Ehkä tämä on väärä kanava, ehkä ei. En tiedä onko tämä suhteen lopettamista, aloittamista, särkyneen sydämen kipua, vai mitä...
1,5 vuotta suhteessa, joka päättyi kun nainen petti.
3 1 vuotta suhteessa, josta syntyi rakas poikani, avovaimo löysi kiinnostavamman.
Kasa sekalaisia suhteita.
3 vuotta suhteessa narsistiin, joka liki tuhosi elämäni.
3 vuotinen suhde, joka oli kai liian kiva. Rakkautta paljon, mutta ei kai oikeanlaista. Annoin kuulemma paljon; olin hellä, oli kivaa, annoinnautinnon seksiin, avaimet omien unelmien tavoitteluun, ...
Suhteiden välissä epälukuinen määrä vuosia yksin.
Nyt olen 40 ja yksin. Taas. Käyn surutyöni, kestän kaiken ja... Ehkä sitten joskus taas kohtaa jonkun? Kuinka monta kertaa vielä? Montako kertaa minun täytyy käydä nämä läpi? Rajani ne on minullakin, ei sydän kaikkea kestä. Minä en kestä. Miten te oikein teette sen?
1,5 vuotta suhteessa, joka päättyi kun nainen petti.
3 1 vuotta suhteessa, josta syntyi rakas poikani, avovaimo löysi kiinnostavamman.
Kasa sekalaisia suhteita.
3 vuotta suhteessa narsistiin, joka liki tuhosi elämäni.
3 vuotinen suhde, joka oli kai liian kiva. Rakkautta paljon, mutta ei kai oikeanlaista. Annoin kuulemma paljon; olin hellä, oli kivaa, annoinnautinnon seksiin, avaimet omien unelmien tavoitteluun, ...
Suhteiden välissä epälukuinen määrä vuosia yksin.
Nyt olen 40 ja yksin. Taas. Käyn surutyöni, kestän kaiken ja... Ehkä sitten joskus taas kohtaa jonkun? Kuinka monta kertaa vielä? Montako kertaa minun täytyy käydä nämä läpi? Rajani ne on minullakin, ei sydän kaikkea kestä. Minä en kestä. Miten te oikein teette sen?
Vastaukset 35
Vanhimmat
Suosittelen että hae muualta kumppania, kuin väärästä Paikasta. Tai sattumalta. Mistä olet aiemmin hakenut? Ja tutki toisen elämänarvoja (miksei omiakin) (ei niin että tulee kiusallinen kuulustelu, vaan yleensä), ja seurustele/tapaa ennen kuin asutaan yhdessä. Lisäksi tee itsesäsi se oikea. Älä odota pelkästään toiselta. Ja katso että toinen on suhun rakastunut itse omasta aloitteestaan, eikä väkisin, eikä vain niin että sä olet yksin rakastunut. Eikä niin että toinen pelkästään sanoo, että on rakastunut, vaan että näet sen muutenkin. Teoissa ja kosketuksessa.
Ja naisen menneisyys, miten hänen aiemmat suhteensa ovat päättyneet. Onko ollut pätevä syy että hän lähtee, vai mennyt liian helposti suhteisiin peräjälkeen. Vai onko mies tehnyt jotain, että heidän suhde loppui, ja mitä. Älä ole liian pitkään huonossa suhteessa (narskunaiset) ja mene parineuvojalle joskus (muussa ongelmatilanteessa).
Annoit paljon? Mutta annoitko liikaa. Olitko liian kiltti? Ei saa pahakaan olla. Ylihellyys voi ahdistaa naisia ja sellainen että mies tekee kaiken puolesta. Elämässä nainen haluaa itsekin päättää asioistaan ja olla oma-eloitteinen, ettei rakastunut mies hyysää liikaa yksin vain. Ehkä nainen vois hyysätä suakin mieluummin vähän, ei liikaa. Minkälaiset avaimet unelmien tavoitteluun annoit? Entä jos naisissa olikin vikaa hieman, eikä sinussa? Joskus jotkut ihmiset tekevät mitä tekevät, vaikka yrittäisit olla kuinka hyvä. Tai minä yrittäisin. He näkevät maailman omien silmien ja kokemuspohjan mukaan. Elämää syvemmin tunteva ja näkevä nainen voi olla fiksu. Minkäikäisiä naiset olivat? Ei kai 23-vuotiaita tai henkisesti siihen jämähtäneitä. :s Minkälainen ammattitausta heillä oli? Ja harrastukset? Oliko positiivisuutta jo alussa vai ei? Pintaliitoa heillä? Rakastaako nainen sinua vai tuleeko suhteeseen muiden syiden vuoksi, on oleellista. Jos aluksi ei rakastu, ei ehkä myöhemminkään. Ja ei liian nopeasti asumaan yhteen, kun ei tunne toista paremmin.
Muista levätä. Sinkkuna kehittyy ja opit uusia asioita, keksii kokeilla kivoja juttuja. Rauhallisemmin tai oman maun mukaan. On minullekin tullut pahoja pettymyksiä vain, ja viimeisin raastaa. Tosin miesten puolelta. Olen jo pitkälle yli 30 vuotias. Viimeisimmän aikana tosin opin näistä paljon...
Välitä itsestäsi ja vietä itsesikin kanssa mukavaa aikaa. Ei pelkästään naista etsimällä liian kiireellä.
Minulle väärä paikka on netti ja ilmoitus. Jollekin muulle se voi olla räkäläbaari ja chat.
Ja toinen ihminen pitää tuntea sielultaan, ei vain pinnaltaan.
Mene pitkälle lomalle thaimaahan tai vietnamiin. Aurinko ja herttaiset naiset kyllä nopeuttavat paranemisprosessia ;)
Ja kun yhteinen kieli on velipädinglis niin suhde voi hyvin.
Vaikka avioon asti.
Siitä ne vaikeudet sitten alkavat.
