Manninen kirjoitti Lounais-Lapissa Tornion asioista niin, että pitäis jo ihan yksinkertaisemmankin ymmärtää! Hyvä Manninen, ennen oli miehet Tornion kaupungin johdossakin rautaa.
Vassarien rienaavan eläkevaarin Ilkka Kapraalin ja kokoomuksen höpöttäjämummelin Kaarina Ahon selittelyt ja motiivit Hopearannan vuokrausasiassa joutuivat kerralla romukoppaan. Hehän ovat tuon Mannisen kirjoittaman tiedon valossa tehneet jopa tahallaan vahinkoa torniolaisille. Lopettivat nyt samalla kaupungin oman pesulatoiminnan ja lisää työttömiä tulee. Lienevätkö nämä pitkän linjan veteraanipopulistit koskaan poliittisella taipaleellaan vastuuta edes kantaneet Tornion asioista. Eikös Kapraali ja Aho ole istuneet jo ainakin 40 vuotta kaupunginhallituksessa??? Taitavat olla jo katkeria, kun eivät ole kertaakaan kelvanneet ykköspestille. Siinä lienee heidän todelliset päätöksen motiivit.
Kapraalin rienaava vouhkaaminen mediassa on näyttänyt vetävän puoleensa sellaisia ihmisiä, joilla ei ole muumit kotona. Kiertävät huopatossut jalassa kehää, eivätkä näe kuin omat pikku ympyränsä. Keskustelun taso ollut ala-arvoista.
Onneksi kaupunkineuvoksella ja Suomen arvostetuimmaksi kansanedustajaksi noteeratulla Mannisella on asiat hanskassa ja kanttia kertoa ne asiallisesti ja ymmärrettävästi torniolaisille. Muut Keskustan kärkihahmot ilmeisesti vielä lomailevat.
Kapraalillekin tekis loma hyvää. Ai niin, mutta eihän eläkevaarilla taida ollakaan enään kolmen kuukauden kesälomia. Populistipoliitikot jättäkää hommat jo nuoremmille ja vähemmän katkerille. Tulisi torniolaisille halvemmaksi.
Vassarien rienaavan eläkevaarin Ilkka Kapraalin ja kokoomuksen höpöttäjämummelin Kaarina Ahon selittelyt ja motiivit Hopearannan vuokrausasiassa joutuivat kerralla romukoppaan. Hehän ovat tuon Mannisen kirjoittaman tiedon valossa tehneet jopa tahallaan vahinkoa torniolaisille. Lopettivat nyt samalla kaupungin oman pesulatoiminnan ja lisää työttömiä tulee. Lienevätkö nämä pitkän linjan veteraanipopulistit koskaan poliittisella taipaleellaan vastuuta edes kantaneet Tornion asioista. Eikös Kapraali ja Aho ole istuneet jo ainakin 40 vuotta kaupunginhallituksessa??? Taitavat olla jo katkeria, kun eivät ole kertaakaan kelvanneet ykköspestille. Siinä lienee heidän todelliset päätöksen motiivit.
Kapraalin rienaava vouhkaaminen mediassa on näyttänyt vetävän puoleensa sellaisia ihmisiä, joilla ei ole muumit kotona. Kiertävät huopatossut jalassa kehää, eivätkä näe kuin omat pikku ympyränsä. Keskustelun taso ollut ala-arvoista.
Onneksi kaupunkineuvoksella ja Suomen arvostetuimmaksi kansanedustajaksi noteeratulla Mannisella on asiat hanskassa ja kanttia kertoa ne asiallisesti ja ymmärrettävästi torniolaisille. Muut Keskustan kärkihahmot ilmeisesti vielä lomailevat.
Kapraalillekin tekis loma hyvää. Ai niin, mutta eihän eläkevaarilla taida ollakaan enään kolmen kuukauden kesälomia. Populistipoliitikot jättäkää hommat jo nuoremmille ja vähemmän katkerille. Tulisi torniolaisille halvemmaksi.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Keinäsen masinoima juttu joka ei kuulu manniselle sen kummemmin kuin muillekaan tavallisille pulliaisille. Eläkevaari joka entisellä arvovallallaan yrittää vaikuttaa... höpöhöpö. Kuntalaisten kusetusta! Tuleva konkurssi ei ole yritysmaailmassa eikä torniossakaan ainutkertainen. Eipä kaupunki pelasta muitakaan konkkaan meneviä yrityksiä..miksi tämän ?? Lopettakaa asiasta jauhattaminen! Tappion kalkki on karvas niellä mutta se tekee joillekin oikein hyvää !
