Haluaisin joskus kokea sen tunteen kun joku rakastaa ja välittää minusta loppuelämän kumppanina eikä vaan maks kolmen kuukauden kesäkolli panona jonka voi jättää kun nallin kalliolle tunteista välittämättä.
Niin monet ja monet suhteet on päättyneet jätetyksi tulemiseen että nyt on iskenyt jo tunne uskaltaa päästää ketään naista lähellekkään. Suoraansanottuna luottamus on mennyt enkä usko täällä olevan yhtään naista joka näkisi minut oikeasti ihmisenä jota rakastaa ja jota ikävöidä tämän ollessa vaikka reissussa.
Näitä ns rakkauksia olen kokenut vaikka kuinka mutta oikeasti rakastahan ei jätetä.
Exän exän exän kanssa juuri tästä asiasta puhuttiin ja hän nauroi naisystäviensä puheille jotka olivat joskus sanoneet että "rakastin häntä liikaa ja jätin hanet"
Hän jopa myönsi että nuo puheet olivat pelkkää sanahelinää ja selittelyjä sille että kaipasi uutta ja jo viikossa heillä oli uusi kolli kainalossa.
Mutta niin vain totesin tämän exänkin pyörtäneensä rakkauden tunnustuksensa minuun ja samalla puheensa kun jätti täysin yllättäen puolen vuoden seurustelun jälkeen ja seuraavalla viikolla haki jo treffeiltä uutta.
Eli hänkään ei "rakashanikultamurumussukka" puheitaan kertonut sisimmästään vaan ainoastaan miellyttääkseen minua.
Sydän on murskattu tähän ikään jo niin palasiksi että sen korjaamiseen ei taida huippu kirurgeistakaan olla.
Mikä minusta tekee niin huonon ihmisen että aina ennemmin tai myöhemmin jätetään?
Ainakin yritän olla hyvä kun täydellisyyteen en pysty. Huomioin kumppania, pidän hyvänä, seksikin on kuulemma hyvää ja sitä on riittävästi, pidän myös oman pääni ja mielipiteeni, tulen omillani toimeen, on oma koti, työ, mielekkäät harrastukset, laittelen jokapäivä koti ruokaa, pidän asunnon siistinä, haluan yhteisen perheen ja lapsia jossain vaiheessa, omaan terveet elämän tavat (joskus poltellut ja kohtuudella alkoa) eli ei perslärvejä. Jne. Mutta mikään ei kelpaa. Miksi?
Nyt olen hakenut seuraa suomi24 treffeiltä ja asialliseen profiiliin olen saanut useitakin kiinnostuneita naisia viestittelemään mutta nyt on vaan tullut todellinen rimakauhu. Pelkään jo lähteä treffeille ja varsinkin jos siitä alkaa suhde joka päättyy kuten aina sydänsuruun kuitenkin.
Ennen lähdin aina iloisin mielin tapaamaan naista mutta nyt on tullut todellinen henkinen lukko ja pelko. En uskalla enään ihastua kun en kuitenkaan ole koskaan mies jota aidosti rakastetaan.
Hyvää loppukesää kaikille!!!
Niin monet ja monet suhteet on päättyneet jätetyksi tulemiseen että nyt on iskenyt jo tunne uskaltaa päästää ketään naista lähellekkään. Suoraansanottuna luottamus on mennyt enkä usko täällä olevan yhtään naista joka näkisi minut oikeasti ihmisenä jota rakastaa ja jota ikävöidä tämän ollessa vaikka reissussa.
Näitä ns rakkauksia olen kokenut vaikka kuinka mutta oikeasti rakastahan ei jätetä.
Exän exän exän kanssa juuri tästä asiasta puhuttiin ja hän nauroi naisystäviensä puheille jotka olivat joskus sanoneet että "rakastin häntä liikaa ja jätin hanet"
Hän jopa myönsi että nuo puheet olivat pelkkää sanahelinää ja selittelyjä sille että kaipasi uutta ja jo viikossa heillä oli uusi kolli kainalossa.
Mutta niin vain totesin tämän exänkin pyörtäneensä rakkauden tunnustuksensa minuun ja samalla puheensa kun jätti täysin yllättäen puolen vuoden seurustelun jälkeen ja seuraavalla viikolla haki jo treffeiltä uutta.
Eli hänkään ei "rakashanikultamurumussukka" puheitaan kertonut sisimmästään vaan ainoastaan miellyttääkseen minua.
