Täytyy hieman avatua isäni suvusta.
Isäni kuoli auto-onnettomuudessa, kun olin n. 8 kuukauden vanha, joten minulle ei ole jäänyt hänestä mitään muistikuvia, ja ns. "miehen mallia" ei ole koskaan ollut, sillä äidilläni ei ole ollut muita miessuhteita.
Isäni kuoleman jälkeen, äitini kävi vielä muutaman kerran tapaamassa isäni vanhempia ja sisaruksia (isosisko ja 2 pikkuveljeä). He eivät kuitenkaan halunneet olla tekemisissä äitini kanssa, koska hän, siskoni ja minä muistutimme heitä isästäni, ja heidän suvussaan ei oikein koskaan ole ollut tapana käsitellä surullisia asioita (kuten läheisen kuolema), vaan sellaiset laitetaan aina ns. kiellettyjen puheenaiheiden listalle, niinkuin äitini on heitä kuvaillut. Eli he toisin sanoen hylkäsivät meidät. isän kuoleman jälkeen. Niinpä äitini ei ole 90-luvun alkupuolen jälkeen ollut heidän kanssaan missään tekemisissä.
Ainoastaan kerran vuonna 2006, äitini sai puhelun isäni siskolta, joka kertoi isäni isän kuolleen, ja aikovansa myydä jonkin hänen omistamansa mökin pois johon tarvittiin kuulemma myös minun ja siskoni allekirjoitus. Olin silloin vielä alaikäinen, joten äitini kirjoitti oman nimeni puolestani.
Se kyllä katkeroittaa, että muuten ei viitsitä pitää mitään yhteyttä, mutta tuollaisissa asioissa kyllä otetaan yhteyttä, ja sekin ilmeisesti vain siksi, koska "oli pakko".
Lisäksi isäni suvussa on viime vuosina tapahtunut jonkinlainen sukupolvenvaihdos, eli mm. isäni äiti ja toinen veljistä ovat myös jo kuolleet, eli heihin tutustuminen olisi jo joka tapauksessa liian myöhäistä. Suurin osa isäni suvusta koostuu nykypäivänä sellaisista ihmisitä, jotka olivat minun tavoin lapsia isäni kuollessa (jotkut eivät olleet vielä edes syntyneet), eli heihin tutustumisesta ei olisi juurikaan "hyötyä" minulle, kun eivät itsekkään pysty kertomaan isästäni mitään.
Olen joskus kironnut isäni suvun alimpaan h*lvettiin sen vuoksi, että tuolla lailla hylkäsivät minut ja siskoni. Nykypäivänäkin tunteeni heitä kohtaan ovat samalla kaipaavat, mutta samalla katkerat. Kärsin nykyään masennuksesta ja itsetunto-ongelmista näiden juttuijen vuoksi.
Pahoittelut, jos tekstini on sekavaa, kirjallinen ilmaisuni ei ole erityisen hyvä. Tämäkin kirjoitus oli vain pieni tiivistelmä koko jutusta.
Isäni kuoli auto-onnettomuudessa, kun olin n. 8 kuukauden vanha, joten minulle ei ole jäänyt hänestä mitään muistikuvia, ja ns. "miehen mallia" ei ole koskaan ollut, sillä äidilläni ei ole ollut muita miessuhteita.
Isäni kuoleman jälkeen, äitini kävi vielä muutaman kerran tapaamassa isäni vanhempia ja sisaruksia (isosisko ja 2 pikkuveljeä). He eivät kuitenkaan halunneet olla tekemisissä äitini kanssa, koska hän, siskoni ja minä muistutimme heitä isästäni, ja heidän suvussaan ei oikein koskaan ole ollut tapana käsitellä surullisia asioita (kuten läheisen kuolema), vaan sellaiset laitetaan aina ns. kiellettyjen puheenaiheiden listalle, niinkuin äitini on heitä kuvaillut. Eli he toisin sanoen hylkäsivät meidät. isän kuoleman jälkeen. Niinpä äitini ei ole 90-luvun alkupuolen jälkeen ollut heidän kanssaan missään tekemisissä.
Ainoastaan kerran vuonna 2006, äitini sai puhelun isäni siskolta, joka kertoi isäni isän kuolleen, ja aikovansa myydä jonkin hänen omistamansa mökin pois johon tarvittiin kuulemma myös minun ja siskoni allekirjoitus. Olin silloin vielä alaikäinen, joten äitini kirjoitti oman nimeni puolestani.
Se kyllä katkeroittaa, että muuten ei viitsitä pitää mitään yhteyttä, mutta tuollaisissa asioissa kyllä otetaan yhteyttä, ja sekin ilmeisesti vain siksi, koska "oli pakko".
Lisäksi isäni suvussa on viime vuosina tapahtunut jonkinlainen sukupolvenvaihdos, eli mm. isäni äiti ja toinen veljistä ovat myös jo kuolleet, eli heihin tutustuminen olisi jo joka tapauksessa liian myöhäistä. Suurin osa isäni suvusta koostuu nykypäivänä sellaisista ihmisitä, jotka olivat minun tavoin lapsia isäni kuollessa (jotkut eivät olleet vielä edes syntyneet), eli heihin tutustumisesta ei olisi juurikaan "hyötyä" minulle, kun eivät itsekkään pysty kertomaan isästäni mitään.
Olen joskus kironnut isäni suvun alimpaan h*lvettiin sen vuoksi, että tuolla lailla hylkäsivät minut ja siskoni. Nykypäivänäkin tunteeni heitä kohtaan ovat samalla kaipaavat, mutta samalla katkerat. Kärsin nykyään masennuksesta ja itsetunto-ongelmista näiden juttuijen vuoksi.
Pahoittelut, jos tekstini on sekavaa, kirjallinen ilmaisuni ei ole erityisen hyvä. Tämäkin kirjoitus oli vain pieni tiivistelmä koko jutusta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eli luovuoitte laillisesta perinnöstä noin vain?
Olen tosi väsynyt, kirjoitan muutaman rivin. Kirjoituksesi koskettaa, ja on todella tyhmää, miten jotkut suomalaiset suhtautuvat läheisiin. Olisi enemmänkin kommenttia sinulle, nyt vain väsy. Et ole ainoa. Sukulaisten joukossa on monasti p..päitä. Kakka vain haisee kun sitä tonkii. Mutta sukulaisesi ovat kohdelleet teitä todella epäreilusti, mutta se on heidän tyhmyyttään. Sinä olet saanut paremman luonteen, olet oikeudenmukainen, herkkä ja hieno ihminen.
Nyt jäi vain huolestuttamaan, että oletko saanut sinulle kuuluvan perinnön! Sukulaiset kusettavat usein perintöasioissa. Sinulle kuuluu VÄHINTÄÄN LAKIOSUUS isovanhempiesi perinnöstä. Lakiosuus, jos ovat tehneet testamentin, jossa isäsi / isäsi rintaperilliset eli lapset suljetaan pois. Jos eivät ole tehneet tätä ehtoa, teille kuuluu se osuus, mikä muuten menisi isällenne.
Nyt tarkistamaan lakimiehelle! Jotkut testamentti ja perintöasiat vanhenevat 10 vuodessa, mutta jotkut eivät koskaan. Jos olet opiskelija, työtön tai pienituloinen,varaa heti aika kuntasi Oikeusaputoimistosta. Kysy mitä papereita tarvitset. Oikeusaputoimiston asianajaja voi auttaa sinua papereiden hankinnassa, mutta jos ryhdyt heti itse toimeen, saat paperit heti mukaasi ekalle käynnillesi oikeusaputoimistoon. Tarvitset isovanhempiesi (ota selvää onko muita kuolleita sukulaisia, esim lapsettomia isänne sisaruksia) perunkirjat. Perukirja toimitetaan aina kun ihminen kuolee. Ota selville isäsi sosiaaliturvatunnus, ja soita ja kysy kuolleen isovanhempasi perukirjaa verotoimistosta ja alueesi käräjänoikeudesta.
Tärkeintä on, että osoitat että itse pidät omaa puoltasi, samalla isäsi puolta. Usko pois, on sellaisia sukulaisia, jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa saadakseen toisenkin osuuden.
Lisätietoja voit googlata 'finlex' . Voit myös soittaa lakipuhelimeen. Yksi hyvä lakipuhelin on Risto Kotilainen, googlaa numero.
Voi rakas kirjoittaja. Sinun on nyt lopetettava heidän miettimisensä, ja alettava itse kohteleman itseäsi rakastavasti ja hyvin. Toki ne paska-sukulaisesi ansaitsevat opetuksen. Parhaiten näpäytät heitä varaamalla sen ajan asianajajalle/ oik apu toimistoon. Sinulla on siellä saatavia, jotka lain mukaan kuuluvat sinulle. Jos isovanhempasi ovat kuolleet alle 10 v sitten, oikeutesiedesmenneen isäsi perintöosuuteen ei ole vanhentunut. Jkuten kirjoitin, jos isäsi sisaruksia on kuollut ja he ovat olleet lapsettomia, niin sieltäkin tulee perintökaaren mukaan perintöä, vaikka vähänkin jos pieni omaisuus.
Älä sure, ystävä hyvä. Oma isäni oli kunnon ihminen, ja paras sisarusparvessaan, mitä luonteeseen tulee. Hän kuoli suht nuorena, leski jäi pientenlasten kanssa. Ihan samoja kokemuksia minulla on. Suomalaiset ovat junttikansaa, ahneita eikä muista välitetä. Pelkäävät näet, että joutuvat antamaan omastaan avun tarpeessa olevalle, esim äidillesi pienten lasten kanssa. Eli suotta murehdit niin tyhmän porukan takia. Mutta TARKISTA ETTÄ HAET SINULLE KUULUVAN, JA LAKITEITSE.
Kiitos vastauksista. Tuosta perintö-asiasta:
Saimme siskoni kyllä rahaa tuosta isoisän mökin myymisestä, sillä saimme kyllä tuolloin vuonna 2006 lakisääteisen osamme perinnöstä. Isälläni on lisäksi 2 poikaa hänen edellisestä avioliitostaan, joten hekin saivat oman osansa. Rahat jaettiin siis tasan, (joskin summa ei ollut kovin iso, koska ottajia oli melko paljon, eli myös isäni sisarukset). Eli siinä mielessä perintöasiat ovat olleet ihan kunnossa. Se on aika selvä, että isäni sisko ei varmasti olisi tuolloin(kaan) ottanut mitään yhteyttä, ellei minulla ja siskollani olisi lakisääteistä perintö-oikeutta.
Olen ajatellutkin, että koska isäni suku ei minusta ja siskostani ole juurikaan kiinnostunut, niin vähintä mitä voimme saada, on perintöä sieltä.
Aloitusviestiini voisin tosin lisätä sen verran, että siskoni on kyllä joskus ollut yhteydessä näihin aikaisemmin mainittuihin kahteen "velipuoleen", isäni edellisestä avioliitosta, ja he ovat joskus olleet kiinnostuneita tapaamaan siskoni ja minut. Toivon, että se joskus tapahtuu. Heitä kohtaan en siis tunne ollenkaan katkeruutta, vaan se kohdistuu lähinnä isäni sisaruksiin ja vanhempiin. Isäni ei varmasti olisi halunnut, että hänen sukunsa hylkäisi meidät vaikka hän kuolisi.
Rakas ystävä, olet nuori mies, älä anna sukulaistesi tyhmyyden rasittaa elämääsi. Maailma on täynnä uusia ystäviä, ja jos sydämesi on avoin eikä sulkeutunut (kun olet takertuneena toisten kykenemättömyyteen), niin voit solmia syviä ja elinikäisiä suhteita.
Ehkä sinä ja sisaresi voisitte kutsua kaksi velipuoltanne kylään. Tutustuminen käy vähitellen. Vaikka ovat sukulaisia, voi silti olla, että mitään syvempää yhdistävää tekijää ei löydy. Voitte esimerkiksi menää autolla tai junalla sisaresi kanssa jonnekin "reissuun" ja kysyä hyvissä ajoin velipuoliltanne, jos voisitte poiketa läpikulkumatkalla. Pari tuntia on ihan riittävä aika.
Sinun kannattaa miettiä, mikä tunne ikäväsi takana on. On luonnollista että suret menetettyä isääsi ja menetettyjä läheisiä suhteita, joita perhe voi tarjota. On kuitenkin hyvä muistaa, että ani harvalla on ideaalit perhesuhteet. On opittava rakastamaan itseään, hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Ei pidä verrata itseään toisiin. Ei täällä kukaan ole sen merkityksellisempi kuin toiset, se on illuusiota, harhaa. Aivan turha kadehtia esim Englannin prinssi Williamia tai prinssi Georgea. Me näemme vain pinnan, kuten esim Dianan tarina osoittaa. Joka tapauksessa, sinun elämäsi on sinun matkasi. Päätä, että teet siitä itsellesi parhaimman mahdollisen. Raha ei ole tässä ratkaisevaa eivätkä sukulaiset yms. Rakasta itseäsi, hyväksy itsesi. Tältä pohjalta ota vastaan elämältä, mitä se sinulle tarjoaa. Suosittelen sinulle luettavaksi zen filosofiaa; Brenda Shoshanna: Rakastumisen taito. Uskon, että kirjasta on sinulle paljon apua. Katso myös, löydätkö kirjastosta kirjoja, joiden kirjoittaja on Thich Nhat Hanh. http://www.youtube.com/watch?v=o1Kph9R6y1E
Kiitos kannustavasta viestistäsi!
