Istuessani yksin 42-vuotispäivänäni kotona,aloin miettimään missä ihmeen parisuhteessa mukamas olen. Reilu 2 v. olemme olleet yhdessä ja viimeinen vuosi on näköjään mennyt "kämppispohjalta". Istutaan eri sohvalla,katsellaan telkkua. Ehkä puhumme tulevasta säästä.
EI,en minä tätä halunnut.Mihinkä katosi läheisyys,seksi ja rakkaus...tilalla on jokaviikkoinen kaljoittelumme joista seuraa 99% riita,koska Hän ei edes humalassa suostu uskomaan että meidän ei kannata jatkaa.Minun on siis tehtävä itekseni päätös ja vain lähteä,miksi kannattaa edes yrittää enää kun toinen ilmeisemmin jo yrittämisen luovuttanut.Ei oikeastaan edes pelota tuleva,koska olen ollut yksin parisuhteessammekin,miksi en siis pärjäisi YKSIN.
EI,en minä tätä halunnut.Mihinkä katosi läheisyys,seksi ja rakkaus...tilalla on jokaviikkoinen kaljoittelumme joista seuraa 99% riita,koska Hän ei edes humalassa suostu uskomaan että meidän ei kannata jatkaa.Minun on siis tehtävä itekseni päätös ja vain lähteä,miksi kannattaa edes yrittää enää kun toinen ilmeisemmin jo yrittämisen luovuttanut.Ei oikeastaan edes pelota tuleva,koska olen ollut yksin parisuhteessammekin,miksi en siis pärjäisi YKSIN.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Seurustelet siis miehen kanssa joka juo kaljaa joka viikonloppu ja ihmettelet et miksi suhde ei toimi? Ei juoppo voi mitään muuta puuhaa keksiä kuin sitä kaljan kittaamista koska se on ongelma sille. Ja sinäkö olet kans juonut sen seurana. Joitko ennen kun et ollut tuon miehesi kanssa?
Ole ensi viikonloppu itse selvinpäin ja kuuntele, selvinpäin, mitä humalainen miehesi puhuu, kuuntele häntä kuin olisit ulkopuolinen ja tapaisit hänet ensimmäisen kerran. Humalaisen suusta kuulee totuuden, eli eiköhän sulle selviä, millaisen miehen kanssa elät. Jos et tähän pysty, olet itse alkoholisti.
Ei tule muutakuin valhetta,totuus on siitä kaukana.
Jälkikasvua ja on turhautunut.
Jos se turhautuminen tulee esiin sillä että pitää vetää perseet olalle aina viikonloppuisin niin ei se mies kyllä olisi valmis lapsen isäksi vaikka sitä kuinka haluaisi.
Tottakai pärjäät yksin. Huonoon suhteeseen ei kannata jäädä. Jos suhde on kuvailemasi, se ei varmasti tuo iloa, turvallisuutta tm. hyviä asioita. Huononkin suhteen päättäminen on raskasta, mutta kun suhde on loppunut ja elämä on asettunut uusiin uomiin, olet luultavasti paljon onnellisempi kuin nyt. Onnea sinulle!
Kiitos Sinulle rohkaisevista sanoista!!!!
Alkoa pitäisi ottaa kohtuudella. Ei humalaan saakka, huppeli riittää. Onko pakko joka viikko? Humalassa ei pidä puhua erosta, vaan selvänä selvittää asiat rauhallisesti. Pitää pitää erillään parisuhteen ongelmat, ja erillään hieman se ero asia, vaikka se liittyykiin muuhun. Jos toinen ei usko, on vain lähdettävä. Ja jos parisuhdeneuvojakaan ei voi auttaa.
Onko teillä yhteisiä puheenaiheita tai kiinnostuksen kohteita? Sujuuko se? Onko mies kiinnostunut läheisyydestä lainkaan vai torjuuko? Onko teillä omaa tai muuta tekemistä, ettei tv:n katselu ole ainoa? Ehkä mies on luovuttanut kun ei osaa selvittää asiaa? Vaiko ei rakastunut? Jos kyse on vain siitä, ettei osaa selvittää asiaa, parisuhdeneuvoja on toimiva ratkaisu ja alkoholin kohtuukäyttö.
