Mitä vikaa on "toisella kierroksella" olemisessa?

Minulla oikeastaan on päinvastoin, mutta olenkin sinua hieman vanhempi. Jos miehellä on takanaan pitkä parisuhde, on lapsia ja on ollut vaikkapa se avioliittokin, niin se osoittaa, että miehellä on ollut rohkeutta sitoutua. Varsinkin kovin nuorena alkaneet suhteet yleensä kaatuvat ennemmin tai myöhemmin, joten minä en ainakaan pidä pahana sitä, jos takana on ollut avioliitto.

Ehkä kuitenkin moni pelkää, että avioliitto tarkoittaisi automaattisesti sitä, että avioero on ollut niin kova paikka, että siitä toipuminen vie niin pitkään ja että ehkä se eksä kummittelisi jonkinlaisena "ikuisena rakkautena", josta ei voi päästä koskaan ohi. Itse taas enemmänkin ajattelen niin, että pitkästä parisuhteesta irrottautuminen on niin vaikea asia, että sitä ei ihan kevyin perustein tehdä, vaan suhteen päättämiseen on oltava isoja ongelmia.

Tuntuu siltä, että moni hyväksyisi aiemman parisuhteen vain silloin, jos se on päättynyt leskeksi jäämiseen, jolloin ei ole pelkoa ex-puolisoista, jotka (ehkä) haluavat uudelle kierrokselle.

Myönnän kyllä itse sen, että jos parisuhde on päättynyt alle kuukausi sitten, niin en kyllä kovin herkästi haluaisi ryhtyä uuteen suhteeseen sellaisen kanssa. On nimittäin niin iso riski päätyä tuollaisessa tilanteessa vain laastariksi.

Kyllähän avioliittoon sitoutuminen ja myöhemmin eroaminen merkitsee astetta pahempaa harkintakyvyn pettämistä. Avoliitosta eroamisen ymmärtää. Avioliitto sen sijaan on elinikäinen sitoumus, joka pitäisi voida miettiä loppuun asti. Kuinka hyvää parisuhdemateriaalia tarjoaa ihminen, joka ei ota mitään asioita vakavasti tai on täysin kykenemätön strategisiin päätöksiin?

Jos tuo nimimerkkisi numero on syntymäaikasi, niin sähän olet liki neljäkymmentä paremminkin kuin päälle kolmekymppinen! Ja siinä iässä väistämättä on jo entistä elämää: yhdessäasumista vähintään jonkun kanssa, yleensä myös avioliitto, avioero ja lapsia.

Yleensä ainakin miehistä tulee ajateltua, että kyllä siinä jotain vikaa on, jos ei päälle kolmekymppisenä ole koskaan kenenkään kanssa asunut. Ja jos on asunut, niin silloinhan on eronnut, vaikka ei olisi juuri avioliitosta eronnut.

Sama se on naisten suhteen. Tavallisimmilla on takana avioliitto ja yleensä lapsiakin, mutta ainakin avosuhde. Muuten jossain on häikkää, luonteessa, terveydessä, sopeutumiskyvyssä tai sosiaalisissa taidoissa. Tietysti voi olla myös niin omistautunut työlleen tai on tehty jo varhain päätös sitoutumattomuudesta, mutta se on todella harvinaista. Miehillä tuo ei päde senkään vertaa, koska he pystyvät luomaan paremmin uraa, kun heillä on puoliso.

"Laastarina ollut", en itsekään lähtisi vastaeronneen kelkkaan, eli tuon ymmärrän hyvin. Ajattelen itse niin, että pitkä avo- tai avioliitto, josta on toivuttu, on minulle merkki siitä, että ihminen tietää, mitä pitkä suhde vaatii ja ymmärtää myös siihen liittyvät riskit. Eikä siis ehkä lähde ns. soitellen sotaan. Toki tällainen ymmärrys voi olla jo ilman pitkää avioliittoa, eikä kaikilla järkeä tule erotessa lisää, mutta noin suurinpiirten.

Osalle avioliitto sinänsä, vaikka siitä olisi jo aikaa, on este. Nimimerkki Delphinium kuvaa asiaa hyvin, kiitos tästä lisävalaistuksesta. Uskon, että ajatusmaailmani on laillasi ajattelevista ihmisistä niin kaukana, että suhdetta ei varmaankaan olisi syntynyt edes ennen ensimmäistä avioliittoa. En ole koskaan ajatellut noin jyrkästi, se toki sinulle sallittakoon. :)

^ Hyvähän se on olla suora, en mitenkään pahoittanut mieltäni. :) On totta, että en edes pyri maksimaaliseen rationaalisuuteen, jota luullakseni haet, koska se usein tarkoittaa reaalielämästä etääntymistä siinä määrin, että kääntyy itseään vastaan. Olen sinua pragmaattisempi siis, ihanteesi on toki hieno ja toki siitä kannattaa pitää kiinni, jos se on sinulle ominaista.

Äitini on ollut naimisissa kaksi kertaa, kesällä lähti kolmas yritys. Kun kerran eron ottaa, se alentaa kynnystä ottaa sen tulevaisuudessakin. Eka ero on vaikein. Kun kerran on eronnut, ei pidä avioliittoa enään niin suurena asiana. Sen voi tehdä vaikka uudestaankin.
Eli ei, en halua eronnutta miestä. Olen äitini kohdalla nähnyt kuinka avioliiton merkitys heikkenee eron myötä.
Toisen kerran kun se naimisiin meni, ei ollut edes oikeita häitä vaivauduttu järjestämään. Pelkkä kahvi ja kakku. "Hääpukuna" valkoinen jakku. Häävieraita oli 6 kpl.aika iso ero ensimmäisiin häihin. Kolmannet häät ei ollut edes sitäkään. Edes oma perhe ei ollut äidin puolelta paikalla.

Heh, menin itse maistraatissa naimisiin, todistajat olivat talon puolesta. Ilmeisesti olin menetetty keissi sitten alkujaankin. :D

Mistä ylipäätään tietää, että millainen itse on vaikkapa 50 vuoden päästä puhumattakaan siitä, että millainen se puoliso on silloin?

Ehkä entisaikaan elämä oli niin helposti ennustettavissa, että oli aika selvää, että miltä tulevaisuus näyttää, koska silloin esim. nouseminen omasta luokasta ylemmäksi oli erittäin vaikeaa. Silloin on joutunut tekemään valtavasti työtä, että on ylipäätään saanut ruokittua lapset ja estettyä sen, etteivät he kuole nälkään, ripuliin, rokkoihin, synnytykseen jne.

Nykyisin meistä kukaan ei voi tietää varmuudella, että onko töitä edes ensi vuonna, pääseekö opiskelemaan sitä haaveammattia, palaako työssä loppuun, pitääkö vaihtaa ammattia tahtomattaan jne. Myöskään lapsen saaminen tai edes asuinpaikkakunnan varmuus eivät ole itsestäänselvyyksiä nykyäänkään. Tarkoitan tällä kaikella sitä, että meihin yksilöihin vaikuttaa niin paljon muualta tulevat paineet, että elämää on vaikeampi hallita. Kun esimerkiksi eläminen on niin kallista, niin millaisia paineita se asettaa pariskunnalle, jos toinen on loppuunpalamassa työelämässä, mutta asumiseen vaaditaan ehdottomasti kummankin puolison tulot jne.

Sinänsä mielenkiintoista, että itse eronneena noin kolmikymppisenä miehenä en ole kohdannut ketään, kuka on vieroksunut asiaa.

Deittailumielessä pidän sitä vain vahvuutena, että minulla on takana yli vuosikymmenen kestänyt suhde. Tiedän, millaista on elää parisuhteessa ja mitä se vaatii osapuolilta. Minulla on kokemusta, jota monella muulla ei ole.

Vastaavasti olen kokenut, että tämä on vain positiivinen asia monen mielestä. Ehkä olen vain törmännyt sitten poikkeuksellisiin ihmisiin.

Ei mitään ja olen pyrkinyt itsekin sinne toiselle kierrokselle.

=)

No, ehkä jonain päivänä.

Yksilötasolla eronneissa ihmisissä ei vättämättä ole mitään vikaa. Eron syyt ovat myös monesti kovin erilaisia. Kansainvälisillä mittareilla tarkasteltuna suomalaiset keikkuvat kyllä erotilaston kärjessä eli ovat parisuhdetaidoissaan ja sitoutumiskyvyssään kansakuntana todellisia alisuoriutujia. Tämä siitä huolimatta että monen avioliittoa on edeltänyt yksi tai useampi pidempi seurustelujakso. Ehkä tämä kertoo vain siitä että monet ihmiset eivät parisuhteessa osaa keskittyä olennaiseen.

Mukava, että ihmisillä on kokemusta siitä, että toinen kierros on bonus. :)

Monella on ollut ketjussa hyviä pointteja ja tiivistettynä varmaan voi sanoa niin, että elämänkokemuksen myötä näkökulma monesti muuttuu.

Ihminen, jolla on pitkä suhde takanaan (avio- tai avoliitto) on ainakin tietoinen mitä yhdessäoleminen ja -eläminen arjessa tarkoittaa. Hänellä on ollut halua ja kykyä sitoutua. Parisuhteen ylläpitämiseen tarvitaan kaksi ihmistä, jotka ovat valmiita sopeutumaan ja tekemään kompromisseja. Eroon johtavia syitä voi olla monia ja suhteen ongelmia on voitu yrittää ratkaista. Lopputuloksena ero on usein ainakin toiselle osapuolelle helpotus.
Ikisinkut ja lyhyitä suhteita omaavat saavat ainakin minut pakenemaan paikalta.
Mitä enemmän ikää, sitä todennäköisemmin on aiempia suhteita ja lapsia näistä suhteista.

Toisella kierroksella oleminen on melkeinpä bonus, jos tapahtuneelle on hyvät perustelut. Mutta kolmas kierros on liikaa sulatettavaa.

Miehenä sanoisin jolla ei ole vakavia suhteita takana niin kyse on eri elämäntilanteista ja siitä mitkä ne kokemukset ovat.

Huomaan joissakin naisissa jotka ovat kolmekymppisiä sitä että kun on jo jonkinlainen ura ja avioliitto takana niin uraudutaan ja samalla vaikka voidaan olla itsevarmoja niin tietynlainen rentous on hävinnyt.

Aiemmat kokemukset siis parisuhteista vaikuttavat siihen millaista suhdetta nainen etsii ja millaista haluaa. Samaahan voidaan sanoa mielestäni naisesta joka harrastaisi paljon yhden yön juttuja tai olisi vaihtanut partnereita suhteesta toiseen.

En tiedä jaksanko olla naisen kokoelmassa joku yksi mies tai että jos nainen on ollut noin 10 vuotta naimisissa että olen sitten se seuraava aviomies.

Kyse on erilaisista kokemuksista eikä kokemuksen määristä tai painolasteista.

Esimerkiksi jos itse olisin ollut vakavamassa suhteessa niin moni asia olisi voinut jäädä muutenkin kokematta enkä olisi nykyisessä elämäntilanteessani.

Nautin vapaudestani ja itsenäisyydestäni miehenä sekä näen että naisen tulisi olla samanlainen yksilö. Naimisissa olleissa naisisas näen enemmän sitä "mä tahdon pysyvän parisuhteen joka on kaiken elämän suola".

Pahinta kuitenkin 30-vuotiaisissa naisissa on urautuminen ja aikuisen naisen esittäminen sekä sosiaalisen statuksen määrittely.
Esimerkkinä naimissa olo nähdään jonkinlaisena sosiaalisena statuksena johon liitetään ominaisuuksia kuten "kypsyys" jne.

Kyse on lopulta tuurista.
En ole kohdannut sellaista sopivaa naista jonka kanssa olisin vakavampaan suhteeseen päätynyt tai mennyt naimisiin. Kaikilla ei käy samanlainen mäihä jos sellaista voi mäihäksi sanoa koska osa tyytyy mihin milloinkin kunhan tunteet ohjaavat sinne suuntaan mennen avioliiton satamaan kunnes on eron aika?

Kuka voitti ja kuka hävisi?

Kyllä, olen viallinen kun en ole kenenkään kanssa asunut!

Nautin vain elämästäni teistä muista välittämättä.
Sehän on sosiaalisesti täysin kauheaa, tiedä mitä ne muut ihmiset ajattelee tai mitä vikaa mussa onkaan.

:)

Ei mitään vikaa, kuten on tullut ilmi. On kuitenkin asioita mitkä vaikuttaa, kuten aikaisemman/aikeisempien erojen syyt, ja ne mielestäni pitää toiselle rehellisesti kertoa jos kysytään. Se kertoo nimittäin paljon ihmisestä, siis mistä syistä on erottu. Jos tyyppi on ollut se tavallaan se jättäjäosapuoli on todella tärkeää tietää miksi? En itse nimittäin lähtisi suhteeseen ihmisen kanssa joka on esimerkiksi vain lakannut rakastamasta toista ilman sen kummempaa syytä. Tai pettänyt. Tai jättänyt muiden tyhmien syiden takia. Mielestäni parisuhteessa pitää hyväksyä toisen puutteet ja rakastaa silti - toki tietty piste on olemassa missä on sitten pakko erota.

