ja monesta seurasta,näin Torniolaisena kismittää että kun avausta katsoo niin siinä ei ole kuin(3)Torniolaista näin ei pitäis olla,en ole käynyt yhtään peliä katsomassa koska en tunne omaksi kaupungin joukkueeksi.
- pettynyt.
Voi jumalauta mitä valmentajat tekivät sarjaa on vielä puolet jäljellä niin luovutetaan ja vuokrataan pelaajia muualle tavoite piti olla 2015 liigassa taitaa tulla kiire ei ei tällä systeemillä en käy yhtään peliä enään katsomassa keskityn Jääkiekkoon.
- olen samaa mieltä.
Tämän vuoden päätteeksi olisi pitänyt nousta ykköseen elikkä vuodeksi 2014 ja seuraavana vuonna elikkä 2015 piti olla Liigassa ja Suomen 20 parhaan joukossa ei ei.Näin Torniolaisena ihmetyttää että Väikkä ja Oleggi saavat huseerata ja ajaa taas meidän seuran tuhon partaalle.Antakaa kenkää niille ja tilalle A-Junnujen valmentaja alkaa tuleen tulosta ja kulut putoaa minimiin.
- Juuri näin
Täysin samaa mieltä!
- Joona.
Kukaan ole mistään liigasta puhunu vaan olla Suomessa 20 parhaan joukossa joka tarkoittaa ykkösdivaria.
- Mies Puthaalta.
Meille Torniolaisille ja kaikille muille olette ilmoittaneet julkisesti että olette(3) vuoden päästä Liigassa ja suomen (20) parhaimman joukkueen joukossa,ykkösessä ei ole (20) joukkuetta elikkä Liigassa vuonna 2015 ja ykköseen nousu vuodeksi 2014 taitaa tulla kiire Kemikin pitäisi ohittaa joka on meitä 15 pistettä edellä tuntuu että olemme luovuttaneet kun miehiä vuokrataan muihin seuroihin,mutta eise mitään ei aina ole pyhä.
- Torniolainen joukkue
Seuran ulkomaalaiset pelaaja
1991
Sergei Bondar
1992
Sergei Bondar
1994
Obiora Aniche
Sergei Bondar
1998
Oleg Jeprintsev
1999
Anatoli Bulgakov
Oleg Dulub
Oleg Jeprintsev
Vasili Karatajev
2000
Anatoli Bulgakov
Oleg Dulub
Oleg Jeprintsev
Roman Mirošnytšenko
Konstantin Saenko
2001
Anatoli Bulgakov
Oleg Dulub
Oleg Jeprintsev
Stanislav Jurgelevitš
Roman Mirošnytšenko
Konstantin Saenko
Viktor Žak
2002
Anatoli Bulgakov
Oleg Jeprintsev
Roman Mirošnytšenko
Konstantin Saenko
Viktor Žak
2003
Anatoli Bulgakov
Ilja Fomitšov
Roman Mirošnytšenko
Konstantin Saenko
Viktor Žak
Andras Strapak
2004
Viktor Aleksejev
Anatoli Bulgakov
Aleksandr Mištšuk
Ilja Fomitšov
Roman Mirošnytšenko
Zoran Peic
2005
Anatoli Bulgakov
Craig Dean
Manga Ekongollo
Anatoli Koksharov
Alfred Mapoka
Roman Mirošnytšenko
Marc Ndikumade
Kyle Patterson
Anton Smith
Valeri Tsyganenko
2006
Gaston Bindzi
Anatoli Bulgakov
Manga Ekongollo
Alfred Mapoka
Marc Ndikumade
Jevgeni Smirnov
2007
Gaston Bindzi
Anatoli Bulgakov
Luis Vanderlei Cagnoto
Alya Camara
Manga Ekongollo
Ozeias Graciano
Artur Konde
Alfred Mapoka
Marc Ndikumade
Rene Ngande
Giorgi Nikuradze
William Teixeira
2008
Gaston Bindzi
Georgi Bochev
Anatoli Bulgakov
Sergei Butenko
Luis Vanderlei Cagnoto
Misse Ebongue
Ilja Fomitšov
Volodymyr Kilikevytš
Artur Konde
Alfred Mapoka
Sergei Mironov
Lucia de Murilo
Roman Parofejev
Jevgeni Protsanov
Andrei Skljarov
2009
Anatoli Bulgakov
Jefferson Vieira de Cruz
Misse Ebongue
Karin Izrailov
Artur Konde
Sergei Labadovski
Ethie Sousa
Irakli Tsykolia
2010
Gaston Bindzi
Anatoli Bulgakov
Ethie Sousa
2011
Gaston Bindzi
Anatoli Bulgakov
Daniel Caumo
2012
Adriano
Francois Badji
Anatoli Bulgakov
Jevgeni Chekalin
Kenniel Hyde
Artur Konde
Sergei Kovalev
Jeferson Pires
John Samuel
Artem Sekunov
2013
Francois Badji
Anatoli Bulgakov
Jevgeni Jevsejev
Trayon Bobb
Daniel Wilson- Tolja_Fani
Eiköhän Tolja voida laskea jo Torniolaiseksi! Ollut tällä jo niin pitkään, tehnyt työnsä, eikä oo mihinkään lähdössä täältä. Toivottavasti saadaan pikku Bulgakoveista tulevia edustuksen pelaajia :)
- miehet töihin
KIITOS LISTASTA
Huomaatteko, menestyksen vuosina ei avauskokoonpanoon juuri suomalaisia nimiä päässyt... Eli kyllä se pallon potkiminen on tuolla etelässä verissä. Hyvä kun kuitenkin yritetään opettaa pelaamisen taitoja myös suomalaisille lapsille. Edustusjoukkue on mielestäni aivan turha höpötys, satojen tuhansien rahanmenoa vain.
