Yritän avata keskustelua varovaisesti. Suhteet -osuudessa on ihan turhan paljon riitaa. Välillä tuntuu, että täällä vain tapellaan siitä, kumpi sukupuoli on eettisempi tai parempi... Yritetään nyt kuitenkin : )
Millainen on parisuhde ilman intohimoa? Onko sinulla kokemusta suhteesta, joka ei sytyttänyt ollenkaan?
Ystäväni sanoi joskus uskovansa järkiavioliittoon. Hänen mukaansa ei ole ollenkaan paha, jos osapuolilla ei ole juuri mitään yhteistä, tai jos ei aina tunnu siltä, että rakastaa koko sydämestään... Mitä mieltä te olette?
Minusta tuntuu toisinaan siltä, että suurimmalle osalle ihmisistä riittää, että toinen osapuoli on suht. hyvännäköinen ja mukava. Sitten voikin jo laittaa parisuhteen tai avioliiton pystyyn... Henk. koht. olen hieman kyllästynyt sellaiseen menoon. Mielestäni ei ole liikaa vaadittu, että haluaa oikeaa intohimoa ja varmuuden siitä, että itsen ja sen toisen osapuolen välillä on jotain aitoa. Toivoisin, että toinen jaksaisi kurkata vähän syvemmälle sisimpääni, eikä jumiutuisi pintaseikkoihin.
Ei olisi ollenkaan huono, jos minulla ja hänellä olisi vaikka jokin yhteinen projekti. Jos kohdalle sattuisi vielä joku taiteellisempi miesyksilö, joka voisi inspiroida minua, ja minä häntä... : )
Millainen on parisuhde ilman intohimoa? Onko sinulla kokemusta suhteesta, joka ei sytyttänyt ollenkaan?
Ystäväni sanoi joskus uskovansa järkiavioliittoon. Hänen mukaansa ei ole ollenkaan paha, jos osapuolilla ei ole juuri mitään yhteistä, tai jos ei aina tunnu siltä, että rakastaa koko sydämestään... Mitä mieltä te olette?
Minusta tuntuu toisinaan siltä, että suurimmalle osalle ihmisistä riittää, että toinen osapuoli on suht. hyvännäköinen ja mukava. Sitten voikin jo laittaa parisuhteen tai avioliiton pystyyn... Henk. koht. olen hieman kyllästynyt sellaiseen menoon. Mielestäni ei ole liikaa vaadittu, että haluaa oikeaa intohimoa ja varmuuden siitä, että itsen ja sen toisen osapuolen välillä on jotain aitoa. Toivoisin, että toinen jaksaisi kurkata vähän syvemmälle sisimpääni, eikä jumiutuisi pintaseikkoihin.
Ei olisi ollenkaan huono, jos minulla ja hänellä olisi vaikka jokin yhteinen projekti. Jos kohdalle sattuisi vielä joku taiteellisempi miesyksilö, joka voisi inspiroida minua, ja minä häntä... : )
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ensin pitää sanoa mitä tarkoitan: HFLM tarkoittaa siis Henkinen, Fyysinen, Läheinen, Mentaalinen.
Joskus on ihastus, mutta se ei ole rakkautta suomen kielessä, vaikka onhan se selvästi H60F100L0M0 rakkautta.
Sen jälkeen tulee huumarakkaus, joka on tyyliin H100F100L0M100, mutta kestää vain pari viikkoa.
Normaalisti suomen kielen sana rakkaus kadun miehen ja naisen välillä (huomaattekos, tässäkään ei ole sama onko se jo tuttava tai aviopuoliso) tarkoittaa H10F90L20M60, mutta pienet vivahde-erot voi tosiaan varioida tuota arvoa.
Mitä siis "rakkaudella" haetaan, on sitä että joku noista HFLM arvoista on lähemmäks 100, ja silloin rakkaus on jo todella voimakas, riippumatta siitä onko kyseessä koira, kissa, nainen, mies, isä, äiti tai mitä, se vaan toimii kaikille.
Rakkaus ja intohimo ovat kaksi eri asiaa. Avioliitossa ja perheessä se tärkein asia on rakkaus.
Intohimoa taas tarvitaan, jotta elämä jaksaisi kiinnostaa.
Mutta vaikka olisi rakkautta ja intohimoa, mitään muuta yhteistä ei sitten välttämättä olekaan.
