Lääkärit tai muut, auttakaa ymmärtämään!

Olen varmaan ainut tässä tilanteessa, olen asunut kahdessa homeasunnossa 4- vuotiaasta 18-vuotiaaksi saakka. Nyt olen 20.

Moneskohan kerta tämä onkaan kun kirjoitan tänne. Minulla on tutkittu polykystiset munasarjat, eikä niitä näkynyt. Mutta kaikki hormonikokeet mitä minulta otettiin (yhteensä 8) (kortisoli, reniini, fsh, lh...) olivat viitearvojen ulkopuolella. Minulla ei ole koskaan ollut säännöllisiä kuukautisia ilman pillereitä. Kuukautiset alkoivat 14- vuotiaana. Pahimmillaan väliä 8kk. Kärsin välillä aknesta, joka päivä pienestä nesteiden kertymisestä/turvotuksesta, lihon todella helposti, yritän ylläpitää nykyistä painoani syömällä vähemmän kuin kulutan. (1500 kcal/vrk) mutta olen saanut lisää kiloja, olen silti normaalipainoinen.
Kärsin välillä ahdistuksesta, hiustenlähdöstä, huonosta unesta, jatkuvasta väsymyksestä, sekä aterian jälkeisestä alhaisesta sokerista, paastosokeri oli korkeampi kuin glukoosiliuoksen jälkeen. (4.9---->3.9)ja kilppariarvot ovat aina olleet viitearvoissa, mutta väsymys ja muu huono vointi on jatkuvaa, välillä hyviä kausia, syön nykyisin 75 mikrogrammaa thyroxinia vuorokaudessa, mutta sillä ei tunnu olevan mitään vaikutusta ruumiinlämpöön taikka muuhun vointiin. Olen aina ollut kylmäverikkö.
Sairastelin todella pahasti loppuvuosina toisessa homeasunnossa, oma kissani kuoli asuntoon, jolla oli samanlaisia oireita kuin minulla asunnossa, ummetus, vihaisuus yms. Ensimmäisessä homeasunnossa pääsin kuukasittaisilla antibioottikuureilla, mutta sitten kaikki muuttui. Olen asunut nyt tasan vuoden puhtaassa asunnossa.
Minua tutkitaan tälläkin hetkellä, kaikkia tuloksia en ole saanut, homeasunnon aikaan kaikki perustutkimukset, tähystykset yms. on tehty, refluksi löytyi. En voi käsittää mikä minussa on, onko tuo hometoksiineissa eläminen voinut vahingoittaa munasarjojen kehitystä, lisäksi aiheuttanut vajaatoimintaa. Kortisolitasot ovat olleet korkeat n. 2 vuotta. Huoli on suuri, olen miettinyt jos tulevaisuudessa haluaisin lapsia, mutta hekin kuolisivat kohtuuni. Verikokeiden perusteella itsetulkintani on amenorrea ja munasarjojen vajaatoiminta, lievä kilpirauhasen vajaatoiminta, kohonnut kortisoli ja reaktiivinen hypoglykemia.
Kaikki tutkimukset etenevät niin hitaasti, jo 14 vuotiaana kävin lääkärissä kun äitini ja kouluterveydenhoitaja ihmettelivät miten lihoin noin paljon. Silloin painoin n. 65 kiloa, nuorempana ennen kuukautisten alkua olin todella laihanomainen/ normaalipainoinen, nykyisin 63kg, olen aina ollut todella liikunnallinen, paino on vaihdellut 53kg ja 72kg viime kahden vuoden aikana. Tämä on sairasta. Tämän kanssa on äärimmäisen ahdistavaa elää. jojoilua terveyden ja painon kanssa.