Kiitos, monista neuvoista. Yritän vastata kysymyksiin niin hyvin kuin voin. Kaikki kumppanini ovat olleet korkealle koulutettuja, useimmat yliopistosta, kuten itsekin olen. Joko opiskeluissa törmännyt, tai nettitreffeiltä, tai harrastuksista - baareistakin joskus, lyhyempiä suhteita. Ikäerot ovat olleet haitarilla 2 ... -9v. Paljon mä olen oppinut (etenkin itsestäni). Jälkikäteen olen katsonut että jotkut toimintatapani ovat olleet vääriä ja yrittänyt niistä oppia. Tälle viimeisimmälle oli helppo olla hyvä, kun hän oli hyvä minulle, ei vain rakkaus riittänyt kummallakaan kai loppujen lopuksi. Meni harrastuskumppani samalla. Ei ole enää laskettelureissuille kaveria tai vaelluskaveria, eikä lomareissuille kumppania, seikkailijaa. Eikä ole kiirettä etsiä mitään uutta. Eikä kiirettä Thaimaaseen seksilomalle. Joskus tuli suhteiltua ihan tarpeeksi, jonkun paneminen ei mua määrittele enää. Nuorempana luulin niin. Semmonen tyhjä seksi jätti vain.. tyhjäksi. En kaipaa semmoista.
Mutta tiedostan sen, että olen 40 vuotias mies, joka kaipaa läheisyyttä, kumppania, arkea, ihmistä joka rakastaa/sietää omituisuuksiani, ihmistä jonka omituisuuksia voin rakastaa. Se vain on vaikeaa lähteä taas tyhjältä pöydältä tutustumaan johonkin ihmiseen. Pöydän tyhjentymiseen menee tietenkin oma aikansa. Luoda uudet rutiinit elämälle. Yleensä kai puolet suhteen kestosta. Ja sitten taas hiljalleen eteenpäin. Etsiä tai tulla löydetyksi. Rakentaa taas kerran jotain suhdetta, joka tulee päättymään taas muutaman vuoden kuluttua?
Kaikki ihmiset ovat jollain tavalla rikkinäisiä, joidenkin tuskan olen pystynyt näkemään, ja joidenkin tuskan syyn olen pystynyt poistamaan. Tai siis olen pystynyt näyttämään tien millä ihminen on tuskastaan vapautunut. Ihminen itsehän sen henkisen työnsä tekee. Mutta omaa tuskani syytä en pysty lievittämään, enkä pysty näkemään tietä ulos. Voin vain säätää tunteitani siten, että ne eivät häiritse arjessa, mutta siellä ne ovat.
"Joko opiskeluissa törmännyt, tai nettitreffeiltä, tai harrastuksista - baareistakin joskus, lyhyempiä suhteita."
Opiskelu ja työ voi olla hyviä paikkoja löytää. Harrastuskin, ellei se ole extrimelaji. Kesätapahtumat, tanssit ja tuttujen kautta jne. En tiedä löytääkö joku laivalta tai matkalta. Niitä voi miettiä sitten kun tuntuu joskus siltä. Tai antaa elämän tuoda.
Jokaisella on tuo ongelma, ettei välttämättä ole toista heti ja pitää tyhjästä aloittaa. Ellei ole pelimies jolla on varastossa. Aikuisten naisten olettaisi kuitenkin kehittävän itseään henkisesti, että sun ei tarvitse yksin rakentaa mitään linnaa (suhdetta). Omalla painolla menee.
Älä ala rkkinäisten ihmisten kanssa mitään, liian rikkinäisten. Sä et ole niiden naisten pelastaja ja tuskan poistaja, se rooli vie kaveruuteen. Anna ammattiterapeutin hoitaa se, jos itse sinne hinkuavat. Vinkkejä toki voi antaa. Sulla on omaa tuskaa hoidettavana, ja sun pitää kerätä voimia. Eikä hoitaa vaan muita pelkästään.
Anna aikaa itsellesi. Et voi hetkessä selvitä erosta, ei kukaan meistä selviä. Oli niitä viisi tai kymmenen eroa. Ajatuksia pitää aikansa koota. Voit puhua kriisikeskuksessa nimettömänä. Ja onko kuuntelijoita muualta? Kirkolla on myös apua keskusteluun, esim perheasiain neuvottelukeskus. Vaikka olisi sinkku. Erokirjaa voivat suositella kriisikeskuksesta, ei itselleni auta. Vain pitää antaa aina lisää aikaa itselleen. Ei hätiköidä.
Aika tuo oivalluksia ja apua. Ja ihmisten kanssa puhuminen. Sinä löydät vielä läheisyyttä, kumppanin, arkea ja sietävän naisen. Siitä voin olla melko varma. Ja sinä kun käytät ihmistuntemustasi ensi kerralla, niin ei tule sellainen joka karkaa. Sinä olet ansainnut rakkautta ja hyvän naisen. Olet hyvä ihminen ja arvokas. Ne naiset päästivät aarteen pois käsistään.
Mutta aikansa menee kun vanhaa käsittelee. Hoida itseäsi ja hemmottele rentoutuksilla.. Jos voit. Erittäin ikävää jos tämä nainen ei jäänyt edes ystäväksi tai keskustellut asioita loppuun. Miehissäkin on niitä. Kaikkia ne jäävät mietityttämään. onko heidän toimintansa sen arvoista, että toiselle jää paha mieli. Mutta muista että käsittele asioita muiden kanssa, silloin tulee vähän uusia näkökulmia. Eikä pyöri omat vanhat mietteet ympyrää. Myös lääkäri voi auttaa lääkkeellä joka vie pahimman terän tuskasta ja voi antaa neuvoja. Jos ihan pahaksi menee.
Joku päivä helpottaa pahimmat. Ja jos nousee esiin taas, pitää antaa aikaa lisää. Halaus.
Pitäisikö enemmänkin ajatella niin, että olet niin onnekas, että olet saanut tuntea jo muutaman kerran rakastumisen tunteen? Jotkut meistä eivät koe rakastumista koskaan. Kukaan ei voi kahlita toista ihmistä, joten milloinkaan suhteen alettua ei voi saada varmuutta, että tämä suhde toimisi yhtään sen paremmin kuin aiemmatkaan. Sen vain voin sanoa, että pitäisi yrittää nauttia niistä hyvistä päivistä, joita meille suodaan. Ihan liian usein takerrumme kaikkeen ikävään sen sijaan, että muistelisimme kiitollisuudella niitä ihania hetkiä, jolloin sai rakastaa ja olla rakastettuna.