Mikä rakkaus? Intohimo on yksi rakkauden muoto.
Nyt olet harhateillä, jos tuohon uskot, luultavasti elämäsi kumppanit vaihtuvat tiuhaan.
Etsit sitä intohimoa jatkuvasti, sillä kyllä sen intohimo kuuluu lähinnä siihen kosiskeluaikaan, senjälkeen intohimon määrä laskee ja tilelle pitäisi ainakin tulla aito välittäminen jokaisessa elämän tilanteessa, niitä ovat tilanteet, esim. sairaudet, talousvaikeudet, työeleämän vaikeudet, tavallisen arjen vaatimukset.
Kyllä sitä intohimoa täytyy säilysäkin suhteessa, ei se saa kokonaan lakata, mutta enää se ei ole samaa kuin juuri tuolloin kosiskeluaikaan.
Ihan varmasti tulee ero pareille, jotka odottavat intohimon jylläävän jatkuvasti perheessä, niin että ei kunnolla työhön ennätä, tai kotiasiat jäävät senvuoksi tekemättä.
Intohimon tohinassa tehdään usein niitä lapsiakin, ilman että on ajatustakaan, mitä lapsen tuleminen perheeseen vaatii, siinä sitä sitten riidellään kaikesta ja väsytään ja loukataan toista parhaansa mukaan. Toinen lähtee hakemaan sitä intohimoa baareista, kaljan ja viinan tai viinin lipityksen avulla ja kyllä näitä intohimoilijoita sieltä löytyy sankoin joukoin, kaikki etsimääsä tuota jatkuvaa lanoisa riehumista.
Onko absoluuttista määrettä rakkaudelle ja siis esimerkiksi rakkaus avioliitolle ja toisaalta järki avioliitolle. Rakkaushan on varsin subjektiivinen käsite.
Näin varmasti totuutta tai oikeanlaista parisuhdettakaan ei ole edes olemassa ja aloittaja hakeekin mielipidettä ja/tai omakohtaista kokemusta asiasta.
Absoluuttinen totuus on toki olemassa, mutta siinä ei ole mitään järkeä ihmiskunnalle. Absoluuttinen totuus on vain hiukkasia jotka muodostavat aaltoja itsensä kanssa, mitään muuta ei ole, ja se jatkuu kaikkiin ikuisuuksiin pienempään ja suurempaan.
Sen sijaan mitä ihmisiä enemmänkin kiinnostaa on rakkaus, se kun nyt me voidaan opettaa rakkaus tietokoneilla Heflem metoodilla, me voimme myös opettaa ihmisiä oppimaan sen tietokoneiden avulla.
Ei millään pahalla mutta jos analysoit rakkautta jatkuvasti tuolla kaavallasi ja jaksat jäkättää sitä alvariinsa niin alan ymmärtää miksei sinulla ole naista. Relax!
Tutkijat ovat tutkineet asiaa ja todenneet, että 1900-luvun aikana kun on siirrytty järkiavioliitoista romanttisiin avioliittoihin, niin avioeromäärät ovat kasvaneet jyrkästi. Toki elämänmuotokin on muuttunut ja ero on tullut mahdolliseksi, kun naiset ovat alkaneet käydä töissä yms. Kuitenkin jos haluaa suhteen vain sellaisen ihmisen kanssa, jota rakastaa ja jota kohtaan tuntee intohimoa, niin se ei ole mikään tae siitä, että parisuhde olisi muutoin onnellinen.
Jokainen meistä varmaankin tuntee pariskuntia, joilla on intohimoinen yhteiselämä, mutta samalla myös tapellaan railakkaasti ja riidellään esim. alkoholinkäytöstä, mustasukkaisuudesta, siivoamisesta tai muusta sen semmoisesta. Joskus eroavuudet ovat niin suuria, että yhteiselämä ei onnistu, vaikka rakkautta ja hyvää seksielämää olisi vaikka kuinka paljon.
Suhteessa kuin suhteessa se intohimovaihe hiipuu jossakin vaiheessa. Yleensä intohimovaihe (rakastumisvaihe) kestää vain 6-24 kk, jonka jälkeen pitäisi tehdä päätös, että tätä ihmistä päätän rakastaa niin paljon, että elämme tästä eteenpäinkin yhdessä. Seksin määrä vähenee, usein seksin laatu heikkenee ja elämässä alkaa olla muita tärkeämpiä asioita esim. lapset tai vaikka talon rakentaminen tai vaikka yhdessä oleminen (hellyys) ilman seksiä.
Jos menee naimisiin kumppanin kanssa, jota kohtaan ei tunne suurta intohimoa, mutta jonka kanssa voi opetella kohtuullisen tyydyttävän seksielämän, niin silloin suhde on kuin mikä tahansa suhde ilman sitä alkuvaiheen himovaihetta.
Jos haluaa ns. täydellistä suhdetta, joutuu ottamaan myös sen riskin, että sitä oikeaa ei koskaan löydykään. Täydellistä kumppania ei ole olemassakaan, vaan jos jotakuta pitää täydellisenä vielä vuosienkin jälkeen, niin se vain osoittaa, että kykenee olemaan armollinen toisen virheitä kohtaan, vaan lähinnä vain hyväntahtoisesti hymähtelee toisen pikkuvioille (esim. aamu-unisuus, hajamielisyys, huonomuistisuus, kova sotkeminen esim. ruokaa laittaessa).
Vaikka löytäisikin sen täydellisen kumppanin, niin osaako itse olla sille täydellinen puoliso? Osaako ylläpitää ja vaalia sitä suhdetta? Osaako ylipäätään arvostaa sitä? Varsinkin nuorena löytynyt ns. täydellinen suhde usein lopahtaa ja sitä kuvittelee, että vaihtamalla kumppania saisi takaisin intohimoisen suhteen, jossa kaikki on täydellistä.
Tiedän muuten kokemuksesta, että mistä puhun.
"vanha muori", keskuteltaessa parisuhteesta yleisellä tasolla, kirjoitukseesi ei ole oikeastaan mitään lisättävää. Mielestäni yksi parhaimpia, mitä olen täällä lukenut.
Tosi hyvä on muorin kirjoitus, pakko myöntää. Olin ja kai olen edelleen samaa mieltä, mutta entä jos tunteet pääsee valloilleen toista kuin sitä omaa turvallista "järkikumppania" kohtaan? Itselläni on pitkälti järkikumppanuus, joka sai alkunsakin siten, että ajatusmaailma oli pitkälti samanlainen (emme varmaankaan viehättäneet fyysisesti toisiamme mitenkään järisyttävästi), tulemme hyvin toimeen, riitoja ei ole, seksielämä varsinkin alussa oli tosi hienoa, vieläkin ihan hyvää, joskin yhä harvemmin. Mustasukkaisuutta ei ole puolin eikä toisin, kumppani ahkera ja osaava kuin muurahainen, siisti ..siis ihannemies. Tosin emme asu saman katon alla, kullakin on työ eri paikkakunnalla emmekä edes tapa joka vkl. Joskus jää kolmekin viikkoa tai jopa kuukausi väliin. Jäin pohtimaan, että kumpikaan ei ole 8 vuoden aikana kertaakaan sanonut rakastavansa toista. Onko se outoa..? Vai riittääkö, että saman osoittaa teoilla? Jotenkin olen alkanut kaivata sanoja.. Ja mikä pahinta, tunteeni ovat leimahtaneet hurjaan liekkiin erästä toista kohtaan..eikä tämä toinen liene muuten kuin fyysisesti puoleensa vetävä..hänen kanssaan voisi olla huippuhetkiä 6-24 kuukautta, mutta voisiko se jatkua? Mitä muori ja muut neuvoisitte?
Jos todella näette noin harvoin, teillä on minusta enemmänkin seurustelu- kuin parisuhde. Tietysti asuinmuotoja on aina erilaisia mutta jos noin monen vuoden jälkeen ei ole saatu aikaan yhteen muuttoa niin suhteenne on kyllä monella tavalla etäisempi kuin tavalliset parisuhteet. Ehkä ne tunteet eivät sitten ole olleet riittävät kuin tuollaiseen suhteeseen? Voisitko edes kuvitella asuvasi pysyvästi yhdessä ja miten se vaikuttaisi tunteisiin?
En siis osaa nähdä suhdettanne edes tavalliseksi "järkisuhteeksi" koska niissä kuitenkin yleensä jaetaan edes se arki yhdessä ja niissä on jokapäiväistä kumppanuutta. Jos siis kaipaat suhteeltasi enemmän, en ehkä ripustautuisi liikaa tuohon nykyiseen suhteeseen. Tietysti kaikki on kiinni siitä mitä todella suhteeltasi ja elämältäsi haluat.
Ei ole noin yksinkertaista kuin vanha vaari (eikun muorihan se väitti olevansa) kirjoitti. Intohimovaihetta tarvitaan. Perheterapeuttien (en nyt löydä lähdettä) mukaan intohimovaiheella on ratkaiseva rooli siinä vaiheessa, kun suhteessa tulee isoja vaikeuksia. Jos alussa on ollut intohimoista rakkautta niin pariskunnalla on isompi motivaatio korjata tilanne kuin jos juttu on ollut alusta alkaen väljähtynyttä.
Järjestetyt avioliitot ja vastaavat voivat toimia kulttuureissa, joissa avioero on joka tapauksessa mahdottomuus eli vaikka tulisi ristiriitoja niin niitä ei ratkaista siltä pohjalta että halutaan edelleen rakastaa sitä ihmistä, johon aikoinaan hullaannuttiin, vaan ne ratkaistaan siksi ettei muuta vaihtoehtoa ole (ja apuun otetaan yleensä sukulaiset).
Länsimaissa ei ole kenelläkään mitään syytä tyytyä järkisuhteeseen ellei itse nimenomaan sitä halua. Ja niiden, jotka suostuvat järkisuhteeseen jostain syystä vastoin ehkä varsinaista omaa haluaan, kannattaa muistaa että siinä vaiheessa jos/kun puoliso kohtaa sen ihmisen, joka "vie jalat alta" niin se järkisuhde loppuu lyhyeen.
Ei intohimon puuttuminen suhteen alusta, merkitse välttämättä sen olevan "alusta alkaen väljähtynyttä".
Motivaatio asioiden korjaamiseen voi myös olla voimakas halu sitoutua toisiinsa.
Kun kemiat oikeasti kohtaavat, se sitoo parin usein hyvinkin tiukasti, erilaisuudesta huolimatta yhteen. Joku kutsuu tätä "siksi joksikin" ja joku puhuu myös intohimosta. Intohimon taso ei ole vakio varsinkaan pitkässä suhteessa. Kemia taas säilyy joskin senkin intensiteetti vaihtelee.
Silti jokaisella on oikeus valita parinsa omin perustein ja kenelläpä siihen olisi nokan koputtamista. Täytyy myös muistaa, että ulkopuoliset eivät tiedä parisuhteen tilaa kuin vain sen verran miten se näyttäytyy ulospäin ja sekin voi olla paljolti harhaa ja siitä tehdään vääriä tulkintoja.
Onnellisuus on itsestä kiinni. Tämä on pitkän ja toimivan parisuhteen salaisuus. Ei se millainen se toinen ihminen on. No, tietenkin sen toisen tulee olla puolison silmissä jotakin ainutlaatuista ja plussaa on jos ulkonäkö miellyttää, ainakin joiltakin osin, omaa silmää esim. hoikkuus, isot rinnat, hiusten väri jne.
Olen ollut elämässäni sekä onnekas että tehnyt valtavasti itsetutkiskelua sen eteen, että parisuhteeni jatkuisi ja sietäisi myös epävarmuutta ja ongelmia. Yhdessä olemme olleet reilut 35 vuotta ja intohimoakin vielä löytyy, samoin sitä kemiaa; mieheni kosketus tuntuu yhä ainutlaatuiselta ja kun joskus katsomme toisiamme....vain me kaksi tiedämme mitä se tarkoittaa.
Olet todella onnekas! Hienoa, että tällaista vielä on ja noin pitkässä suhteessa. Itse kaipaisin juuri sellaista tiettyä katsetta..sitä, joka johtaa suudelmaan.. ja kosketusta..joka sytyttää..joka tuntuu koko kehossa. Mitä teen, kun en koe sitä omassa suhteessa..mutta se toinen...
Onko alaikäisiä lapsia? Menettele, niin kuin heille on parasta.
Jos ei ole, voit erota vapaasti ja kokeilla hetken hurmiota.
Ei ole enää alaikäisiä, eikä meillä siis yhteisiä lapsia olekaan. Ehkä minun sitten pitäisi kokeila siipiäni...