Huomenna on 18 - hääpäivämme. Vuosiin mahtuu paljon yhteisiä projekteja (rakentamista), matkoja, lapset etc. On ollut kivaa ja välillä vähemmän kivaa. Suurimmat riidat syntyvät meillä rahasta ja seksistä - yleisimmin sen puutteesta (mieheni mielestä). Minä katson, että tämän ikäinen pariskunta alkaa olla jo tai pitäisi olla jo siinä vaiheessa, että suurimmat ongelmat ja mutkat on ratkottu, terävät särmät molempien luonteista hiottu ja tunnemme toistemme huonot sekä hyvät puolet niin hyvin, ettei toisen muuttamiseen liittyvistä asioista tarvitsisi tapella. En tiedä onko olemassakaan sellaisia suhteita, joissa molemmat saavat juuri saman verran mitä haluavat. Mielestäni parisuhteessa aina jomman kumman täytyy tehdä kompromisseja, mikäli haluaa avioliittonsa ja suhteensa kestävän. Nyt kun tätä mieheni reuhtomista tässä vaiheessa vielä katson, niin koen, etten halua viettää vanhuuttani hänen kanssaan. Olemme sittenkin niin erilaisia, ettei yhteistä tulevaisuutta ole enää paljonkaan jäljellä. MInä pidän rauhallisista kotiilloista, TV:n katselusta, lukemisesta ja ylipäätänsä kotona puuhastelusta. Minusta olisi loistavaa, jos saisimme vihdoin kotimme kunnostettua ja paikat kohdalleen. Sen jälkeen voisi yhdessä sunnitella jotakin muuta. Työni vie paljon aikaa, myös vapaa-aikaa ja sitten on vielä lapset, joista nuorin lähtee kouluun. MIeheni on sosiaalisempi ja haluaa kavereiden luokse tai kutsua heitä meille. Hän nauttii seurasta ja inhoaa yksin olemista, jota minä taas kaipaan. Hänelle elämä tuntuu olevan koko ajan jossakin muualla ja hän vaikuttaa tyytymättömältä - no varmasti sitäkin syystä, että joka päivä pitäisi olla jotakin hauskaa ja minun pitäisi olla vieläkin NIIIN kiinni hänessä. Mutta herranjestas - en minä ole enää 20 v nuori tyttö eikä hän ole se 20 vuotias poika! Paljon on virrannut vettä tässä välissä ja me molemmat olemme muuttuneet. MInä odotan parisuhteelta seesteisyyttä, rauhallisuutta ja harmoniaa - mahdollisuuksia molempien tehdä ja harrastaa omia juttujaan sekä yhteisiä asioita. Ei koko ajan kiinni toisessa - en minä ole häneen enään niin rakastunut. Se on mennyt näiden vuosien aikana. Niinpä mietin jälleen tässä lähteäkkö vai jäädä - 18-vuotishääpäivän aattona...
Ollakko vai ei?
Itsekeskeinenkö?
193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse erosin, koska rakastan ex-miestäni, ja halusin antaa hänelle vapauden minusta. Hän halusi mennä, eikä ollut pätkääkään perhekeskeinen. Jatkuvasti hänellä oli muita naisia, niin miksipä pitelemään miestä, jota ei perhe-elämä kiinnostanut.
Nyt ollaan molemmat onnellisia tahoillamme. Minä edelleen yksin kotioloissa, mutta yksiä pyykkejä on vähemmän pyykättävää ja vähemmän siivottavaa, eikä tarvitse kuunnella jatkuvaa valitusta eikä huutoakaan. Mies edelleen huitelee eri naisten kanssa, joten eipä taida ihmiset muuttua miksikään enää vanhemmiten. Parempi jatkaa eri teillä, jos on kerran niin erilaiset elämät.
Yhdessä oltiin vajaa 20 vuotta, että siitä vaan eroamaan, elämää on eronkin jälkeen..