Olisiko niin, että pitää vain toipua edellisestä erosta ja kun erosta on tarpeeksi kauan, niin sitten sen jälkeen päättää, että pysyykö sinkkuna vai alkaako etsiä uutta suhdetta. Omasta erostani on muutama vuosi ja olen yhä sinkkuna enkä ole edes etsinyt uutta suhdetta. Syinä on juuri se, etten jaksa aloittaa taas sitä etsimistä enkä jaksa pettyä uudestaan ja uudestaan. Nettitreffeistäkin on vain huonoja kokemuksia, joissa lupaavalta kuulostanut ihminen onkin jotakin ihan muuta kuin mitä todellisuus osoittaa.
Jos normaali elämäsi tuntuu kovin tuskaiselta etkä pysty sitä lievittämään kuten viimeisessä kappaleessa sanoit, niin olisiko silloin aiheellista mennä pohtimaan ahdistuneisuutta terapiaan? Itse sain eron jälkeen suurta apua terapeutilta. Vaikka olin pari vuotta pohtinut asioita mielessäni, niin vasta terapeutti osasi ohjata ajatusmalleja uusille radoille ja pystyin olemaan itselleni armollisempi. Nyt olen päässyt yli eroista. Ongelmanani on enää se, etten halua satuttaa itseäni taas. Voin lämpimästi suositella terapiaa, jotta pääset elämässä eteenpäin, etkä jämähdä paikoilleen suohon.
Minä uskon vielä parisuhteeseen. Uskon, että kun aika on kypsä, niin pystyn rakastumaan ja rakastan päivä kerrallaan. Jos suhde onnistuu, olen siitä kiitollinen, mutta jos suhde ei onnistu, niin muistelen sitten niitä päiviä, jolloin asiat olivat hyvin.
Rakas, kerron miten sen teen..
Voitaisiinko kirjoitella?
[email protected]
Kiitos, mutta on väärä aika minulle keskustella kenenkään kanssa. Nyt on aika palata perusasioihin, siivota kämppä, hävittää turhat romut, laittaa kirjanpito kuntoon, hävittää yksi auto, ostaa toinen. Tekemistä riittää vaikka yksi osa-alue elämässä meneekin nurin. Silloin pitää vahvistaa muita osa-alueita.
Kiitos teille kaikille, jotka viitsitte lukea ja kommentoidakin. Elämä jatkuu.
Kiitos kiitoksesta! :D
Pitää tehdä sitä, mikä tuntuu vahvasti oikealta.
Rakkaudellinen halaus
En nyt tiedä, olenko näin sinkkuna oikea henkilö vastaamaan tähän, kun en ole itsekään onnistunut luomaan pysyvää parisuhdetta. Mutta jos kokemukseni sinua tai jotakuta muuta auttaa niin se on ollut sen arvoista...
Olen sinua muutaman vuoden vanhempi nainen. Muutama vuosi sitten pahassa neljänkympin kriisissä tuli sitten tämäkin asia käsittelyyn ja tajusin muutamia faktoja. Suurin syy siihen, että parisuhteeni ovat epäonnistuneet on se, että minulla on ollut väärä kuva itsestäni, olen määritellyt itseni väärin. Olen valinnut ihan vääränlaisia kumppaneita sen perusteella. Toinen vahva syy epäonnistumisiini on turhat odotukset. Ihminen voi pettyä vain omiin odotuksiinsa ja parisuhteeseen jos mihin niitä odotuksia tulee helposti ladattua vähän "yli". Tämä yhdistelmä oli minulla aika "tappava". Jos luo itselleen vääränlaisen roolin ja houkuttelee sillä tavalla vääränlaisia ihmisiä rinnalleen elämään niin ei ole ihmekään ettei hommasta tule mitään :) Minäkin yritin väkisin pitää kiinni ihmisistä, joiden kanssa en todellakaan sopinut yhteen ja jotka eivät todellakaan halunneet tai pystyneet elämään kanssani sellaista elämää, jota olisin halunnut (tai luulin haluavani). Pettymyksiähän sellaisesta seuraa.
Minä siis puhalsin pelin poikki, kävin rankan "itseopiskelujakson" ja nyt alan vähitellen tajuta, kuka itse olen ja minkälaisen suhteen todella haluan. Oli aika jännä huomata, että unelmieni kumppani olikin melko lailla erilainen, mitä aiemmat kumppanini olivat olleet. Samalla iski ikävä realismi siinä mielessä, että tajusin, että nämä miehet todennäköisesti "vietiin" jo parikymmentä vuotta sitten ja elävät onnellisina parisuhteessa. Tai ainakin suurin osa. Tai ainakin sellaisen ihmisen löytäminen on kohtuu vaikeaa.
Lisäksi meidän nelikymppisten ongelma on se, että olemme jo aika kolhuilla tai sitten meillä on varastossa sitä elämätöntä elämää, mikä olisi pitänyt silloin nuorena elää, mutta sen sijaan kiirehdittiinkin sitoutumaan parisuhteeseen, koska niin "kuului tehdä". Aika moni nelikymppinen "sekoaa" totaalisesti, kun tajuaa, että tämä elämä onkin hyvin rajallinen. Monet eroavat ihan hyvästäkin liitosta, kun on "tylsää". Sitten lähdetään pettyneinä buustaamaa egoa. Tai yritetään elää nyt se "villi nuoruus" vaikka elämänkokemus tekee siitä liki mahdotonta (ei siis ole sitä nuoruuden huolettomuutta, mikä antaa siihen lievään hulluuteen edellytykset :)). Tai aletaan alkoholisoitua, hukutetaan omat kasvukivut liialliseen työntekoon jne. Tai sitten sama seuraus on siitä, että uskalletaan vihdoinkin irrottautua suhteesta, johon ei alunperinkään olisi pitänyt sitoutua. Automaattisesti oletetaan, että nurkan takana odottaa "se parempi" suhde ja pettymys on melkoinen, kun ei odotakaan... Etsitään koko ajan "jotain" oman itsen ulkopuolelta.