- Iiro juhannus-saares
Juuri näin tällä,,,tällä hetkelläkin ihmettelen miksi ykkösjoukkueessa on valmentajia(3) kolme mitä tekemistä esim: Kalle Huuskolla ja Meidän huutajalla Väikällä on joukkueessa turhia rahamenoja,kyllä se riittää kun on yksi mies joka rahastaa seuraa.Sarja on vielä paljon kesken lähes puolet pelaamatta niin me luovutetaan ja aletaan luopumaan pelaajista,aika torkaa hommaa,mut samaan hegen vetoon uhotaan nousuista muista.Kyllä se on parempi että ei meidän kannata satsata pelaajiin kun tulosta ei synny otetaan Kemistä mallia siellä ammattivalmentaja tekee tulosta ja hakee pelaajat oikeille paikoille.
- JoonaK.
Väikkähän se on joka seuraan kerää rahaa. ja sitäpaitsi Väikkä on rauhottonu paljon viimevuosista :) nykyään vaan Eprintsev mölyää kentänreunalla. ykkösdivariin seuralla tavoite olla 2015 nyt hyvä aika kehittää nuoria pelaajia edustuksen rinkiin. tommoset liigapuheet tuulesta temmottuja :) taitaa vaan kaverilla olla jotain henk.kohtasta vastaan Huuskoa ja Väikkää ;)
- Mies puthaalta.
Nytkö se on näin,valmentajat ovat ilmoittaneet lehdissä että meillä on kolmen(3) vuoden rojekti jolloin olemme LIIGASSA VUONNA 2015 ja sillä met olema tehneet nuorille pojille pitkiä sopimuksia(3) vuotta.Mutta ei tämä näytä siltä että halutaan mennä ylös päin,kun luovutaan parhaista ulkomaan avuista.
- JoonaK.
Etkai sinä itsekkään usko näihin sinun juttuihisi.Pitäähän valmennus saada sille tasolle että ei huutamalla ja käsiä yhteen lyömällä mihinkään nousta.
- JoonaK.
Täältä on kuule ennenki noustu 5 vuodessa kolmosesta liigaan.
- Juhannus-saari mies.
On noustu mutta maksatte vieläkin niitä oppirahoja,mut nyt emme nouse koska rahaa on vähän ja aika loppuu kesken,(2) vuotta ja olla Liigassa ei tule onnistumaan.Yhteistyö seurat met olhaan kaikki mahdolliset käyty jo läpi ehkä Kemi vois vielä olla käymättä,mutta mutta???.
- Fakta
Toptop, junnujen valmennusmaksuista Se suurin osa rahoista kerätään.Loput maksaa kunta.ja muutama pikkupennin sponsori.
- jooooonaaaaaa.
Alappa ite valmentaan ja kerään rahaa seuralle kun tunnut tietävän futiksesta ja rahankeruusta kaiken?? mikä vimma sulla on täällä jauhaa samoja juttuja.
- Joonalle.
En mie ala valmentamaan,enkä rahaa keräämään,mutta jos näin Torniolaisena ajattelen niin panostetaan nuoriin enempi ja jätetään ykkösjoukkueesta ulkolaiset vähemmälle koska meillä on Lapin-Läänin parhaat juniorit.Nyt kun junnut joutuvat pelaamaan miesten pelejä ja omissa sarjoissa niin ne väsyvät aivan varmasti ja se näkyy kyllä tuloksissa..Ei milhään pahalla mutta luulisin että olen oikeassa.
- fakta.
Onhan seki yksi vaihtoehto potkia omilla pojilla kolmosta ilman tavotteita.
- riveliino.
Pojathan jo pärjää miesten peleissäkin ja vuoden päästä ollaan taas vanhempia ja kypsempiä joten ensivuosi kaiken ratkaisee vai ratkaiseeko.kyllä nuin hyvillä pojilla mitä meillä täällä Torniossa tulemme kakkosessa pärjäämään kun annetaan vain poikien pelata.
- Junnut on ykkösiä.
No niin minähän sanoin,että kun annetaan nuorten poikien pelata alkaa tulosta syntymään,noustaan ykköseen ja aletaan vasta sitten hommaamaan ulkomaalaisia.Hieno voitto eilisestä pelistä.
- sivustakatsoja1
valmentajien ja joukkuejohtajien penskat saa peleissä potkia vaikka huonommon välillä pelaavat ku muut.
- ex tops.
Mitähän ajattelevat nuo Kemin pojat kun tulivat tänne meille Tornioon Kemissä huippu valmentaja yli 600 valioliiga ottelua takana paljon muuta.olhaan me nähty mitä väikkä huutamalla saavuttaa,pilaa poikien pelit mie en hyväksy torniolaisena tätä.hommataan kunnon valmentaja ja tehdään väikästä juoksupoika,muuten ei tule tulosta nuoret pojat menee pilalle.
- black car
Lavi Kemistä oppinut melkein puhumaan h:n päälle.....Eikö sulle mies riitä Kemin sivut? Ps: Oleg ja Väikkä on ex-kemiläisiä pelaajia....sieltä on taidettu huuto-opit hakea!!??
- isot on haaveet
potkupallo seura ja ei ikinä tule pärjäämään liigatasolla.
- mies puthaalta.
Kyllä met vielä pärjätään,mutta tämän päivän pelissäkin oli(5) ulkolaista ja (4) Kemiläistä avauksessa ei näytä hyvältä.Laittakaa Väikälle komento päälle koska meillä on hyviä nuoria poikia joitten pitää saada pelata että net kehittyy.
- junnun vanhemmat
Taas rankka tappio TP47 et kannattas miettiä kun nuoria ette tue miksi talous säälittävään 2 sarjaan.???
