Minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta ja sain siihen lääkityksen. Lääkäri kertoi että kaulani turpoaminen liittyy tautiin. Kaulan ympärysmittani kasvoi 38:sta 43:seen noin 2 vuodessa.
Osaako kukaan sanoa että hellittääkö kaulani turpoaminen (lääkitystä olen saanut noin puoli vuotta, mutta ei ainakaan vielä mitään tulosta - siis kaulan ympärillä) ajan myötä? Inhottavaa ostaa kauluspaitoja kaulanympärysmitan perusteella (ja sitten muuten istuvat huonosti päälle).

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ööh..kaulan turpoaminen..En ole kuullut tuollaista. Ainoastaan sellaisesta, että kippari kasvaa niin, että se kiristää paidan kaulusta.
siis kilppari kasvaa..