Sydän on murskattu tähän ikään jo niin palasiksi että sen korjaamiseen ei taida huippu kirurgeistakaan olla.
Mikä minusta tekee niin huonon ihmisen että aina ennemmin tai myöhemmin jätetään?
Ainakin yritän olla hyvä kun täydellisyyteen en pysty. Huomioin kumppania, pidän hyvänä, seksikin on kuulemma hyvää ja sitä on riittävästi, pidän myös oman pääni ja mielipiteeni, tulen omillani toimeen, on oma koti, työ, mielekkäät harrastukset, laittelen jokapäivä koti ruokaa, pidän asunnon siistinä, haluan yhteisen perheen ja lapsia jossain vaiheessa, omaan terveet elämän tavat (joskus poltellut ja kohtuudella alkoa) eli ei perslärvejä. Jne. Mutta mikään ei kelpaa. Miksi?
Nyt olen hakenut seuraa suomi24 treffeiltä ja asialliseen profiiliin olen saanut useitakin kiinnostuneita naisia viestittelemään mutta nyt on vaan tullut todellinen rimakauhu. Pelkään jo lähteä treffeille ja varsinkin jos siitä alkaa suhde joka päättyy kuten aina sydänsuruun kuitenkin.
Ennen lähdin aina iloisin mielin tapaamaan naista mutta nyt on tullut todellinen henkinen lukko ja pelko. En uskalla enään ihastua kun en kuitenkaan ole koskaan mies jota aidosti rakastetaan.
Hyvää loppukesää kaikille!!!
Vastaukset 25
Vanhimmat
No mun miehellä meni 39 vuotta löytääkseen minut. Yksi epäonnistunut avioliitto ja tusinan epäonnistunutta suhdetta. Yksi päivä mä vaan näin hänen kuvansa 24:llä ja jatkoin selaamista. Kuva jäi kuitenkin mieleen ja kuukausi myöhemmin pistin viestiä. Se oli jotakuinkin menoa sitten ja sillä tiellä ollaan. Nyt naimisissa ja rakastuneina kuin teinit. Elämää ei voi suunnitella. Kestää jos kestää. Toivottavasti lopunikää saan rakastua häneen joka ikinen aamu yhä uudelleen. Kyllä sullekin joku löytyy. Yleensä silloin kun lopettaa etsimisen.
Mulla samat ajatelmat kuin aloittajalla se ero on, että olen nainen. Aina olen tullut jätetyksi, petetyksi tai muuten vain on tullut kuvioon toinen nainen. Minä en koskaan riitä. Tulos siitä on tänä päivänä olen kylmä, usko rakkauteen on kuollut, miehiä vihaan kaikkia paitsi omaa isää, myös näitä ns. parempia naisia kohtaan tunnen katkeruutta, itseäni rakastan joskus liikaakin itserakkaaksi olen muuttunut jolla peitän kaiken epävarmuuden jota välillä toisinaan tunnen, ikää ei ole paljon sanotaanko ikä 22-26 siihen väliin, työ on, asunto, ystäviä elämän perusasiat kunnossa. Ennen en ymmärtänyt sitä kuinka joku mies saattoi olla sitoutumiskammoinen mutta nyt ymmärrän koska minusta on tullut sellainen lukemattomien pettymysten myötä viimeisimmät treffit muutaman miehen kanssa on päättyny siihen kun minua on alkanut ahdistamaan enne kaikki oli jotenkin niin helppoa kun oli tarpeeksi sinisilmäinen.
Vanha kommetti, mutta yksi lause "Paitsi mun isään". Siinä oli sun ongelman ratkaisu. Kenenkään ei tule olla sitoutunut vanhempiinsa liian tiukasti. Oikeasti ei sun isäsi ole sun puoliso, sinun tulee etsiä oma puoliso eikä hän ole kopio isästäsi
Ja naiset valittaa että miehet on sitoutumiskammoisia sikoja jotka pettää ja jättää.
Että näin on sitten nykyään asiat. Luulenpa että sukupolvi ottaa nyt korkojen kera takaisin alkuajan suomen epätasa arvon jolloin mies oli perheen pää ja nainen vikisi. Nyt puhutaan tasa arvosta mikä tarkoittaa suomeksi että naiset saa kohdella miestä ihan miten vaan.
