Minulla oli tilaisuuteni saada tyttöystävä joskus 17-vuotiaana mutta siinä taisikin mennä minun elämäni ainut tilaisuus. Olen nyt pian 25-vuotias työtön ja kouluttamaton luuseri. En ole kyennyt lukion jälkeen käymään kouluja enkä hakemaan töitä koska olen ollut pahasti masentunut jo monta vuotta.
Lisäksi kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja ahdistuneisuushäiriöstä minkä takia useimpien asioiden hoitaminen on erittäin vaikeaa. Minun elämällä ei suoraan sanoen ole ollut vuosiin mitään tarkoitusta. Ei työttömänä ja etenkään naisettomana ikisinkkuna elämällä ole mitään tarkoitusta. Järkevää olis tappaa itsensä jos vain siihen kykenisi.
Taas kerran olen ajatellut että voisin syksyllä tai talvella päättää päiväni mutta en tee sitä tälläkään kertaa. Tiedän sen jo nyt. Avun hakeminen on osoittautunut turhaksi. Joka tapauksessa on varmaa ettei kukaan nainen huoli tällaista luuseria enkä varmaan edes kykenisi seurustelemaan ongelmieni takia. Omaisuutta minulla on kyllä ihan kohtalaisen hyvin mutta se ei paljon lohduta.
Lisäksi kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja ahdistuneisuushäiriöstä minkä takia useimpien asioiden hoitaminen on erittäin vaikeaa. Minun elämällä ei suoraan sanoen ole ollut vuosiin mitään tarkoitusta. Ei työttömänä ja etenkään naisettomana ikisinkkuna elämällä ole mitään tarkoitusta. Järkevää olis tappaa itsensä jos vain siihen kykenisi.
Taas kerran olen ajatellut että voisin syksyllä tai talvella päättää päiväni mutta en tee sitä tälläkään kertaa. Tiedän sen jo nyt. Avun hakeminen on osoittautunut turhaksi. Joka tapauksessa on varmaa ettei kukaan nainen huoli tällaista luuseria enkä varmaan edes kykenisi seurustelemaan ongelmieni takia. Omaisuutta minulla on kyllä ihan kohtalaisen hyvin mutta se ei paljon lohduta.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ei vielä kannata tappaa itseään kun et voi tietää miten paljon enemmän nelikymppisenä vituttaa.
En varmaan halua edes tietää.
Ja minä KUN luulin että kaikki luuserit ovat menneet jo 25 vuotiaina naimisiin !!!
Ota ihmeessä yhteyttä. Olen ollut jo naimisissa viiden eri luuserin kanssa, joten kuudes ei tekisi pahaa.
Entisistä poikaystävistä neljä teki itsemurhan ja viides vietiin mielisairaalaan.
Jos tapaisit minut saisit terveellistä vertailupohjaa. Oppisit ennenkaikkea arvostamaan nykyistä elämääsi.....
Suhde kanssasi taitaa olla aikamoista helvettiä.
Ymmärrän ettei tämä varmaan paljoa lohduta, mutta voin saman ikäisenä AT-miehenä sanoa etteivät ainakaan korkeakoulututkinto, työ ja (miespuoliset) kaverit paljoa tilannetta paranna jos ei naisseuraa löydy. Päivät menevät töissä, illat erilaisten harrastusten parissa puuhaillen ja alkoholia juoden. Yöpuulle mennessäni vaellan mielessäni pitkin sitä samaa hämärää ja monotonista käytävää kuin jo 10 vuotta sitten, jonka päästä varmaan lopulta löytyy se hirttoköysi tai lääkepurkki.
Sama tilanne itellä. Ei nykyään auta vaikka olisikin koulutusta, duuni ja kavereita jos puuttuu se jokin joka saa naiset kiinnostumaan. Lähemmäs kolmekymppiä mittarissa enkä ikinä ole naisilta saanut muuta kuin pettymyksiä.
Vielä en ole luopunut toivosta ja jaksan olla elämässä kiinni, mutta ennemmin tai myöhemmin tulen tätä menoa varmasti valitsemaan pullon tai köyden...
Osta ralliauto ja aja vaikka jokkista.. Mailmassa on niin paljon parempiakin asioita kuin vittu.
Mullakin omaisuutta yli sata tonnia ja oma velaton asunto. Naisia sen sijaan en ole edes halannut kun viimeks joskus 11 vuotta sitten. Naiset varmaan kiinnotuis musta jos tietäis et mulla on rahaa mut en aio leveillä.
Perisuomalainen periaatteen mies. "Jos ei akat tule kotoa hakemaan, niin en pentele ala pelleilemään ja itseäni esiin tuomaan!"
Jopas on löytynyt lyhyeen ketjuun monta itsesäälissä rypijää! Joka miehellä on joko koulutusta, duuni, omaisuutta ja kavereita tai kaikkia näistä, mutta köysistä ja pulloista vain kitistään. Mikä ihme tuollaisissa nilviäisissä ikinä edes teoriassa voisi kiinnostaa naisia?