Hanski oli RAY:ssä myöntämässä avustuksia Hopiarantaan ja Hopiahoviin. Onkohan mainitussa asiassa jotain hämärää, joka voi tulla julki jos vanhainkotiyhdistys menee konkurssiin?
Velipoika saattaa olla oikeilla jäljillä. Onkohan vanhainkodin kautta kierrätetty rahiksen avustuksia keskustan vaalikassaan. Ei se ainakaan olisi kovin tavatonta, onhan sitä ollut muuallakin suomessa. Nyt tässä alkaa ymmärtää keskustalaisten hädän saada Hopiaranta kaupungin sylliin.
Se on tässäasiassa Manninenkin ihan tavallinen Torniolainen. En minä hänen jutuilleen laske mitään arvoa. Pyrkii mukamas myllykirjeillään leikkimään Kekkosta. Aikoinaan ollutpätevä ministeri ja kansanedustaja mutta nyt näyttää erttä vanhuudenhöperyys on ottanut miehestä yliotteen.
Manninen kirjoitti aika ristiriiraisesti: sanoi, että Hopearanta on kiinnitetty vajaan 500 teur arvosta ja että sen käypä arvo on 2,5 Meuroa ja silti kaupunki ei saisi mitään kos tulee konkka ! - eli Mannisen aevojen mukaan kaupunki saisi reilusti omansa pois jos paikka myytäisiin ! Toinen kömmähdys tuli siinä, kun hän sanoi Hopeahovin olevan kiinnitetty savupiippua myöten - voi ollakin, mutta Hopeahovin osakkeet eivät ole kiinnitetty mihinkään, joten kaupunki voisi hyvin ottaa ne vastavakuudeksi Vanhainkotisäätiöltä. Haisee tosi pahalle tämä kepulaisten koplaus !
Olen s a m a a mieltä Mannisen ja Juuson kanssa. Kyllä Kapraali mokasi ja sillä selvä. Samoin Aho.
Tervemenoa.
Miksi se pitää vanhojen ihmistenkin loppuelämä pilata ja häpäistä. Eikö vassuilla ja kokoomuksella ole muuta poliittista päämäärää..?
Eihän se Hopearannan kuningatar vielä niin vanha ole. Jos hän kokee itsensä vanhaksi ihmiseksi, niin saa kyllä ottaa häpeän ja loppuelämänsä pilaamisen omalle kontolleen.
Vanhuksista tässä episodissa ei ole kyse..vaan siitä, että jotkut eivät vain osaa reilusti hävitä! "Kuningattarelta" on vain valta katoamassa ja sekös se niin harmittaa :-) vanhukset hoidetaan tällä hdtkellä Torniossa mallikelpoisesti. Kilpailutuskaan ei kuulu enää tähän stooriin..
Mannisen jaarittelu oli Mannisen omaan pussiin pelaamista.
Kysymys on pelkästään Hopearannan pelastusmanööveristä ei muusta.
tässä jupakassa ei ole edes kysytty mitä vanhukset ajattelevat? Oma anoppini pelkäsi kovasti, että joutuu Karunkiin vanhainkotiin ja oli iloinen, että ei tarvinnut nii kauas jotua vaan pääsi lähemmäksi kotikontujaan ja lapset ja lapsenlapsetkin pääsevät Tornion keskustaan katsomaan. Ei se hotorin paikka niin huono ole ollenkaan. Hopearannan maalaismaisemassa viihtyvät varmaan maalta ja kaupungin pohjoispuolelta olevat.
Se Manninen on sitten Kuninigattaren hännystelijä :D:D
Manninen tuli ulos "kaapista". jos nyt toimitaan rehellisesti, silloin hommataan ulkopuolinen, puolueeton taho laskemaan tämä asia veronmaksajille kumpi ja mikä ratkaisu oikea, kaikki muu on sontaa..
Keskutan masinoima kampanja Hopearannan kohdalla herättää kysymyksiä siitä onko Hopearanta ollut eräänlainen puoleen rahanpesu-paikka. Paikka on tuottanut voittoa, mutta lainoja ei ole lyhennetty...
Hopearannalla on luultavasti rahoitettu Torniossa keskustan vaalit. Karungin vanhainkoti yhdistys on rekisteröitynä aatteellinen yhdistys. Eli paikallisen vaalirahan pesu ja kierrätys yhdistys.