Aina ollaan ääripäissä. Miksi se todellinen tasa arvo on niin hankalaa ja kahdestakin aina toisen on oltava se pomo joka päättää eikä niin että päätökset tehdään yhdessä. Viha lisää vihaa ja katkeruus katkeruutta ja lopulta ollaan siinä pisteessä että se oikeasti oikeakin ohitetaan kun uskotaan että sellaista ei voi olla edes olemassa.
En tiedä miltä tuntuu olla rakastettu. Ei minua kukaan ole rakastanut ikinä.
Minä rakastan sinua, aina ja ikuisesti
Netin kautta alkaneet suhteet ovat tuollaisia. Ihmiset laativat ensin listan siitä millaisen miehen tai naisen haluavat ja sitten tutustuminen alkaa kirjoittamalla ja vertaamalla luettua siihen listaan. Jos kriteerit täyttyvät niin tavataan ja yritetään ihastua toisiinsa mutta ei se pitkälle kanna.
Etsi seuraa livestä.
Sama evoluution luoma nainen se on netissäkin oleva kun livenä tavattava joten ei se mikään ihmisen alalaji ole eikä se millään muotoa poikkea toisestaan. Joten on aivan sama missä alkuun tutustut. Joko on vaan huonoa tuuria tai sitten kaikki himoitsevat aina sitä uutta rakastumisen ja ihastumisen tunnetta niin ei sillä ajatus mallilla pitkiä suhteita rakenneta.
Itselleni ainakin netistä seuran hakeminen on helppoa kun työ ja harrastukseni on vaan niin miehekkäitä missä ei naisia tapaa ja yö elämässä harvoin kukaan edes kehtaa tulla jutulle ja jos tulee niin ympäri päissään tietenkin.
Ja suomalaiselle on ihan turhaa antaa vinkiksi että kaupassa, kahvilassa, kirjastossa, lenkkipolulla yms luodaan suhteita. Niin tekee ehkä amerikkalaiset mutta ei suomalainen luonne.
Väitän edelleen, että on ihan eri asia ihastua johonkin ihmiseen spontaanisti livenä kuin hakea seuraa netistä ja sitten päättää, että tämä tietty nimenomainen kirjoittaja nyt sitten on riittävän hyvä tavattavaksi ja tapaamisen jälkeen päättää, että kyllähän tuon kanssa voisi kokeilla rakentaa suhdettakin.
Jaa että livenä tavatuilla ihmisillä ei ole mitään kriteereitä kumppanin suhteen kun netissä olevilla on?
Koiran omistaja mies tapaa kahvilassa kissan omistaja naisen. Koiramies ei voi sietää kissoja ja päinvastoin. Juttu luistaa ja ehkä jopa ihastutaan kunnes yhdessä kotiin mennessä selviää millaisia karvaturreja kummallakin on. Ihastuminen ja tapaaminen loppuu sitten siihen.
Netissä myös tämän harraste ja mieltymys asiat yleensä selviää treffiprofiilista ja voi heti skipata henkilön jonka kanssa vaan ei asiat tulisi etenemään vaikka muuten mukava olisikin.
Miltä tuntuu olla rakastettu? Ihan helv*tin hyvältä.
Anna itsellesi hiukan aikaa. Kirjoituksesi perusteella olet keskellä aikamoisia tunnekuohuja, joten anna niiden laantua ja katso maailmaa sen jälkeen uusin silmin.
Sinussa ei varmaankaan ole mitään vikaa, älä siis syytä itseäsi vaikka toki on hyvä tarkastella myös omaa osuuttaan. Ihmisiä me kaikki kuitenkin vain olemme, joten älä ole liian ankara itsellesi.
Rakkauden löytäminen kestää toisilla kauemmin kuin toisilla. Toiset menettävät rakkauden löytämättä uutta, jotkut eivät ehkä kohtaa sitä oikeaa koskaan. Tutkimattomat ovat rakkauden tiet...
Älä kuitenkaan menetä uskoasi. Ota itsellesi aikaa kootaksesi ajatuksesi taas ja kun siltä tuntuu, avaa sydämesi ja mielesi ja lähde tapaamaan naisia. Sieltä joukosta saattaa löytyäkin se joku erityinen, kuka ei ole tullut elämääsi vain piipahtaakseen vaan jäädäkseen
Olipa surullinen elämäntarina rakkauteen liityen.. :/
Itsellä takana muutama epäonnistunut suhde, näin myöhemmin asioita miettineenä olen kyllä ymmärtänyt sen johtuneen nuoruudesta ja siitä, ettei vielä oikein edes tunne itseään, saati mitä haluaa. Myös huono itsetunto on ollut osana asioihin ja siihen, että on onnistunut olemaan tyypillinen idioottimagneetti.
Nyt kuitenkin olen onnellisesti avoliitossa rakastavan miehen kanssa ja elämä hymyilee. Tämän suhteen aikana olen vihdoin saanut itse tietää, miltä tuntuu olla rakastettu. :)
Olo on hyvä, levollinen ja luottavainen. Toisen ajatteleminenkin saa hyvälle tuulelle ja mietitte ja suunnittelette yhdessä tulevaa.
Toisen seurassa on hyvä olla. Ja toisen ollessa poissa tulee edes hieman ikäväolo.
Se tunne, että toinen rakastaa ja ja myös sinä rakastat takaisin, on maailman paras ja ihanin tunne. sitä ei voita mikään. Silloin tietää miltä tuntuu olla onnellinen!
Toivon, että aloittajakin saa kokea tämän tunteen ja voi jättää huonot kokemukset taakseen. Tosirakkautta on olemassa, vaikken itsekään siihen enää uskonut, ennenkö nykyisen mieheni kohtasin.
Niin, että et osaa olla yksin onnellinen tarvitset siihen toisen ihmisen et osaa olla yksin? Ei onnellisuus lähde siitä toisesta vaan se täytyy lähtä itsestään ja sydämmestään siitä, että itsellä on hyvä olla sisäisesti? Itsetuntosi on edelleen heikko jos uskot, että onnellisuus lähtee siitä toisesta. Tarvitset toisen pönkittääksesi itseluottamustasi. Sanot, että on maaailman ihanin tunne kun on rakastettu ei minusta. Minusta on ihana tuntea menestys ja se että tekee omaa rahaa.
Naurettavaa paskaa miten jotku voi olla näin sinisilmäisiä.
Rakastettuna oleminen ei aina ole helppoa. Kun suhde ei muuten toimi, mutta rakkautta riittää, se käy raskaaksi. Siinä missä ystävä hyväksyy, rakastaja vaatii. Sellaisen jälkeen voi olla vapauttavaa, ettei enää ole rakkauden kohteena.
No minkälainen on suhde joka ei toimi mutta on rakkautta? Ei toimiva suhde ole silloin liitännäinen rakkauteen jos toisen pitää tehdä kuten sanotaan muuten suhde ei sitten toimi ja ollaan hirveällä kiireellä hakemassa uutta kumppania joka voisi tehdä kuten minä sanon. Niinkö?
Eli suoraansanottuna onko toimiva suhde kumppanin mielistelyä sinun mielestäsi?
Jos on rakkautta niin suhde vaan toimii. Silloin se ei toimi jos toinen ei rakasta.
Nykypäivänä vaan on aina helppo olla hakemassa uutta ihastumisen tunnetta ja aina uusia pyöritettäviä milloin facesta, treffeiltä yms toisen tietämättä ja taas särjetään sillä uutuuden viehätys tunteella ihmisiä lisää.
'Rakkautta' voi olla vaikka kuinka paljon, mutta paljon toimimattomia asioita joko arkipäivän pyörittämisessä tai sitten tunne- ja / tai asennepuolella. Toiveet, odotukset, vastuut ja velvollisuudet eivät kahdella erilaisella ihmisellä välttämättä, tai yleensäkään, kulje suoraviivaisen samankaltaisesti.
Jos ulkopuolisesta näyttää siltä, että auvoista on, niin luultavasti toinen osapuoli alistuu ja luopuu omista toiveistaan ja haluistaan toisen hyväksi, eli mielistelee, luullen sitä siksi oikeaksi rakkaudeksi. Joka ei kuitenkaan loppujen lopuksi riitä parisuhteen toimimiseen.
"Jos on rakkautta niin suhde vaan toimii." - Aikamoista idealismia. sinun täytyy olla aika nuori, kun et ole kokenut yhtään ongelmallista suhdetta tai uskot oman rakkautesi ratkaisevan kaikki ongelmat. Esimerkki: kun on lapsia, talot, ammatit tai muita sitoumuksia, ei kahden elämän yhteen sovittaminen ole aina niin helppoa. Juuri sellainen ahdistaa, että toinen kuvittelee pelkän rakkauden riittävän ja olettaa asioiden loksahtavan itsestään kohdalleen, kun vain tarpeeksi rakastaa.
Miten kuvittelet minut nuoreksi lyhyen mielipiteeni perusteella?
Kun luullaan niin luullaan sitten toisinpäin myös. Pidän sinua nuorena ja kokemattomana kun et pidä rakkautta kantavana voimana. Niin kauan on suhdetta kun on rakkauttakin toiselta ja jos se syystä tai toisesta (yleensä uuden kaipuu) loppuu niin silloin suhde on tuhoon tuomittu.
Ammatti, talo tai lapsi ei muuta sitä asiaa miksikään kuin korkeintaan pinnallisella kannalla jos perustelee vaan rakkauden toisen maallisen mammonan ja tulotason perusteella.
Ennenvanhaan oli tunnettu sanonta "niin myötä kun vastamäessä" Nykyajan ihmiset ei suhteessa kestä ensimmäistäkään vastamäkeä vaan mennään siitä mistä aita on matalin eli erotaan kun ensimmäinen riita tulee ja aina löytää uuden jonka kanssa mennään seuraavaan vastamäkeen saakka.
Eikö se jo kerro jotain että eläkkeelle jäänyt ikäluokka on useinpien kohdalla saavuttanut kymmenien vuosien parisuhde elämän eikä se ole kaatunut siihen vastamäkeen. Kuinka moni nykyajan pariskunta on kymmentä tai useampia kymmeniä vuosia yhdessä?
Melko pieni on prosentti siltä osin eikä taida edes kaksi numeroista lukua saavuttaa se tilasto.
"Jos on rakkautta niin suhde vaan toimii." - Aikamoista idealismia. sinun täytyy olla aika nuori, kun et ole kokenut yhtään ongelmallista suhdetta tai uskot oman rakkautesi ratkaisevan kaikki ongelmat. Esimerkki: kun on lapsia, talot, ammatit tai muita sitoumuksia, ei kahden elämän yhteen sovittaminen ole aina niin helppoa. Juuri sellainen ahdistaa, että toinen kuvittelee pelkän rakkauden riittävän ja olettaa asioiden loksahtavan itsestään kohdalleen, kun vain tarpeeksi rakastaa.
Ahdistavalta, rajoitetulta, karsinoituneelta, jämähtäneeltä, yksilöllisyyden, persoonallisuuden unohtamiselta, vankilalta ...
Minulla hieman sama juttu, että minua ei kukaan rakastanut sitten ensimmäisen poikakaverini ennen kuin löysin nykyisen mieheni. Ensimmäinen poikaystäväni oli Pohjois-Afrikasta. Hän rakasti minua oikeasti. Minä jätin hänet ja nykyisin hänellä on omanmaalaisensa vaimo. Mutta se oli silloin. En ymmärtänyt miten vaikea on rakkautta löytää. Sen jälkeen olen ollut avioliitossa, avoliitossa ja seurustelusuhteissa, mutta yksikään mies ei minua rakastanut. He tarvitsivat minua erilaisiin asioihin (asunto, raha yms). Yksi mies, jonka kanssa seurustelin, sanoi minulle suoraan, että luuletko tosiaan, että rakastaisin sinua. En rakasta. Ja toinen jätti tekstiviestillä, jossa luki jotain tämän tapaista...En rakasta sinua. Joskus minun pitäisi kuitenkin lopettaa tämä suhde. Ja avomieheni sanoi, että en rakasta sinua, mutta eikö sinulle riitä, että olen ystäväsi. Ja tätä rataa. Menin sitten naimisiin Pohjois-Afrikkalaisen miehen kanssa eli ympyrä taisi sulkeutua. Hän sanoo, että hän rakastaa minua eikä hylkää koskaan. Mutta kaiken tämän jälkeen minun on sitä todella vaikea uskoa. Kun riitelemme vähänkin, niin kysyn aina, lähdetkö nyt pois.
Älä kysele sellaista: "lähdetkö nyt pois?" Tuota hokemalla pidät miehelle ovea auki ja muokkaat hänen mieltään niin, että lähteminen alkaa tuntua hänestä luonnolliselta mahdollisuudelta. Oleta aina, että te pysytte yhdessä. Mitä enemmän riitoja, sitä kurjempi elämä (ja toisinpäin), mutta tietysti te pysytte yhdessä, kurjuutta tai ei.
Olishan se mukavaa jos joku tykkäis mut tähän yksinäisyyteen on jo tottunut että ei odota enään mitään rakkautta.
* noita *
* noita *
*noita *
Amen to all.