Tunnetko miehen hyvin. Onko hänen perusluonne minkälainen. Ja miksi kaljaa? Miksi hän välttää läheisyyttä? Vai tuliko riidat läheisyyden väliin.
Perusluonteeltaan hiljainen,ei juuri puhu asioista ja minä taas haluaisin olla että -ei mennä nukkumaan ennenkuin asiat puhuttu-tyyliin.
Kiinostuksenkohteita yhteisiä olisi,en vain saa Häntä reivttyä sohvalta.Aloin aamusella miettimään onko Hän luovuttanut siis kaiken suhteen,raha-asia ongelmia hänellä on.Lähentely-yritykset olen jättänyt,ehkä saan hetken istua sylissä ja sitten onkin jo muuta tekemistä.Kaikki edellytykset poislähtemiseen on mielestäni minulla,vaik kui vaikeeta se tulee olemaan. Lähden itse huomenna 3 viikon lomalle muualle ja toivon että etäisyys herättäisi hänet. Olen sanonut että jos kaikki on samanlaista kun palaan,niin samalla reissulla jätän hänen avaimensa pöydälle. Meillä siis eri osoite.Alkoa meillä tosiaan mennyt liiaksikin,olen koittanut keksiä meille muuta puuhaa..mutta niinkuin sanottu,ei häntä kiinnosta. Tulen omaan kämppääni kun itseäni ei huvita riekkua baareissa tmv.
Olen vain niin turhautunut kun on niin monta kysymystä ilman vastausta.
Ihme että sentään olette yhteen asti päässeet muuttamaan. Sinunko aloitteestasi?
Otsikossa mainitset määränpään, mutta mikä se sinulla on? Oletko puhunut siitä hänelle?
Suuri osa miehistä on sellaisia, että niille riittää sohvalla istuskelu ja piereskely, elämässä ei ole sen isompaa tarkoitusta ja suuntaa - ainakaan niin että osaisivat sen muotoilla ääneen. Silloin on turha olla parisuhteessa. Yksin pärjäät varmasti.
Meillä on eri osoite. Minun määräänpääni olisi ollut yhteenmuutto ja yhteinen tulevaisuus,niistä vielä puolisen vuotta sitten puhuttiin.Nyt kyllä olen tyytyväinen siitä ettemme asukkaan yhdessä.Ilmeisemmin Meitä ei vain luotu yhteen,sille tosia-asialle nyt ei voi mitään kun Hän ei tikkua ristiin laita.
Ohoh, no sitähän ihmettelinkin.
Se vaan nykymiehillä tuntuu menevän niin, että riittää että naista saa silloin tällöin ja muun ajan puuhataan muuta, ei mitään kovin kehittävää edes. Sitten ihmetellään kun tulee ero, että meillähän oli kaikki hyvin. Miehen kannalta ehkä oli hyvin.
Pistä rohkeasti poikki vaan. Se menee useimmiten niin, että miehet luulee olevansa ihmeellisempiä kuin ovatkaan, mutta eivät oikein pärjääkään ilman naista kun tilanne tulee. (Sori te toisenlaiset miehet :)
:)
"Se vaan nykymiehillä tuntuu menevän niin, että riittää että naista saa silloin tällöin ja muun ajan puuhataan muuta, ei mitään kovin kehittävää edes. Sitten ihmetellään kun tulee ero, että meillähän oli kaikki hyvin. Miehen kannalta ehkä oli hyvin."
Vau. Miehenä sanon, että kuulostaa houkuttelevalta.
Kaikkien maailman ihmisten rohkaisemana sanoin Hänelle:Mieti,Minä irjoitan jopa maailmalle asioistani,koska Sinä et halua kuunnella. Hän luki kirjoittamani asiat tänne ja sanoi :tulisitko silti viereeni? Eli Hän ei HALUA näköjään ymmärtää...tällä kohtaa istun YKSIN kotonani ja Hän viesittelee miksi olen julkisuuteen kertonut Meidän asioita,koska Hän olisi OLLUT valmis keskusteleen.Tää Nette ei enää tajuu..sekottaa Hän Munpääni
"Se vaan nykymiehillä tuntuu menevän niin, että riittää että naista saa silloin tällöin ja muun ajan puuhataan muuta, ei mitään kovin kehittävää edes. Sitten ihmetellään kun tulee ero, että meillähän oli kaikki hyvin. Miehen kannalta ehkä oli hyvin."
