Helismaa -palkinto Martti Syrjälle!

On tosi hienoa että Eppu Normaalin laulajalle, Martti Syrjälle annettiin Helismaa palkinto.
Se palkinto meni oikealle miehelle.
Eput on tehnyt hienoja lauluja jotka ovat jääneet elämään.
Viikonlopun Iltalehdessä oli teoston ry jäsenen kirjoitus jossa hän kirjoitti että palkinto meni väärälle miehelle.
Toki Reino Helismaa oli hyvä rillumarei laulaja,ja sanallinen verbaalikko.
Mutta Eppujen(Martti Syrjän) sanoitukset ovat olleet vertaansa vailla, heidän laulujesa herkkyys, ja riimitys on mestarillista.
7302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eput ratsastaa ja rahastaa vanhoilla iänikuisilla hiteillä vuodesta toiseen. Yksi single moneen vuoteen ei mielestäni oikeuttanut Syrjää saamaan Helismaa palkintoa, joka on sentään sanoittanut joku 5000 biisiä.

Äänestä

edes keskustella. On huutava vääryys että palkinto annettiin moninkertaiselle rattijuopolle joka ei huonojen elämäntapojensa vuoksi ole kyennyt saamaan aikaiseksi MITÄÄN uutta viiteentoista vuoteen.
Niin ja eikös Helismaa kierrellyt ja matkustellut melko paljon toisin kuin tämä kaheksanviis... aikaa siis- juoppo joka ei paljon muuta ole kierrellyt kuin lakia

Äänestä
  • Eipä se Reino Helismaakaan mikään raittiusmies ollut itsekkään.
    Ainakin mitä tulee uskominen hänestä tehtyihin elokuviin.
    Montakohan rillumareita Helismaakin on humalassa tehnyt?
    Ja tokkopa Helismaa ihan kuivin suin on tätä maata aikoinaan kierrellyt.
    Mutta yhtä kaikki, kunnia niin Reino Helismaalle, kuin myös Martti Syrjälle.
    Oman aikansa lauluntekijöitä kumpikin.

    Äänestä

  • lasinen laulukirja kirjoitti:

    Eipä se Reino Helismaakaan mikään raittiusmies ollut itsekkään.
    Ainakin mitä tulee uskominen hänestä tehtyihin elokuviin.
    Montakohan rillumareita Helismaakin on humalassa tehnyt?
    Ja tokkopa Helismaa ihan kuivin suin on tätä maata aikoinaan kierrellyt.
    Mutta yhtä kaikki, kunnia niin Reino Helismaalle, kuin myös Martti Syrjälle.
    Oman aikansa lauluntekijöitä kumpikin.

    että Helismaa olisi kuppiin sylkenyt mutta eipä hän kyllä humalassa ja lääkkeissä lapsiaan kyydinnyt autonsa kyydissä kuten "taiteilija" Syrjä

    Äänestä

En niin asiasta tiedä paljoa, mutta eput ovat ainoa bändi jolla on musiikkia enemmän kuin yksi levyllinen, siis ihan hittejä.

Repullinen hittejä ja reppu2, aivan mahtavia biisejä. Kun taas monien ja niin monien muiden suomalaisten bändien kokoelma levyllä ei ole kuin se yksi hitti jonka joskus kännipäissään keksivät...

Äänestä
  • puolet ilmestyneistä albumeista kokoelmia, mahtava ura

    Äänestä

  • Lauri kirjoitti:

    puolet ilmestyneistä albumeista kokoelmia, mahtava ura

    Lauri Lauri kuinka sinulla on tuollainen Eppu Normaali tietous,tiedätkö edes mikä yhtye Eppu Normaali on?
    Minulla on Eppu Normaalin kaikki levyt ja vinyylit, niistä on vain muutama kokoelma levyjä.
    Että tämä on faktaa..
    Tiedätkö montako levyä Eppu Normaali on tehnyt?
    Minä tiedän sen.
    Siinä olet kyllä oikeassa että Eppu Normaalilla on mahtava ura ja he ovat tehneet, ja tulevat tekemäänkin mahtavia levyjä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laulu kirjoitti:

On tosi hienoa että Eppu Normaalin laulajalle, Martti Syrjälle annettiin Helismaa palkinto.
Se palkinto meni oikealle miehelle.
Eput on tehnyt hienoja lauluja jotka ovat jääneet elämään.
Viikonlopun Iltalehdessä oli teoston ry jäsenen kirjoitus jossa hän kirjoitti että palkinto meni väärälle miehelle.
Toki Reino Helismaa oli hyvä rillumarei laulaja,ja sanallinen verbaalikko.
Mutta Eppujen(Martti Syrjän) sanoitukset ovat olleet vertaansa vailla, heidän laulujesa herkkyys, ja riimitys on mestarillista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu