Kerronpa hieman omasta tarinastani teille ykköseksi halajaville toisille naisille. Ihan vaikka varoituksen sanana.
Rakastuin ukkomieheen. Se ei ollut suunniteltua eikä harkittua, vaan elämä vei ja minä tietysti vapaavalintaisesti annoin sen viedä. Tunne oli täysin ennenkokematon, jopa hallitsemattoman vahva. Mies kertoi tuntevansa samoin alusta saakka. Pian päätimmekin aloittaa yhdessä oikeasti. Lopulta suhteemme alkamiseen, tunteiden syventymiseen ja ratkaisujen tekemiseen kului aikaa kaksi vuotta. Tähän oli monia syitä, eli lasten tuli ensin saada lentää pesästä, vaimon tuli olla henkisesti siinä kunnossa, että kykenisi käsittelemään avioeron. Nämä asiat kuulostavat varsinkin tätä palstaa lukeneena hyvin kliseisiltä ukkomiehen sepostuksilta, mutta tässä tapauksessa ne pitivät paikkansa. Lapset muuttivat omilleen ja vaimo sekosi totaalisesti avioerosta ja petetyksi tulemisesta. Jälki oli järkyttävää.
Itselleni salasuhdeaika oli elämäni raskainta aikaa. Tunsin kyllä myös oman vastuuni, vaikka en koskaan painostanut miestä mihinkään, en olemaan kanssani enkä eroamaan. Pakotinkin itseni viettämään sinkkunaisen elämää, omaa elämää salasuhteen ulkopuolella. Tapailin myös muita miehiä, vaikka olinkin päättömästi rakastunut. Näin siksi, että koko ajan etsin ulospääsyä tilanteesta, ehkä jotain toista josta voisin välittää. Sanomattakin on selvää, ettei minkäänlaisen tunnesiteen luominen ollut mahdollista keneenkään muuhun, koska rakastin vain häntä.
Mies tiesi, että en odottele hänen konkreettisia tekojaan ikuisesti. Tiesipä hän senkin jos kävin treffeillä jonkun toisen kanssa. Vasta nyt julkisen parisuhteemme aikana hän kuitenkin on asian oikeastaan vasta tajunnut, eikä kestä kuulla mitään tuonaikaisesta elämästäni; ilmeisesti hän ei tajunnut tilannetta kuitenkaan ja tuntee voimakasta mustasukkaisuutta siitä, että tapailin myös muita. Tämän tunteen hän yrittää peittää, koska tietää etten ryhdy elämään mustasukkaisen miehen kanssa. Silti näen, miten hän siitä kärsii.
Näin jälkeenpäin voin todeta, miten kahden vuoden kaksoiselämä rikkoi minut. En tunne itseäni ja käyn edelleen läpi toipumisprosessia, vaikka rakastamani mies onkin nyt elämässäni oikeasti. Välillä en tunne yhtään mitään ja katson miestäni ja mietin, miten hän kykeni roikuttamaan kahta naista kaksi vuotta nähden molempien tuskan ja kyyneleet.
Miettikääpä siis ihan vakavasti ja aidosti mihin ryhdytte ja mitä kaikkea siitä voi seurata. Minä menetin jotain, minä sain jotain. Kaduttaako tai tekisinkö jotain toisin, siihen en osaa vastata.
Rakastuin ukkomieheen. Se ei ollut suunniteltua eikä harkittua, vaan elämä vei ja minä tietysti vapaavalintaisesti annoin sen viedä. Tunne oli täysin ennenkokematon, jopa hallitsemattoman vahva. Mies kertoi tuntevansa samoin alusta saakka. Pian päätimmekin aloittaa yhdessä oikeasti. Lopulta suhteemme alkamiseen, tunteiden syventymiseen ja ratkaisujen tekemiseen kului aikaa kaksi vuotta. Tähän oli monia syitä, eli lasten tuli ensin saada lentää pesästä, vaimon tuli olla henkisesti siinä kunnossa, että kykenisi käsittelemään avioeron. Nämä asiat kuulostavat varsinkin tätä palstaa lukeneena hyvin kliseisiltä ukkomiehen sepostuksilta, mutta tässä tapauksessa ne pitivät paikkansa. Lapset muuttivat omilleen ja vaimo sekosi totaalisesti avioerosta ja petetyksi tulemisesta. Jälki oli järkyttävää.
Itselleni salasuhdeaika oli elämäni raskainta aikaa. Tunsin kyllä myös oman vastuuni, vaikka en koskaan painostanut miestä mihinkään, en olemaan kanssani enkä eroamaan. Pakotinkin itseni viettämään sinkkunaisen elämää, omaa elämää salasuhteen ulkopuolella. Tapailin myös muita miehiä, vaikka olinkin päättömästi rakastunut. Näin siksi, että koko ajan etsin ulospääsyä tilanteesta, ehkä jotain toista josta voisin välittää. Sanomattakin on selvää, ettei minkäänlaisen tunnesiteen luominen ollut mahdollista keneenkään muuhun, koska rakastin vain häntä.
Mies tiesi, että en odottele hänen konkreettisia tekojaan ikuisesti. Tiesipä hän senkin jos kävin treffeillä jonkun toisen kanssa. Vasta nyt julkisen parisuhteemme aikana hän kuitenkin on asian oikeastaan vasta tajunnut, eikä kestä kuulla mitään tuonaikaisesta elämästäni; ilmeisesti hän ei tajunnut tilannetta kuitenkaan ja tuntee voimakasta mustasukkaisuutta siitä, että tapailin myös muita. Tämän tunteen hän yrittää peittää, koska tietää etten ryhdy elämään mustasukkaisen miehen kanssa. Silti näen, miten hän siitä kärsii.
Näin jälkeenpäin voin todeta, miten kahden vuoden kaksoiselämä rikkoi minut. En tunne itseäni ja käyn edelleen läpi toipumisprosessia, vaikka rakastamani mies onkin nyt elämässäni oikeasti. Välillä en tunne yhtään mitään ja katson miestäni ja mietin, miten hän kykeni roikuttamaan kahta naista kaksi vuotta nähden molempien tuskan ja kyyneleet.
Miettikääpä siis ihan vakavasti ja aidosti mihin ryhdytte ja mitä kaikkea siitä voi seurata. Minä menetin jotain, minä sain jotain. Kaduttaako tai tekisinkö jotain toisin, siihen en osaa vastata.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Sanot että miten mies kykeni roikottamaan kahta naista kaksi vuotta nähden molempien tuskan ja kyyneleet.
Oletko itse vapaa syyllisyydestä? Lienee sinulla omakin tahto, ei mies sinua ole väkisin vienyt. Jos rakastit voiko ymmärtää että juoksit samanaikaisesti toisten miesten kanssa joita et rakastanut.
Kuinka sinä itse kykenit olemaan miehen kanssa jonka tiesit pettävän vaimoaan ja näit vaimon tuskan ja elämän raiteiltaan menemisen? Älä syyttele ja vaadi, olet itsekin syyllinen.
Tuossahan kirjoitin, että tunnen kyllä oman vastuuni. En pidä itseäni kaikkeen syyttömänä. Kirjoitin myös, että olin mukana vapaaehtoisesti - lukisit tekstin kunnolla ennen kommentteja.
En halunnut korostaa vaimoa tässä asiassa. En tunne häntä eikä mies ole hänestä koskaan pahemmin puhunut. Jotta tarina olisi kokonaisempi, lienee syytä mainita ettei vaimokaan ollut avioliitossaan uskollinen. Tavallaan se helpotti minun rooliani; en kokenut rikkovani uskollista liitoa, koska se oli tehty jo kauan ennen minua.
Mitähän se sinunkin vastuu merkitsee. Korealla rintaäänellä tunnen vastuuni asiassa. Miten se auttaa sitä raiteiltaan mennyttä vaimoa. Jo jonkillaisen tunneälyn omaava ihminen käsittää avioeron ja menetyksen merkityksen samalla aikaa, kun pitää opeteell asumaan tyhjässä pesässä lasten lähdettyä kaksinkin. Sanoit , että et tiedä vaimon asioista, mieshän voi puhua sontaa ja kertoa vaimon pettäneen. Ei mielestäsi, hänhän on rehellinen.
Vaimon kanssa keskustelin hänen pettämisestään, joten se siitä.
" En tunne vaimoa ja mies ei hänestä pahemmin ole puhunut". Sinun sanasi, että otan vastuun eivät merkitse yhtään mitään. Yhtä pa...n jauhantaa.
Tyypillinen kakkosroikkuja: en halua satuttaa teitä ja sitten jo häiriköidään tavalla, jossa on jo kyse kotirauhan rikkomisesta. Hyvin kiteytit eli yhtä p...n jauhantaa.
Kotirauhan rikkomisesta?
Millä tavalla sinun mielestäni kuuluisi tässä vastuu ottaa henkilöllä, joka on suhteessa mieheen, jolla ei ole uskollista vaimoa?
tännekin...
Vakavastihan noita asioita miettii eikä mitenkään kevyesti. Tietenkin.
Se vakavuus on joka hetki jollain tapaa läsnä, vaikka yrittää olla vaan oma iloinen itsensä ja olla murehtimatta sen kummemmin.
Itseni puolesta en osaa millään tapaa murehtia tässä tilanteessa, koska sitä miestähän minä rakastan ja tunnen hänen tuskan. En toisaalta myöskään tahdo sääliä häntä, koska sääli ei ole hyvästä, mutta tunnen huolta hänestä ja toivon kovasti, että hänen elämänsä olisi helpompaa.
Tuota mainitsemaasi sinkkunaisen elämä -asiaa olen pohtinut hyvinkin paljon itsekseni. Näen hyvin sen asian, että tekemiseni tai paremminkin tekemättäjättämiseni nyt ovat merkittäviä, vaikka mitään sääntöä tai velvollisuutta tässä asiassa ei ole. Pohdin sitä usein juuri tuolta kantilta, että jos ne epätodennäköiset puheet realisoituvaisivatkin, niin mikä se pohja on, mille rakennettaisiin. Mitä oma käytökseni on ollut aikana, jolloin olen rakastanut häntä ja vannonut hänelle rakkautta. Vaikkei sääntöjä ole, sillä olisi varmasti merkitystä hänelle.
Olen ehkä siinä mielessä vahva ihminen, että omat mustasukkaisuuden tunteet pystyn sivuuttamaan ja pystyn ajattelemaan, että hän voi vaimonsa kanssa viettää vaikka romanttista iltaa ja rakastella, mutta pystyn silti pysymään omassa ajatuksessani, että en halua tehdä mitään rikkovaa. Osaksi sen vuoksi, että se tuntuu sydämessä ihan väärältä ja osaksi siksi, että näen kuinka asia olisi hankala tulevaisuudessa JOS me olisimme yhdessä. Joten koen parhaimmaksi olla kiltisti. Jossain määrin olen säätänyt omia menojani jopa selvästi alaspäin, vaikka niihin ei mitään miespuolisia olisikaan liittynyt. Ja tästä huolimatta koen paljonkin pahaa mieltä kaikista omista asioista, jotka eivät ole täydellisesti tässä mielessä. Jos saisin valita, niin ilman pakkoa elää tätä omaa elämääni menisin ihan mieluusti vaikka pariksi vuodeksi nunnaluostariin. Toki kertomatta asiasta hänelle, ettei elämättömyyteni aiheuttaisi hänelle turhia paineita, koska niitä ei tässä tilanteessa tarvita, mutta itseni vuoksi jotta kokisin, että asiat menisivät oikein ja annan näille syttyneille tunteille niiden vaatimaa aikaa. Tottahan se on, että en minäkään ikuisesti odota, mutta koska nämä tunteet on olemassa ja oon sen selkeästi tajunnut, että häntä minä vain rakastan enkä ketään muuta, niin yritän parhaani sen odottamisen suhteen, jotta se ei olisi hajottavaa tulevaisuudessa JOS meistä tulisi jotain.
Olen toisaalta myös aivan varma, että se hajottaisi toista jonkun verran jokatapauksessa, koska se on ehkä se mitä tämäntyyppisesti alkaneet suhteet kantaa karmana. Näen asian kyllä silti siinä mielessä positiivisesti, että uskon että kaikesta selviää syvällä rakkaudella ja me korjattaisiin ja juteltaisiin asiat läpikotaisin ajan kanssa. Ja mä oikeesti uskon, että me päästäisiin siitä kivusta yli kyllä, koska kaiken pohjalla on se, että se rakkaus toisiamme kohtaan on niin vahva enkä oo ketään muuta koskaan rakastanut niin kuin häntä. Ketään muuta ei sydämeni näe eikä osaa rakastaa. Jos se rakkain ihminen olisi siinä arjessa aina lähellä, sen haavoja voisi korjata myös sillä jokapäiväisellä hellyydellä ja rakastavuudella. Toisinaan ajattelen, että ehkä hän voisi minun kanssani päästä vihdoin siitä mustasukkaisuuden rististä eroon. Jostain syystä näen tässä tilanteessa aineksia siihen. Ja kun itse ymmärrän kyllä sitä asiaa hyvinkin lempeästi ja tiedän että hän haluaisi eroon niistä tunteista, jottei ne raastaisi. Vaikea tilanne kyllä, mutta tuppaan näkemään sellaisia tarkoituksenmukaisia positiivisia linjoja.
En koskaan olisi kuvitellut joutuvani tällaiseen tilanteeseen, mutta nyt kun tässä olen, niin voin sanoa että mulla on varmasti helpompaa olla tässä kuin monella muulla. Olen luonteeltani todella herkkä ja empaattinen, kannan huolta muista ihmisistä ja näen jos niihin sattuu. Mutta toisaalta olen tosi kova, mitä tulee vaikeisiin ratkaisuihin. Olen tottunut olemaan vastuussa ja näkemään asian niin, että jonkun pitää ne vaikeat ratkaisut tehdä ja kantaa taakat kun muut ei pysty. Ja näen asiat siksi niin, että tuskallinen asiakin voi tuoda kaikille lopulta jotain hyvää. Vaikeat päätökset parantavat joskus kaikkien elämänlaatua, jos ne päätökset tehdään rauhassa, fiksusti ja vastuullisesti. En pelkää kantaa taakkoja silloin kun uskon että lopussa kaikki muutkin näkevät hyvää. Uskoni siihen hyvään on suurta tietyssä mielessä.
Se voimakas puhdas rakkaus häntä kohtaan saa vahvaksi, koska en välitä itsestäni. Tiedän että pärjään aina ja hänelle tahdon vain hyvää.
Ukkomiehelle ei tarvitse olla uskollinen. Sinun tekemiset ei kuulu hänelle niin kauan kuin hän on itse suhteessa toiseen. Mutta itsepähän päätät. Alkuperäinen kirjoittaja tapaili muita koska halusi ilmeisesti jollain tapaa päästä koko tyypistä eroon.
Tuollainen ns. vastavuoroisuuden laki on minun mielestäni olemassa siksi, että ihmisillä olisi jotain tarttumapintaa siihen miten sellaisia ihmisiä pitäisi kohdella, joiden kohdalla ei ole niin suuria tunteita. Se on tavallaan sellainen yhteinen käyttäytymissääntö, joka helpottaa kaikenlaista toimimista arkipäivässä. Tilanteet ei kuitenkaan ole aina helppoja. Ja kun kuvaan astuu syvä välittäminen jostakin ihmisestä, niin silloin tuollaisen pinnallisen säännön voi heittää romukoppaan ja kuunnella sydäntään. Minun sydän sanoo, että se haluaa olla hyvä hänelle eikä se odota mitään vastalahjaksi. Joten tavallaan olen uskollinen mun omalle sydämelle ja itseni uskollisena oleminen tuottaa itselleni paremman mielen kuin itseäni vastaan toimiminen.
Näistä asioista en kuitenkaan tässä vaiheessa juurikaan tykkää hänelle puhua, jotta ei niitä ylimääräisiä paineita tule. Mutta itseni on ihan hyvä olla nyt näin. Ikuisuutta en tässä ole ja odota, mutta oon nyt näin ihan hyvällä mielellä, koska se on munkin sydämen kannalta paras näin.
Se on hyvä että joku on uskollinen sinullekin: sinun oma sydämesi. Voi miten ihanan pateettista!
Ja sekin on tosi hyvä, että sulta ei tuon lauseen kohdalla ihan nyt tuo äidinkieli luonnistunut ja sait sen mun sydämen kuulostamaan mahtipontiselta sinfonialta.. :) Miten päin vaan, ei sen niin väliä :)
Tiedänpä yhden, joka jaksoi ja jaksoi odottaa, kun mies petti vakavasti sairasta vaimoaan. Sitten alkoi häirintä, yritti kai vakavasti sairaan saada pois lopullisesti raiteiltaan. Lopulta päätti kostaa sitten vaimolle, tiedä mitä tyydytystä siitä sai. Viis siis vaimon sydämestä, kunhan vaan oma voi hyvin. Onneaan voi etsiä niin monella tavalla.
Sairaudellahan on hyvä kiristää jos ei omaisuus tai lapset riitä tehokkaaksi kiristyskeinoksi. Sitä paitsi se mies päätti pettää.
Toivon, että sairastut vakavasti. Ihan oikein todella vakavasti. Tule sitten tänne laukomaan mielipiteitäsi sairaudella kiristämisellä.
Siis, mitä!! Verisyöpä ja kuvittelet, että sillä joku kiristääää!!!!!!
Kun ei ole mitään sanottavaa, puututaan äidinkieleen. Jos oltaisiin noin lapsellisia, sinun edellisen kirjoituksen kohdalla heiluisi punakynä jokaisella rivillä. Tämä on nettikeskustelua. Ei kirjailijan tai toimittajan tekstiä.
ja taas!
Kuule sinilintu, tiedän miltä tuntuu, kun puoliso kakkosen vuoksi hylkää koko perheensä tilanteessa, jossa perheen ainoa selväjärkinen tarvitsisi täyden tuen sairaalassa. En voi oikein käsittää tilannetta, jossa arjen vastuu perheessä siirtyy petetyn vanhemmille, kun pettäjä lintusensa kanssa lentelee. Voitko kuvitella, jopa siis taloudellinen vastuu? Henkistä tukea saa vain vanhemmiltaan, lapsiltaan ja hoitohenkilökunnalta. Kun hoitaja kysyy, tuleeko puolisosi hakemaan petetyn kotiin, niin hänen on vain nielaistava ja sanottava valkoinen valhe, ettei pääse, kun on töissä. Väärä nimihän siellä ilmeisesti lähiomaisen kohdalla sitten lukee. Ihan kuvitteellista kaikki ne tiputukset morfiinijohdannaisineen ja aivan varmasti ihan vain kiristämistä varten. Säälin vain tällaisia sinilintuja, sillä tällä kertaa ei mato jäänyt koukkuun, madolla on nyt toinen hoitaja. Sinilintu voisi jatkaa lentoaan kaartaen kaukaa toisten pesäpaikat.
Lasten vuoksi ei pidä olla suhteessa. Ja vaimo ei ollut myöhemminkään henkisesti varmaan valmis. Miehen kuvitelmaa kai että joku nainen voisi olla valmiimpi myöhemmin eroon. Tai sanoi vaan selitykseksi miksei eroa.
Miehen pitäisi puhua ne mustasukkaisuusasiat jossain pariterapiassa, kun ei muuten mene perille asianhaarat. Miehet jotka itse pettävät voivat olla mustiksia. Et tunne mitään? Tunnetko joskus?
Mitä jos kuitenkin oli vain niin taitavat selitykset? Voisiko vaimoonsa hullaantua uudelleen? Jos kerran hullaantuu helposti muihin naisiin, niin miksei hullaantusi? Jospa tulikin mustasukkaiseksi ja huomasi, että vaimonsa kiinnostaa nuorempia miehiä? Ja naps.
Rehellinen Iitu taas yrittää! Aina samat laulut, hiukan sanoja muunnellen...
Nyt olet väärässä, mutta kaipa täällä on paljon samanlaisia tarinoita.
aamulla tv.ssä jopa asiantuntija kertoi, että uskoton on onneton parishteessaan tai muussa elämässään..
kaipa se näin on, mutta miksi minun jo nyt ex itki ja rukoili, etten jätä sitä kun neljän vuoden petos paljastui..
eikä ollu ensimmäinen kerta...
hänen kakkonen uskoi kaiken mitä mies puhui ja vieläkin katsoo minua kieroon, kun olen ollu niin ilkeä miehelle. siis mies kertonu minusta kaikkea..
no joo, jospa se aika koittaa kun kakkonenkin huomaa, olet niin tai näin, määrätty luonne pettää, pettää ja pettäää..
Mä en myöskään usko tuohon, että aina on onneton parisuhteessa tai muussa elämässään, jos pettää. Joillekin ihmisille vaan ei yksinkertaisesti riitä vain se oma puoliso, haluavat seksiä myös muiden kanssa. Siltikin puolisoaan rakastavat ja ovat hyvin tasapainoisen tuntuisia.
Ikävää, jos miehesi puhui sinusta perättömiä asioita kakkoselleen. Ja ikävää, jos joku nainen hänen tarinansa uskoi. Aika sinisilmäistä ja typerää on uskoa pettävää miestä. Vaimon kohdalla ymmärrän asian, koska hänelle pettäminen tulee yleensä yllätyksenä. Kakkonen taas koko ajan tietää, mikä mies on miehiään....