Itse taas ihmettelen pikemminkin sitä, miksi kaikkien pitää olla ollut vim. 30 jo pitkässä suhteessa tai seurustella ? 27 ikää mittarissa ja en ikinä ole seurustellut
.Sellaiset naiset, joista olisin ollut kiinnostunut EHKÄ seurustelumielessä ovat olleet varattuja tai eivät ole olleet kiinnostuneita. Minkä ihmeen takia pitäisi tyytyä johonkin joka ei niin paljoa kiinnosta ?

Aiheeseen sen verran että sen olen vuosien saatossa huomannut että moni on pitkään kiinni eksässään paljon kauemmin kuin myöntävät. Varmaan jos molemmat osapuolet ovat eronneet pitkästä liitosta niin uusi suhde onnistuu paremmin. En voisi kuvitellakkaan alkavani seurustelemaan naisen kanssa joka kertoisi että on seurustellut aiemmin jo 10 vuotta jonkun kanssa. Tässä tullaan tietenkin siihen, että taustat on meillä erilaiset.

Huono puoli tässä seurustelemattomuudessa on se, että koko ajan on hankalampi löytää naisia jotka eivät ole toisella kierroksella. Faktana kuitenkin tiedän että moni ottaa sen jonka saa eikä sitä jonka haluaa. Sen takia minusta on surullista että nykyään ei osata olla sinkkuna vaan se aiheuttaa heti kummajaisen leiman otsaan. Sinkkuna olemista en tarkoita sen takia, että eläisi väkisin villisti tai muuten huolettomasti vaan sitä että eikö nykyään kukaan osaa olla yksin ? Sekin on minusta reilumpaa, että ne naiset joita olen jonkun aikaa tapaillut mutta eivät ole kiinnostaneet lopulta niin olen suoraan sanonut ettei seurustelu kiinnosta. Ilmeisesti parempi olisi ollut suurimman osan mielestä se että olisin alottanut seurustelun ja leikkinyt siinä aikani ettei kukaan pääse ihmettelemään miksi en ole seurustellut.

Lähinnä siis yleistys harmittaa. Tottakai suurin osa haluaa suhteen ja jos eivät sitä millään saa VAIKKA YRITTÄVÄT niin onhan se hieman outoa olla 40v ikisinkku.

Olen nollannella kierroksella. En ole koskaan edes saanut pillua. Tähän verrattuna tuollaiset tyhjänpäiväiset nussijoiden ongelmat ovat pelkkä vitsi. Itke nussija vaikka vähän, tai nussi, sillähän se hoituu.

Jos suhtautuu kevyesti avioliittoon ekalla kierroksella niin tuskin suhtautuu kovin vakavasti seuraavaan suhteeseen laisinkaan.
Olen ollut erään eronneen kanssa niin, että häneltä lähti mies synnytylaitokselta suoraan röökiä ostamaan eikä miestä sen koomin kuullut. Eli eipä tuolla väliä
sinällään ole, mutta jos itse on se lähtenyt osapuoli niin terve.

Yleensä kiertämätön poikamies on varakkaampi kuin eronnut muija.

Talo ja uudet autot yleensä kelpaa näille.

Rikas muija ei ota köyhää miestä heppoisin perustein.

Mies menee p/s-markkinoilla sitä paremmin mitä enemmän on kiertoja, säätöjä, ähkintöjä, sekä lapsia saanut aikaan.

Se jos mikä kertoo tästä Suomen parisuhdemarkkinoiden tasosta. Suurin osa miehistä ottaisi ilomielin kumppanikseen natsaavan naisen joka ei ole ollut kierroksessa.

30v tai jopa 40v sinkkuudessa ei ole mitään väärää jos kykenee silti naisen saamaan että naisen poispitäminen on oma valinta eikä oma kelpaamattomuus. Siinä on valtava ero.

Ymmärrän kyllä jos sinne synnytyshospitaaliin on yksin jätetty nainen että se vähän kirpaisee. Kuka ymmärtää miestä sen vauva-ruljanssin jälkeen? Miksi naisille ei kukaan sano "että toi on jo liikaa". Sitten se mitta tulee täyteen, mies lähtee kioskille, sen viimeisen kerran.