- sijoitus 6
Surkeaa oli peli ettei mitään toivoa koskaan parempiin nousta.
Aina ollut TP-47 heikkous et yksilöinnä yrittävät menestystä ja tässä todistus siittä. - junnun isä.
Olen juniori pojan isä,ihmettelen että te ylin johto annatte väikän ja olegin huseerata ja hommata pelaajia muualta kuin täältä Torniosta,meillähän on hyvät omat pojat jotka pärjäävät oikein hyvin miesten peleissä kun vain saavat vain pelata siinä on vaara että he lopettavat tai lähtevät ruotsin puolelle pelailemaan niinkuin monet on meiltä lähteneet.RYHTIÄ TÄHÄN PORUKKAAN JA VALMENTAJILLE KOVEMPI KURI.
- ---
Junioreiden vanhemmathan ne aina tietävät parhaiten miten joukkuetta vedetään.
- Täältä Puthaalta.
Kyllä mie olen sitä mieltä,että kun meillä on näin hyvät A-Pojat niin annetaan poikien pelata ja nostaa seura sarjaa ylemmäs,muuten pojat väsyvät kun joutuvat pelaamaan kahta sarjaa ja se kostautuu ja siinä on vaara että A-Pojat lopettavat jommassa kummassa sarjassa pelaamisen todennäköistä että omasarja loppuu kun parhaimmat ovat ykkösen mukana.Järki käteen jos sitä on.
- valmentajan katsomus
Aivan suosittelen siirtymistä To-Ta riveihin siellä kunnioitus junnujen maailmassakin...
- Niin nähty
Täh! Eihän ToTa:lla oo ees junnuja. Mitä sie horiset?
- mie sanon vaan.
Miksi Väikkä taas tänään pilas poikien pelin huutaa kuin mielipuoli eikö seura johto saa kuria tuolle kaljulle.Ei meillä täällä Torniossa ole tulevaisuutta niin kauan kun herra on tuolla penkillä.
- zemppari
Kyllä ilman Väikkää olis tullu turpaan oikein kunnolla! hyvin zemppasi poikia kovaan tasiteluun ja pojathan taisteli! ypa vain oli onnekkaampi tänään.
- tp47forever
älä sie Kingsien viisari huutele vieraisiin pöytiin
- venäjä pillaa
niin miten voi kotiottelun hävitä..
- Ps Kemi Ykköseen
Ja Huuskat eivät enää Kemiin kelpaa. Siksi törkeää oli viime vuotinen itkupilliviesti liittoon muka edustuskelvottoman pelaajan käyttämisestä Ps Kemi - TP-47 - pelissä, jonka pelin Tp kentällä hävisi, kunnes "hovissa" saatiin veljesten "ansiosta" kauden ensimmäiset pisteet. No, eipä sekään auttanut muuhun kuin siltojen polttamiseen takanaan. Kuutpai pois, Kemissä ette enää sählää!
- Nuukasti vyö tiukala
Juonittasko tuo kemiläisten jalkapallo-osaaminen tänne samalla tavalla kuin nyt saatiin ympäristö-asiat tuolla hallinnossa, met päätämä myös Kemiläisten ympäristö-asioista nyt, non niin riitasia etteivät ne pöljät näe mitä vieressä tapahtuu, voima saattaa asioita rauhassa ethenpäin niinku met halvama.
Mutta potkupalloon. Voitas ehkä vähän nuorentaa tuota remmiä, vaikka valmentajissa on se kokemuksen tuoma taika korvaamatonta. Emmä kaaja tätä nyt parin-kolmen päähän, kyllä tausta pittää olla kunnossa, pojille palkka ku potkivat ja jos oikheen hyvin mennee, parhaale aina kuukauven lounassetelit poonuksena. Eli nyt pittää ensi kautta jo rakentaa, ruukathan alottaa aikasin että on kevään viime lumilla kaikki valhmiina. Ei haasteta kemiläisten kans riitaa, sielä olkhoot, menemä me ommaa vauhtia, jos yhteistyö ei kelpaa. - Vanhamestari60
On se vaikea Torniolaisena katsoa tätä katkeruutta, kateellisuutta sekä muuta pölinää mikä velloo TP-47 ympärillä. Ettekö te ymmärrä että meiltä täältä TORNIOSTA katoaa tekijät pois, jos käyttäytyminen on alistavaa ja arvostamatonta.
TP-47:llä oli hyvät mahdollisuuden palata vielä huipulle, mutta O-V kaksikon potkut saivat väheksymisen kierteen ympärille mihin ovat yrityksetkin tuudittauneet. Nyt tässä persaukisten kylässä ei ole montaa yritystä mitkä tukee toimintaa, joten on aivan turha valittaa. Itse auheutettua.
Sitten muutama jalkapallosta tietämätön sankari valittaa että omilla junnuilla pärjätään. Se on kyllä ihan p..ska puhetta. Ei riitä junnujen taso vielä omilla kakkoseenkaan. Muutama yksilö voisi pelata, mutta muuten ei puhettakaan menestyksessä saati kakkosessa pysymisestä.
Kyllä tätä foorumia kun seuraa, niin ei ole ihme että tekijät on lähdössä pois.- ---
Jos nuo tekijät on noin herkkänahkaisia, että lähtevät pois muutaman nettihörhön kirjoittelujen takia niin joutavat mennäkin.
- Futis on simppeli
NYT KAIKKI KAATAMAAN KEMILÄISIÄ SUNNUNTAINA!
KAMPITETAAN KEMILÄISTEN NOUSUHAAVEET!!!
JOKA IIKKA KENTÄN LAIDALLE JA KOVA HUUTO PÄÄLLE! - 123...
VAI VIELÄ YLPEYS, MINNE HÄVISIVÄT NE AVOAUTOT SUN MUUT,TAISI HÄVITÄ
SEN YLPEYDEN KANS YHTÄAIKAA...... - ylpeeysmenetettyjo
Tulos 01. 07. 2018
Faktaa 5 pistettä ja puolivälissä jo liiga ei nousta enää kun seuraavat 11 pistettä nuonoimmat?
mitäpä tuohon voisi lisätä synkät on Tornion miesten kohtalo vaihtakaa se ulkomaalainen valmentaja pois - torniotppojat
Ainahan voi toivoa mutta jos 5 pistettä ja seuraavatkin jo 11 pistettä niin aika toivoton on tuo lupaus seuralta jatkosta?
Mutta tp-47 ei ole juurikaan rehellinen ollut liiketoiminnassaankaan kuten vuosien varrelta löytyy kaikkea lalous rikettäkin. - kolmonenoottaajo
Tulosarvaus Tp-47 OLS joukkeen tänään prjantaina 6.7. 2018 ?
Voittajalle kausiliput tuleviin kolmoseen siirtyvään nyt kakkosessa pelaavaan Tornion joukkueen peleihin ? - kommentti
Perjantai oli ja meni tp-47 tappio putki vaan jatkuu, eikös se valmentaja asia pielessä?
OLS VOITI 2-1 TORNION PALLO 47.
5 PISTETTÄ EDELLEEN KERTOKAA KOMMENTTEJA KUN TIEDÄTTE SEURAN TOIMISTA PAREMMIN ? - tp47kommentoi
Tornion Pallo -47:n pistetili ei karttunut jalkapallon Kakkosessa Oulun Luistinseuran vieraana. Kotijoukkue OLS kesti torniolaisten toisen jakson kirin ja voitti 2-1 (2-0).
- Harmittaa, varsinkin kun meillä oli enemmän maalipaikkoja ja pallo pyöri maaliviivoillakin. Etenkin toinen puoliaika me pelattiin hyvin, TP-47:n valmentaja Jussi-Esko Berg kertoi.
OLS oli vahva ensimmäisellä jaksolla, ja varsinkin sen loppupuolella. Ensin Mikko Suomela vei kotijoukkueen johtoon 39 minuutin kohdalla, ja sitten Titi Essomba viimeisteli pukukoppimaalin juuri ennen taukovihellystä.
Toisella jaksolla TP-47:n kavennuksesta vastasi Ryan Gilligan reilun tunnin pelin jälkeen kulmapotkun jälkitilanteesta. Tasoitusta torniolaiset eivät kuitenkaan saaneet aikaiseksi, vaikka pisteitä joukkue olisi kipeästi kaivannut.
TP-47 on edelleen viidessä pisteessä, ja jatkaa sarjan viimeisenä. Putoamisviivan yläpuolelle on tällä hetkellä matkaa kuusi pistettä. - ollaansankareitakaiiki
mitäpä tuohon voisi lisätä synkät on Tornion miesten kohtalo vaihtakaa jo se ulkomaalainen valmentaja pois
Vaikean alkukauden jälkeen TP-47 on löytänyt pelinsä ja lähtee hakemaan Närpiöstä kolmea pistettä. Joukkueen valmentajat saavat mukaansa iskukykyisen joukkueen??????????- tulialamäki
Eikös teema ollut "kohti huippua" jokin aika sitten ? tyyppi Torniolaista kohellusta
- pettynyton
tulialamäki kirjoitti:
Eikös teema ollut "kohti huippua" jokin aika sitten ? tyyppi Torniolaista kohellusta
Olet todella oikeassa seuramme ei ole onnistunut ja minäkin seuran puuhamiehenä pettynyt tietenkin. Tottakai selvä ettei jatketa kakkosessa mutta jos kolmoseen toiveita nousua se odottaa!
- juniorinisä
pettynyton kirjoitti:
Olet todella oikeassa seuramme ei ole onnistunut ja minäkin seuran puuhamiehenä pettynyt tietenkin. Tottakai selvä ettei jatketa kakkosessa mutta jos kolmoseen toiveita nousua se odottaa!
Tottakai tilanne toivoton mutta junioirille vaikea selittää kun näin surkeaa on !
Kertokaa miten edetään ?? - liikaaulkomaisia
Suomalaisia joukkoon kun tp:ssä on niitä paikallisia parempia kuin ulkomaaalaiset !!
- ylöspäinsuuntakolmoseen
Kohti huippua ylöspäin todella kolme on isompi kuin kakkonen ?
- torniokorehellinen
Eipä yllättäisi mitenkään. Harmittaa vaan, kun joukkueen yksi laadukkaimmista pelaajista ei näe touhussa kehittymisen mahdollisuuksia 7 kuukauden jälkeen. Samoin ihmetyttää, miksei valmennus ole kiinnostunut pitämään Janista kiinni. Oikeassahan Jani on. Eikä Jani tule olemaan viimeinen junnu, joka jättää edun toiminnan väliin. Närpiön reissu taisi olla Janille viimeinen pisara. Tokihan sitä johtokunnan sukulaisille pitää ennemmin peliaika antaa. Politikointia. Iso miinus. Hyi! Tornion "rehellinen tp-47"
- katsojaluvut
: Kakkosen yleisömäärät 2018
Esim La 16.6
GBK - Närpes Kraft: 305
FC Jazz - FC Kiffen: 247
JäPS - Gnistan: 215
NJS - MYPA: 175
TP-47 - TamU: 171
FC Viikingit - MP: 168
FC Espoo - BK-46: 108
HIFK/2 - KäPa: 103
Eipä taida kukaan katsoja tuloilla selvitä jatkoon........- Torinonparas
Katsojatuloilla?
