En tiedä miten aloittaisin kun on koko ajan itku herkässä. Välillä tulee vain hysteerisiä itkun purkauksia ja toivottomuuden tunteita ja tuntuu että lopetan elämäni ja pääsen tästä tuskasta.
Vaimoni haluaa eron ja en sitä ihmettele tai moiti. Itse en halua erota ja koen sen aivan vääränä ratkaisuna. Olemme molemmat kolmekymppisiä ja yhdessä olemme olleet 15 vuotiaasta. Meillä on kaksi ihanaa lasta. Meillä on ollut riitaa alkoholin käytöstäni lähes koko yhteisen elämämme. Vaimoni on lähtöisin alkoholisti perheestä ja alkoholin käyttö on ollut kenties hänellekkin "ongelma" aina, tosin en ole itsekkään sitä yhtään helpottanut.
Olen sellainen lauantai juoppo eli olen esim viimmeisen vuoden aikana ottanut kännit joka lauantai. Suurimmat ongelmat ovat tulleet siitä että kun ollaan oltu yhdessä jossakin ravintolassa, laivalla ym olen juonut itseni tiedottomaan tilaan ja kontrollin mentyä tehnyt kaikkea järjetöntä mitä en selvinpäin koskaan tekisi (=hakeutunut naisten seuraan,kopeloinut,fritsu tai joku jälki kaulassa, mutta itsellä ei aamulla ole muistikuvia niistä).
Olen yrittänyt useamman kerran eroon juomisestani. Olen ottanut antabuskapselit ihon alle ym kokeillut vähän kaikkea mutta ei vain ole onnistunut. Menee vuosi juomatta mukavasti ja taas sitten sitä on kuvitellut pystyvänsä ottamaan asiallisesti ym hallitsemaan juomistaan ettei se menisi joka viikonloppuiseksi kännäämiseksi. En humalassa ole väkivaltainen tai räyhääjä vaan kenties liiallisen kova seuramies että vaimokin unohtuu kun pörräilen selittelemässä juttujani vähän joka pöydässä. Kotona ottaessa yleensä lasten mentyä nukkumaan tissuttelen ja kattelen telkkaria ja olen heitä häiritsemättä. En todellakaan ole halunnut loukata vaimoani tai nöyryyttää häntä millään tavoin, mutta useammin sen olen kuitenkin onnistunut tekemään. Rakastan häntä ja lapsiani koko sydämmestäni ja en todellakaan halua luopua heistä. Olemme kumpikin keskisuomesta kotoisin ja asuneet muutaman vuoden uudellamaalla. Hänen sisarukset asuvat täällä päin. Itse olen vaihtamassa työpaikkaa parin viikon päästä, tsin en tiedä miten jaksan.Ystäviä minulla ei ole täällä ollenkaan. Vaimoni on ollut aina paras kaverini. Tuntuu hirveän ahdistavalta muuttaa jonnekin yksiöön pois lasten ja vaimoni luota. Kaikki elämässäni muuttuu ja en pysty näkemään sitä mitenkään päin positiivisena asiana. En voi kuvitellakaan elämääni mitään toista naista vaikka vaimoni väittää minun juuri sitä haluavan. En ole vaimoani pettänyt koskaan.
Meillä yleensä on asiat hyvin. Kumpikin töissä ja minäkin saan vihdoin päivätyön joten vuorotyönikään ei enää perhettä rasittaisi mutta kun ei kohta ole mitään perhettä. Arkemme toimii mukavasti, osallistun kotitöihin ym ja ne eivät ole ongelma. Seksi on sujunut aina ihan hyvin.
Nytten vaimoni pyörii vain menneitten ja ikävien asioiden ympärillä ja ei näe elämässämme mitään hyvää olleenkaan. Minun vain pitäisi muuttaa pois niin hänen elämänsä helpottuisi.
Edellisestä hölmöilystäni on noin kuusi viikkoa ja mitenkään asiat ei ole lähteneet kääntymään parempaan suuntaan. Kovasti on puhuttu mutta ei apua. ERO VAIN RATKAISU. Minun kait pitäisi vain hyväksyä se ja unohtaa vaimoni.
Pelottaa nuo itsetuhon ajatukset ja jotenkin ne vetävät puoleensa helpottavana ratkaisuna....
Vaimoni haluaa eron ja en sitä ihmettele tai moiti. Itse en halua erota ja koen sen aivan vääränä ratkaisuna. Olemme molemmat kolmekymppisiä ja yhdessä olemme olleet 15 vuotiaasta. Meillä on kaksi ihanaa lasta. Meillä on ollut riitaa alkoholin käytöstäni lähes koko yhteisen elämämme. Vaimoni on lähtöisin alkoholisti perheestä ja alkoholin käyttö on ollut kenties hänellekkin "ongelma" aina, tosin en ole itsekkään sitä yhtään helpottanut.
Olen sellainen lauantai juoppo eli olen esim viimmeisen vuoden aikana ottanut kännit joka lauantai. Suurimmat ongelmat ovat tulleet siitä että kun ollaan oltu yhdessä jossakin ravintolassa, laivalla ym olen juonut itseni tiedottomaan tilaan ja kontrollin mentyä tehnyt kaikkea järjetöntä mitä en selvinpäin koskaan tekisi (=hakeutunut naisten seuraan,kopeloinut,fritsu tai joku jälki kaulassa, mutta itsellä ei aamulla ole muistikuvia niistä).
Olen yrittänyt useamman kerran eroon juomisestani. Olen ottanut antabuskapselit ihon alle ym kokeillut vähän kaikkea mutta ei vain ole onnistunut. Menee vuosi juomatta mukavasti ja taas sitten sitä on kuvitellut pystyvänsä ottamaan asiallisesti ym hallitsemaan juomistaan ettei se menisi joka viikonloppuiseksi kännäämiseksi. En humalassa ole väkivaltainen tai räyhääjä vaan kenties liiallisen kova seuramies että vaimokin unohtuu kun pörräilen selittelemässä juttujani vähän joka pöydässä. Kotona ottaessa yleensä lasten mentyä nukkumaan tissuttelen ja kattelen telkkaria ja olen heitä häiritsemättä. En todellakaan ole halunnut loukata vaimoani tai nöyryyttää häntä millään tavoin, mutta useammin sen olen kuitenkin onnistunut tekemään. Rakastan häntä ja lapsiani koko sydämmestäni ja en todellakaan halua luopua heistä. Olemme kumpikin keskisuomesta kotoisin ja asuneet muutaman vuoden uudellamaalla. Hänen sisarukset asuvat täällä päin. Itse olen vaihtamassa työpaikkaa parin viikon päästä, tsin en tiedä miten jaksan.Ystäviä minulla ei ole täällä ollenkaan. Vaimoni on ollut aina paras kaverini. Tuntuu hirveän ahdistavalta muuttaa jonnekin yksiöön pois lasten ja vaimoni luota. Kaikki elämässäni muuttuu ja en pysty näkemään sitä mitenkään päin positiivisena asiana. En voi kuvitellakaan elämääni mitään toista naista vaikka vaimoni väittää minun juuri sitä haluavan. En ole vaimoani pettänyt koskaan.
Meillä yleensä on asiat hyvin. Kumpikin töissä ja minäkin saan vihdoin päivätyön joten vuorotyönikään ei enää perhettä rasittaisi mutta kun ei kohta ole mitään perhettä. Arkemme toimii mukavasti, osallistun kotitöihin ym ja ne eivät ole ongelma. Seksi on sujunut aina ihan hyvin.
Nytten vaimoni pyörii vain menneitten ja ikävien asioiden ympärillä ja ei näe elämässämme mitään hyvää olleenkaan. Minun vain pitäisi muuttaa pois niin hänen elämänsä helpottuisi.
Edellisestä hölmöilystäni on noin kuusi viikkoa ja mitenkään asiat ei ole lähteneet kääntymään parempaan suuntaan. Kovasti on puhuttu mutta ei apua. ERO VAIN RATKAISU. Minun kait pitäisi vain hyväksyä se ja unohtaa vaimoni.
Pelottaa nuo itsetuhon ajatukset ja jotenkin ne vetävät puoleensa helpottavana ratkaisuna....
Vastaukset 12
Vanhimmat
juoppoa isää, veljeä, tätiä ym vierestä seuranneena voin sanoa, että viina tapaa tunteet ajan kanssa. Sitä ei vaan jaksa katsoa toisen viinan läträämistä. Vaikka suhteenne olisi ollut hyvä, on viina käyttösi myrkyttänyt kroppasi lisäksi myös vaimosi mielen.. ja sen korjaaminen ei taida ihan heti onnistua. Sinun pitäisi heti tehdä viinaongelmallesi jotain, ei vaimon, eron tms takia, vaan siksi, että tahdot eroon viinasta (edellyttäen, että tahdot).
Vaikka eroaisittekin, mutta jos pääsisit eroon viinasta, voisit myöhemmin yrittää vakuuttaa vaimollesi olevasi raitis ja luotettava.. Tosin voi olla, että rakkaus on kuollut ja kuopattu ja sinun on vain hyväksyttävä se.
Älä vaan hukuta surua nyt viinaan, vaan ota tämä vihjeenä siitä, että voisit asialle tehdä jotain. Lapsesikin mielellään varmaan olisivat tekemisissä kanssasi vielä vuosia...:-)
Tunnusta, että viina on ongelmasi, mene AA:n.. siitä se lähtee
Ihan ensimmäiseksi selvitä vaimoltasi onko alkoholin käyttösi VARMASTI ainoa syy miksi hän haluaa eron sinusta!
Jos näin on, kysy haluaisiko hän elää kanssasi jos olisit raitis täysin raitis.
Jos vaimosi haluaisi jatkaa kanssasi elämää mutta sinun pitäisi lopettaa viinan juonti TÄYSIN niin sen jälkeen tehtäväsi on hyvin yksinkertainen.
Sinulla on kaksi vaihtoehtoa:
Vaihtoehto 1.
Vaimo, lapset, yhteinen koti, yhteiset harrastukset, yleensäkin tasapainoinen normaali iloinen onnellinen elämä.
Vaihtoehto 2.
Muutto pois perheen luota, yksinäisyys, jatkuva ryyppääminen.
Sanoin että tehtäväsi on yksinkertainen, en sanonut sen olevan helppo!
Tiedän alkoholismista enemmän kuin moni tällä planeetalla, se on sairaus jonka SINÄ voit kohdallasi parantaa!
Muista varmistaa onko eron syy vain juomisessasi, usein on muitakin syitä!
Voimia ja rohkeutta!
Juuri noin asia onkin! Varasin jo aiemmin aikaa tuonne a-klinikalle. Itsestähän se on lähdettävä ja ei se mikään helppo tie olekkaan. Vaimon mieli on varmasti myrkyttynyt kaikista niistä järkytyksistä joita olen aiheuttanut ja kyllähän se vähäinenkin alkoholista johtuva seikka ärsyttää enemmän kuin jotain joka ei ole asiasta joutunut kärsimään. Kokematon voi pitää ongelmia pieninä kenties. Kyllähän olen todellakin yrittänyt kovasti mutta kenties en ole aiemmin sisäistänyt ongelmaa tarpeeksi hyvin ja yrittänyt liikaa yksin ulkopuolista apua hakematta. Vaikka kyllähän aiemminkin olen ollut todella vahvasti raittiuden kannalla mutta ei ole vain onnistunut.
Olemme kuitenkin keskustelleet asiasta suht paljon ja kyllä ne ongelmat tulevat viinasta lähes täysin. Osa suoraan ja osa sitten sivuvaikutuksista mitä juomiseni on tuonut!
Vaimoni vain sanoo että olisi pitänyt minun tajuta aiemmin ja että nyt on liian myöhäistä. Hän on kuulemma antanut tarpeeksi mahdollisuuksia.
En tiedä miten vaimoni saan vakuuttuneeksi siitä että kanssani kannattaisi jatkaa. Olen pyytänyt miettimään asioita jotka ovat elämässämme hyvin mutta on vain liian myöhäistä...
..älä vielä luovu vaimostasi. Vaikka alkoholin käytön lopettaminen ei varmasti ole helppoa, niin tee se. Ja osoita vaimollesi muutenkin olevasi hyvä mies. Kysy enemmän, mitä hänelle kuuluu, miten hän voi. Ole kiinnostunut hänen asioistaan ja vie kukkia, hemmottele. Anna hänelle kuitenkin myös tilaa ja aikaa prosessoida asioita (kenties voisitte mennä pariterapiaan?). Sano, että haluaisit myös kuulla niistä muista asioista, mitä häntä kenties vaivaa ja ole sitten myös valmis kuuntelemaan. Osoita, ettet ole samanlainen kuin hänen vanhempansa.
Uskoisin, että teillä vielä on mahdollisuus uuteen alkuun, jos osoitat muuttuneesi, katuvasi kaikkea aikaisempaa käytöstäsi ja kohtelet vaimoasi nyt lempeästi monin tavoin. Huomioi hänet naisena, ihaile äitinä ja tee kotitöitä. Äläkä juo. Älä myöskään ryve itsesäälissä, vaan keskity nyt vaimosi hyvinvointiin, jota olet ilmeisesti laiminlyönnyt. Ajallaan se palkitaan. Kaikkea hyvää teille!
Kiitos todella paljon kannustavasta kirjoituksesta. Sain siitä paljon lisävoimaa yrittää eteenpäin raittiina. Päivä kerrallaan kohti parempaa elämää.
Ei ihminen ole mikään juoppo jos juo vaan lauantaisin. Kyllä vika on vaimossasi, ja hän käyttää alkoholia tekosyynä. Vaimosi ei ajattele tässä asiassa kuin itseään (niin kuin yleensäkin).
Alkoholiongelmaisesta puhutaan silloin, kun alkoholin käyttö aiheuttaa ihmiselle psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia ongelmia.
Vaikka siis ottaisi alkoholia vain kerran vuodessa yli oman sietorajan ja käytös muuttuu radikaalisti, sattuu kohtalokkaita tapaturmia tai aiheutuu sosiaalisissa suhteissa pulmia ja henkilö kärsii niistä itse, voidaan ajatella kysessä olevan alkoholiongelman.
Alkoholisti on taas henkilö, joka ei kykene säätelemään alkoholin käyttöään (määrää ja tiheyttä) ja on siitä riippuvainen.
Mutta mikä on juoppo?! Siis kai tyyppi, joka voi ottaa muulloin, mutta ei lauantaisin..? Ja että itsekäs vaimo onkin se ongelma..?
Onhan se näinkin, että joku voi kokea jonkun juomisen ongelmana, mutta naukkaileva itse ei. Silloin tällä naukkailevalla hepulla ei ole alkoholiongelmaa..
Onneksi vaimo ajattelee itseään, sillä ilmeisesti hän kokee miehensä juomisen ongelmaksi ja haluaa vaan ongelmasta eroon. Vaihtoehtojakin on: mies raitistuu tai elävät erillään.
olen katsellut mieheni juomista. Se alkoi ihan viattomasti kun täytyi lähteä silloin tällöin kavereiden kanssa baariin. Sitten siirryttiin siihen vaiheeseen että alettiin käydä joka lauantai baarissa (ilman kavereita). Näin mentiin jokunen vuosi ja sitten alettiinkin juominen jo perjantaina ja jatkettiin lauantaina ja usein paranneltiin vielä sunnuntaina. Nyt viime vuosina janottaa usein jo viikollakin. Mieheni on yksityisyrittäjä joten voi pitää rokulia silloin kun huvittaa. Ja sehän helpottaa kummasti juomista kun ei tarvi miettiä töihin menoa. Ja juomisen syitä löytyy: milloin on liikaa töitä - milloin liian vähän, milloin kaverilla on synttärit - milloin sillä menee muijan kanssa huonosti, aina on joku syy.
Alkuun katselin sormien läpi sitä lauantaijuomista, mutta sitten kun lapsetkin alkoivat olla isompia ja ihmetellä miksi isä makaa pesuhuoneessa ja oksentaa, aloin ns. nalkuttaa = puhua järkeä. Ei auttanut, siitähän tuli uusi syy juoda: nalkuttava vaimo! Lapset ovat täysin minun kasvattamiani, mutta sainhan kerran mieheni mukaan päiväkodin kesäretkelle kun lapsetkin kinusivat häntä mukaan. Ja pullonhan sen sinne mukanaan toi, en tiedä voiko kukaan tietää sitä kuinka häpesin silloin? Milloin poika roikkui jalassa kiinni ja itki kun isi oli lähdössä baariin mutta hus hus työnnettiin kylmästi syrjään vaan... Voiko kukaan tietää miltä minusta silloin tuntui? Kävin harrastuksissani 2 kertaa kuukaudessa ja isän piti olla lasten kanssa sillä välin. Joka kerta kun tulin kotiin, isi oli kännissä tai baarissa, lapset omin avuin kotona. Mitä luulette miltä minusta silloin tuntui? Saipahan minut lopettamaan ainoan harrastuksenikin.
Olen puhunut avioerosta ja siitähän on tullut uusi juomisen syy: vaimolla viiraa päässä. Mikä ihme se minua vaivaa kun kaikki on niin hyvin, eikö mulle mikään riitä.
Ja tiedättekö mitä? En enää välitä siitä juoposta yhtään. Vaikka menisi AA-kerhoon tai tulisi uskoon tai ihan mitä tahansa, minä en tule enää ikinään häntä rakastamaan enkä halua vanheta hänen kanssaan. En pysty elämään miehen kanssa johon en voi luottaa yhtään. Joka ryyppyreissun jälkeen se anteeksipyyntö ja lupaus juomisenloppumisesta ja se valtava pettymys kun mennään korkeintaan viikko eteenpäin kun taas se alkaa. Ja se pettymys on kaikista pahinta, kun yrittää luottaan toiseen.
Minä siis riudun tässä vielä ja elän päivän kerrallaan mutta sanon suoraan, että minulla on "haku" päällä. Ikää on vasta 40 ja tiedän että minun kohtaloni ei ole elää näin ja passata alkoholistia. Oikeastaan olen vasta nyt alkanut ajatella elämääni taaksepäin ja kun muistelen kaikkea "onnellista" niin yhdessäkään onnellisessa muistossa ei ole miestäni, kaikki liittyvät lapsiini tai lasten kanssa tekemiini asioihin.
Toivon että löydän onneni ihan mistä tahansa ja toivon että mieheni on myös onnellinen valitsemallaan tiellä (jolla on juuri tälläkin hetkellä). Minä rakastan elämää ja haluan myös elää sitä!
muuten kuullut, että alkoholisti sairastuttaa usein myös läheisensä? Usein, vaikka alkoholisti hoitaisi itsensä kuntoon, läheiset ovatkin sairastuneet.
Niin sairastuu...kun yksi juo ja sairastuu alkoholismiin, siinä sairastuu useampi muu ympärillä...tämän olen karvaasti kokenut itse jo kolmen ihmisen kohdalla. Ensimmäinen mieheni alkoi juomaan 7v. avioliiton jälkeen, otin eron. Veljeni joi ja terrorisoi koko sukua. Entinen miesystäväni joi ja sellaista kännäämistä, sössötystä ja tissuttelua ei kukaan jaksa katsoa. Vaikka ei ollut väkivaltainen niin aina oli tavarat hukassa ja viimeisetkin rahat piti pistää kaljaan. Mitä tästä opin? Mielummin olen yksin. Kun mies menee sitten AA:han niin koko elämä ja puheet pyörii vain raitistumisessa ja hänen hyvinvoinnissa, mitä sillä väliä miltä muista tuntuu...Häntä täytyy ymmärtää kun hän aikoo raitistua ja se on niiiiin vaikeeta, paskat, niin on muillakin ollut vaikeeta ja n iitä juoppoiltoja kestetty.
juuri tätä asiaa. Entä sitten jos ja kun hän raitistuu, sama homma edessä kuitenkin, taas kärsimme siitä kuinka häntä täytyy tukea ja ymmärtää (aivan kuten nytkin - ainakin anopin mielestä) eli hän on taas perheen "napa". Olen myös lukenut alkoholistien omaisille järjestettävistä kokouksista, mutta siinäkin on mielestäni ristiriita eli miksi minun täytyy mennä "hoitoon" kun mieheni on alkoholisti. Siksikö nämä ryhmät ovat että sieltä saa voimia kestää ja jatkaa tätä helvetillistä elämistä juopon kanssa. Minä kun en vaan jaksa enää sen juopon kanssa elää. Onhan meillä kieltämättä ihan hyvääkin perhe-elämää kun hän on selvinpäin, mutta olemme esim. nukkuneet eri huoneissa jo 2 vuotta eikä hänellä ole lupa koskea minuun milläänlailla - taas juomisen aihetta, vaikka tiedän että hän on impotentti ....
Olen myös usein ajatellut miksi kerään ympärilleni alkoholisteja, esim. pomoni on alkoholisti. Taidan tehdä heille sen juomisen helpoksi kun hoidan kaikki asiat heidän puolestaan. Usein käy mielessä et mitä jos sanois itsensä töistäkin irti ja ottais ja muuttais toiselle paikkakunnallekin ja aloittaisi ihan alusta ...
Olen samassa tilanteessa kuin nimim. rakastan elämää. Mieheni juominen ei ole kovin runsasta, mutta jatkuvaa. Kaikki vapaa-aika menee kaljotellessa. Minkäänlaista henkevää keskustelua ei pöhnäisen mieheni kanssa voi käydä. Seuraavana aamuna hän ei muista tai tunnusta puhuneensa kanssani. Lapsilleen lupaa kaikkea humalaisena ja aamulla ei muista = lupaukset petetään.
Meillä myös samanlaisia tilanteita, että kun olen jättänyt lapset mieheni hoitoon illaksi pakottavan menon vuoksi: tullessani yöllä (keikkatyötä ravintolan keittiössä opiskelun lomassa)kotoa löytyy lapset keskenään, kauhea sekasotku, mies kapakassa, sauna hohtaa kuumuutta, mies käskenyt lapsia pitämään saunan lämpöisenä hän tulee kohta takaisin...
Olemme olleet yhdessä 22 vuotta, naimisissa 16 vuotta. Lapset jo teini-ikäisiä. Vuosien saatossa on tunteeni miestäni kohtaan kuolleet ja raskas ahdistuksen tunne tullut tilalle.
Heinäkuussa mieheni sai krapulaisena lauantaiaamuna yhtäkkiä päähänsä, että hän haluaa eron minusta ja muuttaa tältä istumalta pois. Myönnän, että en ole ollut myötätuntoinen vaimo sattuneesta syystä ja seksi on ollut liian harvaa mieheni mielestä (1 krt/vk), syy minussa, vaikka todellinen syy on alkoholista johtuva impotenssi.
Mieheni muutti pois ja kolmeen viikkoon en kuullut hänestä mitään. Laitoin eron vireille ja aloin järjestellä asioita siihen malliin, että voisin ostaa asunnon ja muuttaa lapsien kanssa sinne (tällähetkellä asumme omakotitalossa)ja mikä tärkeintä: ahdistus hävisi, kun olin vienyt eropaperit.
Mieheni ei kuitenkaan ollut tosissaan eron kanssa, vaan oli ottanut ainoastaan pienen "sinkkuloman" saadakseen juoda ilman "huonoa omaatuntoa, kun vaimo ja lapset odottaa kotona". Hänen ravintolailtoihinsa kuuluu nimittäin aina toiset naiset. Nyt hän on tullut takaisin ja haluaa yrittää uudelleen. Hän on varannnut meille ajan perheterapiaan ja luulee, että asia hoituu näin pikaisesti. Minulle ahdistus palasi ja en nyt tiedä mitä tehdä. Haluaisin antaa miehelleni mahdollisuuden, koska hän haluaa tosissaan yrittää, mutta ei vuosien ahdistusta saa muutamalla keskustelulla poistettua, eikä hän ole maininnut AA:sta edes vielä mitään. Toivon vain, että terapiasta saan voimaa sanoa miehelleni miten asia on; liitollamme ei ole mahdollisuuksia.
Asia on niin, että hetkessä eikä edes puolessa vuodessa ei menetettyä luottamusta saa rakennettua takaisin. Voimani ei enää riitä, niinkuin kerroit "rakastan elämää", siihen juomisestaan toipuvan ihmisen tukemiseen. Haluan myöskin jo sen oman elämän, missä asiat menee niinkuin on suunniteltu. Ei tarvitsisi aina muuttaa suunnitelmia sen mukaan onko puoliso selvä, krapulassa vaiko ihan lärvit.
Toivon, että sinäkin löydät vakaan tulevaisuuden. Uskon, että miehemme ovat saaneet mahdollisuutensa ja hukanneet sen.