Vielä jokin aika sitten olin hyvin pettynyt ja kiukkuinenkin oman ikäisilleni miehille, kun heille ei oman ikäiset naiset tunnu kelpaavan. Sitten tajusin kysyä itseltäni, että haluanko todella rinnalleni ihmisen, joka koko ajan haluaa jotain muuta kuin mitä minä edustan. No en halua! En todellakaan halua elää jatkuvassa vaatimusten ja muutospaineiden ristitulessa. Ihmiset eivät kykene myöntämään, että saman ikäisessä näkee liian selvästi oman peilikuvansa ja sitä monet (varsinkin) nelikymppiset eivät kertakaikkiaan kestä. Itse taas en kiinnostu itseäni huomattavasti vanhemmista enkä myöskään huomattavasti nuoremmista miehistä, mitä olisi molempia kyllä tarjolla yllin kyllin (vrt. ed. kuvaus). Siinä tuli todettua, että nyt ei kysyntä ja tarjonta kohtaa, joten lienee parempi sitten olla yksin. Ihan kokonaan en ole toivoani menettänyt, koska siihenhän ei kuitenkaan tarvita kuin se yksi ainut ihminen, mutta en pidä myöskään kovin todennäköisenä, että sellaisen löytäisin. Keskityn siis muihin asioihin elämässäni ja nautin niistä, kun vielä pystyn. Sekin aika on tulossa, kun elämänpiiri ja mahdollisuudet rajoittuvat taas lisää. Jos nyt käytän tämän ajan sinkkuuteni suremiseen ja tavallaan turhaan kumppanin metsästykseen niin myöhemmin tulen varmasti katumaan sitä, etten sen sijaan hankkinut vielä sellaisia kokemuksia, mihin en myöhemmin ehkä kykene. Mahdollisen kumppanin antaa sitten elämä bonuksena jos antaa... Missä iässä hyvänsä :) Juuri tämä hetki ei tuomitse minua automaattisesti yksinäiseen vanhuuteen, joten miksi panikoida. Ei vaan voi tietää...
Minä siis opettelen parhaillaan elämään tässä hetkessä, omana itsenäni. Elämän tärkein ihmissuhde on suhde omaan itseen. Kuka ja mikä tyyppi se on - siitä todellakin kannattaa ottaa selvää. What you see is what you get. Jos näytät ulospäin väärää kuvaa sinuun luodaan vääriä odotuksia, mihin et kykene vastaamaan ja SIITÄ niitä ongelmia syntyy. Sitä saa, mitä tilaa. Itse en tätä mielenrauhaa vaihda enää toimimattomaan parisuhteeseen - en vaikka sen hintana olisi loppuiän yksinäisyys. Siitäkin huolimatta voin kokea onnea ja hyviä fiiliksiä, joskus niitä huonojakin tietysti. Onni tulee sisältä ei ulkoa - klishee, mutta totta :)
Ei se ole aina niin, että sinä näyttäisit itsestäsi väärää kuvaa ulos, joskus se on ne toiset jotka haluavat muuttaa sinut joksikin ihanteekseen(jota ei ole). Parisuhteessani narsistiseen naiseen huomasin, että vaikka pidin itseäni vahvana ihmisenä niin jokaisen meistä voi vääntää sellaiselle mutkalle henkisesti että palautuminen vie aikaa ja paljon. Jokaisella on heikko kohtansa, ja sellaiset ihmiset löytävät ne kyllä. Yritin hammasta purra ja kestää ja yritin koko ajan sopeutua toisen vaateisiin, kunnes tuli takaseinä vastaan. Se suhde olisi pitänyt lopettaa heti alkuunsa, mutta odotin ihmettä joka parantaisi kaiken. Sellaisia ei ole.
Melko nuorena elämässäni jouduin pohtimaan erään tyttöystäväni tempausta, ja mietin että pitäisikö siitä suuttua tai olla mustasukkainen. Pohdittuani asian läpi tulin siihen tulokseen, että minun on hyväksyttävä ihminen sellaisena kuin hän on. Ei minulla ole oikeutta vaatia ketään olemaan muuta kuin mitä hän on. Asioista tulee kyllä olla rehellinen, tulee olla rehellinen siitä mitä on jotta toisella on ylipäätään mahdollisuus rakastua sinuun sellaisena kuin olet, vikoineen päivineen. Se toki vaatii sen, että pystyy itseanalyysiin ja että pystyy puntaroimaan itseään ja omia tekojaan, pystyy oppimaan ja ymmärtämään itseään, ja etenkin että pystyy armahtamaan itseään ja antamaan itselleen anteeksi sen, että on vajavainen. Omien huonojen puolien kieltäminen ei ikinä toimi, se on kuin heikkoa patoa rakentaisi, tukahdetut puolet tulevat läpi ja entistä agressiivisemmin.
Tää on vain Elämää, ei sen enempää...
"Siinä tuli todettua, että nyt ei kysyntä ja tarjonta kohtaa, joten lienee parempi sitten olla yksin. Ihan kokonaan en ole toivoani menettänyt, koska siihenhän ei kuitenkaan tarvita kuin se yksi ainut ihminen, mutta en pidä myöskään kovin todennäköisenä, että sellaisen löytäisin."
Ihan samassa tilanteessa minäkin. Viimeisin suhde päättyi seitsemän vuotta sitten, kun mieheen iski viidenkympin villitys ja itse kipuilin neljänkympin kriisin kanssa. Sen jälkeen olen todennut, että ikäisilleni en kelpaa ja puumaksi tai omaishoitajaksi en ryhdy, joten ollaan sitten yksin, eipä tässä paljon vaihtoehtoja ole. Onneksi on ystäviä, hyvä työpaikka, harrastuksia, mahdollisuus matkustella ja nauttia elämästä. Eivät ne täysin yksinäisyyden tunnetta ja hellyyden&seksin tarpeita poista, mutta näillä mennään kun muutakaan mahdollisuutta ei ole.
Löytyykö mitään yhteistä piirrettä noissa naisissa?
Tuohon narsistiin takerrun, onko kaikissa muissakin yhteisenä nimittäjänä narsismi?
Onko sinussa jokin sokea piste, jota et huomaa tai halua myöntää?
