Olen ollut samassa työpaikassa puolitoista vuotta. Tämä on ensimmäinen oikea työpaikkani opiskelujen jälkeen. Olen saanut näistä hommista hyvää kokemusta myöhempää työuraa ajatellen. Ehdin olla vuoden verran työnantajani toimipisteesäs, joka sijaitsi opiskelukaupunkini lähellä ja pääsin junalla kätevästi matkustamaan opiskelupaikkakunnaltani. Viihdyin työssäni ihan hyvin, vaikka joitakin ärsyttäviä juttuja olikin, mutta sellaista työpaikkaa nyt ei varmaan olekkaan, että kaikki olisi täydellisesti. Esimiehen piti työpanostani hyvänä ja antoi paljon positiivista palautetta ja sain enemmän ja enemmän vastuuta. Organisaatiossa tapahtui muutoksia keväällä ja muutamia tehtäviä siirrettiin toiselle paikkakunnalle. Pääsin perehdyttämään toisen paikkakunnan tekijöitä näihin tehtäviin.
Määräaikainen työpestini lähestyi loppua ja minulle tarjottiin tältä toiselta paikkakunnalta jatkoa. Otin pestin vastaan, kun ei ollut muutakaan tiedossa, vaikka en ollut kovinkaan innostunut muuttamaan kyseiselle paikkakunnalle. Nämä perehdytettäväni olivat puhuneet esimiehelleen, että hän palkkaisi minut ja kohtelivat minuakin tosi hyvin. Siksi ajattelin, että uuteen toimipisteeseen muuttaminen voi olla hyvä juttu. Minulle vakuutettiin, että minut otetaan hyvin vastaan ja asiat sujuvat hyvin jne.
Nyt olen muutaman kuukauden ollut uudessa toimipisteessä ja on ruvennut ärsyttämään koko homma päivä päivältä enemmän ja enemmän. Ensimmäisessä toimipisteessä oli kaikki tosi tarkkaa ja koko ajan korostettiin sitä, että pitää olla huolellinen ja tarkka. Toimintavat iskostettiin mieleen perusteellisesti. Täällä uudessa toimipaikassa kaikki asiat hoidetaan vähän sinnepäin ja hällä väliä asenteella. Ketään ei kiinnosta, että tehdäänkö asiat oikein vai ei ja eikä ketään kiinnosta tehdä asioita kunnolla. Sanoinkin puolitosissani entiselle työkaverilleni kerran, että jos olisin hoitanut asiat siellä heidän kanssaan tällä tavalla, kuin nämä ihmiset hoitavat uudessa toimipaikassa, niin he olisivat antaneet minulle selkään ja esimies olisi huutanut naama punaisena. Nykyisessä toimpaikassa ketään ei kiinnosta.
Uusi esimieheni ja perehdytettäväni olivat tyytyväisiä kun tulin töihin. Meni kuukausi ennen kuin minut edes esiteltiin työpaikalla ja kerrottiin edes jotakin toimipisteen käytännön asioista. Ensimmäisenä työpäivänä näytettiin, että siinä on sinun työpisteesi ja mitään muuta ei sitten tehtykään "kotiutumiseni" eteen. Kun olin perehdyttämässä näitä kahta ihmistä, niin he kävivät ruokatunnilla syömässä kanssani, mutta nyt he eivät enää käy. Uudet työkaverit eivät noteeraa minua millään tavalla, enkä edes puolen vuoden jälkeen tiedä läheskään kaikkien nimiä, kun eivät ole vaivautuneen esittäytymään. Kukaan ei puhu minulla, eikä esim. kysy, että lähdetkö ruokatunnilla syömään. Olen heille ilmaa ja tuntuu, että minua ei arvosteta yhtään. Jos yritän kahvilla jotain puhua, niin minut lähes aina keskeytetään, eikä sanomisiani noteerata. Kaikki eivät edes vaivaudu sanomaan huomenta.
Silloin kun olin perehdyttämässä näitä kahta, niin oli havaittavissa pientä asenne ongelmaa. Kun kerroin asiallisesti, että olen toiminut näin, niin heti tuli kommentti, että täällä toimitaan tällä tavalla ja nyt unohdetaan sinun toimintatapasi. Suhtautuminen oli ja on tosi negatiivista kaikkeen. Työporukka on tosi sisäänpäin lämpiävää, sisäpiirimeininkiä parhaimmillaan. Monena aamuna on ollut herätyskellon soidessa sellainen fiilis, että onko pakko mennä töihin. En tykkää enää työstänikään. Minulla olisi paljon opittavaa vielä, mutta keltään ei voi kysellä asioista. Jos tarvitsee neuvoa johonkin juttuun, niin neuvoa on turha kysyä. Inhoan työtäni ja työyhteisöäni. Porukka vaan valittaa ja itkee kaikesta. Ehkä minulla on vähän perfektionistin vikaa, mutta haluan tehdä asiat kunnolla ja oikein. Näille on ihan sama.
Haluan mahdollisimman pian pois tuolta. Toivottavasti kaikki työyhteisöt eivät ole samanlaisia. Ensi viikolla olen menossa yhteen haastatteluun. Mitenköhän saisin annettua hyvän vaikutelman, jotta minut palkattaisiin sinne.