- kolmosenjärki
Torniolainen palloliiton mies suomenlippu rinnassa kunnostautui. Oman tytön joukkueen hävittyä ottelunsa teki protestin jonka myös itse käsitteli ja hyväksyi. Syynä vastustajan riveissä pelasi lainapelaaja toisesta seurasta, palloliiton luvalla. Toisaalla miehen oman seuran poikajoukkueessa pelasi useitakin pelaajia muista seuroista, arvatkaapa proteistoiko hän tästä. Ei tietenkään. Kyllä meitä suomalaisia hävetti. Toivottavasti liitossa puututaan tähän, hän käyttäytyi kuin olisi isokin Suomen Palloliiton lähettiläs.
Eiköhän kolmosestakin nousija halua nousta, niin kolmoseen tippuminen näyttää todennäköiseltä. Ens kaudella Oleggi takas puikkoihin kolmosesta liigaan ja pienet millin velat kylkeen että saahan pelata liigaa..... - komosenkakarat
Kannattais nyt Teepeeen keskittyä vain Naisten toimintaan, siellä joukkue on menossa kohti Ykköstä ilman ulkomaanapuja. Mitä ne oikein hommaa?
Äskeisen häviöpelin perusteella ko. Vahvistukset on tusinamiehiä. Nyt menee eurot vain hukkaan ja lähtö alemmas on jo tosiasia. Harmittaa niin vietästi panostuksiin nähen.
Ens kaudella b-junnuja sisään ja olegin kautta kakkoseen takas!
Kolmoseen syntejä potemaan on tosi surkeeta tänäänkin juuri mainintoja ei pelistä Tornion osalta ole.
Lauantaina 14.7.2018 Pohjan stadionilla kohtasivat kakkosen kärki ja häntä. Lohkonsa viimeisenä syvässä ahdingossa porskuttava TP isännöi sarjajohtoa hamunnutta GBK:a. Vierailijat nappasivat otteluun vahvan alun ja siirtyi 0-2 johtoon kotijoukkueen nukahdusten myötä jo ottelun seitsemännellä peliminuutilla. Tämän jälkeen kotijoukkuekin pääsi mukaan peliin ja sai luotua tilanteita GBK:n maalille, mutta maalipuiden väliin palloa ei saatu, edes pisteeltä. Ensimmäisen puoliajan maalit olivat ainoat jotka ottelussa nähtiin, joten sarjapisteet matkasivat vieraiden mukaan siirtäen GBK:n lohkokärkeen ja sysäten TP:n yhä syvemmälle ahdinkoon. - videotorniotp
Katso video pelistä ! 14.07. 2018.
https://www.lapinkansa.fi/videot/tp-47-gbk-14-7-2018/265AF2A7 - gbkonparasta
Pohjan stadionilla kohtasivat kakkosen kamppailussa TP-47 ja huippuvireinen GBK. Vierailijat tulivat vahvasti otteluun ja hallitsi ensimmäistä jaksoa. TP:n verkot heiluivat niin puoliajan alussa kuin lopussakin ja tauolle suunnattiin 0-2 lukemissa. Toisella puoliajalla kotijoukkueen peli parani, mutta GBK ei päästänyt isäntiä mukaan ottelun voittokamppailuun, vaikka puoliajan ainokaisesta osumasta vastasikin TP. Päätösvihellyksen piipatessa tulostaululla loisti 0-2
Kyllä se kolmonen loikka on vain hyväksyttävä tosiasia!! - luotomäki
Voi meitä kemiläisiä ko noin menit munamaan itses...Toinen ei pelannu ja toinen kentän paras.
Mutta hyvä naisille
Ei prkl. Keskimäärin kuitenkin hävittiin. Joko Luotomäkikin kuuluu Kemii. - petettyluotomäki
Luotomäki tukee tp-47 jos saa selvityksen rahoituksesta kun minne ne nuorten rahat menneet kuka uskaltaa paljastaa.....
- lomatp
Melkoseksi muukalaislegioonaksi on taas vaihteeks teepe muuttumassa, mutta ei oman alueen jätkillä riitä taso kakkoseen (toisaalta ei näytä riittävän näillä tuonti pelaajillakaan :D )Tämä ikuinen lupaus pyyny tuhlauli sen 2-3 varmaa maalipaikkaa. Vaikeaksi menee jos säilyä meinataan.
Niin se vain on loma alkoi teepeelle.............. - karukohtalo
Niin taitaa olla karu kohtalo ?
Kyllähän se näin on että meinas taas oksennus tulla 6min kohdalla, kun gbk teki toisen erittäin helpon maalin. Niin saatanan huonoa puolustamista molemmissa maaleissa, toisessa vielä mokkekin osin hörppäs. Onnea vaan ps kemi, saatte huono viereisen kaverin sinne. Kujanpää pelkkä varjo aikaisemmasta, mitä lie on hälle tapahtunut. Maalien jälkeen Tpn hyökkäys peli lähti rullamaan ja paikkoja jo erittäin hyviä siunaantui pari kolme kappaletta ja vielä se rankkarikin. Mutta jos tarvitaan se 10 paikkaa maalintekoon niin kyllä homma on tuhoon tuomittu. Vittu, kyllä vituttaa! Ei se auta muutako hakea vauhtia alempaa. Peli alkaa olla lähes menetetty, - eipahyvaltanayta
yksi ja sama parivaljakko minkä annetaan mellastaa vailla mitään vastuuta, jukulauta mitä tekemistä, tuloksista ja muusta viis kunhan saa pojat leikkiä päävalmentajaa ja kapteenia... joko kohta saadaan kätilökin mukaan päsmäröimään?
- tukeviin
Näin alkaa pojat siirtyyn ajoissa tukevimpiin seuroihin !
Tatu Kujanpää siirtyy Kakkosen TP-47:stä PS Kemin liigajoukkueen maalivahtiosastolle. Seurat pääsivät siirrosta sopimukseen maanantaina. PS Kemi on tehnyt Kujanpään kanssa vuoden 2020 loppuun asti ulottuvan sopimuksen.
– Hyvältä tuntuu, tottakai. On mukava ottaa seuraava askel urallani, Kujanpää kommentoi siirtoaan. - tatujapatu
Tatu ja Patu on kovii hemmoja lasten sankareita !
Kyllä korvaajan saappaat saattapi olla isommat kuin Tatulla, tämän hetkiseen vireeseen ei kovin isoja saappaita tarvita. - eskomoille
Onko TP-47 aloittanut loppuunmyynin? Toivon sydämestäni, TP-47 säilyyedes tulevana kautena kolmosessa?
Suosikkijoukkue: TP-47
Mikä myynti? eivät kelpaa edes eskimmoille !
Kuka sieltä ketään ostaisi? - loppuunmyynti
TP-47
Mikä myynti? Kuka sieltä ketään ostaisi?
No mulla ois myynnissä derbi 50 cc xp enduro malli. IKINÄ EI OO VIRITETTY. yksityisviestiä, nii saa tarkemmat ohjeet. - kiinaantp47
Ville Juvonen takas!!! 190cm pelkkää sexy footballia ;pp ( 94 syntyny, niinkö derbin tehas bulgariaan)
Pitäs koko miehistö lähettää Kiinaaan siellä kuulemma kysyntää Tp-tason jalitsulle.. - hahhahhah
Sunnuntain vastustaja TP-47 on JBK valmistautuu tulevaan Kakkosen kauteen. Torniolaiset ovat kuuluneet usean vuoden ajan lohkonsa kärkijoukkueisiin, mutta nousu takaisin ylimmille sarjatasoille on jäänyt toistaiseksi haaveeksi. Hah ei voi edes haaveilla kun 5 pistettä ja seuraava 12 pistettä, huh huh !!
- toivotontapeliä
Onhan piste ihan kiva, mutta ei vain riitä, 7peliä jäljellä ja ainakin viisi pitäää voittaa mielummin kaikki, johon en usko, esim. 2 tampereen reissua jäljellä, säilyminen ei ole enään omissa käsissä, harmittavaa mutta totta.🤔
Kyllä nämä on oikeita vahvistuksia kaikki. olishan se tietysti parempi ku kaikki olis oman seudun poikia ja lehmät lentäis. voittoja pakko kairata, tilanne tplle 1-2, saas nähdä miten käy.
Huh huh, avauksessa edustettuna seitsemän eri kansalaisuutta. Suomi, Ranska, Serbia, Englanti, Sierra Leone, Nigeria ja Kamerun. Toivottavasti ei "vahvistusten" haaliminen koidu seuran kohtaloksi. - aivanniinon
Onneksi on kahdeksan peliä jäljellä ja kaikki on vielä omissa käsissä. Urakka helpottuisi, mikäli oikeat joukkueet pelaisivat sopivasti. Hävettää vain seuran puolesta, kun muistellaan sitä ilkkumista Miigan ja PeeÄssän suuntaan näistä ulkomaalaisten määristä. Nyt täällä on 6!!! ulkomaalaista avauksessa KAKKOSESSA!!!. Kyllä sanat on syöty ja periaatteet myyty. Hävitään jos hävitään mutta tehdään se edes kunniakkaasti. Mitä tai ketä varten tällainen joukkue on olemassa?
Joo tuli lasku virhe, mutta ei se oikein ole omissa käsissä, Tamun ja Närpiön peli on aika ratkaiseva, toinen kun vie kolme pistettä alkaa oleman aika ratkaiseva ero säilymisrajaan, kyllähän tuo muukalais legioona on aika hupaisaa, kun muistelee keljuilut muitten suuntaan, säälittävää,
Toivottavasti kuitenki säilyvät, muuten ensikesänä pelaavat junnuilla kolmosta, pelimiehet ( aikamiehet ) lähtee muualle😋 Aivan niin . - 918273
ohan se omalla kasvatilla varmasti mieltä ylentävä kokemus matkustaa bussilla hevonperseeseen vaihtopenkille istumaan ja ihailemaan Bärin veljesten neppailua kymmenen tuontiukkelin kanssa... jos on omat kasvatit tosiaan niin munattomia lupauksia ettei edes Kakkosta pysty pelaamaan niin parempi olla pelaamatta ollenkaan, "Afrika All Stars" II divisioonassa ei ketään palvele taikka yleisöä kiinnosta!
- sanatsuustani
Totta puhut , veit sanat suustani .....
- ihonväri
Hävettää vain seuran puolesta, kun muistellaan sitä ilkkumista näistä ulkomaalaisten määristä. Nyt täällä on 6!!! ulkomaalaista avauksessa KAKKOSESSA!!!.
Suomifutiksen ympärillä nämä lärvin soittelut saattaa hyvinkin nopeilla käänteillä ropista omaan nuottaan ja lujaa. Tästäkään syystä en tuon vittuilun määrää ole ikinä oikein ymmärtänyt.
Sama ketä pellaa kun ei vaan osata niin onko sitte väri mikä tahansa ihon ......... - naisetpelaa
TP-47 jatkaa sarjataulukon hännillä 6:lla pisteellä. Putoamisviivan alapuolella ovat myös Vifk ja Närpes Kraft 12 pisteellä. Putoamisviivan yläpuolella ensimmäisenä on Tamu 12 pisteellä ja toisena PK-37 14 pisteellä. Sarjaa on jäljellä kahdeksan ottelua ja valmennusjohdon arvion mukaan sarjapaikan säilyttäminen edellyttää, että näistä kuusi voitetaan.
Myös naiset pelaa...
Naisilla ei varmasti ole varaa ulkomaalaiseen pelaajaan puhumattakaan ykkösessä pelaamisesta.
Taitaa tåmä ulkomaalainen huhupelaaja kuitenkin mennä huhujen mukaan teepeen huhumiehiin.
Toki voihan Haaparannalta siirtyä ulkomaalaisia pelaajia ... - tulevaisuusko
Iisalmelaiset ja TamU tänään täysille pistepoteille. Alkaa näyttämään todella häijyltä tehtävältä tuo pudotusviivan yläpuolelle kiipeäminen.
Kannattais päästää parhaimmat pelaajat seuroihin joissa tulevaisuus edessä jota tp ei nyt toteuta. - askitupakkaa
Tp47:lle myös kausikorttihaaste! 1000 kausaria 5€! Kaupan päälle ostajien kesken arvotaan l&m vihreä aski.
Lapin Kansassa oli juttu, jossa mainittiin sopimukset. Gilligan on ilmeisesti tehnyt diilin myös. Lehdessä oli, että Juice ja Losa ovat valmentajia. Losa tulee takaisin ensi vuoden alussa ja Juice on jo alkanut treenien vetämisen. Nuoria miehiä/poikia ollut runsaasti treeneissä. Seuran tiedotus jatkaa tutulla linjalla. Uutinen olisi uutinen. - TAPPIOTAASTULI
Niinhän se kävi tappio tänään lauantaina 04.08 taas ettei paljon naurata????
PK-37 KERTOI ENNAKKOON TOTUUDEN EDELLISENÄ PÄIVÄNÄ
– TP-47 on kokenut paljon muutoksia kauden aikana. Valmennus on vaihtunut verrattuna viime kohtaamiseemme. Lisäksi pelaajistossa on tapahtunut muutoksia, uusia pelaajia on tullut useampia ja muutama on lähtenyt. Kunnioitan heitä vastustajana, tiedostamme heidän vaarallisuuden. Heillä on edelleen kovia yksilöitä, vaikka joukkueen kausi on ollut suuri pettymys. He ovat pystyneet parantamaan pelaamistaan huomattavasti alkukaudesta.
– Heidän itseluottamus ei ole paras mahdollinen. Se on asia, johon meidän pitää iskeä. Pitää olla ilkeä vastustaja: Olla jatkuvasti vastustajan iholla ja puolustaa tiiviisti joukkueena. Maltin pitäminen on erittäin tärkeää. Heillä on pelaajia, joilla voi hermo palaa tiukan paikan tullen. Olen luottavainen, että pystymme vähintään yhden maalin tekemään. Kokoonpanotilanteemme on toki haastava, kun monta selkeää avauksen pelaajaa on sivussa. Se näkyy meidän materiaalilla.
– Ensimmäisessä kohtaamisessa erityisesti Tornion puolustuspelistä löytyi selkeitä puutteita, jotka käytimme hyväksemme. Heidän puolustuspeli on parantunut siitä.
– Jos Tornio voittaa tämän, heillä on vielä ohut sauma sarjapaikan säilyttämiseen. Meidän voitolla heidän kautensa alkaa olla käytännössä ohi sarjapaikan säilyttämistä ajatelleen. He ottavat riskejä voittaakseen. Vaikea peli tulee, sillä he laittavat kaiken peliin.
– Pitkällä vierasmatkalla on tärkeää, että bussissa on hyvä ilmastointi ja riittävästi nestettä. Verryttelyt pitää hoitaa hyvin. Realiteetti on, että pitkät vierasmatkat näkyvät otteissa, vaikka tekisi valmistautumisen huolella. Ei sitä voi kieltää. Esimerkiksi TPV:n esitys Iisalmessa kertoi siitä. - taipuitaas
TP-47 taipui jälleen
Lauantaina 4.8.2018 Pohjan stadionilla kohtasivat kakkosen kamppailussa TP-47 ja PK-37. Isännät hallitsivat ottelun tapahtumia alusta saakka, mutta vaarallisille maalipaikoille TP ei päässyt. Vieraat sen sijaan onnistuivat kertaalleen murtamaan kotijoukkueen puolustuksen. Toiselle puoliajalle lähdettiin vieraiden johtaessa maalilla. TP painoi päälle ja haki osumia hanakasti. Maalinteko kuitenkin tuotti jälleen hankaluuksia. Kymmenen minuuttia ennen loppua kotijoukkue onnistui heiluttelemaan verkkoja tasoittaen ottelun, mutta ilo jäi lyhytaikaiseksi, kun vieraat kuittasivat torniolaisten virheen siirtyen johtoon pari minuuttia ennen päätösvihellystä. Maali jäi myös ottelun viimeiseksi ja näin TP:lta karkasi pisteet jälleen viime hetkillä.
Että silleen ? - torniontarmo
väikkä takaisin taikka edes halmkroona.. kaakamon barbi ukkelit välittömästi pois kentältä ja kentän laidalta!
- nenaisetnenaiset
Ei se ole vaarallista tippua. Harmi vain että nyt on raijattu pelureita joille joutuu maksamaan ja näin kasattu taloudellista painolastia. Omilla pelaajilla tullaan kyllä kolmosesta ylös viiden vuoden sisään.