Ja kylläkin pätee myös useasti, vaihtamalla tuohon sukupuolta osoittavat sanat keskenään. . . ikävä kyllä!
Lisään tuohon vielä, että mielestäni tämäkään viestiketju ei ole mies/nais vastakkain asettelun esimerkki, vaan kuten otsikossa onkin: "Eri määränpää parisuhteessa" sillä myös tuon "ssici":n toisen kommentin sisällön voisi muutta yhtälailla seuraavanlaiseksi:
"Suuri osa naisista on sellaisia, että niille riittää facebookissa kirjoittelu ja piereskely, elämässä ei ole sen isompaa tarkoitusta ja suuntaa - ainakaan niin että osaisivat sen muotoilla ääneen. Silloin on turha olla parisuhteessa"
(Huom! Kommenttini eivät olleet piikittelyä em. nimimerkille, toteamus vain)
Jos olisin tarkoittanut ihmisiä yleensä, olisin kirjoittanut niin. Mutta kun en elä fantasiamaailmassa. En tee päätelmiä ympäristöstäni toiveideni, vaan havaintojen perusteella.
Naiset yleensä enemmän odottavat sitoutumista, haaveilevat salaa jopa kosinnasta. Miehille riittää jonkinlainen yhdessä hengailu ilman sitoumuksia tai ainakin ilman suorasanaista sopimusta ja tavoitteiden asetantaa. Poikkeuksiakin on, olen itsekin elämässäni muutaman tavannut. Mutta vain muutaman.
"En tee päätelmiä ympäristöstäni toiveideni, vaan havaintojen perusteella."
Kuten minä myöskin, mm. työssäni, perheiden parissa.
Perhe on jo valmis yksikkö, kun se on perustettu niin sieltä löytyy sitoutumiskykyinen mies.
Minä elän sinkkumaailmassa sinkkuystävien kanssa, välillä seurustellen. Sitoutumishaluisia vapaita miehiä 30 on harvassa, vähemmän kuin naisia.
Miehet ja naiset ovat erilaisia, myös psykologisesti.
Voi, kun perheestä löytyisikin aina se sitoutumiskykyinen mies ja nainen! Mutta kun niin monesti, ei löydy ei.
Jossain vaiheessa on ainakin yritetty sitoutua, jos on perhe muodostettu. Sitoutumishalua on siis löytynyt, vaikka se olisi kadonnut myöhemmin. Mutta joillakin ei ole sitä alkujaankaan.
Eiköhän suuri osa kuitenkin sitoudu ainakin lapsiinsa, vaikka parisuhde päättyisikin. Tosin siinäkin joukossa miehet ovat enemmistönä, joka ei eron jälkeen pidä juuri yhteyttä lapsiin ja yritä pitää kiinni huoltajuudestaan. Yhä useampi mies onneksi kuitenkin säilyttää suhteet lapsiin.
On varsin voimakkaasti kasvava joukko, joille perheen perustaminen ja lasten hankkiminen ei merkitse sitoutumista, vaan se tehdään varsin kevyin perustein ”hetken huumassa”. Se että lapset asuvat henkilön luona ei todellakaan merkitse lähestulkoonkaan aina sitä, että lapsista myös huolehdittaisiin. Tästähän tuo dramaattisesti lisääntynyt huostaanottojen määräkin kertoo. Myös yhä lisääntyvien varsin lyhyiden parisuhteiden purkautumisten määrä kertoo karua kieltä sitoutumiskyvystä/-halusta jo parisuhdetta perustettaessa.
Luultavasti huostaanottojen lisääntyminen johtuu vaan yhteiskunnan yleisen kontrollin ja vaatimustason lisääntymisestä, julkisten arvojen muuttumisesta. Tavoitteet ovat korkealla, vaikka käytännössä kaikilla ei ole resursseja toteuttaa alkamaansa lapsiprojektia yleisten ihanteiden mukaisesti.
Olisi 50-luvullakin ollut syytä ottaa huostaan, mutta yhteiskunnan valmius ja halu puuttua oli silloin toisenlainen. Eli olen ekasta lauseestasi eri mieltä, että jokin sitoutumishaluttomien tai -kyvyttömien joukko kasvaisi voimakkaasti. Eroaminen ei vaan ennen ollut yhtä helppoa, joten suhteessa pysyttiin vaikka olisi kärsitty kuinka hirveästi.
Parisuhde sitten sellaisenaan ilman lapsia - onko joku jossain päättänyt kaikkien muiden puolesta, mikä on sen ihannekesto? Onko ihanne, että sen pitäisi kestää loppuelämä? Minusta tuo on älyllistä ja emotionaalista epärehellisyyttä. Itselleni sopii lyhyemmätkin suhteet. Neljän vuoden suhde tai kahdenkymmenen vuoden suhde ei päättyessäänkään ole mikään epäonnistuminen. Se on saavutus.
Lapseen kohdistuvalla välinpitämättömyydellä ei ole mitään tekemistä ihanteiden kanssa. Lapsesta tulee huolehtia jos päättää ryhtyä vanhemmuuden tielle.
On selvää tutkimustietoa tosiasiasta, että lapseen kohdistuva välinpitämättömyys ja kyvyttömyys/halu huolehtia lapsesta on lisääntynyt. Tosi kuitenkin on, että myös valvonta on lisääntynyt, (mikä on erinomainen asia). Myös aiemmin tuo mainitsemasi arvomaailma olikin sellainen, että yleensä perheen äiti huolehti lapsesta vaikka mies ei. Tässä tullaankin juuri tuohon, että arvomaailmojen muuttuessa, myös naisten joukossa, lisääntyvässä määrin ilmenee tuota vastuuttomuutta. Huom! En siis missään muodossa puolustele miehiä, tai vähättele heidän osuuttaan asiassa.
Parisuhteen kestosta: Olen samaa mieltä, jos parisuhteen tavoiteena ei olekaan perheen perustaminen sen kesto ja siihen sitoutuminen on asia aivan omansa. Epäonnistumisesta on aivan turha puhuakaan, suhteen kestoajan perusteella. (Edellisessä, kommentoidessani lyhyitä parisuhteita tarkoitin perheiden vanhempien välisiä parisuhteita.)
Voi olla, että osasta lapsia huolehditaan huonommin tai vähemmän kuin olisi ennen samantyyppisissä perheissä huolehdittu. Mielestäni se ei ole pelkistettävissä vain vanhempien haluttomuudeksi.
Vanhemmat eivät ole muuttuneet peruslähtökohdiltaan vaan yhteiskunta, talous, media ja etenkin ammattikasvattajien tunkeutuminen yksityisen alueelle. Voi syntyä väärä käsitys (avuttomimmille ja mukavuudenhaluisimmille), että joku muu kasvatuksen hoitaa viime kädessä - niin kuin hoitaakin.
Tavallaan samaan aikaan kun ammattikasvattajat syyllistävät koteja ja vanhempia, he kuitenkin päällepäsmäröivät ja viime kädessä tuomitsevat kodin kasvatustavat. Ellei vanhempien valtaa täysin tunnusteta, voiko vaatia täyttä vastuutakaan. Itse aion pitää omasta vanhemman vallastani kiinni sitten, kun se on ajankohtaista. Päiväkodin tai eskarin täti tai ope ei sanele, kuinka meillä kotona elellään. Tiedän, että pyrkimystä siihen on.
Totta on tuokin, oonhan itsekin ”saanut” kokea ulkopuolisten arvostelut. Muiden kasvatusmetodeihin en henkilökohtaisesti koe tarvetta puuttua, mutta tunnen surua kaltoinkohdeltuja sekä huolenpitoa vaille jääneitä lapsia kohtaan.
