24v ei töitä tai koulutusta

Hmm. voisko olla asuinpaikasta kiinni? Itse aikoinani asuin pienellä paikkakunnalla, jossa ei ollut mahdollisuuksia työllistyä ja sotkin siinä raha asiani. Muutin helsinkiin ja sain työn noin 2 päivässä. Eli muuta pois, jos asut pienellä paikkakunnalla.

Hei aloittaja, minullakin vastaava tilanne. 23v masentunut ja erakoitunut mies, ei melkein yhtään työkokemusta eikä koulutusta. Tekisin mielelläni esim etätöitä vaikka koko päivän.

mulla oli sun ikäsenäs, vuosi sitten suht sama tilanne. peruskoulun jälkeen lukio ja amis kesken, vuosien jälkeen aloitin opinnot ja niissäkin olin luovuttaa just masennuksen takia. vaikka ala kiinnosti minua kovasti ja kun kouluun hain, olin täynnä intoa ja vaikka oon ujo, pääsykoehaastattelussa onnistuin esittämään pirteää, iloista ja kiinnostunutta. se rooli ei kauaa pysynyt, ja mua alkoi ahdistaa kun mietin, mitä muut ajattelee musta, en puhu paljoa, en mene muiden seuraan, en katso silmiin, näytän surulliselta, en kykene ruokailemaan muiden seurassa. opiskeluun kuului paljon työharjottelua, enkä uskaltanut hakea paikkaa, kun olin yhdestä saanut potkut kun en ahdistukseltani kyennyt menemään töihin enkä edes ilmoittamaan - ja paniikintapaisessa tilassa sain vielä päähäni, että pomo on jonkin luokan narsisti ja tahtoo mulle pahaa.... eli aika mahdoton tapaus, ja kun aloin lintsaamaan (vaikka tarkkaan tiesin mihin se johtaa) jäi koulu kesken.

kunnes viime talvena opettajani otti yhteyttä ja lähes pakotti keskustelemaan sen ja opon kanssa, miten saisin koulun käytyä. kiinnostusta oli ja halua, muttei pienintäkään uskoa itseeni, pelkäsin vain niitä aamuja, kun en pystyisi sängystä nousemaan. ja mitä jos työpaikalla kyseltäisiin vapaa-ajastani? kaksi ihmistä, joita voin kavereiksi kutsua, toinen asuu parinsadan kilometrin päässä, toinen jo perheellinen. hyvin epämääräinen on-off-suhde, mies jota olen rakastanut ei mua halua. perhesuhteet täynnä katkeruutta. alkoholismia, lääkkeitä, kaikin tavoin huonoja elämäntapoja. ja kun peruskoulun jälkeen kymmenen vuotta elänyt niin, ettei sillä työpaikalla kehuskeltaisi.... tuntui kuin opettaja ja opinto-ohjaaja ahdistaisivat mut nurkkaan, olivat valmiit soittelemaan mun puolesta työpaikkoihin, tekivät mulle omakohtaisen opintosuunnitelman ennen kuin ehdin vastaan sanoa, ja kun lähdin koululta, päätin, etten sinne koskaan enää palaa. vaikka lupailin tehdä rästityöt yms.

joku mun päässä sitten napsahti, yks aamu vaan lähdin ja menin kysymään harjoittelupaikkaa. sain sen. tää on pisin aika minkä oon töitä tehnyt ja vaikka muu elämä on kaaosta, se että mulla on muutama päivä viikossa töitä pitää mut kunnossa. opiskelut kesken ja ala on sellainen, jossa ei paljoa työtä ole tarjolla, mutta aion tän viimeisen vuoden mennä rimaa hipoen. koulu ei siis vieläkään kiinnosta, mutta kun saa tehdä työtä, jota rakastaa, on se arvokkaampaa kuin mikään rahapalkka. olen puolen vuoden aikana piristynyt, parantunut ehkä vähän (lomalla tuli paha takapakki) ja saanut jotain arvoa itselleni.

vieläkin ahdistaa ja masentaa. en puhu töissä juuri mitään ja joskus oon varma, että ne luulee mun olevan pilvessä tai jotain, oon vaan aika väsynyt ja omissa maailmoissani ja silmät seisoo päässä. hävettää oma olemus, mutta yritän työssä parhaani ja kun onnistun, ei sillä olenko sosiaalisesti lahjakas tai osaanko hymyillä ole juuri merkitystä.