En tiedä mikä on seuran strategia, mutta ei nyky-yhteiskunnassa Tornion kannata edustusta kakkosta korkeammalle edes yrittää nostaa, ellei taustalle saada hirvittävää määrää rahaa,
Ei taida olla strategiaa, kun antavat naisten joukkueen nousta Ykköseen. Taitaa tukieurot mennä jatkossa vain naisille. Seuran toimistokin ja olekki on huhujen mukaan jo naisten toiminnassa - niinsevainon
Taitaa olla ??? 0-2 vieraille taas 🤷♂️😉
15.9.2018 TP-47 vs SJK/2
TP-47 miesten edustusjoukkue saa lauantaina vastaansa SJK/2:sen. SJK/2 on veikkausliiga joukkueen SJK:n reservijoukkue, jonka kauden päätavoite ykköseen noususta on jo kariutunut. Käytännössä ottelu on seinäjokelaisille merkityksetön. TP-47:lle ainoastaan voitto säilyttää edes teoreettisen mahdollisuuden säilyttää sarjapaikka. Joukkueiden edellinen kohtaaminen sarja-avauksessa toukokuussa päättyi SJK:lle 4-0
TP-47:llä on kaikki pelaajat kunnossa, kun myös Ryan Gilligan on vapautunut pelikiellosta. - totallemahdollisuus
Näyttää aika varmalta, että TP-47 tippuu kolmeseen. Valitettavasti. TP-47/2 on jo kolmosessa ja pitänee paikkansa. Antaako TP-47 paikkansa ToTalle? Vai mitä tapahtuu?
- näinsemeneekin
Närpes Kraft ja TP-47 kolmoseen tämän päivän tappioilla, tasapisteisiin voisivat vielä päästä TamUn kanssa mutta maalieroa pitäisi kuroa kiinni yli 10 maalin verran kahdessa ottelussa.
- putousvarma
TP-47:n putoaminen Kakkosesta käytännössä varmaa
URHEILU15.9. 20.14
Tapani Juusola
Tornion Pallo -47:n tippuminen Kolmoseen käytännössä varmistui, kun joukkue hävisi kotonaan Seinäjoen Jalkapallokerhon 2-joukkueelle 0-2 (0-2).
Vieraat ratkaisivat ottelun heti alussa. Brasilialainen Layon teki avausosuman kolmen minuutin pelin jälkeen, ja Joonas Lepistö osui kymmenen minuutin kohdalla.
– Surkea homma. Turhaan optimismiin ei ole syytä. Tehtiin mitä pystyttiin, TP-47:n valmentaja Jussi-Esko Berg sanoi.
TP-47:lla on Kakkosessa jäljellä vielä kaksi ottelua, ja matkaa säilymiseen on nyt kuusi pistettä. Jos TP voittaa kummatkin ottelunsa, ja putoamisviivan yläpuolella oleva Tampere United häviää kaikki jäljellä olevat kolme otteluaan, mennään maalierovertailuun. Tällä hetkellä TamU:n maaliero on -7 ja TP-47:n -20.
Joukkueiden välissä sarjataulukossa on vielä Vaasan IFK, jolla on myös TamU:n tapaan jäljellä kolme ottelua, joten torniolaisten säilyminen on ohutta teoriaa.
– Päältä näyttää että homma on aivan selvä. Kaksi peliä on jäljellä, mutta ne eivät ole merkityksettömiä. Suomifutis on ihmeellistä. Saappaat jalassa pitää mennä loppuun asti, Berg painotti.
Viimeksi TP-47 on pelannut Kolmosessa vuonna 1997. Kausilla 2004-2005 joukkue pelasi Veikkausliigassa. Kakkosessa TP-47 on pelannut yhtäjaksoisesti vuodesta 2010 lähtien.
Tämän kauden viimeisissä otteluissa TP kohtaa vieraissa VIFK:n ja päätöskierroksella 29. päivä syyskuuta kotonaan Närpiön Kraftin. - liianluopuminen
Niin TP-47 kuittaa ottelun vain näin ?
http://www.tp47.com/fi/?p=9387 - 2040luvullavastatp47
Eikö 3 div. Saa olla kaksi saman seuran joukkuetta? Tietysti jos pelaajat vaan riittävät
Koko seura näyttää sukeltavan todella syvälle:
1) Junnujen määrä on pudonnut kahdessa vuodessa yli 30% (nyt jo alle 300 junnua) sen jälkeen, kun seuran palkattiin päätoiminen päävalmentaja. Suuri kiitos tästä on varmaan korotetuilla kausimaksuilla. Ja näistä maksuistahan suurin osaa mennee miesten edustuksen ulkkarikuluihin.
ToJK ja MelU kiittävät.
2) Valmennuksen osaaminen ja harjoittelun määrä ovat huolestuttavan matalalla verrattuna vaikka lähikaupunkien seuroihin. Näyttää siltä, että kellään ei ole hajuakaan siitä, miten ja kuinka paljon pitäisi harjoitella eri ikäryhmissä. Masentavaa. Voisi kuvitella, että päätoiminen päävalmentaja olisi siirtänyt osaamista ja tietoa junnuvalmentajille.
Ainoastaan Kimmo Halmkronan johtamassa valmennustiimissä näyttäisi olevan tekemisen meininkiä.
3) Johtokunta tutkii tarkasti Futisforumia, jos vaikka saisi täältä vinkkejä oikeaan tekemiseen.
Johtajuus puuttuu ja seuran toiminta-ajatus on jäänyt pahasti 90-luvulle.
4) Onneksi Väikkä ja Olekki jatkavat seurassa ja vievät seuran uudelle tasolle Projekti 2040:n avulla. - viimeinesammuttaavalot
Viimeinen sammuttaa valot...😎😎😎😎😎😎😎😎😎
- ihanaatptptp
Ei tarvittu ees valoja sammuttaan Tornion kaupungin kustantama seura kun nyt verorahamme säästyy kun seuraa ei tarvi enää tukea...
- ihanaatp
Näinhän se menee ihanaa tp-47.
https://www.facebook.com/Tornionpallo/photos/a.10155928288507678/10157762214497678/?type=3&theater
🗑🗑🗑🗑🗑🗑🗑 - ParasPilkunVetäjä
Vituttaako tp missä silli? Silli maaliin.
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241556- 291403
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611269Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!691227- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?751172Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031163- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18962Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per175855