Noihin muiden arvosteluihin asennoidun ajatuksella: kyllä maailmaan ääntä ja puhetta mahtuu.
Toisaalta olen kyllä saanut elämäni varrella, varsin oiviakin neuvoja ja vinkkejä lastemme kasvatukseen.
Olen osaltani johdattanut juttua ehkä kauaksikin alkuperäisestä aiheesta, joten jatkanen tätä jossain toisaalla.
Tuo yllätyksenä tuleva eroko kuulostaa houkuttelevalta?
Minä olen Vantaan Keisari, ja mulla olis vielä monta vaimo pestiä vapaana. Haluan jatkaa sukua, koska elämän tarkoituskin on jatkaa omaa lajia.
Itse olen vähän nuorempi. Parisuhteen arki on seuraavanlaista: mies istuu koneella, istuu koneella, istuu...
Muitakin piirteitä on paljastunut, mitä alussa ei ole ollut. Hänellä ei ole ystäviä, olen hänen ainoita ystäviään.Muutama tuttu löytyy, melko kohtalaisia tuttuja. Aluksi hän puhui "kavereistaan". Joopa joo... Jos lähden johonkin kaverin luokse, poden huonoa omaatuntoa, koska hänellä ei ole ystäviä, jolle hän itse soittaisi. Mutta voihan hän olla koneella
Opiskelut on levällään. Aluksi hän vaikutti aktiiviselta siinäkin asiassa. Nyt kun pitäis harjottelupaikkaa etsiä, ei ja tätä on kestänyt jo kauan. Jos sanon, hän saa raivokohtauksen. Jollain ne opintolainatkin on joskus maksettava.
Sitten, lapsen hankinta. Aluksi puhuttiin lapsen hankinnasta, ja haaveiltiin yhteisestä tulevaisuudesta. Nyt hän on jopa sanonut, että ei halua lapsia. No, enpä tiedä haluanko edes, jos hän ei edes opiskelujaan saa loppuun, saati haettua töitä. Miten hän meidän lasten elättämiseen osallistuisi saatika olisi riittävän kärsivällinen isä, kun ei kärsivällisyyttä löydy edes työnhakuun.
Olen omassa mielessäni asettanut takarajan suhteelle. Jos mikään ei muutu, lähden. Olen sanonutkin lähdöstä, jonka jälkeen hän on vaatinut, etten lähde ja luvannut itkien muuttaa tapansa. Vaan muuttaako? Ei, mitään ei ole tapahtunut. Yksi työhakemus on lähtenyt, oivoi.. Yritän muuttaa käyttäytymistäni niin, että yritän saada hänet ottamaan yhteyttä niihin tuttuihin, mitä hänellä on, jospa hän saisi kavereita.. Lisäksi aion keskittyä täysin omiin opiskeluihin, enkä sano mistään hakuun liittyvästä kertaakaan. Yritän hoitaa kotia ja olla tukena. Jos mitään ei tapahdu, tämä on tässä. Minä haluan miehen, joka yrittää. En vain voi sille mitään, että olen aina halunnut miehen, joka on vahvempi kuin minä, yrittää ja jolla on kavereita. Sellaisen, jota voi katsoa ylöspäin ja jota ei tarvitse patistaa ja potkia perseelle. Jostain syystä aina löydän vetämättömiä lusmuja, jotka alussa esittävät minulle muuta.
Naiset, te nyt mietitte vain varsinkin viimeinen kirjoittaja, että mitä mies tekee. tai mitä ei tee.
Laita haisemaan jos toinen istuu koneella ja sinä et sitä asiaa kestä,
niin mene muualle ja tee sinä se ura ja mene harjoitteluun,
tee kaikki mitä sun pitääkin tehdä.
Ainut vaan ettet katsele sitä miestä, tajuatko miten saastuttavaa ja typerää on tuijottaa siihe mitä JOKU TOINEN ihminen tekee.
"Sellaisen, jota voi katsoa ylöspäin ja jota ei tarvitse patistaa ja potkia perseelle."
ei sulla oo siihen velvollisuutta, eikä oikeuttakaan, kun aattelet miestäsi ihan ulkopuolisin silmin..Niin miltä susta tuntuisi jos joku kyttää mitä sä teet.
Ja odottaa oletko soittanut harjoittelupaikkaan tms. potkii perseelle. Sun on annettava toisen ihmisen tehdä asiat omaan tahtiinsa. Jos sinä menet eteenpäin, ja hän ei pysy perässä, häneen voi tulla vauhtia. jos ei tule, niin mitä sinä omaa aikaasi hukkaat.
Ehkä se mies tajuaa, ettei tiettyihin paikkoihin ole järkevää hakea.
Ehkä hän harkitsee mitä tekee. Sinä sensijaan odotat vieressä kielipitkällä milloin-milloin-milloin.
Säännöt:
1) Ensin mietitään oma tilanne selväksi. Jos MINULLA on ylimääräinen asukki kämpässä jonka nimi on vaikkapa "mies" ja se istuu koneella.
Miten se lähtee? Sillä että ei kampea miestä koneelta, vaan lähtee omaan kämppään. Hankkii niin, että ei ole sitä "miestä" joka istuu koneella, ei tarvi katsella.
2) Sitten kun on oma tilanne selvä, niin katsotaan mies. Mutta ei sitä miestä oteta siihen kyhjöttämään, vaan annetaan tilaa ja katsotaan mitä mies tekee.
3) jos miehen elämäntilanne ei ole sopiva, hänen elämäntilannetta ei aleta naisentoimesta laittamaan sopivaksi, (vrt. tunkemaan kuutiota pyöreään reikään jonne se ei mahdu) Vaan sitten ne elämäntilanteet ei ole sopivat= seurustelu pitää miettiä myöhemmäksi tai vaihtaa kumppania kokonaan.
Mieskin ansaitsee naisen joka on häne kanss siksi että rakastaa häntä,
eikä siksi että mikä on miehen potentiaalinen ansioluettelo.
Jos hänen ansioluettelo ei sulle riitä, sä et mielestäni silloin rakasta sitä miestä, vaan rakastat kuvaa miehestä ja omasta tulevaisuudestasi sisältäen tämän miehen kuvan.
4) kun on kaksi ihmistä jotka ITSE käyvät töissä ja itse tekevät kuten tekevät, voi harkita parisuhdetta. Mutta ihmisten ollessa erilaisia, täysin samanlaista ihmistä lienee mahdoton löytää joten suhteessa on säilyttävä etäisyys jotta toinen voi vaikkapa rauhassa istua koneella jos se on hänen harrastuksensa, toisen ei tarvitse katsoa kunt oinen on koneella jos se ei ole hänen harrastuksensa..
Jos mies ei vastaa sun "tarkoitusperiä" niin älä ala muuttaa miestä, muuta itseäsi.
Suurinosa läheisriippuvista muijista jotka kyttää mitä heidän mies tekee,
on valitettavasti sellaisia että saavat vahvuutensa itseasiassa siitä kun heillä on joku lemmikki-mies jota he kokevat potkivansa perseelle..
tämä kun näkee miten saamaton on toinen, saa heissä valtavan tarmon aikaiseksi että he haluavat heti itse tehdä sitä ja tätä, siivota ja touhuta..
mitä enemmän se toinen makaa, sitä enemmän he saavat tarmoa..
samalla he ratkaisevat ongelmaa nimeltä "mies", vaikka oikeasti jos he miehen heittävät ulos he keksivät uuden ongelman tilalle, jolla he selittävät oman epäonnistumisensa elämässä ja saavat jatkaa tarmoiluaan tarmonpuuskissaan..välillä itkien masentuneena miehen perään tai siksi että mies on liikaa..
mutta valitettavasti koen näin että yleensä se vika on siinä joka joutuu "yrittämään olemaan nalkuttamatta".-.ja silti ei muuta tee kun nalkuttaa tai sillä nalkuttamattomuudellaankin itseasiassa yrittää toiseen vaikuttaa..
eli ei ole edes nalkuttamatta sen vuoksi, että on oma elämä.
Vaan siksi että yrittää josko nalkuttamattomuus toimisi ja saisi toisen muuttumaan.