Ilimankos se Mannisen Hanski on ottanut ohjat käsiin Hopearannan pelastamiseksi. RAY:n johdossa ollut mies lienee huolissaan siitä, että totuus tulee ilmi. Onkohan sitä rahiksen rahaa pujahtanut Hopearannan kautta Tornion keskustan vaalikassaan. Ei olisi aivan tavatonta - näitähän on paljastunut ympäri Suomea.
Luultavasti näin on käynyt. Ja varmaan Mannisen kampanjakki on rahoitte kyseisillä rahoilla.
Manninen ei ymmärrä, että demokratia on puhunut... sit ollaan hiljaa ja kunnioitetaan
demokratiaa!
Toivottavasti-- ja lienee tarkastuslautakunnan lakisääteinen tehhtävä- asiasta tehdään loppulaskelma sitten kun homma on hoidettu. Sen jälkeen nähdään kuka on johtanut harhaan ketäkin. Torniolaisten ei ole syytä episodia unohtaa. Toivottavasti kulttuuriministeri myöntää varat pioneerileirin perustamiseen ettei kiinteistö siirry ryssille.
Käyttäkääpä ihmiset reilut omaa nimeä nimimerkkien sijasta!
juuri näin. nämä ilkeämieli ja kieliset itse räkyttävät nimimerkin suojista ja panettelevat j a mustamaalaavat kuitenkin röyhkeästi nimillä toisia!raukkamaista ja halpamaista!
Sanoo reilusti nimimerkki mummo9 :) :)
Jokainen höpisee omalta kannaltaan edukkaimman asian puolesta eli oman pörssin puolesta. Harmi vaan että näitä eläkeläisiä ei kuuntele kukaan eikä asiaan saada minkään valtakunnan puolueetonta päätöstä ja solidaarisuutta...
Junes-Leinosen Marjanne on ainoa järkevä keskustalainen kaupunginhallituksessa - ei kumartele oman edun tavoittelijaa...
Eikös Junes-Leinonen ollut jäävi em. asiassa, Taitaa olla sukulainen tulevan Attendon hoitokodin johdossa. Taitaapa kokus mennä uusiksi ilman Junes-Leinosta
Jäävi on vasta silloin, kun kyse on läheisestä perheenjäsenestä (isä, äiti, sisarukset, omat lapset), joten jäävi Junes-Leinonen ei ole
Eikö tässä koko keskustelussa puhuta ollenkaan näistä Hopearannan asukkaista jotka eivät olis millään halunneet muuttaa pois ja niistä jotka olisivat mielellään tulevaisuudessa halunneet sinne,eikä ne ole tämän jutun päähenkilöt,eikä mitkään oman edun ajajat kuten Keinänen ym.Tämä koko hopearanta jupakka on aivan syvältä ja täysin käsittämätöntä touhua.
Rahan vuoksi ihmiskunnalta tuntuu katoavan nykyisin se vähäinenkin järki ... puhumattakaan terveestä oikeudentajusta.
Jäävi voi olle hyvin monella muullakin tapaa kuin sukulaisuussuhteen perusteella.
Eipä ole vaikea arvata kuka täällä kirjoittaa toistuvasti, ja haukkuu kepulaisia.
Jospa se äänenmurros hänellekkin joskus kehittyy.
Kertojan toki muitakin jääviyden aiheuttavia tekijöitä..
Eiköhän koko soppa syntynyt kun Kepulaiset hinnoiteli kilpailutuksen niin korkealle että toinen yritys vei voiton.
Yritys olisi vuokrannut tilat mutta kepulaiset ei siihen suostuneet.
Jos uusi kilpailun voittanut yritys olisi vuokrannut tilat se olisi palkannut myös sen henkilökunnan.. poislukien toimitusjohtajan.. ja sehän ei Manniselle ja kepulle kelvannut.
Kannattais tarkastuslautakunnan tarkistaa, minkä verran hopearanta maksaa avustuksia ja muuta rahaa kepun kunnallisjärjestöille.
Asiasta varma toeto, että suuria summia...
Turha tästä on enempää kinastella. Tehdään oikeat jälkilaskennat ja katsotaan aitten kuka valehtelee. Uskon sitten löytyvän paljon viisautta.
Erityistilin tarkastus ois poikaa
mannisen ja ojanperän kirjoitukst olivat ´rimanalituksia ja lapsellisia.