Tunsin kerran tyypin, jolla oli ollut lukuisia lyhyempiä suhteita, yksi 3 vuotta kestänyt avioliitto sekä saman verran kestänyt avoliitto.
Mies oli mielestään OK, mutta naiset vaan petti tai olivat olleet muuten epäkurantteja.
Alkuun ihmettelin itsekin, että mikä suhteissa on mättänyt, kun mies oli ihka siedettävä, päällisin puolin hiljainen, raitis, pohdiskelevainen. Miehen usein esittämä kysymys oli, että olenko jo kyllästynyt häneen.
Ja sain vakuuttaa, en ole, en suinkaan.
Vaan vähitellen totuus alkoi esitellä itseään. Mies alkoi nipottaa pienistä asioista. Hän selitti nipotuksensa, että hän oli vain niin tarkka.
Sain syntymäpäivälahjaksi ystävättäreltä itsetehdyn kortin. Mies ilmaisi heti, mikä siinä oli tehty "väärin", kuivakukat teipillä, kuinka huolimatonta jne.
Mies alkoi nipottaa kotini kalustuksesta... sellaisella hiljaisella jänkkäyksellä...
Huomasin, että mies osoittautui herra Iniseväksi Hyttyseksi!
Lisäksi kun hän "tarjosi" minulle illallisen, hän varmisti, että sai vastalahjan, voisi tarjota hänelle päivällisen.
Monessa asiassa hän oli salasaita, koska ei halunnut satsata rahaa naiseen, jos EHKÄ taas tulisi jätetyksi.
Mies oletti olevansa jonkinlainen elämänfilosofian opettaja minulle. Hän teki matemaattisia laskuesimerkkejä minulle. Kun en viitsinyt vastata, hän auliisti kertoi, mikä on oikea vastaus. Minun olisi pitänyt hänen mielestään keskittyä enemmän matemaattiseen ajatteluun.
Samaten minun olisi pitänyt ajatella maailmankaikkeuden olemusta ja tähtitiedettä, jota hän harrasti, koska vain tyhkänpäiväiset ihmiset pyörivät arkielämän ongelmien ympärillä pelkästään.
Nämä toiveet esitettiin koiran katseella tuijottaen, pää kallellaan.
Mies oli aamuisin ärtynyt. Aamupalapöydässä ei sietänyt, että toinen luki lehteä. Ja inisten tämäkin "pyyntö" häneltä tuli. Hän alkoi säädellä meikäläisen syömisiä, koska hän itse söi omasta mielestään oikeaoppisesti.
Minä, joka olen hoikka ja terve, söin väärin. Ja hän itse, jolla oli verenpainetauti, söi oikeaa ruokaa.
Kerran eräänä aamuna Herra Hyttynen käänsi lepotuolini, josta oli jonkin aikaa puuttunut ruuvi käsinojasta, ylösalaisin, ja tilitti sitä puuttuvaa ruuvia. Miksi en ole käynyt hankkimassa ruuvia ja laittanut tuoliani kuntoon? Miksi, miksi. Miksi voi olla kulti niin huolimaton.
Ja taas koiran katse, pää kallellaan.
Se oli viimeinen niitti! Ilmoitin, että tuolini ruuvin puuttuminen ei ole niin paha, kuin jos ruuvi puuttuu päästä.
Ilmoitin, että juttu loppuukin tähän, mies saa pakata pyjamansa ja lähteä saman tien.
Muutaman kerran mies yritti ottaa yhteyttä ja lämmittää suhdetta alkamaan. Miehen mukaan olin kyllästynyt häneen niin kuin muutkin edelliset, ja että hän ei ole kiinnostava persoonallisuus.
Osoitin laupeutta kertomalla, miksi lopetin suhteen, mutta se syy ei mennyt lävitse.
Ei sitten millään!
Omasta mielestään hän ei ollut nipo, vaan TARKKA. Opettaja. Tarkka kaikessa. Se oli hänen omituisuutensa, enkö ymmärtänyt?
Noh, eipä ole mies tähän päivään mennessä löytänyt pysyvää suhdetta. Sinkkuna elää edelleen...
Ei oikein ole yhtä syytä. Ensimmäinen pidempi suhteeni alkoi pettämisellä ja siten se myös päättyi, olin aika nuori enkä osannut lukea toisen pahaa oloa enkä osannut huomioida. Toisaalta toinen ei myöskään kertonut että sai 9000mk mätkyt. Toisen pidemmän suhteen pilasin pitkälle itse tekemällä järjettömästi töitä. Narsismista en voi syyttää kuin yhtä. Lyhyemmiksi jääneilläkään suhteilla ei oikein ole yhteistä nimittäjää, on koettu etäsuhteiden ongelmat ja yksinkertaisesti kiinnostuksen puute.
Välit mulla on kaikkien kanssa kunnossa, jopa narsistin( vaikka olikin useampi vuosi välissä etten halunnut olla missään tekemisissä). Tai ainakaan en tiedä että kukaan salaa vihaisi. Vielä olen voinut kadulla kulkea, ja jutella jos vastaan tulee. Pojan äidin kanssa on (tietenkin?) eriäviä mielipiteitä kasvatuksesta.
Raha asioissa en tykkää laskea sentilleen kavereiden ja läheisten kesken, se on vähän mautonta, mulla on välillä ollut tosi huonot tulot ja sitten välillä todella hyvät. Oman osansa nämäkin tilanteet ovat joskus aiheuttaneet suhteisiin. Esim kun tämä viimeisin alkoi, niin olin pienituloinen, ja nyt on ihan mukavat tulot ja on päästy tasaamaan menneiden vuosien tappioita.
Ulkonäöllisesti naisissa ei ole mitään samaa ja hyvin erilaiset luonteet ja hyvin erilaiset harrastukset/kiinnostukset. Se ainakin on kivaa, että on voinut kurkistaa erilaisiin elämäntapoihin.
Itsehän olen yhteinen nimittäjä, mutten minäkään ole enää samanlainen. En minä naisia syytä heidän valinnoistaan, jokaisen täytyy tehdä niinkuin sydän sanoo. Enkä ylipäätään jaksa vihata ketään, minultahan se vain olisi pois.