Määräaikainen työpestini lähestyi loppua ja minulle tarjottiin tältä toiselta paikkakunnalta jatkoa. Otin pestin vastaan, kun ei ollut muutakaan tiedossa, vaikka en ollut kovinkaan innostunut muuttamaan kyseiselle paikkakunnalle. Nämä perehdytettäväni olivat puhuneet esimiehelleen, että hän palkkaisi minut ja kohtelivat minuakin tosi hyvin. Siksi ajattelin, että uuteen toimipisteeseen muuttaminen voi olla hyvä juttu. Minulle vakuutettiin, että minut otetaan hyvin vastaan ja asiat sujuvat hyvin jne.
Nyt olen muutaman kuukauden ollut uudessa toimipisteessä ja on ruvennut ärsyttämään koko homma päivä päivältä enemmän ja enemmän. Ensimmäisessä toimipisteessä oli kaikki tosi tarkkaa ja koko ajan korostettiin sitä, että pitää olla huolellinen ja tarkka. Toimintavat iskostettiin mieleen perusteellisesti. Täällä uudessa toimipaikassa kaikki asiat hoidetaan vähän sinnepäin ja hällä väliä asenteella. Ketään ei kiinnosta, että tehdäänkö asiat oikein vai ei ja eikä ketään kiinnosta tehdä asioita kunnolla. Sanoinkin puolitosissani entiselle työkaverilleni kerran, että jos olisin hoitanut asiat siellä heidän kanssaan tällä tavalla, kuin nämä ihmiset hoitavat uudessa toimipaikassa, niin he olisivat antaneet minulle selkään ja esimies olisi huutanut naama punaisena. Nykyisessä toimpaikassa ketään ei kiinnosta.
Uusi esimieheni ja perehdytettäväni olivat tyytyväisiä kun tulin töihin. Meni kuukausi ennen kuin minut edes esiteltiin työpaikalla ja kerrottiin edes jotakin toimipisteen käytännön asioista. Ensimmäisenä työpäivänä näytettiin, että siinä on sinun työpisteesi ja mitään muuta ei sitten tehtykään "kotiutumiseni" eteen. Kun olin perehdyttämässä näitä kahta ihmistä, niin he kävivät ruokatunnilla syömässä kanssani, mutta nyt he eivät enää käy. Uudet työkaverit eivät noteeraa minua millään tavalla, enkä edes puolen vuoden jälkeen tiedä läheskään kaikkien nimiä, kun eivät ole vaivautuneen esittäytymään. Kukaan ei puhu minulla, eikä esim. kysy, että lähdetkö ruokatunnilla syömään. Olen heille ilmaa ja tuntuu, että minua ei arvosteta yhtään. Jos yritän kahvilla jotain puhua, niin minut lähes aina keskeytetään, eikä sanomisiani noteerata. Kaikki eivät edes vaivaudu sanomaan huomenta.
Silloin kun olin perehdyttämässä näitä kahta, niin oli havaittavissa pientä asenne ongelmaa. Kun kerroin asiallisesti, että olen toiminut näin, niin heti tuli kommentti, että täällä toimitaan tällä tavalla ja nyt unohdetaan sinun toimintatapasi. Suhtautuminen oli ja on tosi negatiivista kaikkeen. Työporukka on tosi sisäänpäin lämpiävää, sisäpiirimeininkiä parhaimmillaan. Monena aamuna on ollut herätyskellon soidessa sellainen fiilis, että onko pakko mennä töihin. En tykkää enää työstänikään. Minulla olisi paljon opittavaa vielä, mutta keltään ei voi kysellä asioista. Jos tarvitsee neuvoa johonkin juttuun, niin neuvoa on turha kysyä. Inhoan työtäni ja työyhteisöäni. Porukka vaan valittaa ja itkee kaikesta. Ehkä minulla on vähän perfektionistin vikaa, mutta haluan tehdä asiat kunnolla ja oikein. Näille on ihan sama.
Haluan mahdollisimman pian pois tuolta. Toivottavasti kaikki työyhteisöt eivät ole samanlaisia. Ensi viikolla olen menossa yhteen haastatteluun. Mitenköhän saisin annettua hyvän vaikutelman, jotta minut palkattaisiin sinne.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei liene vaikea yhtyä tähän Jörnin kommenttiin?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013080317326118_uu.shtml
Oireilevat työyhteisöt ovat selkein merkki rapistuvasta yhteiskunnasta. Tämä ilmiö alkoi 1990-luvun laman jälkeen yleistyä.
Olet törmännyt suomalaiseen perustyöpaikkaan, jossa kukaan ei halua muuta kuin palkkansa ulos. Millään muulla ei oikeasti ole muka väliä, paitsi sillä että täytyy päästä pätemään ja olemaan aina muita parempi. Perehdytykset saattavat lisäksi olla huithait ja itse joudut opettelemaan kaiken ilma apuja. Parannusehdotukset ovat yhtä kuin ajanhukkaa. Työkaverit ovat nykyisin tyyppiä "oliot", joita et haluaisi nähdä.
Suomalaisesta on tullut ihme otus: Vttuileva valittaja joka ei ymmärrä sitä ettei tällä tavalla kauaa tarvitse töitä edes tehdä. Suomalaiselle on kaikki siis aivan liian yksinkertaista ja päivänselvää, kuten se että asumme "hyvinvointivaltiossa", jonka rapistumsita vauhdilla ei kukaan tunnu tajuavan.