Eiköhän karungin palvelukotiyhdistyksen jäsenistön olisi jo aika toimia. Loppuhan tuolle hulludelle pitää tehdä. Jäsenistö käyttää ylintä päätäntävaltaa. Johtajalle ero ja hallitus vastuuseen. Kuka siellä oikeasti päättää ja junailee näitä valituksia?? Voisikuvitella että päättämässä ei ole yhtään täyspäistä kun toimivat kuin lampaat.. yhdessäkään ei ole "miestä" näyttää missä kaappi seisoo ja lopettaa johtajattaren silmitön veuhtaaminen. Hävetkää ja hävitkää reilusti!! Jääviyskysymyksiä voisi tarkastella myös valtuutettu keinäsen toimista ja taitaapa päätöksiä runnottu myös hopearannan hallituksen jäsenten toimesta..eikä kukaan ole koskaan jäävi..
Millä hopearanta maksaa oikeudenkäyntikulunsa ?? Vanhusten ja omaisten testamenttaamilla varoillako ?
Ne on kuule tuomoset yhdistykset (ja säätiöt) täysin isännättömiä salaseuroja - sisäsiittoisesti valitsevat "sopivat" henkilöt johtopaikoille ja toimivat sitten siellä kenenkään valvomatta ja puuttumatta asioihin näiden "valittujen" henkilökohtaista etua ajaen....
Ja Hopearannan koplan uusin viritys oli esillä kaupunginhallituksen kokouksessa eilen:
http://212.50.147.150/d5web/kokous/KOKOUS-1883-12.HTM
Kyllä menee jo epätoivoiseksi !
Kyllä täytyy ihmetellä että Esa Alamartimo antaa nimensä käytettäväksi kaupunginhallituksen jäsenen häpäisy yritykseen. Etenkin kun Hän on itse toiminut aikanaan kaupunginvaltuutettuna ja mustaakseni myös kaupunginhallituksessa!
Ei tarvitse ihmetellä! Ainoa jolla on tosissaan munaa on Itse Valtiatar - Hän pistää Ala- ja Ylä- sekä pelkät martimot kontalleen edessään mennen tullen ja palaten.
Milloin Manninen on arvioitu Suomen arvostetuimmaksi kansanedustajaksi. Millä forumilla, saanemme kysyä. Eikös täällä ollut toinenkin ainakin yhtä pätevä edustaja kuin hän.
Tornion kepulaisten piirissä ehkä. Ja tuskin sielläkään jokaisen mielestä. Itse muistan nähneeni Mannisen ministerikaudella lehtiartikkelin, jossa miestä luonnehdittiin aikansa turhimmaksi ministeriksi.
LOPETTAKAA tämä typerä hopearanta jeesustelu ja menkää asiaan. Miten me halutaan omien vanhempiemme, vanhuksiemme hoivan tulevaisuudessa järjestää???!Tiloja ei ole, makuutetaan vuodeosastoilla ja sairaaloissa kuukausia vuosia kun ei löydy paikkoja. Onko tämmönen ihmisarvosta elämää?? Hävetkää päättäjät ja alkakaa tehdä oikeasti jotakin!!!
Mitenkähän on? Tuleeko Hopearannan vuokrasopimus tekeilläolevaan ensivuoden Tornion kaupungin talousarvioon! Ei mikää ihme vaikkapa vuokrasopimus ujutetaan kaikessa hiljaisuudessa talousarvioon. Tuskimpa sitä nää tyhmät valtuutetut edes huomaavat sitä ja painavat jaa nappia.
Tässä on kunnon tutkinnan paikka! Mitenkähän saatais MOT tutkimaan tämä
kepulaisten "rahasampo". Kuinka paljon on kyhnytetty yhteiskunnan verorahoja Hopearannan nimissä kepulaisten käyttöön. Kun tämä saadaan joskus selvitettyä
saattaa monelta politikolta kruunu tipahtaa ja alkaa pitkä takaisinmaksun aika.
Toivottavasti valtuusto ei hötkyile hopearannan oston kanssa jotta saataisiin tuloksia näistä alustavista tutkimuksista.
Laita MOT:lle uutisvinkki, siinähän se....
Joo..siellä olis tutkittavaa..myös muuta kuin kepua. Kiusausta, vainoamista, ajojahtia, valtataistelua, alistamista. Pj:kin on tainnut jossain vaiheessa vaihtua kun entinen ei tehnyt niinkuin valtias sanoi. Se on ollut aivan kamala paikka. Narsismi rehottanut. Olemattoman itsetunnon omaava ihminen voi hieman valtaa saatuaan pilata niin monta hyvää asiaa. Mutta ymmärtäähän sen jollain lailla jos on lapsuudessa jäänyt kaikkea rakkautta vaille ja on tullut hylätyksi.
Vanhusväestölle ilouutinen ja muutenkin karungin kylälle, jos kaupunki tulee omistajaksi. Näin sen piti mennäkin.