Mutta on se raskasta aloittaa tyhjältä pöydältä.
Ainiin, tuo TARKKA ja muu kuvailu eksästäsi osuu kyllä hyvin tuntemaani kaveriin. Juuri eilen selitti filosofiaansa kun vaimo oli jotain äksyillyt.
Näin sen teen:
Elän hetkessä, mennyttä en kanna mukanani, sitä ei yksinkertaisesti vain ole tässä hetkessä. Eikä ole tulevaakaan, sitä on siis myös turha kantaa mukanaan, murehtien tulevaa.
Elämää ei tarvitse ymmärtää, riittää, kun elää siinä joka hetki. Ottaa vain elämän vastaan sellaisena kuin se on, ja hyväksyy kaiken tapahtuvan ja olevan.
Mikään ihmissuhde ei ole mennyt pieleen, vaan juuri niin kuin pitää ja on tarkoitettu. Kukaan ei ole tehnyt mitään väärää, et sinä etkä pettäjät tai narsisti tai eri mieltä oleva lapsesi äiti. Kukaan ei ole syyllinen yhtään mihinkään, vaan elämä on ohjannut jokaista tekemään valintansa. Jos kuka tahansa ihminen olisi elänyt esim. mainitsemasi narsistin elämän, olisimme jokainen toimineet juuri samalla tavalla. Tämä poistaa meistä ja toisista syyllisyyden. Voimme vain elää myötätunnossa toisia, ja tietenkin myös itseämme, kohtaan.
Rakkautta löytyy jokaisen sisältä niin paljon, että sitä ei tarvitse etsiä ulkopuolelta. Hellyys, läheisyys, toisen ihmisen läsnäolo ovat elämän tarjoamaa luxusta. Niistä hetkistä saa ja on hyvä olla kiitollinen, ja on myös ok tuntea surua, kun sitä ei ole tarjolla. Kaikki tunteet ovat ok.
Tarvitsemme kaikkia kokemuksia kasvuumme ihmisinä. Voit olla vain kiitollinen jokaiselle elämän opettajallesi, koska selkeästi kirjoitustesi perusteella olet runsain mitoin kasvanut ;D
Rakkaushalit
Jadettelta hyvä esimerkki, tässä oli mukana paljon sitä, mitä itsekin ajoin takaa.
"Se toki vaatii sen, että pystyy itseanalyysiin ja että pystyy puntaroimaan itseään ja omia tekojaan, pystyy oppimaan ja ymmärtämään itseään, ja etenkin että pystyy armahtamaan itseään ja antamaan itselleen anteeksi sen, että on vajavainen. Omien huonojen puolien kieltäminen ei ikinä toimi, se on kuin heikkoa patoa rakentaisi, tukahdetut puolet tulevat läpi ja entistä agressiivisemmin." Tämä on erittäin hyvin oivallettu ja monilta kohdin myös pitää paikkansa. Terve itsetunto tarkoittaa mielestäni hyvin pitkälle juurikin tätä. Hyväksyy sen, että on "vain" inhimillinen ihminen, eikä sitä tarvitse keneltäkään anteeksi pyytää, ei edes itseltään.
Muttta kuinka hyvin tämän oikeasti monikaan sisäistää? Oman kasvutarinani kautta olen havainnut myös toisenlaisen puolen tässä asiassa. Ei ole pelkästään kyse siitä, että tunnistaako omat hyvät ja huonot puolensa vaan ehkä enemmänkin siitä, että kuinka aidosti ne ovat "sinua". Nykyisten ulkopuolelta tulevien paineiden ja mallien keskellä on todella vaikea tunnistaa, mikä on sitä ominta itseä. Omalla kohdallani olen tajunnut esim. muutamien ajatusmallien ja sitä kautta muodostuvien odotusten tulevan suoraan lapsuudenkodistani. Ne ovat siis opittu malli eivätkä edustakaan sitä, mitä oikeasti sisimmässäni ajattelen tai miten minulle olisi luontaista toimia. Kouluaikoina kohdalleni osunut kiusaaminen on vaikuttanut todella paljon omakuvaani ja itsearvostukseeni - taas ulkoapäin omaksuttu ajattelutapa muttei mikään absoluuttinen totuus. Nämä vain muutamana esimerkkinä.
Itse olen saanut paljon apua Tommy Helstenin kirjoista. Hän kirjoittaa esim. paljon häpeästä, jota ihminen kantaa mukanaan. Itsekin tajusin tehneeni valintojani juurikin häpeän perusteella - häpesin itseäni ja tekojani, koska yritin täyttää ulkopuolelta tulevia vaatimuksia enkä toteuttanut todellista itseäni - enkä tietenkään ikinä "riittänyt". Olen huomannut, että mitä enemmän uskallan toimia ja tehdä valintoja näistä ulkopuolisista vaatimuksista piittaamatta, sitä onnellisempaa ja tasapainoisempaa elämäni on.
Olisitkohan sinä nyt saman valinnan edessä, missä minä olin muutama vuosi sitten: annanko ulkopuolisten odotusten ja vaatimusten ja menneisyyteni määritellä minut vai alanko tekemään toisenlaisia valintoja? Ei helppoa, mutta palkitsevaa kyllä. Olen todella itsekin vielä ihan opiskelija tässä asiassa, mutta koko ajan homma helpottuu. Sen huomaan siitä, miten asiat sujuvat vaivattomammin ja miten "luontaisesti" niihin itse suhtaudun. Elämä on tasapainoista. Suru ja harmitus ovatkin "ystäviä". Muuten ei huomaa ilon ja onnen hetkiä. Ilman näitä ääripäitä elämä on melko laimeaa :)
Itsekin olen koulukiusattu, mutta tuolloin se aiheutti ehkä käänteisen reaktion. Jotkut pyrkivät samaistumaan joukkoon jotta tulisivat hyväksytyksi. Minulle kävi päinvastoin. Valitsin toimia toisin. Pyrkiä tekemään aina erilaisia valintoja. Valitsin olla alistumatta kenenkään edessä (mm. läksytin rehtorin [aiheesta]). En kunnioita ketään ihmistä vain statuksen vuoksi, sitä arvostan jos osaa toimia ihmisten kanssa ystävällisesti ilman tärkeilyä.
