Leukaluun tulehdus, TULEN HULLUKSI!

Tuleva morsian

Lyhyesti: 21 vuotias nainen. puoli vuotta etuhampaista alhaalta, numero 32 sai voimakkaan iskun, jonka seurauksena kestin kipua puoli vuotta. Menin särkyvastaanotolle. Juuri poistettiin ja todettiin sen olevan kuollut. Annettiin aika seuraavaan juuri hoitoon. Jouduin kuitenkin menemään toiseen särkyvastaanottoon ennen tätä ( 2 päivää sitten) ja he totesivat hampaan olevan halki, että se täytyi ottaa pois. Elikkä pois on. Mutta nyt....
USKOMATON tunne koko leukaluussa! kaikki etuhampaat alhaalta, joka ikinen, kulmahampaisiin saakka (poskihampaita ei niinkään, lähimpiä eturivistä kyllä) uskomaton, paineen tunne! Ikään kuin nousisivat ylös päin tai joku vetäisi niitä pihdillä ylöspäin, eilen puhkaisin jonkinmoisen patin steriililla neullalla alhaalta ikenestä ja mätäähän sieltä tuli, vaan ei helpottanut. Tulehdus arvot on ollu nousussa/korkeella, ja olen lukenut nyt netistä, että juureen saakka levinnyt tulehdus/"kuolio" hampaas (oikaskaa jos käytänaivan vääriä nimikkeitä) voi levitä leukaluuhun jolloin se tekee leukaluuhun tulehduspesäkkeen (elikkä minulla tästä hampaasta joka oli kuollut ja halennut juureen asti, niin että bakteerit päässeet alas saakka, kun puoli vuotta kerkes kuolleenaolemaan tuolla suussa) ja tekee juurikin tätä oiretta että alahampaissa paineentunne. Paineen tunnen oiretta on ollut myös puolisen vuotta, mutta ei ikinä näin pahana, että joutuu itkemään ja juoksemaan pitkinseiniä. Ja hoitamattomana se voi levitä aivoihin.
Tämä paikkakuntani virallinen särkyvastaanotto vain on sellainen etten uskaltaisi siellä käydä (arkisin täytyy käydä omalla paikkakunnalla, vkn loppuisin seinäjoen keskussairaalan Y-talon särkyvastaanotolla). Mies tehnyt todella huonoa jälkeä, 2 kertaa hänellä kävin ja ei.. seinäjoella hammas piti poistaa. Laiskuutta ja hän tuntuu jotenin olevan kyllästynyt työhönsä. Toisin kuin muilla paikkakunnilla, en voi pyytää toista hammaslääkäriä, kun täällä pulaa "ammattitaitoisista" hammaslääkäreistä.
1.kerta kun kävin hänen otollaan.
röntgen, sanoi että juuressa tulehdus, tasoitti hammasta n 5 kertaa, avasi hampaan, ronkki juuren pois, suureksi hämmästykseksi hän katseli silmät lommolla sitä ja oli että Tämähän on aivan kuollut......
Täyte aine sisään ja väliaikainen paikka, seuraava aika n.2 kk päähän.
seuraavana päivänä alkoi vihlominen. katsoin hammasta ja hupsista keikkaa, pituus suunnassa halkeama, joka alkoi jostain ikenen alta ja jatkui koko matkan ylös saakka. Koitin paperilla kuivata hammasta jotta olisin kokeillut tunnenko halkeaman sormilla, AI!!! uskomaton vihlonta. Soitin taas särkyvastaanotolle. Siellä sanottiin että ei ole mahdollista, että siinä hampaassa mitään tunnu, että se on varmasti joku viereinen hammas, minä siihen että perkele! Kyllä se on se sama hoidettu hammas missä väliaikainen paikka, että siihen on teillä käynnin jälkeen ilmestynyt halkeama pituus suunnassa, että **** on kipeä!
Parin päivän päästä sitten menin taas heille (viime perjantaina) ja kerroin hammaslääkärille että netistä olen nyt sen verran lukenut, että tämä hammas pitää kuitenkin poistaa parin käynnin jälkeen, IHAN varmasti. että juureen saakka se on haljennut, muuten ei tuollaista vihlontaa tule, että voitasko heti poistaa että turhaan noita juurihoitoja etc. Oli tosiaan perjantai ja olin viimene potilas. Lääkäri halus vissii nopiaa vaa vkn lopun viettoo ku meinas että laitetaa kipu lääke nyt kuitenkin sen täytteen sijalle sinne hampaasee, että se kestää viikon, et sen jälkee JOS VIELÄ vihloo, niin otetaan pois. Ja taas avattiin (haurastutti jo valmiiks haljennutta hammasta) ja taas tasotettiin ronskilla kädellä (pahensi halkeamaa varmasti) ja väliaikainen paikka päälle. viikon kipulääke kesti tasan puolitoista tuntia, kunnes puudutus katosi, eli kipulääke vaikuttanut yhtään, koska halkeama tosiaan oli juureen asti, ja lääkäri varmasti tiesi tämän, särkyvastaanotto oli jo kiinni mennyt, ja jouduin tuskissani odottamaan seuraavaan päivään, lauantaihin, että pääsen vkn loppu päivystykseen 50km päähän ja siellä poistivat heti.
Nyt sitten tosiaan tänään pitäisi taas tämän epäpätevän lääkärin luo mennä, ja
ONKO KELLÄÄN KOKEMUSTA LEUKALUUN TULEHDUKSESTA, että mitä oireita se tekee, kuinka lääkärin tulisi se todeta, ja kuinka hoito? kuinka särky hoidon jälkeen ja onko kellään / kuinka monella jouduttu poistaan edestä alahampaat pitkälle levinneen tulehduksen seurauksena? Sillä jos tämä sama mies tasoittaa taas kaikkia jäljellä olevia hampaitani ja avaa ne etsiäkseen mätää, niin pelkään että hän pilaa ne kaikki.
KIITOS JO ETUKÄTEEN! Hän antaa minulle AINA päivän viimeisen ajan (klo.15.00-15.30) En haluaisi menettää 21 vuotiaana alahampaitani edestä..

5

18927

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mandibula1

      Hammas siis kuollut iskun seurauksena, kuollut hammas on hauraampi voi murentua ihan itsekseen ja käsittelyssä vielä enemmän (juurihoito). Joskus juurihoito onnistuu ja joskus ei. Sinun olisi pitänyt silloin mennä hammaslääkäriin kun iskun sait jotta sitä olis voitu ajoissa seurata ja heti hoitaa kun kuoli. Sait varmaan lääkkeet kun hammas poistettiin jos siellä tulehdus ?
      Aina voi vaihtaa hammaslääkäriä jos ei kelpaa. Meillä tosin aina täytyy olla kokonaisuus valmis ennenkuin voi siirtyä. Tosin sinullahan se on kun hammasta ei enään ole. Jos sinulla siis ollut vielä mätäpatti jonka olet puhkaissut sen jälkeen kun hammas on poistettu ?? Niin epäilen että sinulla siellä vielä toinenkin kuollut hammas joka mätii ... voi olla että siellä on onkalo ja tulee jostakin kauempaa?
      Iskut harvemmin osuu vain yhteen hampaaseen.
      Juurihoidon onnistuessa on hampaasta iloa vielä pitkään joten älä heti tuomitse.

    • Umppu1

      Taisit kirjoittaa jo aikaisemmin. Hampaan juuren pitkittäinen murtuma on tosiaan sellainen, että muuta hoitoa ei ole kuin kiusankappaleen poisto. Sitä vain ei ole aina helppoa diagnosoida, minkä vuoksi olet joutunut nyt kärsimään harmillisen pitkään. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että hionta tai juurihoito olisivat varsinaisesti halkeamista aiheuttaneet.
      Ikävä juttu, jos kipu vielä jatkuu. Jos trauma (=isku tai äkillinen esim. epileptisestä kohtauksesta tms. johtuva poikkeuksellinen purentarasitus tms.) on syynä, hampaassa ei välttämättä ole mitään näkyvää syytä oireilulle. Edes röntgentutkimus ei aina tuo selvyyttä tilanteeseen, jos vauriosta ei ole kulunut riittävän pitkää aikaa.
      Hampaan poiston jälkeen alueella voi olla normaalistikin kipua useammann päivän ajan. Jos kipu jatkuu pitempään, syytä voi olla useammassakin hampaassa. Tällöin kannattaa hakeutua uudestaan päivystyshoitoon, mutta tietenkin vain sellaiselle hammaslääkärille johon voit luottaa ja turvautua. Jos olet muuten terve eikä sinulla ole yleissairauksia, ei ole erityistä syytä pelätä varsinaista leukaluun tulehdusta eli osteomyeliittiä. Kyseessä lienee kuitenkin paikallinen, joskin hyvin kivulias ja kiusallinen vaiva.
      Toivottavasti vaivasi saadaan hoidettua pikaisesti ja pääset nauttimaan juhlapäivästäsi onnellisena ja vailla tällaisia huolia.

    • Lisä kysymykset

      > Sitä vain ei ole aina helppoa diagnosoida, minkä vuoksi olet joutunut nyt kärsimään harmillisen pitkään....

      Miksi hampaan halkeaman toteaminen voi olla niin kovin vaikeata? Kuinka vaimakkaita kipuja ja mitä seurauksia tuollainen halkeama voi aiheuttaa?

    • poistooon

      Joutaisi pois mokoma hammas.

      • Hammas halki

        Tuossa yllä on kysytty hampaan halkeaman toteamisen vaikeudesta.
        Näyttäisi myös vastaaminen kysymykseen olevan ainakin yhtä vaikeata.
        Miksi?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe