Vaalea karvoitus naisen kasvoissa

miekkonen185

Onko jotain vinkkiä, kuinka huomauttaa naiselle kohteliaasti häiritsevästä karvoituksesta kasvoissa. Hänen itsetuntonsa ei ole muutenkaan paras mahdollinen, joten haluaisin olla asian kanssa mahdollisimman hienotunteinen.

Käsittääkseni kyse on täysin perinnöllisestä jutusta, koska hän on hyvinkin karvaton kaikkialta muualta. Ylähuulessa ja leuassa ohutta vaaleata karvoitusta, jota puolisoni on kerännyt jo useamman vuoden kestäneen yhdessäolon aikana kasvoihinsa tekemättä asialle mitään.

Asia on alkanut häiritsemään minua suhteettoman paljon. En itsekään ole mitenkään täydellinen, enkä haluaisi käydä häneltä mitään tällaista vaatimaan.. Mutta esim. suuteleminen jää vähälle, kun itseäni asia tässäkin yhteydessä häiritä, kun tämä tabu palaa aina mieleeni. Hänkin kärsii tilanteesta tältä osin.

Olen yrittänyt päästä asiasta itse yli, mutta aina se vaan pilaa omat fiilikset.. Asialle kuitenkin käsittääkseni olisi kohtuullisella vaivalla tehtävissä jotain?

6

756

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huomaivaisuus kunniaan!

      Osoita naisellisia huomaivaisuutta ja osta sekä lahjakortti kosmetologille että myös gynelle. Yllättävä kasvankasvu viittaa hormonihäiriöön ja se pitää tutkia perinpohjaisesti.

    • Riippuu karvoista

      Jos siis kysymyksessä on sellainen ohut vaalea karvoitus, joka näkyy vain tietyssä valossa, niin se on kyllä ihan normaalia. Jos sellainen karvoitus häiritsee, on ongelma kyllä enempi sinun päässäsi.

      Jos taas kysymyksessä on selkeästi erottuva viikset/parta, niin sitten voisi käydä gynen juttusilla tarkistuttamassa, ettei mitään ole vialla.

    • feed her

      Jos naisella on laihuus-syömishäiriö, hän voi olla tuollakin tavoin karvainen. Laihuuskarvaa voi kasvaa missä hyvänsä vartalon alueella.

      • love me tender, love

        Miekkonen: Anoreksiaan ei raakkaaminen auta. Jätä omakin partasi ajelematta, niin vaimon pulisongit voivat olla kuin Elviksellä ;)


    • VITUN ILKEE

      SÄ KYL OOT: "MITEN VOISIN KOHTELIAASTI HAUKKUA NAISTANI KARVANAAMAKSI"

      Yhtä hyvin voisin kysyä sulta: ONKO SULLA NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN PIENI, ETTÄ SAAT ORGASMIS NAISESI PILKKAAMISESTA?!

    • kyllikki5

      on vinkki....vilkase peiliin ennenkun alat huomautella......ettet ylläty sitten mitä kaikkee vaimolla on hampaankolossa sun ulkonäöstä.:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2532
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1832
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1230
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1042
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      72
      1018
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      976
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      905
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      874
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      101
      852
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      34
      781
    Aihe