Voihan olla että se on tehnyt minusta jollain peruuttamattomalla tavalla erilaisen.
Hmmm....
voisiko näissä exissäsi olla yhteisenä nimittäjänä pelko sitoutua ja pelko antautua syvempää suhteeseen?
Sitoutuminen vaatii sisua, pitkäjännitteisyyttä, kykyä sietää tavallista arkielämää, ja itseluottamusta, uskallusta menettää jotain persoonastaan, kun "antaudutaan" toiselle.
Epävarma ihminen on epävarma suhteissaan eikä uskalla kiintyä.
Voi olla nykyihmisen aika yleinen ongelma tämä sitoutumattomuus ja yltiöindividualismi.
Narsisti ei itse sitoudu toiseen, vaan sitoo toisen itseensä.
Parisuhteessa kun tämä sitoutuminen pitäisi tapahtua tasapuolisesti.
Pettäjillä sama juttu kun suhde menee syvemmälle kiintymyksen tasolle, kiskaistaan itsensä pintavesiin ja vaihdetaan kumppania.
Tästä viimeisestä suhteestasi, liekö siinäkin, että toimi jossain määrin vain kaveri-harrastussuhteena kuitenkin? Mutta se rakkaus, kuten kirjoitit, ei riittänyt... eli sitoutuminen vuosikymmeniksi, oli liian pelottava ajatus hänelle.
En osaa sanoa muiden ihmisten puolesta. Kaipa kaikki pelkäävät jotain. Sen tiedän, että ensimmäisellä ja viimeisellä suhteella oli tietokonepelkoa, autoin niitä purkamaan ne. Toisesta en osaa sanoa, ei ainakaan tule mieleen. Kolmas taas pelkäsi lausua englantia ääneen, jos oli tuttuja läsnä. Neljäs pelkäsi autolla ajamista. Nämä ovat sellaisia henkilökohtaisuuksia, tilanteita joita havaitsin, sellaisia juttuja jotka ihminen tietää itse rajoitteekseen, mutta ei osaa yksin ratkaista sitä. Näin, että ihminen kärsi siitä, joten autoin - näytin vaan tien - purkamaan pelkoja. Ehkei olisi pitänyt, kaipa maailma näyttää sen tien muutenkin, ajallaan. Tai voi olla niinkin, että tehtäväni oli avittaa näissä jutuissa, en tiedä. Se ainakin tuntui siltä, että pitää auttaa.
Kerran soitin ensimmäiselle pidemmälle suhteelleni ja kysyin millainen oikeastaan olin silloin. Kuulemma levoton. Niin kai, kun olen kiinnostunut suunnilleen kaikesta mitä maa päällään kantaa. Harrastan kaikkea, enkä mitään yhtäjaksoisesti, se tuntuu häiritsevän muita jollain tavalla. Se on muutenkin kai muutenkin yksi ristini. Omasta mielestäni elän sangen tylsää elämää ja teen niitä juttuja jotka minua kulloinkin kiinnostavat, mutta muut (kollegat, puolitutut) kuvailevat sitä jotenkin "susta ei ikinä tiedä mitä sä keksit seuraavaksi" (sanat lainattu humalapäissään mulle avautuneelta kollegalta). Eivät kai osaa lokeroida mua (Ainoa joka siihen on pystynyt on muuten ollut joku hare krishna hemmo, joka osasi heti sijoittaa heidän lahkokartallaan mun elämänkatsomuksen sopivaan lokeroon). Itse en kyllä ymmärrä yhtään koko lokeroinnin tarvetta, ihmisten kohdalla siis, ruuvit ja mutterit on erikseen.
Sen tiedän itsestäni, että sielu väsyy suhde suhteelta ja se kaipaa kotia, jonka luo palata. Se vaan tuntuu aika pahalta havaita, että usko ja toivo kodin olemassaoloon heikkenee koko ajan. Ehkei sitä oikeasti ole.
Jokainen ihminen on yhtä toisen kanssa, olemme yhtä kaikki.
Kotimme on meissä itsessämme. Ulkopuolelta ei voi löytää mitään enempää, kuin mitä meissä on sisällämme.
Läsnäolo hetkessä poistaa levottomuuden. Sisäinen rauha on kotimme.
Rakkautta
No juu, sitoutumisen pelko on eri tasolla oleva asia kuin autolla ajamisen pelko tms.
Sinulle on kai nyt vaan osunut jotenkin sellaiset tyypit, jotka eivät ole kyenneet pitempään suhteeseen.
Toivottavasti vielä onnistaa ja löydät kodin, joka on pysyvä ja jossa molemmat voivat olla onnellisia.
Huominen voi yllättää. Ei kannata masentua.
Joo ei, masentumisesta ei ole mitään hyötyä. Nyt on vain hetkellinen alakulo...
Niinkai se on, että pohtiminen on turhaa ja varmaa on vain nyt. Huomisesta ei koskaan tiedä.
Jostain syystä tänään on soinut päässä Haloo Helsingin laulun sanat
"äiti älä huoli pidän itsestä huolen pappapadudapadudadapa"
heihei!
Kyllähän se niin on, että 40 kymppisillä kaikilla on omat elämän paketit jo kertynyt. Sitten se täräytetään mukana seuraavaan suhteeseen jos ne ei ole käsiteltyjä. Mitä enemmän ikää , sen kyynisemmät lähtökohdat enää aloittaa uutta suhdetta. Todella harmi, että olet saanut noin paljon siipeen. Vaikutat todella kiltiltä mieheltä. Siinäpä se taas nähdään, että kiltit joutuvat liian usein kynnysmatoksi, koska he ovat liian itsestäänselvyyksiä. Nykyihmiset kun tarvitsevat jännitystä elämään muodossa missä hyvänsä. Varma ja turvallinen on asia mitä arvostaa vasta sitten kun on kaikki p..... kokeiltu ja vanhuus kolkuttelee ovella. Sitten mietitään jälkikäteen miten helppo elämä olisi ollut tämän ihmisen kanssa. Jos vaan voit, niin koeta löytää jotain uutta sisältöä elämään. Ihan uutta. Mene vaikka salsatunnille ja anna palaa. Itse olen huomannut että huutaminen täysillä esim. tyynyyn tai tunnelissa helpottaa. Samoin peilin edessä irvistely. Lopulta käy kuitenkin naurattamaan oma sekopäisyys.Älä elä enää muita varten. Kumpa me kaikki ymmärrettäisiin miten ainutkertainen oma elämä on. Sitä on turha tuhlata omistushaluun , pahaan mieleen tai riitelyyn. Kaikki täällä on meille vaan lainassa ja rakkautta ei voi sitouttaa. Niin helppoa kun elämä sitten olisikin kun kaikki menisi oman mielen mukaan. Koeta jaksaa eteenpäin hyvillä mielin kaikesta huolimatta.