Ihmisellä on vain yksi elämä. Sitä voi katsoa taaksepäin nelikymppisenä tai satavuotiaana ja katua tai olla katumatta. Fiksu ihminen alkaa jo nuorena miettiä, miten voisi tehdä elämästään mielenkiintoisen vaikkei ikinä saisikaan siihen apua ulkopuolisilta, (vanhempanakin voi sitä ruveta miettimään ja toimia johtopäätelmiensä mukaan) ja jos sattuu jäämään sinkuksi vasten tahtoaan, on sitten muutakin tekemistä kuin valittaminen. Jos on varma siitä, että jää sinkuksi vasten tahtoaan, on ihan tarpeetonta jäädä vellomaan omassa surkeudessaan, jollei siis ole masokisti ja nauti siitä, että saa ruikuttaa. Tervepäinen ihminen ei ota kumppania säälistä muualla kuin lauluissa ja kioskikirjallisuudessa.
Lienette kuulleet aika monta kertaa sen, että nainen on ottanut avioeron sen vuoksi, että aviomies oli käytännössä vain yksi ylimääräinen, isokokoinen lapsi huollettavana ja hoidettavana. Te olette tuollaisia painolasteja ihan omana itsenännekin, mikä ei hyvää lupaa käyttäytymisestänne parisuhteessa. Kun oman elämän arvo on kiinni toisesta ihmisestä, syntyy vino riippuvuussuhde ja lopulta syytetään sitä suhteesta "vastuussa" olevaa kaikesta, mikä menee pieleen (taas pätee kumpaankin sukupuoleen).
Aloittaja, jos sinulla oikeasti on omaisuutta, muuta osa siitä rahaksi ja mene yksityiselle sektorille hakemaan itsellesi apua. Rahalla saat vaikka joka päiväksi itsellesi keskustelua, terapiaa ja muuta apua. "HC-ATM", "Komppaan" ja "mies yksin", nyt suu poikki ja omaa elämää elämään, vaikkei sitä naista ikinä löytyisikään!
En kannusta ketään itsesääliin mutta kysyn silti että onko sinulla käsitystä millainen voi olla yksinäiseksi jääneen miehen sielunmaisema? Naisillakin on biologisia viettejä ja alitajuisia parinvalintakriteerejä. Miehelläkin voi olla vastaavia tuntemuksia jotka puskevat jostain järjen ja ajattelun alta kuin ruohot asfaltinraosta. Tietysti sitä turhuuden tunnetta pitää yrittää vastustaa, mutta ei se aina helppoa ole kun tajuaa jääneensä niin yksin kuin tässä yhteiskunnassa voi jäädä.
Totta kai on kamalaa, kun ei heti tai koskaan saa sitä, mitä haluaisi. Mutta auttaako se itsesääli siinä tilanteessa kovinkaan pitkälle?
Kävin alle kolmikymppisenä monen eri syyn vuoksi pohjamudissa räpiköimässä. Itsesäälin määrä oli hirveä ja jollakin tavalla jopa nautin itsemurha-ajatuksilla leikittelemisestä. Aloin kärsiä tilanteesta fyysisesti, ja koska en kuitenkaan usko ruikuttamiseen, karmaan enkä surkeuden maksimointiin kirkkaamman kruunun tähden, ryhdyin pikkuhiljaa nostamaan itseäni jaloilleni. Parinkymmenen vuoden jälkeen minulla jo elämä järjestyksessä ja paljon mielenkiintoista tekemistä. Parisuhdetta minulla ei edelleenkään ole, mutta ei sitä tässä kannata ruveta märehtimään - kukaan ei voi tietää sitä, olisiko se sittenkään ollut sitä, mikä minulle olisi parasta.
Hienoa että olet saanut elämäsi hyvälle tolalle. Sanavalintasi vaan ovat aiheeseen nähden aika rajuja (esim. nilviäiset). Onko niin että samalla arvostelet myös entistä itseäsi? Muuten on vaikea käsittää, saati hyväksyä, tuollaista retoriikkaa.
Totta kai arvostelen, siksipä teinkin itsestäni esimerkin.
Jos ongelmat alkavat olla sillä tasolla kuin aloittajalla, kannattaa ehdottomasti hakea apua. Täytyy kuitenkin muistaa, että apu on vain oikeaan suuntaan ohjaamista eikä mikään ihmelääke. Kipinän ja ymmärryksen siitä, mitä tulevaisuus merkitsee oman itsen kannalta, on oltava siellä omassa päässä eikä yksikään ulkopuolinen (lääkäri, terapeutti tai seurustelukumppani) pysty muuttamaan tilannetta yksin. Se ongelma on siellä omassa päässä, jonne eivät muut pääse sorkkimaan hyvässäkään tarkoituksessa.
Pistää vihaksi nähdä samanlaisia itseään sääliviä vätyksiä kuin itse aikoinani olin. (Minä en kyllä ruikuttanut, koska en muutenkaan puhunut asiasta kenellekään.) Jos joku olisi sanonut minua nilviäiseksi ja käskenyt ryhdistäytyä, olisin varmasti ensin loukkaantunut ja vellonut surkeudessani vielä syvemmällä. On kamalaa ajatella, millainen olisinkaan ollut kumppanina!
Aivan turhaa tuollaiset puheet. Kuolema tulee muutenkin tarpeeksi nopeasti, ei sitä tarvitse yhtään jouduttaa.
samojen ongelmien kanssa tässä on itsekin painiskellut, mutten itsaria ole koskaan harkinnut. 25-vuotias on vielä nuori. Sun pitäis lakata murehtimasta menetettyjä mahdollisuuksia ja miettiä mitä tulevaisuudessa haluut tehdä oikeesti. Ilman tavoitteita elämä tuntuu tarkoituksettomalta. Tärkeintä ois saada puhuttua noista tunteista, eikä jäädä rypemään itsesääliin. Tuntuu se pahalta, kun elämä tuntuu karkaavan käsistä, eikä pysty etenemään elämässä niin kuin haluaisi. Naisettomuus on yksi masennuksen aiheuttaja, mutta sitä täytyy vaan kaivaa jostain sitä iloa arkeen, että joku vois kiinnostua. Yleensäkin täytyis saada omat asiat paremmalle tolalle ja elämä tasapainoon ennen kuin parisuhteesta voi haaveilla. Näin olen ainakin itse ajatellut. Elämässä täytyy olla vielä paljon näkemisenarvoista, ei pidä liikaa synkistellä, vaikka turpaan tulis välillä ihan huolella:).
se mitääntekemättömyys ja itsearvostuksen puute vain pahentavat masennustasi.
se varmasti tuntuu ylivoimaiselta tässä vaiheessa palata takaisin yhteiskuntaan, mutta sinun kannattaisi ehdottomasti hakea koulutukseen jos et töitä löydä tai kykene hakemaan.
mitkä ovat kiinnostuksenkohteesi? voisit harkita jotain rentoa opiskelualaa esim. puutarhuri vai miksi sitä kasvialaa kutsutaankaan :D työ on osittain fyysistä mikä on hyväksi keholle ja psyykkeelle, kasveilla on usein terapeuttinen vaikutus ihmisiin.
Suomessa pääsee siinä mielessä helpolla, ettei kenenkään ole pakko käydä töissä saadakseen rahaa. köyhemmissä maissa ei ole varaa olla masentunut. saatat leikkiä ajatuksella, että tapat itsesi mutta jos olisit oikeasti nääntymässä kyllä sinulla siinä vaiheessa riittäisi halua tehdä mitä tahansa työtä.
Elät vain kerran ja se on sinusta kiinni miten käytät aikasi.
Sulla on se 25 iän kriisi, älä pelkää , se menee ohi! :-)
Sinulle ihana ihminen ideoita:
-Hanki koira tai kissa. Näin tunnet vastusta toisesta elävästä ihanasta sielusta
-Mene mummonkamariin ja lue joka päivä lehtiä sokealle ihanalle mummolle ja voitkin kysyä jotain jos haluat. Mummot ovat ihania ja viisaita.
-Mene mummonkamariin ja kysy tarvitaanko sun apua vaikka kerran viikossa yksi tunti. Konkreettista siis.
Tässä sulle jotain katsottavaa (valitettavasti vieraana kieleenä mutta ehkä löytyy englanniksikin) http://www.youtube.com/watch?v=kDS5gRSHKAY
-Mene valokuvauskurssiin Sampolla tai VVI:ssa
-Mene vapaehtoislikkana koiran löytökotiin.
Kaikki ne keinot toimii :-) mutta kokeile että yksi viikko et ajattele omaa tilaa vaan ajattele ja auttaa muita.
Nämä ohjeet tuli selvästi naiselta. Koska ei ymmärrä miesten sukupuolivietin voimaa. Kivekset tuottaa testosteronia jotka laittaa aivot ajattelemaan pelkkää seksiä lähes joka 5. minuutti. Naisten on turha antaa ohjeita korviketoiminnasta. Kulli nousee pystyyn seksiä ajatellessa vaikka siellä mummonkamarissakin. Kissaako tässä pitäis raiskata pyllyyn? Ette tajua, että miehet on luotuja siittämään naisia. Kauniita sellaisia.
Mene opiskella kampaajaksi, kosmetologiksi, sinne missä paljon naisia. esim lähihoitaja, tenniskeskuksen siivojana, portsarina, sosiaaliala-amk, ym mieti itse
älä mene puutarhurina, rakennusmiehenä, ym paikkoja jossa ei ole naisia
Itse olen mies lähihoitajana eikä se ole tuottanut tulosta. Huvittavaa kyllä kun olen joka paikassa naisten ympäröimänä, mutta kiinnostusta en saa osakseni.