ÄLÄ LUOVUTA! hae uudestaan, on paljon ketkä lopettaa koulun ensimmäisinä viikkoina, kuukausina ja onhan siinä hommaa päästä samaan vaiheeseen kuin muut jos kesken vuotta aloittaa, mutta älä pidä sitä esteenä. tai marssi työkkäriin ja pyydä harjoittelupaikkaa, se on aika helppo tapa, voit mennä vaikka kuukaudeksi kokeilemaan jaksatko, saat työmarkkinatukea eli et rikastu, mutta sun tilanteessa kokemuksen saaminen ja itsetunnon ja -arvon parantaminen on rahaa paljon tärkeämpää. ei työpaikalla tarvitse yksityiskohtaisesti menneisyyttään selittää, keskityt vaan siihen päivään ja hetkeen, teet parhaasi. työkkärissä voit kyllä sanoa masennuksestasi ja muusta, mikä sua huolettaa. niillä on lista harjoittelupaikoista (tarhoja, kahviloita, aika paljon eri aloja), valitset sieltä ne mitkä sua kiinnostaa ja MENET PAIKAN PÄÄLLE etkä soittele tai lähettele hakemuksia, jotka hukkuvat muiden samanlaisten joukkoon. tärkeää on skarpata itsensä tilaan, että minä osaan ja pystyn tähän, oon ihan hyvä tyyppi ja haluan tehdä töitä, annat itsestäsi tunnollisen kuvan ja esität kiinnostunutta, vaikket kovin innoissasi olisikaan.

voit joutua kiertämään monta paikkaa ennen kuin tärppää, mutta älä anna sen masentaa. juoksin muistaakseni saman päivän aikana seitsemän alani liikettä läpi ja jossain vaiheessa tuntui kuin olisin nauhuri, moi oon liiba laaba oisko teille mahdollista päästä harjotteluun...... siinä mihin en ensin edes aikonut mennä sitten tärppäsi, sain kyllä potkut masentelun ja lintsailun takia, mutta kipinän lähteä opiskelemaan. koulu jäi siis hetkeksi, mutta sieltä masennuksesta vaan on noustava ja jatkettava, tässä on yksi ainoa elämä.

sosiaalinen ahdistus tulee lievittymään, kun vain rohkaiset itsesi, menet kysymään töitä ja saat paikan (ihan varmasti on joku työ, mihin pääset) ja kun huomaat jaksavasi enemmän kuin uskoit ja opit, olosi parantuu. pommita kouluja ja työkkäriä niin kauan kuin saat paikan. äläkä mieti niitä sosiaalisia ihmisiä, älä mieti kilpailevasi kenenkään kanssa, vaan usko itsees.

Itsekin haluaisin (palkka)työtä ja olen suunnilleen samanikäinen kuin aloittaja.

Koska en päässyt ensisijaisesti hakemaani kouluun, niin jouduin tyytymään artesaanialaan jonka lätkäisin hakulomakkeeseen kolmannelle sijalle. Itse homma on ihan mukiinmenevää, mutta kyseisen alan täystyöttömyys "motivoi" todella paljon. Jeshh...

Viimeinen vuosi menossa, pakko toi koulu käydä loppuun koska se vaikuttaa tukiin. Mutta työttömäksi ollaan menossa suoraan, kuka oikeasti palkkaa mitään artesaaneja nykyään yhtään minnekään? Heh. Arvaa onko myös lainaa otettu? Heh heh! Ilman sitä olisi jääny tili miinukselle eli ruokaa oisi pitänyt varastella pysyäkseen hengissä. Lainaa vaan....

Tietenkin on olemassa töitä joissa työllistyy, mutta ovat usein raskaita joihin minä en pysty. Ja kuka edes palkkaisi näin pienikokoista ihmistä johonkin varastohommiin jos mun lisäksi työtä hakee lihaksikkaita & sokokoisia äijiä. Heh.

Varmaan olisi pitänyt lukioon mennä ja siitä yliopistoon, mutta peruskoulun kiusaamishelvetin jälkeen en pystynyt kuvittelemaan minnekään menoa pariin vuoteen. Fittu.

Saatko apua masennukseesi ja sosiaalisten tilanteiden pelkoosi? Eikö sinun pitäisi aloittaa siitä, että toipuisit ensin jollain tapaa niistä? Kuulosta siltä, että et välttämättä ole edes työkykyinen. Varaa aika lähimmästä terveyskeskuksesta psykiatriselle sairaanhoitajalle tai lääkärille ja yritä saada apua sieltä. Yritä ensin saada oma pääkoppasi kuntoon. Kun itsetuntosi on vahvistunut ja saat hoitoa masennukseesi, työelämään pääsy ja siellä pärjääminen on huomattavasti helpompaa.

Sinun kannattaa hakeutua johonkin ammatilliseen tai yleissivistävään koulutukseen. Jos masentaa mene ensin terveyskeskus-lääkärille siitä puhumaan, et saa muuten mitään aikaiseksi (=masennusta). Ja sitten aloita vaikka pienestä ensin, joku lyhytkin koulutus voi vähän auttaa pääsyä muualle.