"Älä elä enää muita varten."
Minun elämääni astui pysyvä onnellisuus ja rakkauden tunne muita kohtaan, kun aloin elää nimenomaan vain muita varten. Antaessaan saa, mutta vain pyyteetön antaminen palkitsee antajansa.
"Niin helppoa kun elämä sitten olisikin kun kaikki menisi oman mielen mukaan."
Elämä on helppoa, kun lopettaa elämästä oman mielensä mukaan. Elämän virran mukana on ihanan vapauttavaa ja helppoa elää. Luottaa vain, että elämä kantaa, ja kaikki tapahtuva on tarkoitettu tapahtuvaksi niin kuin pitääkin.
Voimahali. Minkä takia autat muita koko ajan? Siksi että sinulle itselle tulee siitä hyvä mieli? Silloinhan autat itsekkäistä syistä. Ja nimenomaan oman mielen mukaan. Minä ainakin omistan aivot ja en elä muuta kuin omien päätelmien mukaan. Jos ihminen on täysin ehdollistettu ajattelemaan massan mukana ( elämän virta) ja ei uskalla kyseenalaistaa mitään, elää koko elämäsnä täydellisessä unessa. Silloin kun ihminen on hereillä hän on valpas huomaamaan kaikki ympärillä oleva, eikä anna turhien sääntöjen ja ehdonalaisuuksien määrätä sitä mitä ja miten hän havannoi ympärillä olevaa. Esimerkki tietoisuudessa elämisestä: Sinulle kerrotaan että tupakointi on vaarallista. Kun sinulla on keuhkosyöpä sinä todella tiedät että tupakointi on vaarallista. Kun jo sairastaa keuhkosyöpää olisi toivonut jo todella tietävänsä aikaisemmin miten vaarallista tupakointi on. Hän ei varmasti polttaisi tupakkaa. Toinen esimerkki ihmisistä jotka on ehdollistettu toimimaan esim. nyt auttavasti: (Eräästä kirjasta lainattua) Mies istui baaritiskillä ja huomasi vastapäätä miehen jolla oli banaani korvassa. Hän ajatteli, että pitäisikö hänen sanoa asiasta. Hän antoi kuitenkin olla, Tunnin päästä hän ei enää pystynyt olemaan sanomatta, vaan meni miehen luokse ja sanoi: Anteeksi, mutta teillä on banaani korvassa. MITÄ? mies vastasi. Niin että teillä on banaani korvassa, hän sanoi kovempaa.MITÄH?? NIIN ETTÄ TEILLÄ ON BANAANI KORVASSA mies huusi. Anteeksi, mutta en kuule kunnolla kun minulla on banaani korvassa ,mies vastasi.
De Melloa on näköjään luettu :) olen itsekin tuota esimerkkiä joskus jollekulle kertonut..
Eri erojen jälkeen on tullut luettua aika moni näistä nimekkäistä self help teollisuuden kirjailijoiden tuotteista. De Mello, Coelho, Kirschner, Helsten, Josefsson/Linge, jne. Me etsimme sopivaa kirjaa, sopivaa vastaajaa joka resonoi jonkin sisinpämme kanssa. Mutta sitten tulee hetki, jossa alkaa nähdä niiden läpi. Olen huomannut sen, että jossain vaiheessa tarve niiden lukemiselle loppuu, ja alkaa löytää itse omia vastauksia. On jopa tavallaan vahingollista alkaa määritellä elämää jonkin opettajan, tai kirjan oppien mukaan.. Oikea elämä on aina monimutkaisempaa, se ei tarkoita vaikeampaa. Ideologiaan nojautuen elämä tarjoilee vain uusia opetuksia siitä milloin ideologiat eivät toimikaan.
Loppujen lopuksi kaikki on vain elämää. Itse olen elämässäni antelias ja avulias edellisen naiseni mukaan, mutten mä odota vastalahjaa tai kiitosta, mä vain olen sellainen, oon ollut aina. Autan jos se tuntuu olevan oikein. Elämään kuuluu surut, ilot, nousut, laskut ja myös se hetken toivottomuus pimeällä hetkellä.
Hetken oon vain mä turta
Mutten oo hetkeekään turha
Jokainen elää tyylillään.
Voit kokeilla itse miten käy, kun auttaa odottamatta ja pyytämättä vastapalveluksia.
Ovatko päätelmäsi omiasi, vai monen ulkoaopitun asian summa ;D
Se riippuu siitä pohtiiko vastausta vai kysymystä ;)
Moikka Turta_, kysymys oli oikeastaan tattoolady69:lle :D
Aurinkoa, lämpöä ja rakkautta tähän päivään, kaikille
Olit liian kiltti. No naiset ei kilteistä tykkää joten muijas lähti hakemaan vähän jännitystä juoposta väkivaltaisista miehistä.
Mitäpä muutakaan voin olla kuin sitä mitä olen?
Mutta viisas. Arvostan!
Jos olisin viisas, niin varmaan en tässä tilanteessa olisi (taas). Jotain virhettä toistan, ehkä sitä kuvitelmaa/toivetta että minua varten on olemassa joku. Tai ehken ole valmis. Kylmintä on se, että hiljalleen alkaa olla ikää niin paljon ettei ole toivoa muista lapsista saatika sitten lapsenlapsista.
Totuutta voi tarkastella niin monesta näkökulmasta ja päätyä joka kerran eri lopputulokseen. Kaipa se on sitten rajallisen mielen kyvyttömyyttä ymmärtää koko totuutta.