Isäni suku ei periaatteessa ole vaivannut minua aikaisemmin, vaan vasta nyt viimeisen 2-3 kuukauden aikana. Syytä siihen, miksi vasta nyt, en osaa sanoa. Todennäköisesti syy on se että, kun jotkut kaverini ovat kertoneet omista isistään, ja heidän suvuistaan ja hyvin positiiviseen sävyyn, niin ilmeisesti olen alitajuisesti tullut haikeaksi siitä, kun itse en moista ole koskaan saanut tuntea ja kokea, tai kun ei ole koskaan ollut sitä ns. "miehen mallia", mitä usein kuulee sanottavan.
Eteenpäin tässä silti on hyvä yrittää katsoa.
Hyvä nuori mies, olet fiksu ja ilmeisen herkkä ihminen. Minä uskon, että sinun elämänpolkusi tarkoitus oli syntyä noihin olosuhteisiin, jotta sinusta voi kasvaa ja kehittyä se ihminen, joksi sinun on tarkoitus tulla. Ympäristömme ja ihmisten ajattelumallit (kulttuuri) vaikuttaa meihin, ja hyvin helposti jäämme loukkuun tiettyyn ajattelun kehään.
Jos tuntuu siltä, voit ottaa yhden tai useamman kaverisi aikana ottaa varovasti (jos koet aiheen olevan arka) puheeksi oman taustasi ja omat kokemuksesi. Tällä tavoin voit rikastuittaa toisia omalla kokemuksellasi. Se ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Teet sen ehkä myöhemmin, tai silloin kun ihmiset lähelläsi ovat vastaanottavaisia.
On tärkeätä altistaa itseään ja avautua erilaisille ihmiskokemuksille /elämäntarinoille, koska tämä auttaa sinua elämään laajemmasta ´tietokannasta` käsin. Jos pysyttelet hyvin yhdenmukaisissa ympäristöissä ja kaveripiireissä, alat uskoa heidän kokemuksiaan ikään kuin elämänohjeina. Ne ovat vain yksiä kertomuksia. Jokaisella on oma tarinansa, ja se ei taatusti ole hellanlettas -tyyliin kovinkaan monella. Sitten vielä, jos avaudut muiden kansojen ja kulttuurien piireistä tulevien kokemuksille, ajatusmaailmasi saa jälleen laajempaa ´sanavarastoa´.
Olet nuori, ja ehkä pyörit tietynlaisten ihmisten kanssa, ja helposti alat verrata itseäsi heihin. Koet olevasi huonompi, koska et löydä samoja yhtymäkohtia elämässäsi. Irrottaudu kokemuksestasi, tunnistat vain, että ahaa, koen näin. Älä ala määritellä itseäsi ja ihmisarvoasi tuon kokemuksen ja niiden ihmisten mukaan. Se on todella pienen ja sisäänpäin lämpenevän suljetun kulttuurin merkki.
Muista, että kaikissa seurueissa on ihmisiä, joilla on hyvinkin monenlaisia kokemuksia perhe-elämästä takanaan. On hyvä pitää mieli ja sydän avoimina, näin pääset lentämään korkeammalle ja korkeammalle, ja näet ihmiset ja asiat oikeasta perspektiivistä.
Olet kovin nuori. Jos sinua yhtään kiinnostaa toiset kulttuurit, niin kannattaa lähteä toviksi ulkomaille silmiään avaamaan. Palatessasi et koskaan enää voi palata ´tynnyrissä kasvaneen` (Suomi) näkökulmaan maailmasta ja ihmisen arvosta. Lähde Ruotsiin, Tanskaan, Norjaan, Englantiin, Etelä-Euroopan maihin, tai minne tahansa elämä sinua kutsuu!
Muista, että tuo tunteesi on sen hetkinen mielentilasi. Tule pois siitä mielentilastasi, ja saat toisenlaisia tunteita!
Kaikkea hyvää sinulle ja sisarellesi! Vaali suhdettasi sisareesi! Ja äitiisi tietysti!