Olen kohta 23v mies ja olen alkanut seurustelemaan vakavasti 17v.. Nyt aikaa on kulunut ja olen ahdistunut siitä, että nuoruus on jäänyt elämättä.. 6v olen seurustellut, enkä uskaltanut mennä kihloihin.. emäntä kosinut, mutta en ole pystynyt.. nyt ollaan siinä pisteessä, että hän ei pysty seurustelemaan mun kanssani kun "en ole mukana 100%".. 2v sama juttu mutta sain puhuttua asian selväksi.. meinattiin erota.. Siis miksi en uskalla sitoutua.. Ahdistavaa.. Mutta en voi alkaa elää nuoruutta, koska seurustelen, mutta en halua hänestäkään eroon.. En etsi muita naisia, lähinnä haluisin kokea ja olla muidenkin kanssa sängyssä..
Onko kellään samanlaisia ongelmia?
Mies vaan
111831
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
" En etsi muita naisia, lähinnä haluisin kokea ja olla muidenkin kanssa sängyssä.. "
Haihattelua! Ei ne toiset ole yhtään sen parempia. Satunnaisten tuttavien kanssa seksi on joutavaa nuljaamista, josta ei kunnon tyydytystä saa kumpikaan. Vakiintuneessa parisuhteessa seksi sujuu ja tekee gutaa.
Jaa mistäkö tiedän... siitä, että on kokemusta :)
Oikeaa puhetta, jota kuulee harvoin, hyvä!!!!
naisella ja naisella on saamarin suuria eroja sängyssä! ja muutenkin. toiset nipottaa kihloihin ja naimisiin koko ajan (huono itsetunto?) mutta toiset osaa nauttia siitä mitä on. olen itse enemmpi näitten nautiskelijoiden perään. inhottaa ikuinen marina kihloista ja mukuloista.
ja kokemuksesta kerron minäkin.
Mä sanoisin et oo tyytyväinen siihen mitä teillä on! :) Ei ne muut sen kummosempia oo. Usko pois. Ok, nuoruus jäi eläämättä, mutta mitä sitte. Eihän sekään aina kovin hääviä oo. En mä ainakaan eläis nuoruuttani/teini-ikääni uudestaan.
Mun yks kaveri on seukannu reilut 4v. ja ne meni nyt kihloihin. Ei niilläkään sitä nuoruutta paljoo ehtiny olla. Mut rakastaa toisiaan, ja asuu yhdessä. :) Mitäs muuta pitäs olla..?!
*Onnea teille* :)
..menet naimisiin tyttöystäväsi kanssa tuollaisessa tilanteessa! Se ei tulisi kestämään. Avioliitto tarkoittaa halua olla yhdessä loppuelämän ja jos sinua kiinnostaa muutkin naiset, niin kannattaa vakavasti harkita eroa. Olette kuitenkin sen verran nuoria, että voitte vielä lopulta palata yhteen, jos siltä tuntuu.
Suhteeseen ei kannata jäädä vain tottumuksesta, kuulostele itseäsi, oletko onnellinen jne.
Tsemppiä!
tässä minun...
Aloin seurustella 18-vuotiaana. Sitä ennen jotain pusutason juttuja. Oltiin 5 vuotta yhdessä. mentiin kihloihin, mies kosi. Olin onneni kukkuloilla. Vatsa sitten tajusin että en ole mennyt, elänyt, hengittänyt "kahleetonta ilmaa". Halusin reilaamaan. Toinen vihasi matkustelua. Halusin kaupungin sykkeeseen. Toinen ahdistui sellaisessa paikassa. Lopulta pakkasin kimpsut ja kampsut, ja lähdin menemään. Sattui ja paljon, toinen jäi itkemään entiseen yhteiseen kotiin ja mietti mikä meni pieleen.
Asuin parisen vuotta ulkomailla ja palasin Suomeen opiskelemaan. Ulkomailta ei jäänyt muita pysyviä muistoja kuin genitaaliherpes (sekin vain ajoittain pinnalle puskeva. Opiskelut opiskelin ja pääsin heti töihin, lucky me. Ostin kaupunkikaksion pankista saamallani lainalla ja olin onnellinen sinkku. Nyt on kulunut vuosia ja vuosia. Nykyisin olen helvetin katkera. Haluaisin lapsia, mutta tätä menoa se on liian myöhäistä. Ne olisi pitänyt hankkia ajoissa eikä kolmenkympin paremmalla puolella, ihan jaksamisen ja kaiken kannalta. Nykypäivän ihmissuhderuljanssi ei ole antanut minulle mitään. Vain yhdenyön juttuja, muutamia kuukauden-parin suhteita, ja liian paljon pettymystä sekä tyhjää oloa.
Sain eräänä päivänä kuulla entisestä kihlatustani. Hän on onnellisesti naimisissa ja lapsiakin kolme. Asuvat puutalossa kaukana kaupungista. Kun olisi vain ajoissa tajunnut, että onni on hyvä ihmissuhde, onni on jälkikasvu, jota katsoessa tajuaa elämän arvon. Onni on sitä että voi elää arkea toisen kanssa, tapella turhista asioista, käydä kaupassa miettien mitä tänään syötäis.
Mitäköhän elämäni olisi jos olisin valinnut toisin..
Voihan se olla, että jos et lähde, jäät kaipaamaan samaa mitä minä kaipasin. Mutta se olikin vain hetken halu. Mitä sillä on väliä, jos ei haluta tismalleen samoja asioita. Olisin minä reilaamaan jne voinut mennä ilman miestä, ja palata takaisin iloisena ja tyytyväisenä. Ei sitä varten tarvitse jättää kaikkea mitä yhdessä ollaan rakennettu.
Hieno kirjoitus ja kolahti kovaa-olen nimittäin myös ko tilanteessa. Paitsi että menot on juostu. Mies ei vain tunnu oikealta. En usko että olisin lopultakaan tässä suhteessa yhtään sen tyytyväisempi, kuin ollessani yksin. En halua aloittaa lasten tekoa ja ottaa isoa lainaa (omakotitalo) vain sen takia, ettei myöhemmin harmittaisi. Koska sitten se vasta harmittaakin.
kolmekymppisenä olevas väsynyt??? kuinka olet aikonut pärjätä työelämässä vielä ehkä lähes neljäkymmentä vuotta??
tämä oli kyllä hyvä kirjoitus.
elämässä on totta vie usein aikoja jolloin ottaa mittaa siitä missä on.
se yli päästäkseen EI TARVITSE RIKKOA KAIKKEA.
Mä ainakin kutsun sitä sellaiseksi paikko teoriaksi.
eli elämää voi jossain mitoissa paikkoa mutta kokonaan sitä ei kannata hajottaa.
jos tulee esim juoksuaika niin sitten täytyy juosta. ei sen tarvii merkata sitä että käy vieraissa. tekee sen sillei että siinä on tyyliä,
ja jälkeen päin jää hyvä maku suuhun ja on vielä saanu paikkoa jotain mihin oli tarvetta.
tällä mallilla voisi kuvitella muillakin onnistuvan.....
Olen muutaman vuoden päästä 40..kuvitellaan että hankkisin nyt lapsen. Olen yli 50 kun lapsella on murrosikä. Jos lapsi on yhtään samanlainen kuin minä nuorena, voi äiti parkaa. Tietysti jos sopiva mies löytyisi ja sellainen vielä joka haluaisi lapsia, niin eiköhän sitä lapsentekopuuhiin ryhdyttäisi..mutta kyllä eräs ystävänikin on niin puhki ja kulunut. Hänellä ikää 38, ja lapset 3 ja 1. Isä 45. Kyllä mielestäni alunperin on tarkoitettu hiukan nuoremmille ne lapset, vaikka se julmalta kuulostaakin. Nykyajan maailma menee vain siihen että lapsia hankitaan yhä myöhemmin..eikö sekin jo kerro jotain että lapsen vammautumisriski on yli 10% nelikymppisillä äideillä..suurin hedelmällisyys on 22-23-vuotiaana. Biologiammekin on tarkoittanut että silloin niitä lapsia saisi tulla. Yhteiskunta jossa elämme, ei vain välttämättä "salli" tätä..
Kuule ystävä, olen tämän itse kokenut ja muilta saman tarinan sata kertaa kuullut. älä luule että ruoho on vihreempää aidan toisella puolella. haluaisin totta vie varjella sinut siltä kamalaluudelta joka tulee sekoilun jälkeen. kyllä se sillo on hauskaa ja jännittävää ja vaikka mitä mutta pääsääntöisesti ihmiset, myös minä kadun/katuu sitä ja ei jää kuule ku paskan maku suuhun. ja helvetti kun tehtyä ei vaan saa tekemättömäksi. tuntuu kuin olisi itse saasta.
siitä sun nuoruus jutusta et vähä näyttäis siltä kun olisit ihan oikeessa. eli se viipotusaika on tainnu jäädä vähiin. jos olet nii pöllö et luulet että se on seksiä niin ei ole. liian nuorena sitoutuminen aiheuttaa ihmisessä tällaisia tuntemuksia.
tee päätös: jos jatkat niin sit sitoudut ja unohdat koko ajatuksen.elämää voi elää ilman kaikkia mahdollisia kokemuksia. ei se nuoruus nyt niin hohkaa ole kuitenkaa.
jos et, niin jätä toinen ennekuin teillä on kaksi lasta ja talovelkaa. kova päätös.
sun vaan täytyy harrastaa itsetutkintaa....
ystävyydellä ja kokemuksella vaan......