Teille pitkissä suhteissa eläneet kuinka kauan olette pysyneet uskollisina ilman mitään sähläämistä muiden kuin omien puolisoittenne kanssa? Kauanko suhteenne on jatkunut puolisoonne vielä sähläämisten tai pettämisten jälkeen ja mihin tilanteeseen se liitto sitten päättyi jos päättyi? Itse olin edellisessä suhteessa täysin uskollinen 5 vuotta ja muiden kanssa vehtaaminen alkoi kun menin töihin lasten saannin jälkeen ja pääsin taas ihmisten ilmoille. Yhdessä oltiin silti yhteensä 15 vuotta ja molemmat kävi vieraissa. Suhde päättyi mitä ilmeisemmin kaikkiin noihin sähläämisiin ja kun syyllisyys söi. Nykyisessä suhteessani olen ollut uskollinen koko sen ajan mitä se on kestänytkin eli 7 vuotta ja risat.
Pisin aika pettämättä?
7 vuotta ja risat
10214
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
40 vuotta täysin uskollinen omalle, eli aivan koko avioliiton ajan.
Avioliittoa edeltäneeltä ajalta molemmilla jonkin verran säätöä,
ollut pelkkä rasite.
Yhdessä opittu liki kaikki, yhdessä rakennettu, yhdessä kuljettu,
yhdessä tehty yhteiset lapset, yhdessä suunnittelemme loppuelämäämme.
Näin olisi ideaali!
Kaikki ulkopuolisten kanssa vehtaamiset ovat omalle parisuhteelle paha juttu, joten VIISAS välttää sekoilemasta muihin ja nauttii vain omastaan.
Viisas pitää myös huolta omastaan niin, ettei tämän tarvitse lähteä etsimään puuttuvaa muualta!
Hyvää suhdetta, ja varsinkaan pitkää, ei kannata kevytmielisesti altistaa väärillä säädöillä, vaan rakentaa omaansa parhaalla mahdollisella tavalla!
Siitä on hyötyä vähän joka suuntaan: lasten elämään, työhön, sukulaissuhteisiin, ystäväsuhteisiin, talousasioihin, mielenterveyteen, terveyteen, hyvinvointiin, ihmisenä kasvamiseen, yhteiskunnassa toimimiseen, toimintakykyyn ylipäätään. Kun turha syyllisyys ei kalva sisintä, on vapaa ja voimallinen toimimaan muidenkin hyväksi!
35 vuotta. Olen valinnut puolisoni hyvin ja itselläkin on sen verran terve itsetunto, ettei tarvitse eikä kiinnosta vieraat miehet sen kummemmin. Ja toisaalta arvostan parisuhdetta ylipäätäänkin.
Samaa mieltä edellä vastanneiden kanssa! :)
Yhdessä 15 vuotta, petin kerran 10 vuotta sitten, halusin pitää siippani ehdottomasti - pääsimme sen yli ja olemme olleet äärettömän onnellisia. Vuosi sitten ihastuin ja rakastuin yllättäen. Tästäkin pyristelen irti, sillä en saa tuota toista (on myös aviossa), vaikka haluaisin (olisin valmis lähtemään) ja omani on kyllä edelleen maailman upeimpia ihmisiä. Hajottavathan nämä asiat henkisesti, mutta eniten itseäni. Puolisoni ei onneksi tästä nyt tapahtuvasta tiedä. Itse olen rikki ja yritän toipua rakastumisesta toiseen. Tämä on elämää. Jotkut ihmiset koskettavat syvältä, vaikka oma elämä olisi kunnossa. Suojaus pitäisi pitää koko ajan yllä, mutta mitä sitten kun se pettää tai vastassa on jotain ihmeellistä, joka saa unohtamaan? Sekava olo siis edelleen. Uskon, että olemme loppuelämämme vielä onnellisia yhdessä, vaikka puolisoni tietäisi. Pääsisimme yli, hän on niin uoea. Kunpa vain voisin unohtaa tuon toisen.
Elämä yllättää, kerotmuksesi tuo esiin, kuinka rankkaa on elää yhdenkin syrjähypyn tehneenä. Se ei jätä sielua rauhaan ja musertaa elämää jatkuvasti. Harvoinhan ne taitavatkin pysyä ikuisesti slaisuutena ja aika usein vievät eropapereihin, vaikka petturi ei sitä haluaisikaan. Oli tullut tehtyä se suurin moka elämässä, jonka hinta voi käydä aivan hirvittävän kalliksi niin rahassa kuin loppuelämässä onnistumisessa.
Kyllä minä huomaan, että tänne kirjoittelevat enimmäkseen todella konservatiiviset luterilaisuuden arkkityypit mutta silti pitäisi pysyä kohtuudessa näissä jutuissa.
Onko yksi syrjähyppy tai hairahdus todella maailmanloppu? Olemme vain ihmisiä ja ihmiset tekevät joskus typeriä temppuja, joita katuvat. Vaikken pidäkään pettämistä millään lailla hyväksyttävänä, pystyn katsomaan asioita hieman kauempaa. Elämässä voi sattua todella paljon pahempia juttuja kuin joku syrjähyppy!
"Elämässä voi sattua todella paljon pahempia juttuja kuin joku syrjähyppy!"
Vaikkka että siitä jää kiinni ja elämä ei jatku enää samanlaisena..,.
Missä niin on luvattu, että elämä jatkuu aina samanlaisena?
Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki niille onnekkaille, jotka nuorena menivät yhteen perustivat perheen ja vielä kuusikymppisenä saman kumppanin kanssa, tyytyväisinä hoitelevat lapsenlapsiaan. Eikä missään vaiheessa ole ollut mitään uskottomuusdraamoja.
Elämässä tosiaan voi sattua paljon pahempaa kuin yhden kerran hairahdus.
Jos siitä jäädään kiinni, elämään tulee silloin mutkia matkaan. Sitä se elämä on, ei ole takeita että se aina menee tuttua, turvallista latuaan.
Vaikka itse päättäisit, että minä en ikinä hae vierasta, voi se kumppanisi tehdäkin juuri näin. Siinä se mutka sitten tuli.
Tässä suhteessa 14 vuotta, edellisessä 35 vuotta ja ensimmäisessä avioliitossani 42 vuotta.
40 vuotta ilman pettämistä omalta osaltani. Liitto päättyi, kun puolison petollisuus paljastui.