Tutkimuksukset ovat kesken, toivottavasti lääkärit eivät heitä pyyhettä kehään, koska nyt tuntuu että asia alkaisi ratkeamaan noiden verikokeiden avulla. Minusta tuntuu myös että pelkkä thyroxin ei auta vaan minun tulisi kokeilla armour thyroidia. Olen opiskellut äärettömän paljon terveydestä ja aineenvaihdunnasta koko sairastelun ajan, jos tämä selviää alan opiskelemaan alaa. Opiskeluni ovat olleet kerran jo keskeytyksessä homesairastelun takia.
2101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

pysty auttamaan, mutta terveystiede pystyy sinut parantamaan limakalvojen kolmella tärkeimmällä L-a, L-b ja Bif hyötybakteereilla. Jos tarvitset henkilökohtaista apua niin ota yhteys sivuston tekijään!


.........jatkuu. Okei jatketaan pohdintaa:
Käännyt Terveystieteen puoleen ja saat noilla arvoilla tosi sairaan paperit!
Sitten sinulle selvitetään hoidon kulku:
Lainaus oiretestistä alkaa:
””………..jatkuu. Huomioi ensin tämä:
Kvht-altistuneen hoito menee näin esimerkiksi oirehtiminen 40-osuman saaneella:
1. Pyrit kvht-altisteettomiin tiloihin jolloin kvht-altistumisen oireista häviää noin puolet, eli jäljelle jää noin 20-oiretta.
2. Syöt riittävästi ja riittävän kauan limakalvojen kolmea tärkeintä L-a, L-b ja Bif hyöty-bakteereita. Jäljelle jää 0….5 oiretta joka on normaali/terve tila!
a. Mikäli oireilu jämähtää paikoilleen noin 10-osuman seudulle niin, joko et ole saanut limakalvojen kolmea tärkeintä L-a, L-b ja Bif hyöty-bakteereita riittävästi, tai
b. Kvht-altistut edelleen tietämättäsi koska kvht-gogktailit eivät välttämättä haise!
Syy siihen miksi rivilääkärit leimaavat kvht-altistuneen mielenvikaiseksi selviää testistä.
Jatkuu………..”"
Lainaus loppuu.

Ja hoitoon et tarvitse edes välttämättä lääkäriä, mutta tarvitset tietoa:
Tästä on kyse limakalvoillasi!
http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/mhb-maitohappoprobiootti-bakteerit-pahkinankuoressa-vaiheittain-lyhyesti/mhb-kadonneiden-elamaa-yllapitavien-probiootti-bakteerienmhb-arvoitus-ja-homeiden-antibiootti/

Opastus limakalvojen kolmeen tärkeimpään L-a, L-b ja Bif hyöty-bakteereihin, sekä ongelmien – esimerkiksi anafylaksian, laktoosi-intoleranssin ja migreenin kiertämiseksi: Jatkuu...................
Kokonaan linkissä:
http://maitohappobakteeri.omasivu.fi


Lapsen hankinta. Huomioi jo ennakolta limakalvojen kolme tärkeintä L-a, L-b ja Bif hyötybakteerit:
http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/08-09-2010-meijereiden-takia-maidon-kasittelyssa-on-vakava-terveysuhka-maidon-homogenointi-on-lopetettava-valittomasti/mhb-naisten-vaivat-vauvan-odotus-lapsi-ja-parantavat-maitohappobakteerit-tarkea-ala-lammita-mikroaaltouunissa/

Äänestä

No nyt sait sitte taas tuon hörhön vastauksen, älä oikeasti kysy tuollaisista täällä vaan odota lääkärisi hoitosuunnitelmaa. Jos rupeat hoitamaan kaikkia oireita maitohappobakteereilla, niin saat viimeistään silloin sanoa hyvästit paranemishaaveille. Usko lääkäriäsi aina ennemmin kuin näitä joko maitohappojen tai d-vitamiinin tuputtajia.

Ja hei, koska olet kysynyt tästä jo aiemminkin ja saanut nämä samat vastaukset, niin olet varmaan jo kokeillut maitohapot ja vitamiinit. No auttoiko?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaihdevuodet93 kirjoitti:

Olen varmaan ainut tässä tilanteessa, olen asunut kahdessa homeasunnossa 4- vuotiaasta 18-vuotiaaksi saakka. Nyt olen 20.

Moneskohan kerta tämä onkaan kun kirjoitan tänne. Minulla on tutkittu polykystiset munasarjat, eikä niitä näkynyt. Mutta kaikki hormonikokeet mitä minulta otettiin (yhteensä 8) (kortisoli, reniini, fsh, lh...) olivat viitearvojen ulkopuolella. Minulla ei ole koskaan ollut säännöllisiä kuukautisia ilman pillereitä. Kuukautiset alkoivat 14- vuotiaana. Pahimmillaan väliä 8kk. Kärsin välillä aknesta, joka päivä pienestä nesteiden kertymisestä/turvotuksesta, lihon todella helposti, yritän ylläpitää nykyistä painoani syömällä vähemmän kuin kulutan. (1500 kcal/vrk) mutta olen saanut lisää kiloja, olen silti normaalipainoinen.
Kärsin välillä ahdistuksesta, hiustenlähdöstä, huonosta unesta, jatkuvasta väsymyksestä, sekä aterian jälkeisestä alhaisesta sokerista, paastosokeri oli korkeampi kuin glukoosiliuoksen jälkeen. (4.9---->3.9)ja kilppariarvot ovat aina olleet viitearvoissa, mutta väsymys ja muu huono vointi on jatkuvaa, välillä hyviä kausia, syön nykyisin 75 mikrogrammaa thyroxinia vuorokaudessa, mutta sillä ei tunnu olevan mitään vaikutusta ruumiinlämpöön taikka muuhun vointiin. Olen aina ollut kylmäverikkö.
Sairastelin todella pahasti loppuvuosina toisessa homeasunnossa, oma kissani kuoli asuntoon, jolla oli samanlaisia oireita kuin minulla asunnossa, ummetus, vihaisuus yms. Ensimmäisessä homeasunnossa pääsin kuukasittaisilla antibioottikuureilla, mutta sitten kaikki muuttui. Olen asunut nyt tasan vuoden puhtaassa asunnossa.
Minua tutkitaan tälläkin hetkellä, kaikkia tuloksia en ole saanut, homeasunnon aikaan kaikki perustutkimukset, tähystykset yms. on tehty, refluksi löytyi. En voi käsittää mikä minussa on, onko tuo hometoksiineissa eläminen voinut vahingoittaa munasarjojen kehitystä, lisäksi aiheuttanut vajaatoimintaa. Kortisolitasot ovat olleet korkeat n. 2 vuotta. Huoli on suuri, olen miettinyt jos tulevaisuudessa haluaisin lapsia, mutta hekin kuolisivat kohtuuni. Verikokeiden perusteella itsetulkintani on amenorrea ja munasarjojen vajaatoiminta, lievä kilpirauhasen vajaatoiminta, kohonnut kortisoli ja reaktiivinen hypoglykemia.
Kaikki tutkimukset etenevät niin hitaasti, jo 14 vuotiaana kävin lääkärissä kun äitini ja kouluterveydenhoitaja ihmettelivät miten lihoin noin paljon. Silloin painoin n. 65 kiloa, nuorempana ennen kuukautisten alkua olin todella laihanomainen/ normaalipainoinen, nykyisin 63kg, olen aina ollut todella liikunnallinen, paino on vaihdellut 53kg ja 72kg viime kahden vuoden aikana. Tämä on sairasta. Tämän kanssa on äärimmäisen ahdistavaa elää. jojoilua terveyden ja painon kanssa.

Tutkimuksukset ovat kesken, toivottavasti lääkärit eivät heitä pyyhettä kehään, koska nyt tuntuu että asia alkaisi ratkeamaan noiden verikokeiden avulla. Minusta tuntuu myös että pelkkä thyroxin ei auta vaan minun tulisi kokeilla armour thyroidia. Olen opiskellut äärettömän paljon terveydestä ja aineenvaihdunnasta koko sairastelun ajan, jos tämä selviää alan opiskelemaan alaa. Opiskeluni ovat olleet kerran jo keskeytyksessä homesairastelun takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu