Tutustuimme netissä! Haimme molemmat vain jotain jonka kanssa kirjoitella. Aika myöten kirjoittelut muuttuivat vakavammiksi. Rakastuin virtuaalimieheen! Asiat muuttuivat siihen pisteeseen, että halusin tavata henkilön jonka kanssa olin tekemisissä. Tavattiin ja juttu jatkui. Mies eli omaa elämäänsä liitossa jossa avioelämä on poissa. Nukutaan eri huoneissa ja varsinaista sukupuolielämääkään ei ole ollut kymmeneen vuoteen. Eletään kulissiavioliitossa kuin sisko ja veli. En siis kokenut huonoa omaatuntoa ja alussa tyydyinkin toisen naisen asemaan. Vaan aikaa myöten mielikin muuttui ja halusin alkaa rakentamaan yhteistä elämää. Odotin ja odotin jotain tapahtuvaksi. Jokapäiväinen toivominen asioiden selviämiseksi toi tullessaan ahdistusta ja masennusta. En osannut olla painostamatta. Kiukuttelin helposti tapaamistemme lähestyessä loppuaan vain jo siitä syystä, että ahdisti mitä taas viikkojen odotus tuo tullessaan. Ihmettelen kuinka hän nekin piikit kesti.
Nyt olemme tilanteessa, että suhde on jatkunut joitakin vuosia. Odotan yhä ratkaisua ja ihmettelen miksi se vie niin kauan. Kellään osapuolella ei ole hyvä olla. Mies pelkää vaimon mielenterveyden puolesta ja minunkin psyyke alkaa reistailla. Vaimo on taloudellisesti riippuvainen miehestään ja meidän yhteiselomme vaatisi mieheltä sekä työpaikan, että paikkakunnan vaihtoa. Riittäisi sekin, että hän kertoisi kummanko kanssa jatkaa ja jos päätyy minulle mieluisampaan ratkaisuun niin laittaisi eron vireille. Niinhän juttu laukeaisi ja pääsisimme elämässä eteenpäin. Haluan jo oman iloisen itseni takaisin ja pois tästä ahdistuksesta. Tuntuu, että minulla ei ole mitään keinoa vaikuttaa asioiden eteenpäin viemiseksi. En halua painostaa enkä nalkuttaa. Onko minun siis tyytyminen vain odottamaan?
Nyt olemme tilanteessa, että suhde on jatkunut joitakin vuosia. Odotan yhä ratkaisua ja ihmettelen miksi se vie niin kauan. Kellään osapuolella ei ole hyvä olla. Mies pelkää vaimon mielenterveyden puolesta ja minunkin psyyke alkaa reistailla. Vaimo on taloudellisesti riippuvainen miehestään ja meidän yhteiselomme vaatisi mieheltä sekä työpaikan, että paikkakunnan vaihtoa. Riittäisi sekin, että hän kertoisi kummanko kanssa jatkaa ja jos päätyy minulle mieluisampaan ratkaisuun niin laittaisi eron vireille. Niinhän juttu laukeaisi ja pääsisimme elämässä eteenpäin. Haluan jo oman iloisen itseni takaisin ja pois tästä ahdistuksesta. Tuntuu, että minulla ei ole mitään keinoa vaikuttaa asioiden eteenpäin viemiseksi. En halua painostaa enkä nalkuttaa. Onko minun siis tyytyminen vain odottamaan?
Vastaukset 10
Vanhimmat
No eihän tuohon muuta neuvoa voi antaa kuin että pistät välit poikki mieheen. Jahkaahan se vuosikausia kun parhaat palat monesta tuutista. Tekeehän se pahaa sinullekin, mutta jonkin ajan perästä huomaat että parempi niin. Eikä mitään että uhkailet jättäväsi jos mies ei jätä vaimoaan ja silti suostut tapailemaan. Laita piste suhteelle, ja miehellä saa olla asiaa sinulle vasta kun on erossa vaimostaan. Tarkista vielä että asia on näin, eikä niin että "olen hakenut toista asuntoa".
Älä tuhlaa elämääsi-minä olin samanlaisessa tilanteessa. Lopulta silmäni aukesivat. ukko ei jätä vaimoaan, ja olet hänelle vain maustepurkki joka kaivetaan esiin tarvittaessa.
Lopeta haaveilu ja etsi itsellesi mies joka on kokonaan sinun.
niin, ei mies tule vaimoaan jättämään ja varmasti heillä on enemmän avioelämää jäljellä kuin tiedätkään. Mies vain on halunnut antaa sinulle tietynlaisen kuvan tilanteesta ja vaimolla on toisenlainen kuva kaikesta. Toisin sanoen, pelasta itsesi! Sanoudu irti, vaikka olisi kuinka vaikeaa tahansa. Arvosta itseäsi ja omaa mielenterveyttäsi enemmän. Sinulla tulee loppujen lopuksi olemaan helpompaa (vaikket nyt uskoisi) ilman tuota salasuhdetta, joka kuluttaa voimasi. Ei se mies ole samanlainen, jos asuisi kanssasi. Nyt hän vain antaa sinulle ne hyvät hetket. Mutta jos te joskus olisitte yhdessä, saisit kestää enemmän hänen huonoja puoliaan ja sen lisäksi epäillä, että millaisia suhteita hänellä on sinun selkäsi takana. Joten en suosittele.
Kaikkea hyvää tulevaisuudellesi toivoen.
Oletpa sopan keittänyt! Riiputko sinä siinä toisessa, vai riippuuko hän sinussa? Jos sinusta tuntuu, ettet raaski hänestä luopua, etkä jaksaisi odotaakaan, niin koettaisit pientä koe-eroa. Edes hetken.Eläisit omaa eläämääsi ja etsisit virikkeitä lähipiiristä. Kauan sitten koin itse vähän samanlaisen tilanteen. Ulos pääsin juuri etäisyyden vedolla. Huomasin, että elämää oli olemassa ympärillänikin. Toivuttuani "romanssista" päätin, etten koskaan enää ukkomieheen.(en kuitenkaan moralisoi!)
Voimia yrityksellesi.
siitä miten tyhmiä jotkut voivat todella olla..no siinähän nylkytät virtuaali ukkoosi kun hän panee sitä omaansa..verta ja lihaa...Hauskaa jatkoo..HAAAH HAAH HAAAAAAAAAA
kokemattomuutesi puhuu tuossa kirjoituksessa. Toivon sydämestäni ettet myöskään koskaan joudu olemaan toinen nainen. Pidä itsesi mallikkaana.
Todella itsekästä mennä sotkemaan toisten avioliittoa. Häpeä ja etsi itsellesi todellinen MIES.
Voi, voi sitä miesparkaa! Nauttiiko hän ajojahdistasi? Tuskin.
Et taida osata...
Luin tekstiäsi kuin omaani. Ainoastaan tapaamisemme on tapahtunut aikanaan yhteisellä matkalla kauan aikaa sitten.
Pohdin itse juuri tuota mitä tehdä suhteelle kun tuntuu ettei voimat riitä jatkamaan mutta eivät myöskään eroamaan.
Keskusteluissa moititaan toista naista kovalla kädellä mutta itse olen sitä mieltä, että olla toinen nainen on jo itsessään niin helvetillinen osa, ettei se heikkohermoisille sovi ollenkaan. On myös eri juttu olla toinen nainen niin, että kilpailee miehestä vaimon kanssa kuin kiertopalkinnosta. Pitkä suhde salaa on eri juttu.
Todennäköinen tulevaisuus meille molemmille on, että itketään pussilakanallisen verran, toivutaan suhteesta ja jatketaan jotain oppineenakin. Toisin kuin ne jotka osoitavat sormella ja näkevät vain yhden syyllisen.
Sopassa on monta keittäjää.
Mukavaa syksyä